Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti vuosi sitten kohutun televisiopuheensa, sen kaava noudatti luterilaisen papin saarnaa. Myös pääministerin johtajakäsitys näyttää nojaavan uskonnolliseen oppiin.
Sipilä on ollut viime päivinä myrskyn silmässä Yleisradiolle lähettämiensä paimensähköpostien myötä. Ylen johdon päätös kieltää Sipilän Terrafame-rahoitukseen liittyvän jääviyskysymyksen jatkoselvittelyä on herättänyt ansaitusti voimakasta kritiikkiä.
Politiikan tutkijan näkökulmasta Sipilän kriittinen suhtautuminen länsimaiseen mediaperinteeseen on herättänyt vielä enemmän kysymyksiä. Kuten mediatutkija Anu Koivunen kirjoittaa: ”Sipilän loukkaantunut reaktio on yllättävä, koska Ylen uutinen oli varsin neutraali: normaalia journalismia, jossa tutkitaan ja läpivalaistaan vallanpitäjien erilaisia sidoksia.”
Aluksi Sipilä vaikutti olevan tuohtunut siitä, että Ylen jutussa oli “väärät tiedot”. Sen jälkeen Sipilä selitti suuttumustaan sillä, ettei toimittaja ollut antanut hänelle tarpeeksi aikaa vastata juttua koskevaan kommenttipyyntöön.
Lopulta ongelman ytimeksi paljastui, että hänen hyveellisyyttään edes epäillään. Kuten Sipilä asian muotoili: “Ylipäätään, että tällainen kytkös käy edes mielessä, kertoo enemmän kysyjästä.”
Juha Sipilän toimintatapoja ja suhtautumista on usein selitetty sillä, että hän on ensisijaisesti yritysjohtaja. Onhan hän itsekin vaatinut ”uudenlaisen tulosvastuun tuomista politiikkaan”.
Kristinusko on jättänyt perinnöksemme kaksi vallan paradigmaa.
Yritysoppeja yhteiskuntaan levittäneen uusliberalismin myötä poliittisen vallankäytön onkin sanottu alkaneen muistuttaa yhä enemmän taloutta. Ilmiön juuret ovat kuitenkin syvällä.
Kristinuskon poliittinen perintö
Italialaisen filosofin Giorgio Agambenin mukaan kristinusko on jättänyt perinnöksemme kaksi vallan paradigmaa: suvereniteettiin perustuvan poliittisen teologian ja jumalallisen taloudenhoidon.
Yksinkertaistaen edellinen viittaa päätökseen, perustavaan tekoon, kuten erityisesti Carl Schmitt on tuonut esille. Jälkimmäinen viittaa hallinnointiin. Samalla tavoin kuin talon isäntä voi jakaa valtaansa poikiensa kanssa menettämättä auktoriteettiaan, Jumala voi antaa taloudenhoitonsa Kristukselle.
Kaikkivaltias Isä hallitsee, mutta Poika huolehtii hänen tahtonsa toteutumisesta tapauskohtaisesti eli hallinnoi. Agamben on väittänyt, että kolminaisuusoppi onkin ennen muuta hallinnointimekanismi.
Paradigmat eroavat toisistaan yhtä paljon kuin polis, poliittinen yhteisö eroaa kodista, oikoksesta. Oikos (josta myös termi ekonomia juontaa juurensa) ei perustu demokraattiselle debatille tai läpinäkyvyydelle, vaan yksinvallalle ja välttämättömyydelle.
Kun yksityisestä eli ”kodin asioista” tulee julkista, sosiaalinen korvaa poliittisen.
Esimerkiksi Raamatun evankeliumeissa isännästä käytettävä kreikan termi oikodespotes on kuvaava: perheenpäällä on taloudessaan absoluuttinen valta, jota hän käyttää oman harkintansa mukaan. Hänen yläpuolellaan on vain Jumala.
Hannah Arendt on esittänyt Aristotelesta seuraten, että kun yksityisestä eli ”kodin asioista” tulee julkista, sosiaalinen korvaa poliittisen. Tämä tarkoittaa Arendtille inhimillisen vapauden radikaalia kaventumista.
Pääministeri Juha Sipilän reaktioita voidaan tulkita esimerkkinä taloudenhoitoparadigmasta. Uskonpuhdistaja Martti Luther tarjoaa oivan lukuavaimen, vaikka 1500-luvun maailma oli toki hyvin erilainen kuin 2010-luvun Suomi.
Isä, Poika ja Juha Sipilä
Blogissaan pääministeri Juha Sipilä totesi kestävänsä, että häntä itseään ”hakataan median puolelta”. Sitä Sipilä ei sen sijaan hyväksynyt, että pääministerin lapset ja sukulaiset ”vedetään lokaan” hänen aseman vuoksi.
Pelkästään ajatus, että hän olisi ollut vaikuttamassa Terrafamen rahoitukseen sukulaistensa hyödyksi, on Sipilälle mahdoton. ”Ei kävisi mielessäkään”, hän jatkoi.
Yleisradion toimittajalle lähettämissä sähköpostiviesteissään Juha Sipilä sanoi jutun olleen ”edesvastuuton” ja ”käsittämättömän kaukaa haettu”. Pyynnöistä huolimatta hän ei halunnut kommentoida sitä enää, koska ”vahinko oli tapahtunut”.
Sen sijaan pääministeri välitti toimittajalle saamaansa vihaista kansalaispalautetta ”näytteeksi siitä, mitä tarkoitushakuisilla jutuilla saadaan aikaan”. Sipilä myös pamautti, että hänen arvostuksensa Yleä kohtaan on ”nolla”. Hänen mukaansa oppositiota ei tarvita lainkaan, koska Yleisradio on vaalikauden aikana ollut niin puolueellinen.
Pääministeri Juha Sipilän suhtautumisessa valtaan kaikuvat luterilaisuuden perusopit.
Asian tiimoilta järjestämässään tiedotustilaisuudessa pääministeri selitti kiivasta sähköpostiviestittelyään seuraavasti: ”Myönnetään, että minulla oli tunteet liikaa mukana ja se johtui siitä, että kun perheeseen kohdistuu syytteitä, se menee ihon alle”, Sipilä totesi.
Pääministeri Juha Sipilän suhtautumisessa valtaan kaikuvat luterilaisuuden perusopit. Kuten suomalaisille on vuosisatojen ajan opetettu, esivalta on Jumalan asettama. Sen kautta toteutuu Jumalan maailmallinen hallinta, Martti Luther on määritellyt. Tässä ajattelussa ”isä” on keskeinen hahmo, maalliset isät ovat taivaallisen isän sijaisia.
Lutherin mukaan on olemassa kolmenlaisia isiä: niitä, joiden lihaa ja verta me olemme, toiseksi isäntiä ja kolmanneksi maan isiä. Lisäksi on Jumalan sanalla hallitsevat hengelliset isät.
Perhe on mallina kaikille tasoille, koska ”vanhempien esivalta-asemasta virtaa ja levittäytyy kaikki muu valta”. Esivaltaa on siis toteltava kuuliaisesti ja ”sydämensä halusta” kuin omaa isää.
Kunnioittaminen on jalompaa kuin rakkaus, koska siihen kuuluu rakkauden lisäksi myös ”majesteettiin kohdistuvaa kuuliaisuutta, nöyryyttä ja pelkoa”, Luther määritteli. Puupölkyn tai kiven kutsuminen isäksi ja äidiksi on sekin parempi kuin olla kokonaan ilman vanhempia, koska kuuliaisuus ja kunnioitus ärsyttävät ”kaikkia perkeleitä”. Jo ajatus isästä ja äidistä siis pitää houkutukset ja kapinahalut loitolla.
Esivaltaan on siis luotettava samalla tavoin kuin Jumalaan. ”Lapsien” on luotettava siihen, että maan isät ovat hyväntahtoisia ja oikeudenmukaisia – suuttuessaankin.
Hallitsijoiden puolestaan tulee olla tarvittaessa ankariakin. Esivalta vastaa toimistaan ainoastaan Jumalalle, jota ylistämään ja kunnioittamaan sen tulee kansalaisia kasvattaa. Nykysuomeksi ilmaistuna roolit ovat selkeät: poliitikot päättävät ja kansalaiset tottelevat.
Puhtain asein puhtaan asian puolesta
Juha Sipilä on korostanut Terrafame-tapauksen yhteydessä, että hänellä on asiaan liittyen puhdas omatunto. Tätä korostaakseen hän on itse pyytänyt oikeuskanslerilta selvityksen mahdollisesta esteellisyydestään.
Myös puhtaan omatunnon korostuksessa on jotain perin luterilaista. Luterilaisen opin mukaan usko riittää pelastukseen.
Teoilla ei voi ansaita armoa, mutta hyvien tekojen tulee seurata ”parannuksen hedelminä”. Toisin sanoen ihmisen sisäisen maailman ja toiminnan välillä on juopa. Teot eivät välttämättä kerro tekijänsä autuudentilasta mitään.
Luterilainen oppi on erittäin käyttökelpoinen. Esimerkiksi sota-aikana sillä perusteltiin aseisiin tarttumista. Kristityt voivat osallistua sotatoimiin, kunhan pitivät huolta, että sota ei raaista heidän omatuntoaan. Puhtain asein puhtaan asian puolesta, kuten C. G. E. Mannerheiminkin tunnuslauseessa sanotaan.
Myös poliitikon käsissä oppi taipuu tarvittaessa moneen. Se mahdollistaa sanojen ja konkreettisten tekojen täydellisen ristiriidan: lupauksista ei tarvitse seurata mitään, koska hyvä aikomus ratkaisee. Toisaalta, tekojen voidaan myös sanoa kertovan tekijästään kaiken – tilanne siis ratkaisee.
