Muuttaisitko vankilaan?

Emiliano Bar / Unsplash
Lukuaika: 5 min.

Georgia torjuu koronaa sulkemalla myös vankilahenkilökuntaa sisään laitoksiin. Kaikille sisätila ei kuitenkaan ole turvapaikka.

Samaan aikaan kun miljoonat ihmiset ympäri maailman siirtyivät etätöihin rajoittaakseen koronaviruksen leviämistä, Georgiassa vanginvartijat tekivät päinvastoin: he muuttivat työpaikalleen. Erikoisen järjestelyn takana oli Georgian oikeusministeri Tea Ts’uluk’iani. Ministeri esitti maaliskuussa 780 vapaaehtoisen vartijan siirtämistä asumaan vankilarakennuksiin pandemiahuipun ajaksi, jotta virus ei pääsisi vankiloihin. Vartijoille luvattiin kolme ateriaa päivässä sekä rahallinen kompensaatio, minkä lisäksi ministeri tähdensi, että vartijoilla on ei-vangittuina tietenkin oikeuksia, joita vangeilla ei ole. Lopuksi Ts’uluk’iani vetosi vankeihin ja kehotti heitä kohtelemaan hyvin näitä 780 vapaaehtoista asuintoveriaan.

Vanginvartijat muuttivat työpaikalleen.

Koronaviruspandemia on nostattanut kapinoita rangaistuslaitoksissa ympäri maailman. Vangit eivät koe voivansa suojautua virukselta. He vaativat parempia suojatoimenpiteitä, hygieniaa ja terveydenhoitoa. Huhtikuun loppuun mennessä kuolemaan johtaneita vankilamellakoita oli puhjennut viidessätoista maassa, ja vankilapakojen määrä oli kasvussa. Vastaukset ongelmiin vaihtelevat maasta toiseen. Toisaalla on rajoitettu vierailijoiden pääsyä vankiloihin, toisaalla muutettu vankilarangaistuksia kotiarestiksi, lykätty vangitsemista tai vapautettu vankeja ennenaikaisesti.

Georgian ratkaisu on mielenkiintoinen, sillä se herättää pohtimaan, mitä kaikkea vankilarangaistus ja vapauden menetys oikeastaan tarkoittavat.  Mikä erottaa vankilassa asuvan vartijan vangista?

 

Totaalinen instituutio vai totaalinen kontrolli?

Vankilat nähdään usein sosiologi Erwing Goffmanin määritelmän mukaan ’totaalisena instituutiona’, muusta yhteiskunnasta fyysisesti ja oikeudellisesti erotettuna sosiaalisena järjestelmänä, jota määrittävät tiukat aikataulut ja säännökset. Uudemmat vankilatutkimukset pitävät Goffmanin määritelmää kuitenkin liian suppeana.

Filosofi Michel Foucault’n ”tarkkaile ja rankaise”-ajatus tuntuu paremmin kuvaavan järjestelmää, jossa kontrolli ulottuu monella tapaa kauas vankilan seinien ulkopuolelle. Ajallisesti tämä tarkoittaa, että entiset vangit kantavat vangitsemisen psykologisia, fyysisiä ja sosiaalisia jälkiä pitkään vapautumisensa jälkeen. Teknologian kehittyessä yhä merkittävämmäksi nousee valvonnan ja kontrollin tilallinen aspekti: Foucault mainitsee koulun, armeijan ja työpaikan esimerkkeinä kontrollin tiloista. Valvontakameroiden, kasvojentunnistuksen ja biometriikan myötä valvonnan ja kontrollin piiriin ulottuu kuitenkin nykyisin lähes kaikki julkinen tila.

Vankiloihin päätyvät useimmiten alimpiin sosiaaliluokkiin ja vähemmistöihin kuuluvat. Vapaille, kunnon ihmisille, ne ovat näkymätön toinen todellisuus.

