Kansainvälisessä keskustelussa on esitetty monentyyppisiä perusteluja sekä äänestysikärajan laskemisen että nykyisen käytännön säilyttämisen puolesta. Suomessa 16-vuotiaat ovat äänioikeutettuja ainoastaan seurakuntavaaleissa. Kysymystä äänioikeuden laskemisesta kannattaakin pohtia juuri seurakuntavaaleista saatujen kokemusten kautta.
Kirkolliskokous päätti vuonna 2007 alentaa äänioikeusikärajan 16 ikävuoteen vuoden 2010 seurakuntavaaleista alkaen. Suomen evankelis-luterilainen kirkko toimi tuolloin merkittävänä edelläkävijänä. Suomessa, kuten monissa muissa EU-maissa, on pohdittu viime vuosina tarvetta ulottaa äänioikeus myös 16- ja 17-vuotiaisiin. Pisimmälle on edetty Itävallassa, jossa 16-vuotiaat ovat saaneet äänestää kaikissa vaaleissa vuodesta 2007 lähtien. Suomessa seurakuntavaalit ovat kuitenkin toistaiseksi ainoat vaalit, joissa äänestysmahdollisuus on myös alle 18-vuotiailla.
Edustuksellisen demokratian nykytilanne ja tulevaisuus
Useita edustuksellisen demokratian nykytilan piirteitä on käytetty perustelemaan tarvetta äänioikeusikärajan madaltamiseen. Äänestysaktiivisuus on yleisesti laskenut ja nuoremmat ikäryhmät eivät näytä omaksuvan äänestystottumusta varttuessaan samassa määrin kuin edeltävät sukupolvet. Nuoret ovat päätöksentekoelimissä aliedustettuina, mikä lisää riskiä, että heidän intressinsä tulevat toteutetussa politiikassa heikommin huomioiduiksi. Oikeusministeriön asettaman äänioikeusikärajaa pohtineen työryhmän raportissa (49/2010) yhtenä ikärajan laskemista puoltavana seikkana mainittiinkin juuri nuorten painoarvon lisääntyminen vaaleissa ja nuorten ehdokkaiden osuuden mahdollinen kasvu.
Perustelut, joissa keskitytään äänioikeusikärajan muutoksen pitkän aikavälin vaikutuksiin edustuksellisen demokratian kehityksen kannalta, ovat olennaisesti sidoksissa käsityksiin nykyisistä 16-vuotiaista. Tältä osin keskeinen kysymys on, nähdäänkö nykyisillä 16-vuotiailla olevan riittävät kognitiiviset valmiudet ja motivaatio osallistua. Isosta-Britanniasta kerättyyn kyselyaineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa osoitettiin, että 16–17-vuotiaat ovat selvästi muita vähemmän kiinnostuneita politiikasta, heidän puoluesamastumisen ja poliittisen tietämyksen tasonsa on matalampi ja heidän erilaisia asiakysymyksiä koskevat näkemyksensä ovat muita useammin epäjohdonmukaisia ja herkkiä muutoksille (Chan ja Clayton 2006).
Tästä näkökulmasta äänioikeuden laajennus pikemminkin korostaisi edellä kuvattuja edustuksellisen demokratian ongelmia kuin parantaisi sen toimivuutta. Äänestämättä jättävien osuus äänioikeutetuista kasvaisi ja jo nyt etenkin nuorten kohdalla ilmenevä osallistumiskuilu politiikan ”moniottelijoiden” ja välinpitämättömien (Myllyniemi toim. 2014) välillä jyrkkenisi entisestään.