Juha Sipilä näyttää olevan perhettään leijonan lailla puolustava isä ja pääministeri puhtaalla omatunnolla. Hän on hyveellinen maan isä par excellence, sellainen, jota alamaisten tulee kunnioittaa ja arvostaa ”kalleimpana aarteena ja ihanimpana kalleutena maan päällä”, kuten Luther asian muotoili.
Ei siis ihme, että Sipilä toden teolla kimpaantui hänen toimintaansa ja motiiviensa puhtautta kyseenalaistaneille median edustajille! Demokratian kannalta kyseessä on kuitenkin huolestuttava suuntaus.
Kohti itämaista johtajakäsitystä?
Länsimaiseen valtioperinteeseen on sisäänrakennettu useita mekanismeja vallanpitäjien väärinkäytösten estämiseksi. Länsi-Euroopan itsevaltiaat eivät ole historiallisesti todella olleet, kuten Jukka Korpela kirjoittaa, ”kansalaiskeskustelua ja painovapautta tukeneita demokraatteja vaan Hobbesin Leviathan-hirviön ruumiillistumia”.
Vaikka yllä mainitun Martti Lutherinkin mielestä maalliset hallitsijat ovat usein konnista suurimpia, heitä on toteltava, koska he edustavat Jumalan valtaa maan päällä.
Länsimaisessa demokratiakäsityksessä poliittisten johtajien ei oleteta olevan luonnostaan hyveellisiä vaan toimivan yhteiskunnan edun mukaisesti siitä syystä, että oikeusvaltion instituutiot estävät väärinkäytökset.
Pierre Rosanvallonin mukaan demokratiaan kuuluva systemaattinen epäily takaa osaltaan sen, ettei edustuksellisuus muutu herruudeksi ja yhteinen hyvä yksityiseksi eduksi. Vaikka kritiikki kohdistuu myös demokratiaan itseensä esimerkiksi fasismin ja populismin muodossa, ilman epäilyä demokratia ei ole legitiimiä. Media eli neljäs valtiomahti eri muotoineen toteuttaa osaltaan tällaista julkisen valvojan roolia.
Lehdistö saa kyllä kirjoitella, mutta se ei ole vallan vahtikoira – se on sylikoira.
Jukka Korpelan mukaan itämainen valtiokäsitys puolestaan nojaa edelleen uskoon Jumalan armosta, mikä ruumiillistuu valtion hallitsijassa. Poliittinen johtaja on hyveellinen, koska hänet on nostettu korkeimpaan valta-asemaan, kansan ”isäksi”.
”Johtajan mielipiteen arvosteleminen on hyökkäys hänen takaamaansa turvaa ja rauhaa vastaan”, Korpela toteaa. Näin poliittisen toiminnan kritiikki näyttäytyy helposti henkilökohtaisena loukkauksena.
Pääministeri Sipilän poikkeuksellisen vahva reaktio siihen, että medialle ”tulee edes mieleen” tarkastella hänen toimintaansa hyvän hallinnon näkökulmasta, on linjassa Korpelan kuvaamaan itämaisen johtajakäsityksen kanssa. Lehdistö saa kyllä kirjoitella, mutta se ei ole vallan vahtikoira – se on sylikoira.
Tätä taustaa vasten ”uudenlainen” tulosvastuu ja yritysjohtamisen periaatteet eivät lopulta ole kovinkaan uusia asioita politiikassa. Vähän mutkia oikoen voidaan todeta, että uusliberalismi pukee vanhoja uskonnollisia käsityksiä tämän päivän kuosiin.
Valtiot ovat kuin yrityksiä ja yritykset kuin koteja. Päättäjät puolestaan ovat ”isäntiä” eli kaitselmuksen – siis markkinoiden – välikappaleita.
Juha Sipilä ei kuitenkaan yksin edusta uskonnosta kumpuavaa johtajakäsitystä länsimaissa. Esimerkiksi Italian Silvio Berlusconin ja Yhdysvaltojen Donald Trumpin poliittinen johtajuus on jännitteinen valistuksen oppien kanssa. Myös heidän poliittisessa puheessaan hallitsija edustaa totuutta ja auktoriteettia tavalla, joka haastaa julkisen, kriittisen järjenkäytön.
YTT Jouni Tilli tutkii poliittista ja uskonnollista vallankäyttöä. Hän työskentelee Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.
Johanna Vuorelma on Politiikasta-verkkolehden päätoimittaja. Vuorelma väittelee tohtoriksi tammikuussa Warwickin yliopiston politiikan ja kansainvälisten suhteiden laitokselta.
Korjattu 2.12.2016 klo 20.50: Korvattu ”luottamus” ”arvostuksella” Ylen tekemän tarkennuksen mukaan.
Upea analyysi. Kuka vielä kehtaa kysenalaistaa humanistien tärkeyden yhteiskunnassamme. Jos et tunne historiaasi et ymmärrä nykyisyyttä
HS:n juttu Tillin ja Vuorelman analyysistä sai aikaan, että luin koko jutun läpi täältä verkkolehdestä. Kovasti näköjään politiikan tutkimus haluaa analysoida Sipilää peräti kolmella peräkkäisellä jutulla.
Hämmästyttävä oli HS:n juttu. Luin sen alun perin aamulla aikaisin tabletilla. Otsikko oli: Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin -johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta. Erityisesti kummastutti tässä jutussa kohta:”Vuorelma vertaa Trumpia Sipilään myös toisessa asiassa. Yhdysvaltojen presidentinvaalien aikana paljastui, ettei Trump ollut maksanut veroja”. Tästä juttu jatkui Sipilän omaisuuden piilottamiseen vakuutuskuoreen. Tämä on vanha juttu, josta oppositio muistuttelee edelleen silloin tällöin. Hämmästys oli suuri, kun luin HS:n saman päivän paperiversion, jonka otsikko oli: Tutkijat: Sipilä ei siedä kyseenalaistamista. Jutussa ei enää ollut mitään tästä Trumpin veroasiasta ja Sipilän vaalikuoresta. En kyllä löytänyt sitä enää myöskään politiikan verkkojulkaisun analyysistä. HS:n kahden palstan jutun pääasia oli, että Sipilää verrattiin Trumpiin ja Berlusconiin, joista useimmalla suomalaisilla ei ole kovin positiivinen mielikuva.
Analyysi on upea, mutta kytkentä itämaiseen johtajuuskäsitykseen on ontuva, vaikka kirjoittajat nojaavatkin Korpelaan. Niin kiinalaisesta kuin intialaisestakin klassisesta yhteiskuntafilosofiasta löytyy kyllä ajatus, että maallinen valta tulee ”jumalalta”. Mutta se ei suinkaan merkitse hallitsijan hyveellisyyttä ”jumalan” edustajana maan päällä. Molemmilta suunnilta löytyy ajatus siitä, että hallitsijan on toimittava kansan parhaaksi tai hyvinvoinnin edistämiseksi. Jos hallitsija ajattelee vain omaa etuaan tai hyvinvointiaan, hän menettää sekä ”jumalan” että kansan luottamuksen tai tuen, itse asiassa legitimiteetin hallita. Tässä ajatuksessa on jo ennen ajanlaskumme alkua iduillaan kansan suvereniteetti.
Niinpä itämaisen johtajuuskäsityksen sijaan voisi olla perustellumpaa pitäytyä kristillis-luterilaisessa johtajuuskäsityksessä ja näin yhdessä länsimaisen perinteen omassa historiallisessa tulkinnassa.
Onpas onnistuttu sotkemaan kaiken maailman dogmit ja mytologioiden perinteiden jatkajat tieteen nimissä yksinkertaiseen asiaan. Kun ei mene perille niin ei mene perille. Jankataan vaan jankkaamasta päästyään.
Talonpoikaisjärjelläkin luulisi ymmärrettävän ilman lähteiden etsimistä ja niillä ”todistelua ”
Suomi tarvitsee nyt tekoja, kuten Talvivaaran ja Turun telakan ammattiylpeät työntekijät ovat osoittaneet.
Yksi osoitus taas, että on ” tutkimusta” ja tutkimusta.
Eihän tässä kukaan ole sellaista väittänytkään, etteikö Suomi nyt tarvitsisi tekoja.
Artikkelissa oli kyse Juha Sipilän johtajakäsityksestä ja sen analysoimisesta.
Samaa mieltä Matin kanssa, muinaiset roomalaiset ei tuo mitään tähän analyysiin. Kaikenlaisia analogioita voi esittää mutta ne kaikki eivät osu asian ytimeen.
Insinöörit istuu ja insinöörit kommentoi, mutta eipä Ristolta tai Matilta yhteiskuntatiede taida taipua. Asia tuntuu aina kovin yksinkertaiselta kun ei siitä ymmärrä mitään.
Pekka, arvosteletko minua ihmisenä vai kommenttiani?
Onpa perusteellinen selvitys SDPn ja Keskustan soteriidasta.