Mahdollisuus ulottaa valvonta ja kontrolli yli vankilan fyysisten rajojen ei ole vähentänyt vankeusrangaistuksen suosiota. Vankien määrät ovat kasvaneet 1970-luvulta saakka ja monelle hallinnolle vankilat ovat verraton ratkaisu hankalaksi koettujen ihmisryhmien säilömiseen. Vankiloihin päätyvät useimmiten alimpiin sosiaaliluokkiin ja vähemmistöihin kuuluvat. Vapaille, kunnon ihmisille, ne ovat näkymätön toinen todellisuus, joka suljetaan pois mielestä aina kun mahdollista.

 

Sisällä ja ulkona

Hallitusten erilaiset ratkaisumallit koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi kertovat erilaisista tavoista vetää rajaa vapaan ja ei-vapaan välillä.  Samalla tulee näkyväksi sisä- ja ulkopuolen dynaaminen suhde: vankila ei olekaan absoluuttinen ’toinen’, vaan liikettä sen ja ympäröivän yhteiskunnan välillä on molempiin suuntiin.

Vankien vapauttaminen on konkreettisin sisältä ulos suuntautuvan liikkeen muoto, mutta tarkemmin ajatellen samaa suuntaa edustaa myös vankilamaisten tilojen tai tekniikoiden, kuten kotiarestin ja liikkumista monitoroivien elektronisten tunnisteiden valuminen yhteiskuntaan.

Vastakkaista liikettä edustaa vierailuoikeuksien rajoittaminen, joka näyttäisi olevan yleisin tapa torjua koronakriisiä vankiloissa. Tämä sisäänpäin kääntymisen malli eristää vankilat ja vangit entisestään muusta väestöstä ja korostaa sisäpuolen erityisyyttä. Se, että georgialaiset vartijat muuttavat asumaan vankilan seinien sisäpuolelle, on tämän mallin huipentuma: vankilasta, sisäpuolesta, tulee keskipiste, joka imee itseensä elementtejä ulkomaailmasta.

 

Vapaana vankilassa

Tekeekö vankilassa asuminen vartijoista vankeja? Oikeusministeri Ts’uluk’iani näki tarpeelliseksi alleviivata, että vankilassa eläminen ei riistä työntekijöiltä vapautta ja ’vapaan ihmisen’ oikeuksia. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Mistä vapaus tässä valossa koostuu ja mitä nämä oikeudet ovat?

Tutkimuksissa on huomattu, että vankilatilaan astuessa ulkopuolisenkin asema muuttuu. Vierailija jakaa vankien kokeman kontrollin ja rajoitukset: hänet tarkastetaan, häntä kuvataan ja häneltä takavarikoidaan vankilassa kielletyt esineet ja aineet. Hän kokee myös, miltä tuntuu olla suljettuna lukittuun tilaan tunneiksi tai jopa päiviksi. Ilmiötä kutsutaan toissijaiseksi vankeudeksi.

Vanginvartijat viettävät normaalisti paljon aikaa tarkasti vartioidussa ja eristetyssä tilassa eikä kontrolli, jonka kohteena he ovat, eroa kovin paljoa vankien kokemasta kontrollista. Vaikka työntekijät saavat liikkua ja käyttäytyä vapaammin kuin vangit, heillä ei ole mahdollisuutta yksityisyyteen. Valvonnan tarkoitus on estää haitallisten suhteiden muodostumista työntekijöiden ja vankien välille, mutta ne estävät luottamukseen, spontaaniuteen ja avoimuuteen perustuvat suhteet myös työyhteisön sisällä.

Vierailija jakaa vankien kokeman kontrollin ja rajoitukset. Ilmiötä kutsutaan toissijaiseksi vankeudeksi.

Georgian järjestely tuo esiin sen olennaisen eron, että normaalisti vartijat viettävät vankilassa vain työvuoron kerrallaan. Muuna aikana he saavat nauttia yksityisyydestä eikä heitä sido työn normisto tai käyttäytymismallit.

Oikeusministeri Ts’uluk’iani maalasi puheessaan sympaattisen kuvan vankien ja vartijoiden vapaaehtoisesta yhteisasumisesta, mutta miten sympaattinen todellisuus voi olla? Onko vartijoilla mahdollisuutta todelliseen vapaa-aikaan ja palautumiseen ja mitä he itse asiassa voivat vapaa-ajallaan tehdä ”asunnoissaan”, jotka rakennettiin muutamassa päivässä vankiselleistä? Vielä on liian aikaista tutkia vankila-asumisen vaikutuksia työntekijöihin, sillä georgialaiset viranomaiset eivät toistaiseksi kerro järjestelyn yksityiskohdista eikä järjestelyyn osallistuvia ole mahdollista haastatella.

