Miten kehitysapua tulisi kohdentaa – vanhat tavoitteet, uudet mittarit

Kuva: Guillaume de Germain / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 4 min. 

Bruttokansantuotteen asemaa keskeisimpänä yhteiskuntakehityksen mittarina on kritisoitu pitkään. Jos hylkäämme sen työkaluna määritellä kaikista heikoimmassa asemassa olevia valtioita, minkälaisilla instrumenteilla voimme tunnistaa kehitysapua tarvitsevia maita?

Kehityksen mittareita tulee uudistaa

Monet tutkijat ja päättäjät ovat vaatineet bruttokansantuotteen (bkt) nostamista pois jalustaltaan kehityksen mittarina. Tämän 1930-luvulla kehitetyn instrumentin kansainvälinen menestys on pohjannut tarpeeseen seurata ja vertailla eri maiden kansantalouksien kehityskulkuja.

Bkt:n kasvu on, kehittäjänsä Simon Kuznetsin varoituksista huolimatta, noussut synonyymiksi hyvälle yhteiskuntakehitykselle. Tämänhetkinen talouskasvu on kuitenkin kytkeytynyt vahvasti eriarvoistumiseen, ekosysteemien romahdukseen ja ilmastonmuutokseen.

Bruttokansantuotteen rajoitteisiin kohdistuva kritiikki osuu myös kehitysavun sydämeen. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD määrittelee kehitysapukelpoiset eli niin kutsutut ODA-maat (official development assistance) Maailmanpankin kategorisoinnin mukaisesti bruttokansantulon (joka koostuu bkt:sta ja maan tulevista ja lähtevistä rahavirroista) perusteella. Myös YK:n kehitysluokitteluissa bkt on keskeinen tekijä.

Jos kehitysapukelpoisia maita määritetään bkt-lukujen perusteella, niiden ulkopuolelle saattaa jäädä kohteita, joissa kärsitään nälästä, ympäristötuhoista tai valtavista tuloeroista.

Jos kehitysapukelpoisia maita määritetään bkt-lukujen perusteella, niiden ulkopuolelle saattaa jäädä kohteita, joissa kärsitään nälästä, ympäristötuhoista tai valtavista tuloeroista. Bkt ei nimittäin mittaa näitä – ja monia muita – kehityksen kannalta keskeisiä tekijöitä.

Tässä tekstissä kysyn, minne Suomen tulisi kohdentaa kehitysyhteistyötään, jos apu halutaan jakaa kaikista heikoimmassa asemassa oleville ihmisille samalla, kun emme käytä määrittelyn tukena henkeä kohti laskettua bkt:tä. Vastaan kysymykseen soveltamalla mittarikokonaisuutta, joka pohjaa Suomen neljään valtiolliseen kehitysyhteistyön painopisteeseen.

Bkt-pohjainen lähestymistapa on tiiviiksi rakentunut tapa vetää rajoja apua ansaitsevien ja sen ulkopuolelle jäävien välille. Jos hyväksymme väitteen, että bkt ei ole riittävä mittari maakohtaisten kehitysongelmien tunnistamiselle, syntyy tarve kehittää uusia tapoja valita kehitysapukohteita.

Tarkasteluun valitut mittarit ja metodologia

Suomen kehitysyhteistyölle on määritelty neljä painopistealuetta: naiset ja tytöt, talouskehitys, kestävät yhteiskunnat sekä ympäristö ja ruoka. Niistä jokaiseen löytyy useita vaihtoehtoisia mittareita, jotka käyttävät bkt:tä joko referenssinä, marginaalisessa roolissa tai sitten eivät ollenkaan. Mittarit esitellään alapuolella olevassa taulukossa.

Olen käynyt läpi noin viisikymmentä maaprofiilia ja määritellyt kullakin mittarilla maan sijoituksen siten, että maa kuuluu joko heikoimpaan tai parhaimpaan prosenttiin, kymmenykseen, kolmannekseen tai puolikkaaseen.

Datan heikkoutena on, että hauraista valtioista saatavat tiedot ovat puutteellisia. Puute näkyy aukkoina maaprofiileissa. Heikoimmilla valtioilla ei ole kapasiteettia tehdä itseään mitattavaksi.