Loistava analyysi uskonnollisesta johtamisesta. Aiheesta pitäisi keskustella laajemmin, koska sen kautta pystyy taustoittamaan uskonnollisten vaikuttajien päämääriä ja toiminnan motiiveja. Sipilän arvovalinnat olivat ennalta arvattavia, mikäli tuntee lestadiolaista oppia. Sama koskee katolilaista Timo Soinia, joka käy omaa uskonsotaansa, varsinkin luterilaista kirkkoa vastaan. Laajempi näkökulma avautuu, kun pohtii valtiojohdon uskonnollisia taustoja sovitettuna maailmanpolitiikkaan. Trumpin taakse liittoutunut uskonnollinen oikeisto kokoaa voimiaan yhteen. Sarah Palinin lausunto Trumpista Jumalan valintana viittaa siihen, että tämä on laajempi uskonnollinen näkemys. Jos Trump sisäistää tai on jo sisäistynyt Palinin arvion, niin tässä olisi suora viittaus Hitleriin, jota myös pidettiin uskonmiehenä ja jota Amerikasta asti metodistit tulivat katsomaan. Trump on jo aloittanut uhittelun Israelin vaarallisimpana vihollisena pidettyä Irania vastaan. On suuri vaara, että Trump tekee samankaltaisia päätöksiä kuin Hitler. Ja että tietyt uskonnolliset johtajat asettuvat tiukasti Trumpin taakse.
Onpa kaukaa haettua ilman todistusaineistoa. En nyt edes puutu tuohon Lutherin mukaanvetämiseen sen syvemmin, kuin mainiten että pietismi olisi edes lähempänä harkittavaa analyysiä. Mutta missä Sipilä on väittänyt tai edes vihjannut, että hän olisi loukkaantunut pääministerinä ja ”kansan isänä”. Ennemminkin hän on loukkaantunut yksityishenkilönä ja vaikuttaa, että hän ei osaa nähdä kritiikin kohdistuvan pääministerin toimintaan.
Luterilaisen uskonpuhdistuksen yksi viesti taisi olla, että Kaikkivaltiaan ja ihmisen väliseen suhteeseen ei tarvita toista ihmistä tulkiksi. Muutamat epätieteen edustajat ovat edelleen sitä mieltä, että jo politiikka vaatii selittäjää.
Ove Stenmark sekoittaa politiikan ja vanhurskauttamisopin, joka ei liity pienessäkään määrin vallan käyttöön. Tämä on sitä samaa logiikkaa, joka näyttäisi vaikuttavan Sipilän toimintaan.
Olisi hyvä tässä yhteydessä selventää, että vanhurskaus pitäisi kääntää kreikasta oikeamielisyydeksi, oikeudenmukaisuudeksi, kuten King James. Ut:n suomennos on avainkohdissa selkeä väärennös, jolla tuetaan katolista lukutapaa. Ja kirkko-oppien jälki on ikävä kyllä sen mukaista.
Voidaan kysyä, onko Sipilä toiminnassaan oikeamielinen?
Tapio Tuomaala. Kommentti koski tulkin asemaa, ei mitään muuta.
Ja tapahtui niinä päivinä että keisari SOSipilältä kävi käsky että kukaan Ylessä eikä muissakaan vastaavissa medioissa saa häntä enää kommentoida kun eivät ymmärrä yhtään mitään.
Ja että erityisesti ohjaaja Kuparisen on poistettava naamansa Ylen lähetyksistä koska keisarin puoliso on syvästi loukkaantunut ohjaajan näytelmästä joka saattaa keskustalaisen Suomi-onnelan ikävään valoon. Loukannut sitä mikä on Ylen perimmäinen tehtävä, esitellä kansalle keskusta-onnelaamme, kun se ei itse sitä kykene huomaamaan.
Ja keisari SOSipilä asettui ainoan oikean tiedon haltijaksi joka jakoi lausuntojaan hallitsijan viisaudellaan ja ympäröi itsensä Bandiittos armeijalla jotta toimittaja riiviöt eivät häiritsisi hänen ylhäisyytensä rauhaa.
Ja kansa oli orjuuteen pantava, tuo työtön kurjuuteemme syyllinen heitettiin orjatyögettoon ja pääoma taputti käsiään. Maailman ottivat haltuunsa bisnes Mengelet ja alkoi kapitalistisen eugeniikan aika jolloin lisäntymisoikeudet olivat huutokauppatavaraa.
Henri Järvo kirjoittaa propagandaa, jossa ei ole totuuspohjaa, vähän niin kuin Trump. Sipilä ei ole vaatinut YLE:ä käsittelemästä häntä. Tämä on YLE:n sisäinen asia, miten asiaa käsitellään edelleen julkisuudessa. YLE:n tähti- ja taiteilijatoimittajat halusivat ryhtyä spekuloimaan julkisuudessa. Esimies Jääskeläinen totesi suoraselkäisesti kahdessa suorassa lähetyksessä, ettei se onnistunut ja oli vähän huonosti harkittu päätös.
Analyysi ohittaa sen, että Sipilä on affektoitunut vain silloin kun mediassa on käsitelty hänen omaisuuttaan, yrittäjätaustaa tai perhettään.
Historiasta löytyy hyviä vertailukohtia kaikille nykypäivän johtajille, jos halutaan unohtaa henkilön johtamistyylistä ne yksityiskohdat, jotka eivät tue omia tutkimuksellisia käsityksiä. Pelkästään halu nousta kansanjohtajaksi vaatii ihmiseltä poikkeuksellista esiintymisen ja suosion saamisen tarvetta, joka näkyy ja on varmasti näkynyt kaikista poliitikoista around the ages and the world. Sipilää on aivan kohtuutonta verrata Berlusconiin tai Trumpiin, vaikka näillä kaikilla onkin oma taustansa yksityisenä yritysjohtajana, Trumpin johtamistyylistä presidenttinä emme tiedä mitään, Berlusconi taas on italialainen huliviliveikko, jonkalaista ei Sipilästä saisi vaikka kirveellä veistettäisiin. Sipilä on jäyhä pohjalainen johtajatyyppi, joka laittaa firman kiinni, jos ei porukka muuten usko herran sanaa.
Anyways: huonoja johtajia kaikki, jos minulta kysytään.
Hyvä Jouni, tuossa oli paremmin perusteltuja mielipiteitä kuin missään kommentissa tähän asti.
Kiitos Risto, aikanani Turun yliopistossa opiskellessani kuuntelin mm. Jyrki Käkösen luentoja, ehkäpä kriittisyys valtaapitävien puheisiin jäi päälle sieltä tai jostain muusta ajan virran pyörteistä mukaan tarttuneesta ”viisaudesta”.
Vanhurskauttamisopin ja maallisen regimentin sotkeminen pilaa kunnianhimoista analyysia. Vanhurskauttamisoppi on hengellisen regimentin periaate. Sitä ei saa sotkea maalliseen regimenttiin, jota hallitsee järki / oikeudenmukaisuus – ei usko / armo.
Analyysi tekee ylettömän tulkinnallisen hypyn soveltaessaan melko mielivaltaisesti näitä teorioita Sipilään, ikään kuin antaen ymmärtää, että Sipilä ajattelee niin kuin analysoijat olettavat. Mutta mitään todellisia todisteita ajatuksen taakse ei esitetä. Ja tuo vastenmielinen yritys rinnastaa Sipilä Trumpiin ja Berlusconiin on kerta kaikkiaan mauton. Miten kukaan tutkija kehtaa käyttää asemaansa tällaiseen alatyyliseen vinoiluun?
Miten niin vanhurskauttamisoppia ”ei saa sotkea” maalliseen regimenttiin? Kuka sen kieltää, ja millä perusteella?
Silloin aletaan olla joron jäljillä, jos yhteiskunnallisten analyysien laatijoille – ja tutkijoille ylipäätäänkin – ruvetaan jakelemaan ukaaseja ja ohjeistuksia siitä, millaiset näkemykset ja tulkinnat ovat ”sopimattomia”, eikä niitä näin ollen tule käyttää.
Eli tämän artikkelin teemaan palataksemme: jos kerran koko homman perusideana on havainto siitä, että Sipilän johtamistavassa on melkoisesti piirteitä uskonnollisen elämän puolelta, niin miksi ihmeessä tätä ei saisi sanoa ääneen?
”ei saa” oli ehkä harhaanjohtava sanavalinta. Ymmärsin edelliset lauseet niin että maallisen ja hengellisen regimentin erojen vuoksi niiden sekaisin käyttäminen sotkee analyysin. Ainakin sille pitäisi esittää selkeät perustelut joita lukija pystyy seuraamaan.
Totta kai tutkimus saa valita parhaaksi katsomansa lähestymistavan, jonka meriittejä saa verrata muihin mahdollisiin näkökulmiin. Tulkinnallinen hyppy on tosiaan raju, ja idean perusteellisempi selittäminen hyödyttäisi sekä lukijaa että kirjoittajaa.
Timo,
Veit jalat suusta kuten sanonta kuuluu!
Kiitos mielipiteestäsi!
Siunaten!
Myös puhtaan omatunnon korostuksessa on jotain perin luterilaista. Luterilaisen opin mukaan usko riittää pelastukseen.
Teoilla ei voi ansaita armoa, mutta hyvien tekojen tulee seurata ”parannuksen hedelminä”.
Nyt tulkitaan Lutherin armo-oppia väärin. Ensin tulee Armo. Parannuksen hedelmät ja usko tulee jos on tullakseen, mutta autuutta niillä ei tule.
On se hienoa, kun oikein tutkijat pääsevät pohtimaan suomalaista poliittista ilmapiiriä. Eihän nyt ole ollenkaan kysymys mistään ministerin johtamistyylistä, vaan aivan muusta. Puhukaa arvon tutkijat ensin ihmisoikeuksista, sananvapaudesta ja vallankäytöstä yleensäkin, ennenkuin rupeatte tekemään omia hienoja ns. filosofisia maalauksianne.
