Mistä terrorismiin radikalisoituminen johtuu

Elke Wetzig (CC SA 4.0)
Lukuaika: 5 min.

Terrorismista ja siihen radikalisoitumisesta puhutaan paljon, mutta mitä siitä tiedetään? Julkisessa keskustelussa yksipuoliset ja virheelliset näkemykset jatkavat sitkeästi elämäänsä.

Terrorismin torjunta on 2000-luvun aikana käynyt läpi lukuisia muutoksia. Yksi merkittävimmistä muutoksista on ollut pyrkimys puuttua terroritoimintaan yhä varhaisemmassa vaiheessa. Terrorismiin radikalisoitumisen ennaltaehkäisystä on tullut sitä myötä merkittävä poliittinen tavoite erityisesti Euroopassa. Sen toivotaan johtavan siihen, että mahdollisimman harva lähtee mukaan väkivaltaiseen toimintaan.

Radikalisoitumisesta on käyty vilkasta julkista keskustelua, jossa sille on esitetty monenlaisia syitä. Varsin yleisesti vastauksia on etsitty ja löydetty radikalisoituvien ihmisten henkilökohtaisesta tilanteesta ja kokemuksista. Radikalisoituminen on yhdistetty muun muassa mielenterveysongelmiin, syrjäytymiseen ja uskontoon. Vaikka monet näistä väitteistä käyvät hyvin arkijärkeen, niille on vaikea löytää yksiselitteistä tukea tutkimustuloksista.

Mitä radikalisoitumisesta sitten akateemisen tutkimuksen pohjalta tiedetään? Radikalisoitumista ja terrorismin syitä käsitellään laajemmin juuri ilmestyneessä kirjassani. Seuraavassa käydään läpi yleisimpiä väärinkäsityksiä ja myyttejä radikalisoitumisesta.

 

Radikalisoituminen ei johdu mielenterveysongelmista

Terrorismille on tarjottu usein selitykseksi mielenterveysongelmia. Koska terrori-iskut vaikuttavat niin järjettömiltä ja raaoilta teoilta ja sen lisäksi ovat harvinaisia, voi tuntua siltä, että niissä mukana olevien ihmisten täytyy olla jotenkin poikkeavia.

Ajatukset lähtevät helposti tälle radalle myös johtuen ihmiselle ominaisesta arviointivirheestä. Meillä on nimittäin taipumus selittää muiden tekemisiä heidän ominaisuuksillaan, kun taas omaa tekemistämme perustelemme vallitsevalla tilanteella.

Tutkimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, että mielenterveysongelmat eivät selitä terrorismia. Mielenterveyshäiriöt eivät tällä tietoa vaikuta olevan terroriryhmissä sen yleisempiä kuin väestössä keskimäärin.

Meillä on taipumus selittää muiden tekemisiä heidän ominaisuuksillaan, kun taas omaa tekemistämme perustelemme vallitsevalla tilanteella.

Tämä ei tarkoita sitä, että mielenterveyteen liittyvät seikat olisivat terrorismissa kauttaaltaan merkityksettömiä. Viime vuosina on selvitetty sitä, voisiko yksilön psykologisilla ominaisuuksilla ja mielenterveydellä olla vaikutusta terrorismiin osallistumiseen jossain rajatuissa toiminnan muodoissa tai rooleissa. Tutkimus näistä lähtökohdista on vasta suhteellisen alussa, mutta jotain viitteitä on jo olemassa siitä, että näin voi olla.

Tutkimusnäyttöä on esimerkiksi siitä, että mielenterveyden ongelmat ovat olleet selvästi yleisempiä niillä, jotka ovat tehneet terrori-iskuja yksin kuin niillä, jotka ovat toimineet osana ryhmää.

Selityksiä terrorismiin radikalisoitumiselle on kuitenkin etsittävä pääosin muusta suunnasta.