Suomen kehitysyhteistyön painopiste Bkt:n rajoitteet Vaihtoehtoiset mittarit
Naiset ja tytöt Naisvaltainen hoiva- ja kotityö
Talouskehitys Epätasa-arvo ja pitkän aikavälin talouskehityksen mahdollisuudet.
Kestävät yhteiskunnat Kansalaisvapaudet ja valtiollisten instituutioiden toimivuus
Ympäristö ja ruoka Ympäristön pilaantuminen, ruokaturva ja valmius torjua ilmastonmuutosta

Heikoimmin suoriutuvat valtiot

Kokonaisuudessa heikoiten suoriutuvat valtiot jakaantuvat Länsi-, Keski- ja Itä-Afrikkaan. Tältä laajalta alueelta löytyy suurin osa maista, jotka eivät menesty oikeastaan millään painopistealueella.

Yksi esimerkki heikoista valtioista on kansantaloudeltaan vahva, alemman keskitulon Päiväntasaajan Guinea. Siellä on Afrikan mantereen korkein henkeä kohti mitattu BKT. 1990-luvulla öljyn löytymisen seurauksena aiemmin maatalouteen perustuva yhteiskunta alkoi kiriä bkt:ssä ylemmän keskitulon maita yli 20 prosentin vuosittaisilla kasvuluvuilla.

Vaikka öljyn osuus maan viennin arvosta on yli 95 prosenttia, se työllistää kuitenkin vain neljä prosenttia väestöstä. Maa on muutoin maataloudesta riippuvainen.

Verotulojen osuus maan bkt:stä on yksi maailman heikoimpia, eli maassa toimivat yritykset eivät kerrytä maahan verotuloja juuri lainkaan. Paisuneen öljysektorin vuoksi tuloerot ovat suuret, minkä ohella korruptio rehottaa ja kansalaisten vapauksia rajoitetaan voimakkaasti.

Öljystä riippuvaisen maan tulevaisuuden näkymät ovat näiden mittarien valossa hatarat. Vaikka dataa tasa-arvon tai nälkätilanteen mittaamiseksi ei ole saatavilla, naisten asemassa ja ruokaturvassa on petrattavaa.

Kuinka heikkoja ovat Suomen kumppanimaat?

Menetelmä nostaa esille eroja vähiten kehittyneiden maiden välillä. Otan esimerkiksi Suomen pitkäaikaisen kumppanin Tansanian ja sen viereisen maan, yli kymmenen miljoonan asukkaan Burundin.

 

Tulokset osoittavat, että Burundin tilanne on selkeästi Tansaniaa heikompi. Ainoa poikkeus ovat sukupuolten tasa-arvoa koskevat mittarit. Varsinkin ympäristöllisessä kestävyydessä maa on yksi maailman heikoimmin menestyneistä.

Burundi on Afrikan mantereen tiheimmin asuttuja maita. Pääasiallinen syy nopeaan metsäkatoon, elinympäristöjen hävittämiseen ja eroosioon on nopeasti kasvavan maaseutuväestön kestämätön luonnonvarojen käyttö. Tansania sen sijaan ei ole millään mittarilla maailman heikoimpien valtioiden joukossa.

Konfliktien romahduttamat valtiot

Keski-Afrikkaan keskittyy heikkoja tulevaisuudennäkymiä, mutta yksittäisiä romahtaneita valtioita löytyy myös toisaalta. Niitä yhdistävät pitkittyneet konfliktit. Havainto korostaa kehitysavun työmuotona rauhan- ja sovinnontyön merkitystä.

Esimerkiksi käy alemman keskitulon Jemen. Arabian niemimaan toiseksi suurimmassa valtiossa ilmenevät selkeästi sisällissodan dramaattiset vaikutukset.

Sodan seurauksena maan kansantalous supistui vuosien 2014 ja 2016 välillä yli 50 prosenttia, mutta maa ei silti kuulu bkt:n suhteen heikoimpaan kymmenykseen. Tulevaisuuden taloudellisen kehityksen mahdollisuudet pysyvät kuitenkin niukkoina – itse asiassa maailman huonoimpina.

Jemenin vesihuoltotilanne on surkea. Konfliktin myötä veteen liittyvät ongelmat koskettavat lähes puolta maan väestöstä, minkä vuoksi maa kärsii vakavasta koleraepidemiasta. Siksi ruokaturvallisuus oli maailman kolmanneksi heikoin vuonna 2018.

Konflikti on romuttanut ihmisten luottamuksen valtion instituutioihin, ja ihmisoikeusrikkomukset sekä korruptio ovat yleisiä. Lisäksi maassa sorretaan naisia, ja se menettää maailmassa eniten kehityksen mahdollisuuksia pitäessään naiset ulkona yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja taloudellisesta toiminnasta.