Ylen toimittajien kritiikki on silloin ok, kun kerrotaan totuudenmukaisesti ja tutkituista tiedoista. Mutta silloin, kun toimittaja uutisoi asioista oman subjektiivisen maailmankuvansa näkövinkkelistä ja ryhtyy propagandiksi, hänelle maksetaan väärin perustein verovaroilla palkkaa.
Nykyään valtaa käyttävät röyhkeimmin toimittajat, jotka vihjailevat ja sisällyttävät omiin hienoihin ohjelmiinsa (vuotoihin, klubeihin, yms.) oman poliittisen paatoksensa. Astuvat siis näyttämölle ikäänkuin oikeutettuina saarnaajina, vaikka heillä ei ole minkään valtakunnan erityisvaltuutuksia näihin julistuksiinsa. Heillä pitäisi olla vain toimittajille kuuluva totuuteen ohjaava valtuutus.Tämä julkinen viihdyttävä propaganda romuttaa kansanvallan ja vaaleilla valittujen kansanedustajien ja hallitusten päätöksenteon.
Voimia politiikan tutkijoille; selvittäkää seuraavaksi, miten ylen toimittajat ovat vaikuttaneet suomalaiseen politiikkaan värillisin silmälasein. Löytyisikö tiettyyn suuntaan viittaavia painotuksia? Mielen rauhaa.
Oikeastaan kaiken kirjoitetun ymmärtämiseksi pitäisi tietää kirjoittajan motiivi. Näin erityisesti nyt kun pm Sipilän persoonaa, vakaumusta ja tekemisiä kommentoidaan, niin pitäisi tietää ko henkilön poliittinen, uskonnollinen vakaumus ja henkilökohtainen asenne Sipilän persoonaan.
Tillin ja Vuorelman päätelmät olivat niin ylimalkaisia heittoja ettei löydy tieteellisiä perusteita kohdistaa niitä yhden ihmisen tekemisen motiiveiksi. Esim kunnioituksen osoittaminen maan johtajille on yleinen tapa kaikissa kulttuureissa. Sen voi arvioida olevan vaikka ihmiseen rakentunut sisäinen ominaisuus joka eri kulttuureissa ja uskonnoissa hakee omat muotonsa. Vaisi sanoa että kuuluu ns yleissivistykseen. Kristinuskossa kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia, mutta eri tehtävissä maanpäällisessä taloushallinnossa. Uskon että Sipilä vallan hyvin tämän tietää, mutta enimmäkseen kristinuskon vastainen media-sopulilauma ei tiedä.
Tieto Tillin ja Vuorelman omista uskonnollisista vakaumuksista avaisi näkökulmaa heidän mielipiteilleen. Nyt juttua ’syötetään’ tieteen viitekehyksessä, jonka kriteereihin kirjoituksen ’heitot’ eivät riitä. Jos kuitenkin Tilli ja Vuorelma ovat vakaumuksiltaan kristinuskon vastaisia, niin silloin heidän kommenttinsa perustuvat, heidän mielestään kristinuskon haitallisille vaikutuksille Sipilän johtamisfilosofiassa ja ajatusmaailmassa yleensä. Tämä on tietysti spekulatiivistä arvailua, mutta niin oli koko artikkeli.
Totuus ei ole pitkään aikaan ollut toimittajien primääri motiivi vaan sensaatiohakuisuus. Siitä kirjoitetaan mikä myy. Pääministeri Sipilän persoonan, muutaman miljoonan omaisuuden, kristillisen vakaumuksen ja sukulaisten laillisen yritteliäisyyden ympärille kehitetty spekulaatioden viitekehyksessä Sipilän syyttäminen ja epäilyksen alaiseksi laittaminen myy. Siksi näitä juttuja tulee.
Henkilökohtainen johtopäätelmä.
Helsingin Sanomien osalta juttu oli tilattu Sipilän vastaiseen kampanjaan tarkoituksena vaihtaa pääministeri ja halveerata hänen kristillistä vakaumustaan.
Nimimerkki MattiJuhani
Kiitos MattiJuhani kommentistasi. Jos kertoisin, että olen lujasti luterilainen ja kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon, muuttaisiko se tulkintaasi? Toiseksi, on hyvä pitää mielessä, että tekstimme on pakinanomainen, lennokaskin näkökulma aiheeseen. Toki mausteena on ripaus teoriaa. Jo alun mainintamme ”voidaan tulkita” sisältää oletuksen, asiat voi nähdä myös toisin. Se ei siis yritäkään olla esim. vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli.
Jouni Tilli
Kiitos vastauksesta ja ’paljastuksestasi’. Tämähän ei tietenkään paranna jutun tietopohjaa, mutta saa minut ihmettelemään miksi olet maksetulla artikkelilla osallisena parjauskampanjassa.
Kun Sipilän puolueen vastustaja haluaa saada hänet pois virasta ja tilaa sinulta artikkelin liittyen henkilökohtaiseen vakaumukseen, josta populistijournalistit naureskelevat kommentein Sipilän poistuessa, ” ei muuta kuin sitten rukkoilemaan ja kaatuilemaan”, niin kyllä varmaan ymmärrät mihin sitä käytetään ja miten sitä tulkitaan, vaikka onkin ”pakinanomainen”.
Maailmankatsomukseni on kristillinen ja olen luterilaisen srk;n jäsen, mutta suorittanut kansainvälisen pastorin tutkinnon (3+1 vuotta) ja toiminut aktiivisesti n 7 vuotta Pohjoismaisen raamattukoulun opettajana ja n 10 v Raamattu Puhuu srk:ssa pastorina. Nyt olen eläkkeellä ja opiskelen Luther Rice Universityssä tavoitteen DDiv.
Maallinen koulutukseni on erikoishammaslääkäri Helsingin yliopistosta
En usko että on aihetta enempään.
Siunausta myös Vapahtajan syntymäpäiväjuhlan odotuksessa!
MT
Kiitos Matti, pikkuisen vielä jatkoa. Mistä kumpuaa ajatus, että juttumme olisi maksettu? Sitä se ei ole. Tarkoituksemme ei ole ”parjata” pääministeriä tai esim. naureskella hänen vakaumukselleen, vaan tuoda esiin yksi näkökulma viime aikaisiin tapahtumiin sekä pohtia hieman sitä suhteessa demokratiaan ja mediaan. Toki on selvää, että tekstimme kiinnosti mediaa, koska se on kiistan osapuoli. Itse koen asian myös niin, etteivät tutkijat voi jättää sanomatta kriittisiä kommenttejaan vain siksi, että joku taho voi käyttää niitä omiin päämääriinsä. Ja tietty tekstissämme on esillä vain yksi juonne luterilaisuuden valtavan moninaisesta kirjosta, kuten mm. tämän sivuston kommentoijat ovat ansiokkaasti tuoneet esiin.
Matti Tenkanen kirjoitti: ”Esim kunnioituksen osoittaminen maan johtajille on yleinen tapa kaikissa kulttuureissa.”
Kuten Thaimaassa, jossa kuninkaan vähäisestäkin arvostelemisesta voi saada parikymmentä vuotta linnaa. Kuningas on heille jumala, minkä kultin pisti pystyyn sotilasjuntta sementoidakseen kuninkaan kautta valtansa.
Sipilän herkkähipiäisyys näkyy kokevan kovan kolauksen, kun joku vain kehtaakin epäillä hänen omantuntonsa puhtautta. Pakosti tulee mieleen Thaimaa -kultti.
Matti Tenkanen kirjoitti: ”Kristinuskossa kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia, mutta eri tehtävissä maanpäällisessä taloushallinnossa.”
Tässä tulikin esiin Sipilän ongelma, mikäli hän on harras lestadiolainen. Ilmeisesti hän kokee olevansa Suomessa samassa asemassa kuin paavi Vatikaanissa, Jumalan paikoilleen nostama. Jos Tenkasen väite pitää paikkansa, niin miten selität johtavien natsien kristillisyyden ja sen katolisen perustan. Nostiko Jumala heidät asemaansa?
Jos asiaa tutkii lestadiolaisesta opista käsin, niin natsien kristillisyys ei ole ongelma, koska vain esikoislestadiolaiset ovat ainoita oikeita kristittyjä. Vain he pelastuvat, muut menevät helvettiin, myös katolilaiset. Sipilä muistaakseni kuuluu Rauhan sanalaiseen lahkoon enkä tiedä, näkevätkö he itsensä ainoina pelastettuina. Asia selviäisi, mikäli joku liikkeen oppia tunteva selvittäisi, hyväksyvätkö Rauhan sanalaiset luterilaisen papin antaman synninpäästön. Elleivät hyväksy, niin Rauhan sanalaiset ovat samaa porukkaa kuin esikoislestadiolaiset, vain hienosäätö on erilaista.
Matti Tenkanen kirjoitti: ”Henkilökohtainen johtopäätelmä.
Helsingin Sanomien osalta juttu oli tilattu Sipilän vastaiseen kampanjaan tarkoituksena vaihtaa pääministeri ja halveerata hänen kristillistä vakaumustaan.”
Henkilökohtainen johtopäätelmäni on, että Tenkanen näkee Sipilän samassa asemassa kuin katolilainen paavin Vatikaanissa. Kaikki arvostelu paavia, öö, siis Sipilää kohtaan on sama asia kuin arvostelisi Thaimaan kuningasta.
