Ovatko Syyriasta palaavat turvallisuusuhka?

Kuva: Raul Petri / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 5 min. 

Syyriasta ja Irakista palaaviin liittyvät turvallisuusriskit huolestuttavat. Huolet eivät ole perusteettomia. Samalla keskustelussa on myös esiintynyt useita tutkimustiedon valossa kestämättömiä oletuksia.

Mitä tapahtuu sitten, kun Syyriassa ja Irakissa Isisin alueella olleet palaavat Eurooppaan? Tätä on pohdittu siitä asti, kun alueelle lähteminen alkoi yleistyä viitisen vuotta sitten.

Nyt asiasta on tullut erityisen ajankohtainen, kun Isis on menettänyt lähes kaikki maa-alueensa ja sen hallinnan alla eläneitä ihmisiä on päätynyt leireille ja kansainvälisen median eteen. Suomen osalta tälle on antanut kasvot CNN:n haastattelussa esiintynyt Sannaksi itsensä esitellyt nainen lapsineen.

Palaajien päästämistä takaisin Eurooppaan on vastustettu erityisesti siksi, että heidän katsotaan muodostavan uhkan turvallisuudelle. Palaaminen ei ole yksin turvallisuuskysymys, vaan siihen liittyy myös paljon olennaisia oikeudellisia, sosiaalisia ja taloudellisia näkökohtia, joita on tarpeen pohtia yhtä lailla tarkasti. Näitä ovat esimerkiksi mahdollisten Syyriassa tapahtuneiden rikosten tuominen oikeuden eteen ja varsinkin lasten tarvitsema tuki Suomeen palaamisen jälkeen.

Tässä keskityn kuitenkin yksinomaan palaajiin liittyviin turvallisuusuhkiin ja niistä käytyyn keskusteluun.

Väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumisesta on olemassa tutkimusta ja sen tulokset auttavat hahmottamaan sitä, mitä saattaa olla odotettavissa.

Turvallisuusuhkaa arvioitaessa on nostettu esiin se, mitä nämä ihmiset ovat tehneet ja kokeneet Syyriassa ja Irakissa sekä mitä Isisin tavoitteista, ideologiasta ja toiminnasta tiedetään. Palaajien medialle antamista haastatteluista on yritetty päätellä, ovatko he edelleen ”radikalisoituneita” ja mitkä heidän vaikuttimensa ovat haluta takaisin Eurooppaan.

Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mitä tiedetään väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumisesta. Tästä on olemassa tutkimusta ja sen tulokset auttavat hahmottamaan sitä, mitä saattaa olla odotettavissa.

Kerran ”terroristi” ei ole aina ja kaikkialla terroristi

Terroritoimintaan osallistuminen on julkisessa keskustelussa taipumus mieltää pysyvämmäksi asiantilaksi kuin mitä se tutkimustiedon valossa on. Tosiasiassa väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautuminen on hyvin tavallista. Isisistäkin on lähtenyt lukuisia ihmisiä, ja osaa heistä ovat tutkijatkin jo haastatelleet.

Lisäksi usein oletetaan, että taisteluihin yhdessä paikassa osallistunut olisi valmis ja kiinnostunut osallistumaan väkivallan tekoihin myös muualla. Näin ei ole automaattisesti edes jihadismin kohdalla, johon liittyy kuitenkin ajatus maailmanlaajuisesta taistelusta monikasvoista vihollista vastaan.

Se, millaiseen rikolliseen ja väkivaltaiseen toimintaan henkilö on osallistunut Syyriassa ja Irakissa, on yksi kysymys. Monin tavoin toinen kysymys on se, mitä lähtömaahansa palaava henkilö on valmis ja kiinnostunut tekemään.

Tästä esimerkiksi käyvät juuri vierastaistelijat. Jihadististen liikkeiden riveihin ulkomaille on ennenkin lähdetty taistelemaan länsimaista. Osa lähtijöistä on myös palannut takaisin. Tunnetun jihadismitutkija Thomas Hegghammerin laskelman mukaan heistä yksi yhdeksästä on palattuaan osallistunut väkivaltaisten iskujen tekemiseen länsimaissa.