 

Painetta ruutitynnyrissä

Järjestelyn tarkoitus oli paitsi välttää virusinfektiot, myös lisätä turvallisuuden tunnetta vankiloissa. Riippumatta siitä, miten tehokkaasti tällä ehkäistään epidemiaa, jälkimmäisen tavoitteen toteutuminen on epätodennäköistä.

Vankilan jo valmiiksi latautunut ja negatiivisten tunteiden – vihan, depression, pelon, häpeän ja apatian – täyttämä ilmapiiri joutuu poikkeukselliseen rasitukseen, kun vartijat joutuvat kontrolloimaan ja hallitsemaan myös omia tunteitaan ja käytöstään ympäri vuorokauden. On suuri riski, että ahdistuneet ja turhautuneet vartijat purkavat vihaansa vankeihin. Lisäpaineita tuo työkulttuuri, johon kuuluu virallisen protokollan lisäksi liuta epävirallisia normeja ja käytäntöjä. Ammatillisen pätemisen tarve saattaa ohjata vartijan kohtelemaan vankeja tarpeettoman ankarasti, mutta etenkin vankiloiden työyhteisöissä usein kukoistava epävirallinen aggressiivisen ja välinpitämättömän maskuliinisuuden ihanne voi johtaa väärinkäytöksiin.

On suuri riski, että ahdistuneet ja turhautuneet vartijat purkavat vihaansa vankeihin.

Georgialla on jo ennestään ikävä maine vankien kohtelussa. Mikheil Saak’ashvilin presidenttikaudella (2003-2012) julistettu rikollisuuden nollatoleranssi johti paitsi vankien määrän nelinkertaistumiseen, myös asenteiden jyrkkenemiseen. Hallituksen ideologisessa ja moraalisessa taistelussa kriminaaleja vastaan ei tehty eroa siinä, oliko henkilö syyllistynyt liikennerikkomukseen, varkauteen tai huumausainerikokseen, vai yksinkertaisesti ollut kyvytön maksamaan velkaansa. Rikkomuksen vakavuudesta riippumatta vangit esitettiin sosiaalisena jätteenä, joka piti poistaa yhteiskunnasta, ja joka ei ansainnut ihmisarvoista kohtelua. Hallituksen viesti tulkittiin vankilahenkilökunnan keskuudessa paikoitellen lupana nöyryyttää ja pahoinpidellä vankeja ilman seuraamuksia.

Kun Saak’ashvili joutui väistymään vallasta vuonna 2012, viimeinen niitti saattoi olla muutama päivä ennen vaaleja julkaistu video brutaalista väkivallasta vankeja kohtaan. Nykyinen hallitus on ottanut liberaalimman linjan ja korostaa sitoutumistaan Euroopan neuvoston suosituksiin. Vaihtoehtoisten rangaistuskeinojen ja massa-armahdusten myötä vankien määrä Georgiassa on laskenut, ja niin kansainväliset kuin paikallisetkin tarkkailijat ovat varovaisen optimistisia.

Kun Saak’ashvili joutui väistymään vallasta vuonna 2012, viimeinen niitti saattoi olla muutama päivä ennen vaaleja julkaistu video brutaalista väkivallasta vankeja kohtaan.

On silti helppo nähdä, miten vartijoiden asuttaminen vankilatiloihin voi herkästi herättää kymmenen vuoden takaiset käyttäytymismallit. Vankilahenkilökunta on Georgiassa edelleen alipalkattua, huonosti koulutettua ja ylikuormittunutta. Jos Ts’uluk’ianin lupaamat vartijoiden erityisoikeudet ja -vapaudet suhteessa vankeihin eivät toteudu odotusten mukaisesti vartijoiden laadukkaana vapaa-aikana ja mukavina oloina palkallisessa täyshoitolassa, ne saattavat hyvinkin toteutua vartijoiden kokemana kaikkivoipaisena fyysisenä ja psyykkisenä valtana vankeihin nähden.