Hei Matti Tenkanen, kiitos näkemyksistäsi. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten Turkin politiikkaa tai maan presidentin poliittista toimijuutta ei pidä tulkita pelkästään uskonnon kautta (https://politiikasta.fi/turkin-poliittisen-kehityksen-taustalla-muutakin-islam/). Olisi perin eriskummallista, jos nyt tekisimme Jouni Tillin kanssa juuri niin Sipilän kohdalla. Analyysimme ytimessä on kysymys Sipilän johtajakäsityksestä, jota pyrimme ymmärtämään aatehistoriallisesta näkökulmasta ja laajemmassa poliittisessa viitekehyksessä. Emme tarkastele hänen vakaumustaan tai persoonaansa vaan hänen poliittiseen retoriikkaansa. Analyysissa tarjotaan yksi tulkintamalli liittyen Sipilän käsitykseen poliittisesta johtajuudesta ja sen moraalisesta oikeutuksesta, mutta Sipilän koko poliittinen toimijuus ei todella tyhjene yhteen tulkintamalliin. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten yhden tulkintamallin analyysit (Kenneth Burken termiä käyttäen ”läpitunkevan selittävät periaatteet”) ovat aina harhaanjohtavia ja haitallisia, eikä tämä analyysi edusta sellaista – harmi jos siitä saa sen kuvan. Lainaus artikkelistani:
”Valtioiden tai edes niiden hallintakoneiston, äänestäjäkunnan tai johtajan toiminta ja arvot eivät ikinä tyhjene yhden muuttujan selitysmalliin. Sellaisen tarjoaminen antaa pontta populistiselle vastareaktiolle ja on jo itsessään populistista analyysia: yksinkertainen ratkaisu monitahoiseen kysymykseen.”
https://politiikasta.fi/kaksinaismoraalin-varjo-liikuttaa-maailmaa/
Ystävälllisin terveisin,
Johanna Vuorelma
Kiitos vastauksestasi Johanna!
Kuten kirjoitit,
”Analyysissa tarjotaan yksi tulkintamalli liittyen Sipilän käsitykseen poliittisesta johtajuudesta ja sen moraalisesta oikeutuksesta.”
Yksi teoreettinen malli. Minusta tämän osuuden olisi voinut laittaa jutun alkuun. Nyt spekulaatiot oli kerrottu faktamaisesti ensin, jolloin helposti jää väärä kuva totuuden ja teorian suhteesta. Oliko niin tarkoitus?
Minusta pari oletettua asiaa kiinnitti huomiota.
Onko oikeastaan lainkaan tietoa mitä kunnioitusta Sipilä muka odottaa vai onko vedetty hatusta koko väite.
Kuten palautteessani mainitsin oletus kunnioituksen osoittamisen tarpeesta olisi peräisin jostain itämaisesta paradigmasta on keskeneräinen.
Lisäksi väite ”maalliset isät ovat taivaallisen isän sijaisia” ei ole raamatullinen jos sillä ja ”suvereniteettiin perustuvalla poliittisella teologialla” tarkoitetaan valtiojohtajan hallinnollista valtaa.
Nimenomaan kristinuskossa UT:n mukaan kaikki ovat saman arvoisia Jumalan edessä, mutta maanpäällisessä hallintojärjestelmässä kullakin on oma tehtävänsä. Eri tehtävistä hallintojärjestelmässä on kyse on järjestyksestä ei paremmuudesta. Ensimmäinen ei ole parempi kuin viimeinen. Kaikki ovat osana kokonaisuutta ja kaikkia tarvitaan. Uskon että Sipilä ns elävän kristillisen vakaumuksensa tähden tietää nämä kristinuskon perusasiat ja sen tähden ei odota mitään sen perusteella mitä hän itse on. Ei omahyväisyys kuulu kristinuskoon. Toimittajat vain olettavat. Mielestäni Sipilä odottaa samanlaista ’arvostusta’ kuin naapuria kohtaan tulisi ihmisten osoittaa.
Sipilän kohdalla jo pitkään jatkunut kirjoittelu perustuu iänikuiseen puoluepoliittiseen ajojahtiin ja markinaperusteiseen sensaatiohakuisuuteen eli siitä kirjoitetaan mikä myy Kyse on kaupallisuudesta enemmän kuin totuuden tavoittelusta. Tähän saumaan kirjotuksenne palveli mielestäni enemmän tilaajaa kuin totuutta.
YT
Matti Tenkanen
Matti Tenkanen kirjoitti: ”Tieto Tillin ja Vuorelman omista uskonnollisista vakaumuksista avaisi näkökulmaa heidän mielipiteilleen”, joten tasapuolisuuden nimissä olisi kohtuullista kertoa vastavuoroisesti artikkelin tekijöille oma uskonnollinen tmv. vakaumus.
Matti Tenkanen: ”Mielestäni Sipilä odottaa samanlaista ’arvostusta’ kuin naapuria kohtaan tulisi ihmisten osoittaa.”
Oleellinen kysymys on kuitenkin pohtia, miten PÄÄMINISTERI arvostaa esim. Ylen työntekijöitä? Sipilä on jäänyt kiinni valehtelemisesta, painostamisesta ja uhkailusta. Tenkasta lainatakseni: ”Uskon että Sipilä ns elävän kristillisen vakaumuksensa tähden tietää nämä kristinuskon perusasiat”, joten kuuluuko Sipilän kristilliseen vakaumukseen valehteleminen ja manipuloiminen? Melko varmana voidaan pitää, että Pekka Ervasti sai kenkää Ylestä Sipilän painostuksen vuoksi ja Stiller sai varoituksen ja uhkauksen potkuista. Pääministerin puhtoista julkisuuskuvaa pidetään yllä kuin Pohjois-Koreassa. Sipilä on viemässä Suomea katolisuskoisen Puolan tielle.
Sipilä antaa kuvan lestadiolaisuudesta ollessaan sen keulakuva, halusi tai ei. Asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät.
Totesin, kun Sipilästä tuli pääministeri, että nyt kansa tulee tietämään, mitä tarkoittaa lestadiolaisuus käytännössä. Köyhät ja sairaat tietävät sen nyt erittäin hyvin. Rikkaat myös, tyytyväisinä, tietäessään, että heidän pukkinsa on kaalimaan vartijana.
Matti Tenkanen: ”Sipilän kohdalla jo pitkään jatkunut kirjoittelu perustuu iänikuiseen puoluepoliittiseen ajojahtiin ja markinaperusteiseen sensaatiohakuisuuteen.”
Hämmästyttävän osaavasti käytät Sipilän retoriikkaa, johon kuuluu sipilämäisesti artikkelin tekijöiden leimaaminen heittämällä epäilyksen motiivi heidän päälleen (Sipilä ja Ylen roskapostittaminen). Vika ei ole minussa eikä meissä, vaan kyse on median ajojahdista. Vaan taitaa Sipilä olla ottanut oppia katolisesta Soinista, joka valehtelemisessa hakkaa Sipilän mennen tullen.
Minusta olisi mielenkiintoista pohtia laajemmin, miksi uskovaiset Sipilä ja Soini valehtelevat niin sujuvasti, että omatuntokin pysyy joka päivä putipuhtaana. Vastaus löytyy kummankin lahkon opista. Olet sitä, mitä syöt.
Omat juureni ovat samassa lestadiolaisuuden haarassa kuin pääministerillä.
Siitä taustasta lestadiolaisuuden korostaminen paljastaa kirjoittajan tietämättömyyden tosiasioista. Miksi rauhansanalainen lestadiolaisuus merkitsisi ihmisessä sen enempää kuin evankelisuus, adventismi tai ateismi? Totta kai ne vaikuttavat ihmisen ratkaisuihin. Ei kukaan elä arvotyhjiössä, eikä sitä pidä edes tavoitella.
Jokainen yrittää elää ihanteidensa ja arvojensa mukaan. Mutta miksi lestadiolainen on enemmän luupin alla kuin ateisti? Jokainen meistä on myös ihminen, tekee virheitä ja lankeaa vääriin tekoihin. Ei kristillinen vakaumus tee kenestäkään enkeliä. Joka niin luulee, on käsittäny kupletin juonen aivan mäkeen.
Hesariko oli tilaaja?
Viestiketjun alkuun mennyt kommentti koski pääasiassa tätä HS:n juttua.
Analyysissä vedetään ”hieman” mutkia suiraksi alkaen käsitemäärittelyistä. ”Polis” ei nyt varsinaisesti antiikin Kreikassa edustanut demokratiaa vaan pikemminkin soturiluokan sopimuksentekojärjestelmää. Xenofaneen ”10 000 marssissa” ”polis” oli sotajoukko. Ateenassa alaluokille oli annettava äänioikeus, koska laivasto tarvitsi soutajia. Tämäkin tarkoitti, että vain 20% väestöstä oli äänioikeutettuja. Spartassa äänioikeus oli vain raskasaseisilla sotureilla. (En mene tässä nyt ”demos”-käsitteen eri merkityksiin).
”Oikos” Kreikassa ja ”Bet” itämailla olivat osin samanlaisia, osin erilaisia. Oikoksen päänä oli ”kyrios”, joka sai valtansa oman voimansa (miekkansa) avulla. Bet:n päämies oli ”ab” (isä), jonka valta taas nousi velvollisuuksista – babylonialaisittain ”ruokkia ja vaatettaa” perheensä jäsenet. Bet laajeni suvuksi ja heimoksi kun taas polis oli sopimuksiin perustuva liittokunta – ja nämä liitot vaihtelivat tilanteen mukaan.
Mitä tulee luterilaisuuden poliittiseen perimään, niin on aika yksiviivaista linkittää sitä nimenomaan Sipilään – samalla unohtaen aiemmat syvästi kristityt presidenttimme ja pääministerimme´, joilla ei ole ollut moista messiaskompleksia.