16-vuotiaiden poliittisesta käyttäytymisestä tehdyt havainnot
Toisaalta voidaan esittää, että nykyisten 16-vuotiaiden poliittiseen kiinnittymiseen viittaavat perustelut eivät ole mielekkäitä arvioitaessa tulevaisuuteen kohdistuvia vaikutuksia. Tilanne voisi nimittäin olla olennaisesti erilainen, mikäli 16-vuotiaat saisivat äänestää (Chan ja Clayton 2006, 553). Tässä suhteessa Itävallasta tehdyt huomiot ovat erityisen kiinnostavia. Alle 18-vuotiaiden ensikertaäänestäjien osallistumisen on havaittu olevan selvästi korkeampaa kuin 18–20-vuotiailla ensikertalaisilla ja vain vähän matalampaa kaikkiin äänioikeutettuihin verrattuna (Zeglovits ja Aichholzer 2014).
Myös 16–17-vuotiaiden poliittisen kiinnostuksen taso on noussut äänioikeuden myöntämisen jälkeen (Zeglovits ja Zandonella 2013, 553). Lisäksi itävaltalaisten 16–17-vuotiaiden äänioikeutettujen tietämys politiikasta ja poliittisia instituutioita kohtaan tuntema luottamus ja tyytyväisyys vaikuttaisivat olevan 18–21-vuotiaita korkeampaa, eikä myöskään ole nähtävissä merkkejä, että he olisivat muita vähemmän kykenevämpiä äänestämään ”oikein” eli valitsemaan puolueen, joka parhaiten edustaa äänestäjän yhteiskunnallisia näkemyksiä (Wagner ym. 2012).
Toisaalta Norjassa vuoden 2011 kunnallisvaaleissa toteutetun äänioikeusikärajan madaltamisen kokeilun pohjalta saadut tulokset eivät ole yhtä optimistisia (Bergh 2013). Kokeilua pidettiin menestyksenä siinä suhteessa, että 16–17-vuotiaiden äänestysaktiivisuus (58 %) oli huomattavasti korkeampaa kuin 18–21-vuotiaiden ensikertaäänestäjien (46 %) (mt. 92). Politiikkaa kohtaan tunnettu kiinnostus ja arviot omista kyvyistä poliittisena toimijana olivat kuitenkin jossain määrin pienempiä 16–17-vuotiaiden kuin 18-vuotiaiden kohdalla eikä tässä ilmennyt juuri eroja sen osalta, asuiko vastaaja kunnassa, jossa 16-vuotiaat olivat saaneet äänestää.
Lisäksi kouluissa järjestettyjen varjovaalien äänestystulosten pohjalta huomattiin, että 18-vuotiaiden puoluevalinta on yleisesti yhteneväisempi heidän asiakysymyksiä koskevien mielipiteidensä kanssa kuin 16–17-vuotiailla. Tähänkään ei vaikuttanut se, olivatko 16–17-vuotiaat oikeutettuja äänestämään varsinaisissa vaaleissa.
Norjasta saatuja tuloksia voidaan pitää siinä suhteessa luotettavampana, että ne perustuvat tietyntyyppiseen koeasetelmaan, jossa äänioikeuden saaneita 16–17-vuotiaita voidaan verrata muihin samanikäisiin ilman äänioikeutta. On nimittäin periaatteessa mahdollista, että Itävallan nuorissa ennen ja jälkeen äänioikeuden laajentamisen havaittu poliittisen kiinnittymisen lisääntyminen liittyi joihinkin muihin tekijöihin kuin äänioikeuden saamiseen. Muutos voi olla seurausta myös niin kutsutusta Hawthorne-efektistä eli nuoret olivat tietoisia erilaisten aktivoimiskampanjoiden myötä heihin kohdistuneista odotuksista ja toimineet näiden mukaisesti, mahdollisesti osin tiedostamattaankin (Zeglovits ja Zandonella 2013, 1088).