Kuten Hegghammer itsekin on todennut, tältä pohjalta ei voi tehdä päätelmiä siitä, mikä tilanne Syyriaan ja Irakiin lähteneiden kohdalla tulee olemaan. Konfliktiin liittynyt vierastaistelijailmiö poikkeaa niin monin tavoin aiemmista konflikteista.

Tutkitun tiedon valossa on kestämätöntä lähteä yksikantaan siitä olettamuksesta, että valtaosa palaajista tulee jatkamaan väkivaltaiseen toimintaan osallistumista lähtömaassaan.

Silti tutkitun tiedon valossa on kestämätöntä lähteä yksikantaan siitä olettamuksesta, että valtaosa palaajista tulee jatkamaan väkivaltaiseen toimintaan osallistumista lähtömaassaan. Suurin osa alueelta tähän mennessä palanneista ei ole näin tehnyt.

Perustellumpi odotus on se, että Syyriasta ja Irakista palaajien joukossa tullaan näkemään koko skaala katkerasti pettyneistä ja katuvista niihin, jotka edelleen ovat valmiita väkivaltaiseen toimintaan. Kaikista vahvimmin jihadistiseen taisteluun sitoutuneiden voi olettaa ennemmin suuntaavan toisille konfliktialueille kuin takaisin Eurooppaan, jos heillä on siihen tilaisuus.

Niille, jotka jatkavat edelleen jihadistiseen liikehdintään osallistumista, terrori-iskujen toteuttaminen on vain yksi vaihtoehto. Suurin osa jihadistisesta aktivismista Euroopassa on pääosin muualla käynnissä oleviin konflikteihin liittyvää väkivallatonta tukitoimintaa.

Tällaiseen tukitoimintaan osallistuvat henkilöt ovat yhtä lailla terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä ja sitovat tiedustelu- ja turvallisuusviranomaisten resursseja, mutta väkivaltaisten iskujen uhkaan maassa nämä henkilöt eivät kuitenkaan olennaisesti vaikuta.

Lyhyesti sanoen väkivaltaisiin ääriliikkeisiin osallistuminen on siis aika- ja tilannesidonnaista.

Toiminnasta irtautuminen johtuu harvoin maailmankatsomuksen muuttumisesta

Toiseksi keskustelussa on keskitytty mahdollisten palaajien ideologisiin näkemyksiin enemmän kuin on välttämättä perusteltua juuri turvallisuusuhan arvioinnin näkökulmasta.

Isisin joukossa olleiden miesten ja naisten muodostamaa mahdollista riskiä pohdittaessa on kiinnitetty paljon huomiota siihen, mitä he ovat leireille päädyttyään haastatteluissa sanoneet. Jos he eivät ole tuominneet suoraan Isisin toimintaa, se on nähty merkkinä vaarasta.

Näille lausunnoille ja ylipäänsä mahdollisten palaajien tämänhetkisille näkemyksille on annettu tutkimuksen valossa liian paljon painoarvoa. Annetut lausunnot ovat niin lyhyitä ja pian Isisin alueelta poistumisen jälkeen annettuja, että niistä on vaikea päätellä luotettavasti juuri mitään.

Toiminnasta irtautuminen ei edellytä luopumista radikaalista ideologiasta.

Yksi vahvimpia väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumista koskevia tutkimustuloksia on se, että toiminnasta irtautuminen ei edellytä luopumista radikaalista ideologiasta. Ideologiasta luopuminen ei ole edes yleisin syy toiminnasta irtautumiselle. Itse asiassa radikaalin toiminnan ja radikaalin ajattelun välinen suhde on paljon monimutkaisempi kuin arkijärjellä välttämättä olettaisi.

On aivan tavanomaista, että ihminen lopettaa kaikenlaisen osallistumisen väkivaltaisen ääriliikkeen toimintaan, mutta hänen ideologiset näkemyksensä pysyvät pitkälti ennallaan.