On toki totta, että Luther korosti esivallan merkitystä Jumalan säätämyksenä, mutta Augsbrgin tunnustuksen mukaan ”kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5). (16§)”
Edelleen on aika hurja hyppy linkittää Sipilän luterilaisuus Babyloniasta Bysantin kautta Venäjälle kulkevaan traditioon hallitsijasta eräänlaisena Jumalan suurvisiirinä. Länsimaisen kristikunnan perinteessä on seurattu aika lailla erilaista logiikkaa. Lutherillekin oli selvyys, että ruhtinaiden lisäksi oli olemassa vapaakaupunkeja, jotka muodostivat lähimmän vastineen Kreikan poliksille. Niissä raadit pitivät valtaa ja vastasivat siitä suvuille ja killoille.
Mitä taas tulee tuokon uskon ja tekojen suhteeseen, niin siitä Augsburgin tunnustus toteaa ”uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahto, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. (7§)”
Hedelmällisempää olisi ollut pohtia sitä, missä Sipilä EI NOUDATA luterilaisen sosiaalietiikan periaatteita.
O tempora o mores!
Surullisinta on, että tätä kirjoitusta siteerataan vielä Helsingin Sanomissa, mitä jotkut lukevat kuin Raamattua. Kirjoitus on eräs kaikkein kauimpaa haettuja lukemiani selityksiä ihmisen normaaleille reaktioille vastaavassa tilanteessa. Puhumattakaaan siitä, että luterilaisuuden ydinasiat on lausuttu kaikella sillä asiantuntemuksella, minkä vain asiantuntemattomuus voi antaa. Ja tämä sekoilu sitten vielä tulkitaan HS:ssa vielä pöllömpään suuntaan. Kirjoituksesta paistaa vielä ajatus siitä, että kirjoittajien kollektiivinen alitajunta on ”tabula rasa”, ei ”puhdas omatunto”, vaan mieli on säilynyt vahingoittumattomana ja puhtaana. Kirjoituksen ajatukset voisi ehkä johtaa Kalevalasta, silloin oltaisiin yhtä vahvalla argumentaatiopohjalla.
Lyhyesti: henkilö ärtyy, uskonnollisesta vakaumuksesta huolimatta, jos hän tulkitsee tulleensa väärin kohdelluksi. Ihminen puolustaa tekojaa riippumatta siitä, onko hän luterilainen tai katolinen, on jopa olemassa ihmisiä, jotka saattavat menetää malttinsa hetkeksi, vaikka ovat ateisteja. Kirjoittajien olis ehkä ollut hyvä marssittaa esiin Risto Ryti, Koivisto, Kekkonen ja monet muut poliitikot ja vallanpitäjät, joiden reaktiot IHMISINÄ ovat olleet samanlaisia, mutta usein vielä voimakkaampia suhteessa mediaan tai yleensäkin väärin tulkituksi tulemisen kokemuksiin.
Itse en edusta mitään hallituspuoluetta, joten kommenttini tausta-ajattelua ei kannata etsiä Hammurabista. Sitävastoin olen palautteen antamisen ja vastaanottamisen erityisasiantuntija ja siksi
on niin yksikertaista etsiä Sipilän käyttäytymisen syyt ihmisyydestä, ei sen kauempaa. En selitä ihmisten tapaa tulkita viestejä tai reagoida palautteeseen heidän uskonnostaan, vaan ihmisyydestä käsin.
Mikko Aalto syyllistyy kovin mustavalkoiseen ajatteluun. Eihän tässä nyt suinkaan ole kyse mistään joko-tai-asetelmasta.
Varmasti on niin, että kuka tahansa ärsyyntyy, jos huomaa itsestään kerrottavan tiedotusvälineissä sellaisia asioita, joita ei haluaisi julkisuudessa käsiteltävän, tai jos huomaa jutuissa päädytyn sellaiseen lopputulokseen, joka ei ollenkaan vastaa henkilön omaa käsitystä asioista.
Siinä kuitenkin on melkoisia eroja, miten voimakkaasti itse kukin tällaisessa tilanteessa reagoi. Jostain syystä Juha Sipilä näyttää reagoineen poikkeuksellisen voimakkaasti – varsinkin kun pidetään mielessä hänen asemansa sekä toisaalta verrataan nyt nähtyä siihen ”rauhalliseen ja yhteistyöhaluiseen, rehellisen suomalaisen miehen perikuvaan”, jollaiseksi Sipilän julkinen imago on rakennettu.
Kun aletaan miettiä selitystä tähän jyrkkyyteen, nousevat Sipilän uskonnollinen tausta ja sieltä ammennetut vaikutteet vääjäämättä yhdeksi keskeiseksi selitysmalliksi – siitäkin huolimatta, että kaikki eivät näiden seikkojen mukaan ottamisesta tykkää. Analyysiä tekevän tutkijan on kuitenkin otettava huomioon kaikki taustat ja selitysmallit mahdollisimman monipuolisesti. Jos joku seikka – tässä tapauksessa uskonnollinen tausta ja sen vaikutus henkilön asennoitumiseen ja käyttäytymiseen – suljetaan tieten tahtoen analyysin ulkopuolelle eikä sitä edes yritetäkään noteerata millään tavoin, analyysi väistämättä vääristyy ja lopputulos jää vajavaiseksi.
Spekulaatio muiden ajattelun taustoista ei johda mihinkään. Kysykää Sipilältä suoraan älkääkä arvailko luterilaisuuden vaikutusta, ette te sitä voi tietää.
Ai ai, kylläpä olisi tutkijan työ yksinkertaista, jos kaikki ongelmat selviäisivät aina sillä, että kysytään asianomaiselta itseltään.
Ja saatu vastaus olisi tietysti aina 100-prosenttisen täydellinen ja totuudenmukainen, ilman pienintäkään vääristelyä tai ”kotiinpäin vetämistä”.
Muistahan sitten kritikoida tasapuolisesti:
a) jos löydät joskus Sipilästä jotain kehuttavaa, muistathan silloin antaa komplimentit hänen kristilliselle taustalleen.
b) jos tunnistat jostain toisesta poliitikosta kritisoitavaa, muista analysoida niitäkin hänen aatemaailmastaan käsin. Kyllä, jopa silloin jos hän on ateisti.
Olisipa virkistävää vaihtelua nähdä joskus edes jomma kumman realisoituvan julkisessa diskurssissa. Sitä päivää odotellessa.
Tutkimus joutuu välillä toteamaan että tässä asiassa ei ole tieteellistä tietoa olemassa. Se on usein merkittävä tulos ja tilanteen tunnustaminen reilusti on aina parempi kuin mielipiteillä spekulointi, niin hauskaa kuin motiivien arvailu olisikin. Voinhan minäkin arvata esseen kirjoittajan motiivit niitä kysymättä kun kerran asianomaiseen ei voi luottaa. Mutta en esitä *mielipiteitä* suuressa päivälehdessä tutkijana, joka on löytänyt uutta tietoa.
Ninpä. Tämähän oli tarkoituksellista ja hyvin selvisit testistä. Inhoan moista toimintaani.
Olen täystin samaa mieltä, en niinkään suoraan uskonnollisen taustan vaikutuksesta, vaan arvojen vaikutuksesta tunteisiin, joiden (arvojen) henkilökohtaista syntyhistoriaa on aika vaikea jäljittää,
Mielestäni tunteen synty ja seuraamusketjuketju on seuraavanalainen: tilanne-tulkinta-tunne-toininta.
Tunteen synnyssä on kyse siitä, täytytykö tarve vai ei. Täyttymätön tarve synnyttää ns. negatiivisia tunteita ja täyttynyt myönteisiä. Tulkinta puolestaan tekee valinnan, onko tarve täyttyyt vai ei. Arvot vaikuttavat sitten tunteen voimakkuuteen, vahvistaen tai heikentäen sitä. Tässä mielessä arvot
( uskonnolliset tai ei) säätelevät siis osaltaan tunteen voimakkuutta. Mielestäni kuitekin on rohkeata
tehdä tulkinta uskonnollisuuden suuntaan, koska arvojen syntyyn ja voimakkuusefektiin voivat vaikuttaa lapsuuden koti, traumat, ihmisen perustulkinnat (+ – ), väärät tai oikeat tulkinnat haasteellisista elämäntilanteista, toistuvat kokemukset hyväksynnästä tai hylätyksi tulemisesta jne.
No jopas on melkoista kiertelyä ja kaartelua: myönnetään, että uskonnostakin kumpuavat arvot ja näkemykset saattavat ainakin välillisesti ohjata ihmisen tunteita ja toimintaa – mutta samaan hengenvetoon annetaan ymmärtää, että tätä uskonnollista puolta ei ole oikein soveliasta käsitellä…
Uskonnon ja toiminnan suhteen käsittely yleisellä tasolla on ok. Silloinkin pitää tunnistaa tilastollisen korrelaation ja syy-seuraus suhteen ero. Papin ja Sipilän puheen samankaltainen rakenne voi kopioitua, tai sitten molemmat rakentaa Aristoteleen retoriikan varaan toisistaan riippumatta.
Yksilön vaikuttimien arvailu on turhaa, meitä on moneksi eikä pelkkä seurakuntaan kuuluminen kerro ihmisestä mitään. Keittiöpsykologia pois näiltä sivuilta.
Jaahah, Risto antaa siis luvan käsitellä uskonnon ja poliittisen toiminnan suhdetta ”yleisellä tasolla”. Mutta Juha Sipilän ottaminen tarkastelun kohteeksi katsotaan vielä sopimattomaksi.