On kuitenkin syytä huomata, että myöskään Norjan tutkimuksessa ei saada täyttä kuvaa äänioikeusikärajan tuottamasta muutoksesta, koska paneeliasetelman puuttuessa ei voida esittää arviota sellaisista vaikutuksista, jotka eivät suoraan ole empiirisesti havainnoitavissa. Tämä liittyy siis kysymykseen siitä, miten äänioikeuden saavuttanut ryhmä olisi käyttäytynyt, mikäli sillä ei olisi ollut oikeutta äänestää ja vastaavasti miten samanikäisten verrokkiryhmä, mikäli se olisi saanut äänestää (Chan ja Clayton 2006, 553).
Pitkän tähtäimen vaikutukset
16-vuotiaisiin kohdistuviin pidemmän aikavälin vaikutuksiin viittaavien perustelujen kannalta on puolestaan olennaista, millainen ensimmäisestä äänestyskokemuksesta muodostuu. Mark Franklin (2004) on esittänyt runsaasti huomiota saaneessaan tutkimuksessaan, että muutamat ensimmäiset vaalit ovat keskeisiä sen kannalta, tuleeko äänestämisestä tapa. Suomesta ja Tanskasta kerättyihin yksilötason rekisteriaineistoihin pohjautuvassa tutkimuksessa kävi ilmi, että äänestysaktiivisuus on korkeampaa niiden nuorten kohdalla, jotka pääsevät käyttämään äänioikeuttaan heti 18 vuotta täytettyään (Bhatti ym. 2014).
Tämä voi liittyä paitsi siihen, että juuri vaalien alla äänioikeuden saavat ovat motivoituneita seuraamaan vaaleja ja saavat kannustusta osallistumiseen lähipiiriltään, myös äänestämisen merkitykseen yhtenä ensimmäisistä täysi-ikäisyyden konkreettisista osoituksista. Tällainen ensimmäiseen kertaan liittyvä ”hype” olisi olettavasti erityisen tärkeää alle 18-vuotiailla, jotka eivät vielä ole ehtineet kokea monia muita viralliseen aikuisiän saavuttamiseen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi saada ajokorttia.
Ensimmäisen äänestyskokemuksen ajoittuminen ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista tai pian sen jälkeen voisi olla tavanmuodostuksen kannalta otollista myös siitä syystä, että suurin osa ikäluokassa on tuolloin vielä koulussa (Franklin 2004, 213). Koulut ovatkin olleet keskeisessä roolissa Itävallassa toteutetussa uudistuksessa (Swartzer ja Zeglovits 2014, 73–74). Opetusohjelmaan on sisällytetty kansalaistaitojen opetusta (civic and citizenship education), ja kouluissa on toteutettu erilaisia aktiivisuuskampanjoita ja projekteja. Myös luokkatovereiden kanssa käydyt keskustelut voivat motivoida äänestämään.
Yhteenvetona vaikuttaisi siis siltä, että mikäli äänioikeuden ulottaminen 16-vuotiaisiin edistäisi äänestystavan syntymistä varhaisessa vaiheessa, sillä voisi olla suotuisia vaikutuksia aggregaattitason vaaliosallistumisen kehitykseen tulevaisuudessa ja koko poliittisen järjestelmän legitimiteetille. Tämä on kuitenkin pitkälti riippuvainen siitä, ovatko nuoret yhtäältä itse siinä määrin valmiita ja halukkaita osallistumaan, että ensimmäisestä äänestyskokemuksesta muodostuu heille mielekäs, ja toisaalta tapahtuuko äänestäminen sellaisessa ympäristössä, joka tukee äänestämistä.
16-vuotiaat äänestäjät seurakuntavaaleissa
Monet edellä esitetyistä argumenteista näyttäisivät sopivan myös seurakuntavaalien yhteyteen. Seurakuntavaaleissa on monia piirteitä, jotka kannustavat 16-vuotiaita äänestämään ja lisäävät mahdollisuutta miellyttävään ensikokemukseen. Äänestäminen tapahtuu pian rippikoulun suorittamisen jälkeen, mikä korostaa sidosta omaan seurakuntaan. Erityisesti vuoden 2010 vaaleissa oli ehdolla runsaasti nuoria ehdokkaita, ja vaalikampanjan painopiste oli nuorissa äänestäjissä.