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että mikäli mahdollisten palaajien aiheuttamaa turvallisuusriskiä halutaan pienentää, heidän ideologisten näkemystensä muuttaminen ei ole välttämättä se, mihin kannattaa panostaa.

Jihadistisen ajatusmaailman omaksuneiden henkilöiden oleskelun maassa voi nähdä epätoivottavana esimerkiksi jihadistisen arvomaailman ja Suomen perustuslain heijastamien arvojen ja normien välisen jännitteen vuoksi. Turvallisuusuhka väkivaltaisten iskujen toteutumisen mielessä se ei kuitenkaan automaattisesti ole.

Tässä yhteydessä on syytä pitää mielessä myös se, että niin epäloogiselta kuin se voikin kuulostaa, läheskään kaikki ääriliikkeissä mukana olevat eivät ole välttämättä sisäistäneet liikkeen ajatus- ja arvomaailmaa kovin syvällisesti. Kun tilanne muuttuu ympärillä, ajatus- ja arvomaailmasta luopuminen saattaa olla helpompaa kuin voisi olettaa.

Pettymys ääriliikkeen ja sen jäsenten toimintaan yleisin syy irtautua

Mikä saa sitten luopumaan väkivaltaiseen ääriliikkeeseen osallistumisesta? Sekä tärkein että turhauttavin huomio on se, että tähän ei ole yhtä yksiselitteistä vastausta niin kuin ei ole toimintaan mukaan lähtemisellekään.

Osa irtautuu toiminnasta siksi, että olosuhteet muuttuvat ja se tekee osallistumisesta mahdotonta. Tämä olosuhteiden muutos voi olla esimerkiksi vangituksi tuleminen tai tilanne, jossa liikkeen toiminta vaikeutuu ja sirpaloituu vastatoimien seurauksena, niin kuin Isisille juuri kävi.

Paljon tapahtuu myös sitä, että yksilö oma-aloitteisesti päättää lähteä liikkeestä. Tutkimusten mukaan tavanomaisin syy tähän vaikuttaa olevan pettymys liikkeen toimintaan tai siinä mukana oleviin henkilöihin.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että liikkeen toiminta ei ollutkaan sitä, mitä yksilö oli ajatellut sen olevan. Liikkeen tai sen johtajien toiminta voidaan kokea sen taustalla vaikuttavien arvojen tai ideologian vastaiseksi. Tällaiset kokemukset toistuvat myös Isisin riveistä lähteneiden joukossa.

Pettymys ja tyytymättömyys saattavat myös kohdistua siihen, millaiseksi oma rooli liikkeen toiminnassa on muodostunut.

Yleistä on loppuun palaminen, jolloin liikkeessä toimimisen realiteetit ja vaatimukset uuvuttavat lopulta siinä määrin, ettei voimia jatkaa mukana enää ole. Joillakin pelko kiinnijäämisestä, siihen liittyvä stressi ja kiinnijäämisen mahdolliset seuraukset ovat vaikuttaneet keskeisesti päätökseen.

Kaiken kaikkiaan tämänhetkisen tutkimuksen perusteella lähtöpäätökseen vaikuttavat voimakkaammin työntävät kuin vetävät tekijät.

Liikkeestä irtautumiseen kannustaminen tärkeää, mutta ei toimi läheskään aina

Huomio työntävistä ja vetävistä tekijöistä on olennainen, kun halutaan kannustaa väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumista. Työntävät tekijät ovat liikkeen toimintaan liittyviä seikkoja, jotka heikentävät yksilön halua jatkaa osallistumista.

Vetävät tekijät ovat taas puolestaan asioita, joita toiminnasta irtautuminen mahdollistaisi tai toisi mukanaan. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tärkeät ihmissuhteet. Vetäviä tekijöitä ovat myös tuen tai lievempien tuomioiden lupaaminen toiminnasta vapaaehtoisesti luopuville.

Tämänhetkisen tutkimuksen perusteella lähtöpäätökseen vaikuttavat voimakkaammin työntävät kuin vetävät tekijät.