Noh, ehkä tämäkin pitää tulkita jo pieneksi edistymisen merkiksi…
Risto: ”Yksilön vaikuttimien arvailu on turhaa, meitä on moneksi eikä pelkkä seurakuntaan kuuluminen kerro ihmisestä mitään.”
Seurakuntaan kuuluminen ei tosiaankaan kerro vielä mitään, varsinkaan luterilaiseen, jossa pääsääntöisesti käydään vain häissä ja hautajaisissa. Lestadiolaisuus taasen näyttäisi olevan kokonaisvaltaisempaa kuin luterilaisuus. Jo lapsesta asti ollaan seurakunnassa imemässä vaikutteita saarnoista ja niiden luomasta maailmankuvasta.
Uskonnollisuuden vaikutuksesta saa paremman esimerkin Timo Soinista kuin Sipilästä. Soini vastustaessaan katolilaisena naispappeutta ei ole suostunut menemään luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/-kotimaa24–soini-jatti-menematta-jumalanpalveluksiin-naispappeuden-takia/3154060
Kuvaavaa on, ettei Soini eilen itsenäisyyspäivän aamuna mennyt ministerin ominaisuudessa jumalanpalvelukseen, mutta oli reippaasti mukana Linnan juhlissa. Soini ei uskonsodassaan pysty toteuttamaan mottoaan ”maassa maan tavalla”, jota vaatii muslimeilta. Sipilä on tässä asiassa huomattavasti fiksumpi, kuten myös lupauksessaan kunnioittaa voimaanastuvaa tasa-arvoista avioliittolakia.
Ehdotan artikkelin tekijöille analyysin tekemistä Timo Soinista. Otsikko voisi olla: Voiko populistin uskonsota olla uskottavaa?
Luin kaksi eri versiota tästä analyysistä. Lähdin selvittelemään, mitä alkuperäisessä lähteessä on kirjoitettu. Oma kirjoitukseni meni viestiketjun alkuun, koska oli harjoitusvaihe päällä. Odottelen päätoimittaja, tutkija Vuorelman kommenttia asiaa, miksei täältä analyysistä löydy kohtaa, joka oli HS:n versiossa 4.12., jossa Sipilää verrattiin Trumpin maksamattomiin veroihin. Siitä päästiin loikkaamaan Sipilän vakuutuskuoriin. Nämä molemmat löytyvät vielä arkistosta ja tietenkin siistitty versio paperilehdestä. Jos HS:n toimittaja on käyttänyt tätä analyysiä, miksei sitä löydy täältä?
Hei Kari! Kiitos viestistäsi. Helsingin Sanomien jutuissa käytettiin myös haastatteluani, jossa nostin esiin Trumpin ja Sipilän samanlaisen suhtautumisen kysymykseen omistuksien ja omaisuuden avoimuudesta, mitä on pidetty demokraattisen järjestelmän kannalta keskeisenä periaatteena esteellisyyden ja sidonnaisuuksien arvioinnin kannalta. Nykyinen tilanne Sipilän ja Trumpin kohdalla on hyvin poikkeuksellinen molempien valtioiden poliittisessa historiassa. Yhdysvalloissa verotiedot julkaistaan jo vaalikampanjan aikana, Suomessa ministerien sidonnaisuusilmoitukset ilmoitetaan valtioneuvoston kirjelmällä eduskunnalle. Suomessa Sipilän sidonnaisuusasiaa on käsitelty oikeuskanslerinvirastossa kahdessa kanteluratkaisussa, Yhdysvalloissa taas suunnitellaan uutta lakia estämään vastaava tilanne tulevaisuudessa.
http://fortune.com/2016/12/06/proposed-bill-to-force-candidates-to-realease-tax-returns/
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3635003-eduskunnan-enemmisto-pitaa-sipilan-sijoitukset-piilossa
HS siis teki jutut sekä alkuperäisen artikkelin että haastatteluni pohjalta.
Ystävällisin terveisin,
Johanna Vuorelma
Johanna, tunnet varmaan HS:n toimittajan, koska hän uskalsi laittaa 1. juttuunsa vertailun Trumpin ja Sipilän verotus- ja omaisuusasioista. Kuitenkin toimittajaan iski ”itsesensuuri” tai ylemmän tahon ”sensuuri”, koska lopullisessa jutussa kannanottosi oli poistettu.
Minustakin vertailu ontuu aika pahasti. Trump on tehnyt ison konkurssin, jota hän on hyödyntänyt omassa verotuksessaan. Silti hän luonut uuden merkittävän omaisuuden, joka on tuonut hänelle melko riippumattoman aseman.
Sipilä on myynyt hyvin menestyneen yrityksen. Hän on maksanut luovutusvoitosta verot, jotka siitä kuuluu maksaa. Omaisuuden hän on sijoittanut uudelleen. Omaisuudesta lukuun ottamatta kiinteistöjä ei makseta veroa. Muistaakseni myös SDP oli hallituksessa, joka poisti omaisuusveron. Omaisuuden tuotosta ja luovutuksista maksetaan edelleen verot.
Viitaten linkkeihin niin seuraavissa vaaleissa kansa voi valita sellaisen eduskunnan, joka laajentaa tätä sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisuutta.
Oma käsitykseni tämän verkkojulkaisun agendasta Sipilän suhteen on selvä. Kysymyksessä hänen henkilökuvansa asettaminen kyseenalaiseksi, varsinkin näiden kahden viimeisen artikkelin johdosta, jotka käsittelivät uskontoa ja elekieltä.
Kari Jakonen: ”Oma käsitykseni tämän verkkojulkaisun agendasta Sipilän suhteen on selvä. Kysymyksessä hänen henkilökuvansa asettaminen kyseenalaiseksi, varsinkin näiden kahden viimeisen artikkelin johdosta, jotka käsittelivät uskontoa ja elekieltä.”
Henkilökuva on puoluekoneiston ja mainostoimistojen luoma. Sipilän henkilökuva ennen pääministeriksi nousua oli erittäin positiivinen. Suuret iltalehdet kirjoittivat hänestä uskonmiehenä, joka oli ikään kuin lupaus oikeamielisyydestä ja vakaudesta. Tämän mainosjulkisivun on rapauttanut tuote nimeltä Juha Sipilä, joka ei teoissaan olekaan vakaa, vaan heiluu päätöksissään edestakaisin kuin seinäkellon heiluri. Oikeudenmukaisuus Sipilälle tarkoittaa sitä, että rikkaille annetaan lisää ja köyhiltä ja syrjäytyneiltä otetaan pois. Kaikkein pahinta on se, että uskonmieheksi nostettu Sipilä osoittautui populistiseksi valehtelijaksi, kuten toinenkin uskonmies Sipiä. Uskonmieheltä on lupa odottaa lupauksissaan pysymistä.
Demokratian kannalta on oleellisen tärkeää, että vallanpitäjien toimia ja motiiveja analysoidaan. Tässä keskustelussa näkyy suuntaus, johon Sipilä itse on henkilöitynyt Ylen ja toimittajien painostuksessaan. Koetetaan kyseenalaistaa journalismin motiiveja, jotta kritiikki vallanpitäjiin pystyttäisiin mitätöimään.
Keskustelusta pystyy erottamaan kaksi selkeää Sipilän taustavoimaa. Puolueuskovaiset sekä ne kristinopin kannattajat, jotka näkevät Sipilän edustavan heidän arvomaailmaansa, puoluesidonnaisuudesta riippumatta. Sipilä saa uskonnollisen taustansa perusteella kannatusta myös puolueensa ulkopuolelta.
Fundamentalistiset puolueuskovaiset käyttäytyvät ja argumentoivat samoin lainalaisuuksin kuin fundamentalistiset luterilaiset, lestadiolaiset, katolilaiset tai muslimit.
Johanna Vuorelma: ”Suomessa Sipilän sidonnaisuusasiaa on käsitelty oikeuskanslerinvirastossa kahdessa kanteluratkaisussa, Yhdysvalloissa taas suunnitellaan uutta lakia estämään vastaava tilanne tulevaisuudessa.”
Linkissä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031121253117_uu.shtml
sijoittajakonkari Kim Lindström toteaa vakuutuskuorista:
”Jos ei käy kauppaa eikä saa osinkoja tai voitto-osuuksia, ei ole järkeä laittaa rahaa vakuutuskuoreen.”
Koska on mahdollisuus, että Sipilä käy kauppaa vakuutuskuorien sisällä, niin vakuutuskuoret pitäisi avata.
Näillä perusteluilla tein Sipilän Terrafame kanteluiden vanavedessä oman kanteluni eduskunnan oikeusasiamiehelle Sipilän vakuutuskuorista. Ajatus oli, että oikeusasiamies saattaisi päätyä toisenlaiseen tulkintaan kuin oikeuskansleri. Jotta ei tulisi, näin ymmärrän, johtavien laillisuusvalvojien kesken erilaisia tulkintoja, niin oikeusasiamiehelle tekemäni kantelu siirrettiin oikeuskanslerille. Se taas tarkoittaa sitä, että aikaisemmat oikeuskanslerin tulkinnat jäävät voimaan. Tuskin oikeuskansleri luopuu erehtymättömyydestään sen enempää kuin paavi omasta erehtymättömyydestään. Toki on mielenkiintoista perehtyä oikeuskanslerin perusteluihin.
Toivottavasti keskustelu Sipilän vakuutuskuorien sisällön salaamisesta johtaa Suomessa lain muutokseen. Siksi keskustelun liekkiä on hyvä pitää yllä.
On selvää, että Sipilän puolueen kannattajat puolustavat johtajaansa samoin kuin oppositiopuolueiden edustajat omiaan monenlaisin fundamentalistisin mielipiteiden mukaan.