 

Pysy sisällä, pysy turvassa

Reaktiot koronavirukseen tuovat esiin vankiloihin liittyviä jyrkkiä ja ristiriitaisia asenteita. Monessa maassa sekä viranomaisten että yleisen mielipiteen mukaan kansanterveys oli, ainakin epidemian alkuvaiheessa, ensisijainen – paitsi kun kyse oli rikollisista.

Terveyden eteen oltiin valmiita joustamaan perustavanlaatuisista asioista kuten liikkumisvapaudesta. Vapaille kansalaisille terotettiin suojautumisen ja eristäytymisen tärkeyttä, mutta vangeille ei suotu mahdollisuutta kumpaankaan. Paheksuimme ihmisiä, joiden koimme vaarantavan koko yhteiskunnan terveyden poistumalla kotoaan lyhyelle kävelylle, mutta emme juuri uhranneet ajatuksia sille, mitä tapahtuu, kun virus pääsee leviämään tuhansien vankien ylikansoittamissa vankiloissa. Eettisten ja moraalisten näkökulmien lisäksi silmien sulkeminen vankiloiden todellisuudelta on myös kansanterveydellinen uhka: jos virus pääsee riehumaan vankiloissa vapaasti, mitkään kalterit eivät voi estää sen leviämistä myös ulkomaailmaan.

Eettisten ja moraalisten näkökulmien lisäksi silmien sulkeminen vankiloiden todellisuudelta on myös kansanterveydellinen uhka.

Sisä- ja ulkotilan merkitykset rakentuivat pandemian myötä uudelleen. Sisätilasta – kodista –  tuli vahvasti turvapaikka, jossa olimme suojassa ulkona uhanneelta virukselta. Vaikka sisällä pysyttelemisestä puhuttiin negatiivisin termein karanteenina, eristäytymisenä ja jopa vankeutena, sitä pidettiin silti positiivisena ja vastuullisena toimena itsemme ja läheistemme suojelemiseksi.

Vankien tilanne on täysin eri. Heille sisätila edustaa vaaraa. Siksi on arveluttavaa, että ministeri Ts’uluk’ianin puheessa vankiloiden tiukempaan eristämiseen yhdistetään mielikuva turvallisesta, kotoisasta suljetusta tilasta, jossa vangit ja vartijat pysyttelevät yhteisen hyvän nimissä. Georgiassa toteutettu järjestely tuskin kohentaa vankien kokemaa turvallisuuden tunnetta. Sen sijaan se lisää epävarmuuden, avuttomuuden ja irrallisuuden tunnetta niin vankien kuin vartijoidenkin keskuudessa.

Vangeille sisätila edustaa vaaraa.

Vangit eivät tietenkään ole ainoita, joiden kannalta ”Pysy kotona” –mantra on ongelmallinen. Se jättää huomioimatta myös kodittomat, turvapaikanhakijat ja perheväkivaltaa kokevat. Heille, kuten vangeillekin, sisällä – ”kotona” – pysyminen ei ole turvallinen valinta tai valinta laisinkaan.  Koronaviruskriisi tuo tämän selvästi esiin, jos vain suostumme näkemään.

 

Costanza Curro (PhD) on tutkija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Gulag Echoes -hankkeessa. Curro pohtii, mitä Georgian rangaistusjärjestelmän ratkaisut COVID-19 epidemian suhteen kertovat vankilan ja ’ulkomaailman’ välisestä kuilusta.

Artikkelin suomentanut Niina Into (FM) toimii Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin viestintäpäällikkönä.

1 kommentti

  1. Kaisa Liinanto 28.7.2020 - 23:19

    Kiinnostavaa pohdintaa – kiitos. Tekstissä mainitaan ”vankiloiden työyhteisöissä usein kukoistava epävirallinen aggressiivisen ja välinpitämättömän maskuliinisuuden ihanne”. Aihe kiinnostaa – mistä tämä tieto on peräisin?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*