Onko uskonnolla merkitystä nykypäivän politiikassa?

Antti Yrjönen / Vantaan kaupunginmuseo (CC BY 4.0)
Lukuaika: 3 min.

Vaikka moni on sitä mieltä, että uskonto ei saisi liiaksi vaikuttaa julkisuudessa, erilaiset uskontoon liittyvät puhetavat näkyvät politiikassamme edelleen. Uusi tutkimushanke selvittää, miten uskonnollinen puhe eduskunnassa vaikuttaa politiikkaan ja miten politiikalla oikeutetaan tiettyjen uskonnollisten yhteisöjen etuoikeuksia tai oikeuksien loukkaamista.

Eräs moderniin yhteiskuntaan liitetty ideaali on, että uskonto on rajattu sille kuuluvalle paikalleen: asiaksi, joka ei puutu maallisten instituutioiden kuten politiikan tai oikeuslaitoksen toimintaan. Todellisuus on ideaalia monimutkaisempi.

Useimmille suomalaisille muiden uskonnonharjoitus ei ole ongelma, kunhan se ei liiaksi vaikuta omaan tai julkiseen elämään, toisin sanoen uskonnon katsotaan olevan yksityisasia ja sen odotetaan myös pysyvän sellaisena. Esimerkiksi, kun perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko puolustaa avioliittoinstituution luonnetta perustaen argumenttinsa Raamattuun, vierastaa moni uskonnon ja politiikan tämänkaltaista sekoittamista. Toisaalta luterilaisten kansallisten kirkkojen virallisasema on Pohjoismaissa niin vahva, että esimerkiksi Suomessa voidaan puhua valtionkirkoista.

Ajatus uskonnon paluusta yhteiskuntaan ja julkisuuteen on yleisesti jaettu.

Ajatus “uskonnon paluusta” yhteiskuntaan ja julkisuuteen on yleisesti jaettu. Esimerkiksi tarjotaan usein uskonnollisten tahojen poliittista aktivoitumista: Yhdysvaltojen herätyskristilliset evankelikaalit, Lähi-idän islamistit, sekä Intian hindunationalistit, jotka kaikki ovat löytäneet ymmärrystä ja edustajia valtavirran poliittisista puolueista. Pohjoismaita tarkastelleiden uskontososiologisten tutkimushankkeiden NOREL (2009–2013) ja IMPACT (2008–2018) tulokset eivät kuitenkaan yksiselitteisesti tukeneet näkemystä uskonnon paluusta tai uskonnollisten tahojen poliittisen aktiivisuuden lisääntymisestä. On jäänyt avoimeksi, millainen kuva “uskonnon paluusta” syntyy suomalaista nykypolitiikkaa tarkasti analysoimalla.

 

Uutta tietoa etsimässä

Suomen Akatemian rahoittama hanke Politiikan uskonnollinen legitimaatio ja uskonnon poliittinen legitimaatio Suomessa (LegitRel) lähtee liikkeelle havainnosta, että vaikka yhteiskunnan maallistuminen on tilastollinen fakta, ja moni suomalainen nykyisin vierastaa ylenpalttisen uskonnollista kieltä Arkadianmäellä, erilaiset uskontoon liittyvät puhetavat näkyvät politiikassamme edelleen. Hanke keskittyy tiukasti nykypäivään.

Hankkeemme tarkastelema ajanjakso alkaa vuodesta 2010 päättyen vuoteen 2024. Tämän ajanjakson sisälle mahtuu suuria muutoksia suomalaisessa parlamentaarisessa kentässä sekä monia pienempiä keskusteluja, joissa uskonto ja politiikka kietoutuvat yhteen.

Määrittäessämme politiikan uskonnollista legitimaatiota meidän täytyy ensin määrittää, mitä tutkimme. Legitimaatio on yhteiskuntatieteellinen peruskäsite, jolla viitataan useimmiten poliittisten vallanpitäjien legitimiteettiin eli erityisaseman oikeutukseen kuuluisan saksalaisen sosiologin Max Weberin tapaan.

Vaikka yhteiskunnan maallistuminen on tilastollinen fakta, ja moni suomalainen nykyisin vierastaa ylenpalttisen uskonnollista kieltä Arkadianmäellä, erilaiset uskontoon liittyvät puhetavat näkyvät politiikassamme edelleen.

Hankkeessa käsite painottuu kuitenkin hieman toisin keskittyen uskontoon kytkeytyvän poliittisen puheen ja legitimaation suhteeseen. Tällöin tarkastellaan, miten erilaiset tavat puhua uskonnosta tai uskonnollisella kielellä toimivat asioiden edistämisen osana eduskunnassa.