Jos vierailee eduskunnan ja valtioneuvoston kotisivuilla, sieltä löytyy kansanedustajien ja erikseen ministeriön sidonnaisuudet, jotka ovat julkisia. Sipilä on viimeksi päivittänyt oman ilmoituksensa viimeksi maaliskuussa 2016. Laitan tähän suoran lainauksen ilmoituksesta: ”Yhteisomistuksessa vaimon kanssa seuraava varallisuus: Metsätilat Oulussa ja Muhoksella, yhteensä n. 10 ha. Omassa käytössämme olevia kiinteistöjä, joista merkittävin omakotitalo Sipoossa. Lisäksi merkittävä rahoitusomaisuus talletettuna seuraaviin Nordea pankki Suomi Oyj:n sekä Helsingin OP Pankki Oyj:n yksityishenkilöille tarjoamiin sijoitusinstrumentteihin; Nordea Eläkesijoitus, Nordea säästöhenkivakuutus 2 kpl, Nordea Capital Private(tuottokori) sekä OP Kasvuottotili”.
Ilmeisesti tämä Nordea Capital Private -tuottokorin sisällöstä ollaan kiinnostuneita. On hyvä, että joku jaksaa selvittää sitä oikeusviranomaiselle tehdyllä kantelulla. Jotain viitteitä voi saada myös vierailemalla Nordea Capital -verkkosivuilla.
Viimeistään tämän päivän jälkeen voidaan lopettaa puhuminen Sipilän ”vakuutuskuoresta”, jossa on jotain hämärää. Tuottokori on ollut julkisesti nähtävillä koko ajan Nordea Capitalin verkkosivulla. Nyt Sipilä on laittanut omassa blogissaan linkin tähän. Viimeistään nyt putoaa pohja vertailusta Trumpiin näissä verotusasioissa.
Meillä on valitettavan vähän tutkimusta uskonnollisen ajattelun vaikutuksesta a) poliittiseen aktiivisuuteen b)johtajuuteen ja c) uskonollisesta kielestä, jolla rakennetaan omaa maailmaa.
Eräs syy tähän on se, että pitkään sosiologiassa oli vallalla ajatus sekularisaation vääjäämättömästä etenemisestä, jolloin uskonto häviävänä ilmiönä ei ole ollut mielenkiintoinen tutkimuskohde. Kirkkososiologit puolestaan ovat loistaneet poissaolollaan eurooppalaisista ja globaaleista sosiologikonferensseista ja alan uusimmasta keskustelusta (vapaaehtoisuuden ja kolmannen sektorin tutkimusta lukuunottamatta, joiden terävin kotimainen kärki on teologisessa tdk:ssa).
Kun uskonto ei oletuksista huolimatta ole häviämässä mihinkään, olisiko jo aika käynnistää tutkimusprojekti asiasta.
Hyvä, tutkikaa oikeasti objektiivisesti ja ilman poliittista agendaa taustalla. Tämähän on vain huonosti naamioitua propagandaa.
Taitaapi olla niin, että lähteenä käyttämänne diakoni Korpela on hieman traumatisoitunut analyytikko, joka näkee nykyään bysanttilaista hämäryyttä ja itäistä/orientaalista autoritäärisyyttä sielläkin missä sitä ei ole. Menemättä syvemmälle, totean vain että Vuorelma ja Tilli eivät selvästikkään ole perillä millaista keskustelua herra Korpela ja eräät maamme ortodoksiset teologit ovat käyneet niin kirkon kuin paikallislehtien sivulla ortodoksisesta teologiasta, kirkkohistoriasta kuin kanonisesta oikeudesta. Viimeisen ja yleensä sangen poltergeismaisen puheenvuoron tai loppukommentin on päässyt aina esittämään Korpela itse, eivätkä suinkaan häntä hierarkiassa korkeammalla oleva kleeruksen jäsenet tai teologit. Ehkä kaikkein omintakaisin ja tietoisesti harhaajohtavin väite tai ”fakta”, jonka diakoni Korpela on esittänyt, on ollut hänen näkemyksensä siitä kuinka ortodoksisen kirkon kanonisen oikeuden ja sharia-lain välillä ei ole oikeastaan mitään eroa.
Ylipäätään Brexitin, Trumpin valinnan jälkeen suomalaisessakin mediassa on voimistunut seuraavanlainen kaava tai tulkintalinja näihin johtaneiden syiden alkujuurien hahmottamisessa: Trump-Putin /Fallon-Putin /Sipilä-Trump eli Putin. Putin eli se ”itäinen vaikutus” on kaiken takana. Kukaan järkevä ihminen ei kiellä Venäjän informaatiovaikuttamista Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta ”Tsaari Putinin” vaikutuspiiriin tai Venäjä-trolliksi jne. kategorisoidaan nykyään aika kevyesti ihmisiä, poliitikkoja ja ajattelijoita, jotka suhtautuvat kriittisesti, toisinaan irrationaalisia piirteitä saaviin, konspiratistisiin ja apokalyptisiin Venäjä -kuviin -joista osa vaikuttaa itseasiassa olevan uudelleenlämmitettyjä, amerikkalaisesta protestantismista ulkopoliikan tarpeisiin Yhdysvalloissa Kylmän Sodan aikana kehitettyjä ”manikeolaisia” maailmankuvia.*
*Kts. God-Fearing and Free: Jason W. Stevens, Containment Culture: American Narratives, Postmodernism, and the Atomic Age: Alan Nadel ja The Noir Forties: The American People from Victory to Cold War: Richard Lingeman
Tahallasiko vähättelet Korpelan tietämystä? Se, että hän on vapaa-ajallaan ortodoksinen diakoni, ei mitenkään tee turhaksi hänen pätevyyttään historian professorina ja nimenomaan Bysantin erityisasiantuntijana.
Kyllähän noissa Asevelisosialidemokraatin näkemyksissä tuntuu aimo annos realismia olevan mukana, niin kiusalliselta kuin tämä saattaakin eräistä ehkä tuntua.
Politiikkaa ja yhteiskunnallista elämää sivuavaan julkiseen keskusteluun – jopa monet asiantuntijalausunnot mukaan lukien – näyttää viime vuosina pesiytyneen kumma tapa pyrkiä menemään ylitse siitä, mistä aita on matalin. Eli pyritään löytämään ongelmille joku mahdollisimman helppo selitys – ja tähän helppouteen kuuluu myös olennaisena osana se, että lausunto on ”poliittisesti korrekti”.
Käytännössä tämä on usein näkynyt siinä, että moni yhteiskunnallinen epäkohta, joka johtuu ensi sijassa omien päätöksentekijöidemme epäonnistumisesta, pyritään selittämään jonain ”Putinin temppuna” tai ”Putinin trolliarmeijan lietsomana disinformaationa”. Ja kas, näin onkin sitten asia hoidettu, kun on selitetty että oikeastaan mitään ongelmaa ei ole olemassakaan…
Noh, sinänsähän tässä ei ole mitään uutta. Jo antiikin ajoista lähtien on vallanpitäjillä ollut taipumus selittää omat epäonnistumisensa mielellään jonkun sivullisen tahon syyksi. Lukuisat sodatkin ovat saaneet alkunsa juuri näin.
Kuten sanoin hän on diakoni ja kuten sinä sanoit: vapaa-ajallaan.
Kehoitan sijua tiedustelemaan Korpelan ”asiantuntijuuden” tasoa ortodoksisen teologian ja kanonisen oikeuden saralla, akateemisen koulutuksen -ihan tohtoristason- saaneilta ortodoksilta teologeilta.
Korpela on historian saralla mitä erinomaisin, mutta siihen hänen osaamisjäljet sitten loppuvatkin. Tämä ei nyt tietysti ole haitannut häntä, vaan hän nostanut itsensä myös suureksi ortodoksisen teologian tietäjäksikin julkisuudessa median siunauksella.
En tarkoin tiedä miksi hän on suuttunut arkkipiispaa Leolle, mutta sen tiedän, että hänen anti-leolainen retoriikkansa ei ole professorille tai kenelläkään muullekaan sopivaa, vaan paikoin hyvinkin brutaalia. Noh, niin tai näin, meillä on sananvapaus ja sitä ortodoksitkin ”itäisestä autoritäärisyydestään” huolimatta ovat aina kunnioittaneet Suomessa.
Luin vasta tänään Vuorelman ja Tillin Sipilää koskevat, luterilaisuuteen
perustuvat näkemykset. Ahtaimmissa kristillisissä yhteisöissä, myös monien
muitten uskonnonharjoittajien näkemyksissä valtaan nostettu tuntee itsensä
vallanhaltijaksi, jopa Jumalasta seuraavaksi, jonka tekemisiä ei voi, eikä
saa arvostella.
Kannattaa kuitenkin huomata, miten esimerkiksi itsenäsyyspäivän saarnassa
Suurkirkossa opastettiin päättäjiä: Muistakaa: Te olette kansanne
palvelijoita.
Puheista ja selittelyistä päätellen Sipilä on ylittänyt monia sellaisia
rajoja, joita pidetään maamme perutuslain tärkeimpinä arvoina.
Sipilä voi oman, lesdatiolaisen uskonsa mukaisesti pyytää syntejään
anteeksi saarnamieheltä – ja saada kaikki syntinsä sovitetuksi.
Valtakunnan toimeenpanovallan ykkösmiehenä kaikilla suomalaisilla
on oikeus odottaa Sipilältä selvitystä ja anteeksipyyntöä.
Pitkittely ja lisävalehtelu on aina vain pahemmaksi hänelle itselleen.