Äänestysaktiivisuus 16–17-vuotiaiden tyttöjen kohdalla olikin tuolloin 17,4 prosenttia, mikä vastaa koko maan äänestysprosenttia. Pojilla vastaava luku oli 13,2 prosenttia. Koko ikäluokan äänestysprosentti oli 15.2. Tulos on huima verrattuna esimerkiksi vuoden 2012 kunnallisvaaleihin, joissa 18-vuotiaiden äänestysprosentti oli 41,4 sähköisen äänioikeusrekisterin kokeilussa mukana olevilla äänestysalueilla (Wass ym. 2014, aineisto). Nuorimpien äänestäjien osallistumisero suhteessa koko maan äänestysprosenttiin (58,2 %) oli näin ollen 17 prosenttiyksikköä.
Vuoden 2014 seurakuntavaaleissa tilanne muuttui jossain määrin. Sekä 16–17-vuotiaiden poikien että tyttöjen äänestysaktiivisuus (7,9 % ja 10,1 %) äänestysaktiivisuus oli koko maan keskiarvoa matalampaa (15,5 %). Toisaalta luvuissa on myös huomattavaa alueellista vaihtelua. Vilkkaimmin alle 18-vuotiaat äänestivät Kinnulan seurakunnassa (43,5 %) ja lisäksi kahdessa muussa seurakunnassa heidän osallistumisensa ylsi yli 40 prosentin. Kahdeksassa yhteensä 412 seurakunnasta 16–17-vuotiaiden äänestysaktiivisuus oli yli 30 prosenttia ja 32 seurakunnassa yli 20 prosenttia. Seurakunnan yleisen vaaliosallistumisen tason ja alle 18-vuotiaiden äänestämisen välillä vallitsee myös vahva tilastollisesti merkitsevä korrelaatio (r=0,74).
Vuosien 2010 ja 2014 seurakuntavaalien vertailu osoittaa selvästi, että alle 18-vuotiaiden osallistuminen on herkkä monille tilannetekijöille. Yksi keskeinen seikka lienee, että äänioikeuden ulottamiseen 16-vuotiaisiin liittynyt uutuudenviehätys oli jossain määrin hälventynyt. Seurakuntavaalien projektipäällikkö Mari Leppäseltä saatujen tietojen mukaan vastaava ilmiö on nähtävillä myös Ruotsissa eli alle 18-vuotiaiden äänestysaktiivisuus laski toisella kerralla. Kampanjoinnin painopiste oli puolestaan nyt diakoniassa, eikä siinä keskitetty erityisesti nuoriin äänestäjiin, kuten vuoden 2010 vaaleissa.
Myöskään nuorten ehdokkaiden rekrytoinnissa ei onnistuttu yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla. Alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden määrä laski 9,5 prosentista 7,2 prosenttiin. Vastaavasti samasta ikäryhmästä valituiksi tuli 6,1 prosenttia kun osuus oli 2,6 prosenttiyksikköä suurempi edellisissä vaaleissa. Nuorten äänestysaktiivisuuden lasku näkyi siis suoraan myös iän mukaisen edustuksellisuuden heikkenemisenä.
Pohdittaessa nuorimpien äänioikeutettujen osallistumisessa nyt tapahtuneita muutoksia on hyvä muistaa, että käytettävissä olevalla aineistolla ei voida erottaa toisistaan ikä- ja sukupolvivaikutusta (Wagner ym. 2012, 381) eli sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että nyt äänestäneet alle 18-vuotiaat olisivat jossain määrin jo lähtökohtaisesti passiivisempia äänestäjiä kuin vastaava ikäryhmä vuoden 2010 vaaleissa. Ottaen huomioon, että kyseisten kahden ryhmän välinen ikäero on vain neljä vuotta, tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä.