Useissa Euroopan maissa on 1990-luvulta alkaen kehitetty ohjelmia, joiden tavoitteena on edesauttaa yksilöiden irtautumista väkivaltaisista ääriliikkeistä. Tällaisten ohjelmien on toivottu auttavan ohjaamaan myös Syyriasta ja Irakista palaavia pois jihadistisesta toiminnasta.

Tutkimustulosten valossa näihin ohjelmiin on lupa kohdistaa odotuksia, mutta kovin suureen optimismiin ei ole aihetta. Jos lähtöpäätös riippuu enemmän työntävistä tekijöistä, vetävien tekijöiden avulla irtautumaan houkutteleminen ei ole välttämättä tehokasta. Ihmistä on vaikea puhua irtautumaan toiminnasta, jos hänellä ei ole siihen itse halua. Myös tuen ja lievempien tuomioiden kaltaiset kannustimet toimivat huonosti, jos lähtöhaluja ei ole.

Toisaalta silloin, kun tällaisilla ohjelmilla ja ulkopuolisella interventiolla on ollut merkitystä, merkitys on ollut usein ratkaiseva. Joskus motivaatio toimia on jo hiipunut, mutta väkivaltaisen ääriliikkeen toimintaan osallistutaan yhä, koska tilanteesta ei nähdä pääsyä ulos.

Ohjelmilla on siis paikkansa, mutta myös rajansa.

Vankilatuomiosta ei ole ratkaisuksi

Palaajiin liittyvän turvallisuusuhan hallinnassa keskeisenä on pidetty sitä, että mahdolliset palaajat saadaan oikeuden eteen ja voidaan tuomita vankilarangaistuksiin. Rikoksista oikeuden eteen saattaminen on ilman muuta keskeistä oikeusvaltion periaatteiden ylläpitämisenkin kannalta. Kuten julkisuudessa on jo käsitelty, se saattaa kuitenkin olla useista syistä erittäin vaikeaa.

Yleisemmin vankila tunnetaan paikkana, jossa radikalisoidutaan.

Kun asiaa tarkastellaan turvallisuuden kannalta, vankilatuomiosta voi perustellusti odottaa korkeintaan väliaikaista ratkaisua. Vankeinhoitolaitokset eivät ole poliittisen väkivallan tutkimuksessa profiloituneet paikoiksi, joissa väkivaltaisista ääriliikkeistä irtaudutaan. Joillekin vankilaan joutuminen toki tarjoaa olosuhdemuutoksen, joka antaa tilaa pohtia osallistumistaan ja mahdollisuuksia uuden suunnan ottamiseen.

Yleisemmin vankila kuitenkin tunnetaan paikkana, jossa radikalisoidutaan. Mikäli Syyriasta ja Irakista palanneita päätyy suorittamaan vankilatuomiota Suomessa, samat kysymykset ovat ainakin joidenkin kohdalla edessä vapautumisen hetkellä.

Riskejä on, mutta ne on ymmärrettävä oikein

Suomeen on palannut tähän mennessä parikymmentä ihmistä, joista valtaosa on ollut maassa jo ainakin neljä vuotta. Jos arvioidusta lähtijöiden määrästä vähentää heidän lisäksi kuolleiksi tiedetyt, jäljelle jää nelisenkymmentä aikuista ja joukko lapsia. Heistä läheskään kaikki tuskin ovat enää hengissä. Naisten ja lasten kuolleiden määristä ei ole juuri arvioita ja miehiäkin koskevat tiedot ovat puutteellisia.

Kun puhutaan palaajista, puhutaan varsin pienestä joukosta ihmisiä.

Hengissä olevista kaikki eivät halua tai pysty palaamaan. Kun puhutaan palaajista, puhutaan siis varsin pienestä joukosta ihmisiä.

Mahdollista on, että jotkut heistä jatkavat jihadistista toimintaa.Tutkimuksen valossa on kuitenkin odotettavissa, että läheskään kaikki eivät näin tee. Tapauskohtainen pohdinta on tämän vuoksi turvallisuusnäkökulman osalta välttämätöntä. Se on tarpeen myös oikeusvaltion keskeisten arvojen ja normien toteutumiseksi.

Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.

Lisää aiheesta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*