Yksittäisten painopisteiden osalta heikot maat ja alueet

Metodologia sopii erittelemään niin yksittäisten maiden kehitysyhteistyön painopisteiden toteutumista kuin tunnistamaan kokonaisia alueita, joita leimaavat tietyt kehitysongelmat.

Ympäristöongelmat ja elinympäristöjen pilaantuminen ovat huolena eteläisessä Aasiassa. Runsas väestömäärä yhdistettynä nopeasti kasvaneeseen tuotantoon on osoittautunut myrkylliseksi yhdistelmäksi esimerkiksi alemman keskitulon Bangladeshissa.

Suunnan muuttaminen voi olla haasteellista, koska valtion talousohjauksen kapasiteetti on heikko. Huolimatta nopeasta talouskasvusta maan verokertymä suhteessa BKT:hen kuuluu maailman heikoimpien joukkoon. Toisaalta monien muiden indikaattorien suhteen maa ei kuulu alimpaan kymmenykseen.

Naisten oikeuksia koskevan priorisointinsa vuoksi Suomen tulisi toimia Arabian niemimaalla, vaikka valtiot eivät täytä ODA-kriteereitä. Tasa-arvomittarit osoittavat, että maiden vallitseva poliittis-taloudellinen järjestys kaventaa naisten osallistumisen mahdollisuuksia enemmän kuin monissa vähiten kehittyneissä maissa.

Vastaavantyyppinen tilanne koskee taloudellisen epätasa-arvon jakautumista. Eteläisen Afrikan valtiot eivät menesty erityisen huonosti kuin tulojen epätasa-arvoisuuden suhteen. Alueen valtioista esimerkiksi Etelä-Afrikka ei täytä ODA-kriteereitä huolimatta siitä, että maan 50-miljoonaisesta väestöstä 13 miljoonaa lasta elää köyhyydessä.

Tulisiko kehityspoliittiset (maa)valinnat politisoida?

Tämä kirjoitus haastaa bkt-pohjaista tapaa tehdä eroa kehitysapua tarvitsevien ja sen ulkopuolelle jäävien välillä. Ehdotin mittaamisen ohjaustaulua, joka paljastaa monipuolisen käsityksen Suomen valtiollisen kehityspolitiikan painopisteiden mukaisista kehityshaasteista.

Nämä haasteet ovat osin kätkeytyneet verrattain vahvan bkt:n taakse. Varsinkin yksittäisten painopisteiden, kuten naisten ja tyttöjen oikeuksien tai ympäristöongelmien kohdalla, vakavia ongelmia esiintyy myös vauraissa maissa, jotka eivät lähtökohtaisesti ole ODA-kelpoisia tai eivät kuulu priorisoitaviin, vähiten kehittyneisiin maihin. Toisaalta erot kaikista köyhimpien valtioiden välillä voivat olla suuret.

Muuntuvassa maailmassa pitää käydä keskustelua mittareista, joiden avulla teemme valintoja siitä, missä apua tarvitaan ja missä ei.

Analyysi kannustaa pohtimaan, missä määrin Suomen on tarpeellista uudelleenarvioida kahdenvälisen kehitysyhteistyön kumppanimaita, jos huomio on kaikista heikoimmassa asemassa olevissa. Jos haluamme tukea kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, heitä voi olettaa löytyvän maista, joissa painotetut kehitysongelmat ovat kaikista suurimmat.

Entä onko tuloksellisempaa räätälöidä ratkaisuja useita maita yhdistäviin kehityshaasteisiin vai kohdentaa valinnat yksittäisiin useista kehitysongelmista kärsiviin maihin?

Yhtäältä tietyt Suomen kehitystavoitteita koskevat ongelmat yhdistävät suurinta osaa heikoiten menestyvistä maista, kuten valtion verokertymän osuus kansantulosta tai heikko ruokaturva. Toisaalta, analyysi nostaa esille maita, jotka eivät pärjää millään mittareilla.

Lopulta kehitysapukelpoisuutta koskevien mittarien valinnan tulisi pohjautua demokraattiseen prosessiin. Siksi tarkasteluni on keskustelun avaus. Muuntuvassa maailmassa pitää käydä keskustelua mittareista, joiden avulla teemme valintoja siitä, missä apua tarvitaan ja missä ei.

FT Niko Humalisto toimii Suomen Lähetysseuran vaikuttamistyön asiantuntijana ja Itä-Suomen yliopiston ulkopuolisena tutkijatohtorina, joka valmistelee julkaisuja liittyen ravinnekierrätyksen politiikkaan.

Lisää aiheesta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*