 

Radikalisoituminen ei ole syrjäytymisen alalaji

Toinen yleinen tapa selittää radikalisoitumista on ajatella sen johtuvan ihmisen syrjäytymisestä. Ihmisen otaksutaan usein olevan erityisen altis lähtemään mukaan ääriliikehdintään silloin, kun hän on jo jollain tavalla joutunut yhteiskunnan reunamille. Joskus radikalisoitumisesta puhutaan miltei kuin se olisi yksi syrjäytymisen alalaji.

Tässä näkyy radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä oleva taipumus samastaa se jonkin toisen sosiaalisen ongelman kanssa ja soveltaa siihen tätä toista ongelmaa varten kehitettyjä ratkaisuja. Jos radikalisoituminen johtuisi syrjäytymisestä, sen ennaltaehkäisy olisi osa syrjäytymisen vastaista toimintaa.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, radikalisoitumisen ja syrjäytymisen välinen suhde ei ole näin yksioikoinen. Jotkut terroritoimintaan mukaan lähtevät ovat taloudellisesti tai sosiaalisesti syrjäytyneitä, mutta tätä ei voi pitää mitenkään osallistujia laajasti yhdistävänä tekijänä. Historiallisesti terroritoimintaan lähteneet ovat olleet pikemminkin pääosin keskiluokkaisista taustoista.

Pahinkaan eriarvoisuus ja huono-osaisuus ei itsessään johda terrorismiin, vaan olennaista on ajatus siitä, että tilanne on epäoikeudenmukainen ja kohtuuton.

Syrjäytyminen ei myöskään mitenkään luotettavasti ennakoi terrorismiin radikalisoitumisen riskiä. Valtaosalla syrjäytyneistä terroritoimintaan mukaan lähteminen koskaan tuskin edes käy mielessä.

Paljon objektiivisin mittarein todennettavaa syrjäytymistä olennaisempaa vaikuttaa olevan kokemus epäoikeudenmukaisuudesta. Pahinkaan eriarvoisuus ja huono-osaisuus ei siis itsessään johda terrorismiin, vaan olennaista on ajatus siitä, että tilanne on epäoikeudenmukainen ja kohtuuton.

Radikalisoituminen ei vaadi myöskään sitä, että kokisi oman asemansa ja kohtelunsa epäoikeudenmukaiseksi. Kyse voi olla yhtä hyvin myös siitä, että ryhtyy toimintaan toisten puolesta.

 

Ajattelun ja toiminnan radikalisoituminen eivät kulje käsi kädessä

Radikalisoituminen liitetään usein myös uskontoihin ja ideologioihin. Yksi tapa on väittää sen johtuvan jonkin uskonnon tai ideologian luonteesta. Tällainen näkemys on kuitenkin vaikeasti sovitettavissa yhteen tutkimustulosten kanssa.

Jo nopea vilkaisu terrorismin historiaan ja nykypäivään paljastaa, että terroritekoja on tehty hyvin monenlaisten poliittisten tavoitteiden, ideologioiden ja uskontojen nimissä. Ajatusmaailmojen kirjo ulottuu aina buddhalaisuudesta kristinuskoon, kansallissosialismista maolaisuuteen ja ympäristönsuojelusta abortin vastustamiseen.

Toinen tapa luoda yhteys terrorismin ja uskonnon tai ideologian välille on esittää, että terroritoimintaan osallistuminen johtuu radikaalille ajatusmaailmalle altistumisesta ja sen omaksumisesta. Ihminen ikään kuin toimisi radikaalin ideologian sokaisemana ilman, että hän täysin hahmottaisi realiteetteja. Tässä heijastuu laajempi taipumus leimata ideologisuus jollain tavalla totuuden vastakohdaksi.

Terroristien ajatusmaailmojen kirjo ulottuu aina buddhalaisuudesta kristinuskoon, kansallissosialismista maolaisuuteen ja ympäristönsuojelusta abortin vastustamiseen.