Tarkastelemme kaksoislegitimaatiota, eli yhtäältä sitä, miten tietynlaisia politiikkatoimia pyritään legitimoimaan uskonnollisella kielellä, mutta myös toisaalta sitä, miten tietynlaisia uskonnon muotoja voidaan politiikan kautta legitimoida eli oikeuttaa tai tai delegitimoida eli purkaa niiden oikeutusta. Esimerkki jälkimmäisestä on perussuomalaisten eduskuntaryhmän vuonna 2014 tekemä lakialoite, joka pyrki kirjaamaan perusopetuslakiin ”kulttuurikristillisten traditioiden” vaalimisen. Se ilmentää perussuomalaisille tyypillistä, luterilaisesta kirkosta erotettua kristinuskopuhetta, jossa oleellista on vahvistaa tiettyä uskonnollisuuden muotoa ulkoisena pidettyä kilpailijaa, eli tässä tapauksessa islamia, vastaan.

 

Miten muotoutuu uskonnollinen kielen vaikuttavuus?

Uskonnollisen kielen analyysi politiikassa viedään hankkeessa uskonnon näkyvyyden analyysiä pidemmälle tarkastelemalla myös uskonnollisen kielen vaikutuksia. Tutkimme siis, mitä tapahtuu, kun kansanedustaja päättää edistää näkemyksiään vaikkapa täysistunnossa raamatullisella kielellä. On yleisesti tiedossa, että eduskuntapuheilla harvemmin muutetaan muiden edustajien kantoja, mutta niiden avulla voidaan kuitenkin ohjata käytyä keskustelua.

Arvioimme myös, tulevatko uskonnolliset puhetavat esimerkiksi sivuutetuksi poliittisissa keskusteluissa. Toisin sanoen, onko uskonnollinen kieli toimiva politiikkatoimien legitimoinnin väline ensinkään?

Tällaiset tarkastelut mahdollistavat esimerkiksi uskontososiologiassa käytyjen, uskonnon näkyvyyttä koskevien keskustelujen tarkentamisen. Voi olla niin, että vaikka uskonto näkyy, sillä ei enää välttämättä kyetä vaikuttamaan asioihin – ainakaan politiikan piirissä.

Tutkimme, mitä tapahtuu, kun kansanedustaja päättää edistää näkemyksiään vaikkapa täysistunnossa raamatullisella kielellä.

Politiikalla ja poliittisilla toimilla muokataan myös uskonnon muotoihin ja asemaan liittyviä jäsennyksiä. Siinä missä edellä mainitun Mika Niikon raamattupuheen kaltaiset asiat herättävät toimittajienkin kiinnostuksen, jokaisen eduskunnan työvuoden avaava luterilainen valtiopäiväjumalanpalvelus ei. Joskus se, että asiaan ei kiinnitetä mitään erityistä huomiota, on tehokasta erityisaseman oikeutusta.

Tämän lisäksi kansanedustajat vaikuttavat eri uskonnollisia vähemmistöjä koskeviin lakeihin, jotka puolestaan mahdollistavat tietynlaiset uskonnon muodot. Tärkeimpänä mainittakoon vuonna 2003 voimaan tullut uskonnonvapauslaki, jossa määritellään rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus. Pykälä tarjoaa siis eräänlaisen muotin uskonnolle, joka kyseistä virallisasemaa hakevien yhdistysten tulee huomioida. Pykälän ymmärrys uskonnosta rajaa myös osan hakijoista sen ulkopuolelle, kuten wiccojen epäonnistunut hakemus 2000-luvun alussa osoittaa.

 

Aukko tutkimuskentässä

Yksi projektin keskeisistä motivaattoreista oli se metodologinen havainto, että parlamentaaristen aineistojen tutkimusta on uskonnon ja politiikan tapauksessa hyödynnetty kansainvälisesti yllättävän vähän. Hanke tuottaa myös Suomen ulkopuolelle soveltuvia tutkimusasetelmia, joissa yhdistellään laadullisia näkökulmia diskurssianalyysistä sisällönanalyysiin, sekä erilaisia määrällisiä menetelmiä, kuten tekstinlouhintaa.

Toisaalta hankkeessa hyödynnetään myös kyselyaineistoja äänestäjien toiveiden ja politiikassa oikeasti ajettujen asioiden suhteen selvittämiseksi. Hankkeessa kerätään myös uusi väestötason kyselyaineisto, johon sisältyy koeasetelmaa jäljittelevä tutkimus siitä, miten erilaiset uskonnolliset kehystykset vaikuttavat puolueiden kannattajien ja äänestäjien mielipiteisiin.

LegitRel on siis monenlaisista näkökulmista koostuva ja määrällisiä ja laadullisia menetelmiä yhdistävä hanke, joka tuottaa uutta tietoa uskonnon ja politiikan suhteesta. Hanketta johtaa apulaisprofessori Titus Hjelm Helsingin yliopiston uskontotieteen oppiaineesta. Tutkijoina toimivat Tutkijoina toimivat Tuomas Äystö, Anna Haapalainen, Jere Kyyrö, Aki Koivula ja Ilkka Koiranen.

 

Tuomas Äystö on uskontotieteen post doc –tutkija Helsingin yliopistossa.

Titus Hjelm on uskontotieteen apulaisprofessori Helsingin yliopistossa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*