Ideologisilla ja uskonnollisilla näkemyksillä on ilman muuta tärkeä rooli terroritoiminnassa. Jokaisella yhteiskunnallisesti aktiivisella ryhmällä tai verkostolla on joukko jaettuja näkemyksiä siitä, miten asiat ovat ja miten niitä pitäisi muuttaa. Tähän liittyy yleensä myös käsityksiä siitä, ketkä ovat ”meitä” ja ketkä ”muita”.

Terroritoiminnassa mukana olevien ajatusmaailmalle on tyypillistä, että ”meidän” ja ”muiden” välinen ero ja vastakkainasettelu nähdään hyvin terävänä. Muuten ajatusmaailmassa ja tavoitteissa voi olla paljonkin samoja aineksia kuin täysin väkivallattomilla ryhmillä.

Terroritoiminta voi vetää ihmistä puoleensa yksinkertaisesti siksi, että toiminnan tarjoama selitys maailmasta ja hänen omasta mahdollisesta roolistaan siinä puhuttelee ja resonoi jotenkin omien kokemusten ja tarpeiden kanssa.

Syvällinenkään perehtyminen radikaaliin ajatteluun tai uskonnon tulkintaan ei ennakoi todennäköisyyttä lähteä mukaan terroritoimintaan.

Kokonaan toinen kysymys on kuitenkin se, missä määrin radikaalin ajatusmaailman omaksuminen itse asiassa johtaa terroritoimintaan osallistumiseen. Vain harva niistä, jotka jakavat samankaltaisia radikaaleja ajatuksia ja hyväksyvät väkivallan käytön, lähtee koskaan mukaan terroritoimintaan.

Syvällinenkään perehtyminen radikaaliin ajatteluun tai uskonnon tulkintaan ei ennakoi todennäköisyyttä lähteä mukaan terroritoimintaan. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että väkivaltaiseen toimintaan mukaan lähtevät ovat keskimäärin vähemmän ideologisesti ja uskonnollisesti oppineita kuin ne näkemyksiltään radikaalit, jotka eivät lähde siihen mukaan.

Terroritoimintaan mukaan lähtemiseen tai lähtemättä jäämiseen vaikuttavat siis monet muutkin asiat kuin pelkästään poliittiset tai uskonnolliset näkemykset.

 

Hyvin tavallisia selityksiä

Vaikka terrorismiin radikalisoituminen onkin harvinaista, siihen myötävaikuttavat seikat ovat suurelta osin hyvin tavanomaisia ihmiselämään liittyviä kokemuksia, tarpeita ja tuntemuksia. Monet niistä ovat muodossa tai toisessa vaikuttamassa mitä moninaisimpiin ratkaisuihin kuten ammatinvaihtoon, vapaaehtoistyön aloittamiseen, ulkomaille muuttoon tai vaikkapa oman blogin perustamiseen.

Terroritoimintaan lähdetään mukaan, koska sen uskotaan tuovan omaan elämään jotain sellaista, joka on itselle arvokasta, mielekästä ja jolle on tarvetta ja tilausta. Mitä tämä täsmälleen ottaen on, vaihtelee ihmisestä toiseen. Esiin nousevat seikat vaikuttavat olevan pääsääntöisesti hyvin samankaltaisia riippumatta ryhmän tavoitteista ja ideologiasta.

Nämä seikat voivat olla turhautumista ja suuttumista epäoikeudenmukaisuuksiin tai pettymistä valtion ja viranomaisten toimintaan. Ryhmään kuulumisen ja itseään isomman asian eteen työskentely luo merkityksellisyyden tunnetta. Joskus seikkailun halu ja osallistumisen mukanaan tuoma status oman yhteisön piirissä tai ihan vain sopiva elämäntilanne uuden suunnan ottamiselle vaikuttavat terrorismiin radikalisoitumiseen.

Ryhmään kuulumisen ja itseään isomman asian eteen työskentely luo merkityksellisyyden tunnetta.

Hyvin merkittävä rooli on myös sillä, kenet sattuu tuntemaan ja missä aikaansa viettämään. Terroritoimintaan mukaan lähteneistä valtaosalla on jo tuttavia tai sukulaisia, jotka ovat mukana terrorismissa tai he lähtevät siihen mukaan yhdessä itselleen tuttujen ihmisten kanssa. Tämäkään ei ole tyypillistä vain terrorismille, vaan laajasti yhteiskunnalliseen liikehdintään osallistumiselle.

Ennaltaehkäisytyön kannalta olisi kieltämättä kätevää, jos olisi osoitettavissa jotain juuri terrorismiin radikalisoitumiselle ominaisia syitä tai edes jonkinlainen kaava siitä, miten radikalisoituminen yleensä tapahtuu. Näin ei kuitenkaan tutkimustulosten perusteella valitettavasti ole. Syyt ovat tavanomaisia ja polut vaihtelevia.

 

Terrorismi ei ole vain yksilötason ilmiö

Radikalisoitumiskeskustelun yhteydessä on hyvä pitää mielessä, että radikalisoitumisesta puhuminen on pitkälti 2000-luvun keksintö. Termiä ei juuri käytetty esimerkiksi tutkimuksessa ennen kuin se tuli poliittiseen kielenkäyttöön 2000-luvun puolivälin tienoilla.

Omalle ajallemme tyypillistä on, että terrorismin syitä haetaan etupäässä yksilötasolta eli pohtimalla, mikä saa ihmisen lähtemään mukaan terrorismiin. Tämä on varsin kapea tapa hahmottaa terrorismin syitä. Yksilötasoon keskittyminen johtunee osin poliittisista ja osin viranomaistyön realiteetteihin liittyvistä syistä.

Erityisesti Yhdysvaltojen keskusteluilmapiiri ei ole ollut vuoden 2001 iskujen jälkeen otollinen terrorismin ”juurisyiden” käsittelylle. Kaikenlainen syiden pohdinta käsitettiin helposti terrorismin oikeuttamiseksi tai tarkoitukselliseksi lieventävien asianhaarojen esittämiseksi. Euroopassa on oltu avoimempia tällaisella pohdinnalle, mutta ongelmatonta se ei ollut täälläkään.

Omalle ajallemme tyypillistä on, että terrorismin syitä haetaan etupäässä yksilötasolta eli pohtimalla, mikä saa ihmisen lähtemään mukaan terrorismiin. Tämä on varsin kapea tapa hahmottaa terrorismin syitä.

Terrorismin syihin vaikuttaminen on hyvin laaja-alainen tavoite, joka vaatii paljon poikkihallinnollista yhteistyötä. Se tuo väistämättä esiin hankalia poliittisia kysymyksiä, joihin tarttumista virkamiestyöskentelyssä on vältetty.

Keskittymällä yksilöön ja siihen, mikä tekee hänet alttiiksi omaksumaan radikaaleja ajatuksia ja lähtemään mukaan terroritoimintaan, ennaltaehkäisytyö on mahdollista määritellä epäpoliittiseksi, sosiaalityön kaltaiseksi yksilötason toiminnaksi. Silläkin on toki oma merkityksensä.

Terrorismi ei kuitenkaan selity vain yksittäisten ihmisten motiiveja tarkastelemalla, vaan sitä varten täytyy ulottaa katse paljon syvemmälle yhteiskuntaan. Terrorismi on lopulta läpikotaisin yhteiskunnallinen ilmiö, joka on aina monin tavoin sidoksissa oman aikansa laajempiin poliittisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin kehityskulkuihin. Nämä laajemmat yhteydet ovat usein aikalaisille vaikeita havaita, mutta historiaa kirjoittaessa lähes mahdottomia ohittaa.

Leena Malkki on toinen Politiikasta-lehden päätoimittaja ja toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.

Hänen kirjansa Mitä tiedämme terrorismista ilmestyi 30.9.2020.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*