Lopuksi
Kaksista vaaleista saatujen kokemusten pohjalta on liian varhaista arvioida äänioikeusikärajan madaltamisen pitkän aikavälin vaikutuksia. Näiden seuraamiseksi olisikin hyödyllistä jatkossa ulottaa ikäluokittaisten äänestystietojen kerääminen alle 30-vuotiaisiin. Tällöin kyettäisiin seuraamaan alle 18-vuotiaina äänioikeuden saaneiden osallistumista jatkossa. On nimittäin hyvin mahdollista, että vuoden 2010 aktivoituneiden 16–17-vuotiaat seurakuntalaisten osallistuminen oli myös näissä vaaleissa vilkasta. Tämä voi puolestaan edistää äänestystavan muodostumista, mikä taas näkyy osallistumisena myös tulevissa vaaleissa. Mikäli vastaava ilmiö on havaittavissa myös seuraavien ikäluokkien kohdalla, se voi johtaa vähitellen myös aggregaattitason äänestysaktiivisuuden nousuun.
Seurakuntavaaleista tehtyjä havaintoja olisi hyvä hyödyntää myös laajemmassa keskustelussa äänioikeuden alentamisessa. On myös paljon seikkoja, joista olisi arvokasta saada lisätietoja. Tällaisia ovat esimerkiksi nuorten erilaisten sosiaalisten verkostojen vaikutus äänestämisessä, sosiaalisen median merkitys vaalitietoisuuden lisäämisessä sekä koulujen rooli osallistumiseen kannustamisessa ja vaalien järjestämisessä. Jo nyt kirkkohallituksen ja opetushallituksen kansliapäälliköt suosittelivat äänestyspaikkojen viemistä oppilaitoksiin. On myös tärkeää, että seurakuntavaaleista saatuja äänestyskokemuksia pyritään kartoittamaan vaalivuosina nuorille kohdistetuissa kyselytutkimuksissa.
Kirjoittaja kiittää seurakuntavaalien projektipäällikkö, pappi Mari Leppästä sähköpostitse toimitetuista vaaleja koskevista lisätiedoista ja analyysistä.
Lähteet
Bergh, Johannes (2014) Does voting rights affect the poltical maturity of 16- and 17-year-olds? Findings from the 2011 Norwegian voting-age trial. Electoral Studies 32(1), 90–100.
Bhatti, Yosef, Hansen, Kasper M. ja Wass, Hanna (2014). First-time boost beats experience. The effect of past eligibility on turnout. Paper prepared for presentation at the MPSA conference, Chicago, April 3–6, 2014.
Chan, Tak Wing ja Clayton, Matthew (2006). Should the voting age be lowered to sixteen? Normative and empirical considerations. Political Studies 54(3), 533–558.
Franklin, Mark (2004) Voter turnout and the dynamics of electoral competition in established democracies since 1945. Cambridge: Cambridge University Press.
Myllyniemi, Sami (toim.) (2014). Vaikuttava osa. Nuorisobarometri 2013. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja nro 50, julkaisuja (Nuorisotutkimusseura) nro 145.
Oikeusministeriö (2010) Nuorten ääni – aikuisten uurna? Äänioikeusikärajatyöryhmän raportti. Lausuntoja ja mietintöjä 49/2010. Helsinki: oikeusministeriö.
Wagner, Markus, Johann, David ja Kritzinger, Sylvia (2012). Voting at 16: turnout and quality of vote choice. Electoral Studies 31(1), 372–383.
Wass, Hanna, Blais, André, Chassé-Morin, Alexandre ja Weide, Marjukka (2014). Engaging immigrants? Examining the correlates of electoral participation among voters with migration background. Käsikirjoitus.
Schwarzer, Steve and Zeglovits, Eva (2014) The role of schools in preparing 16- and 17-year-old Austrian first-time voters for the elections. Teoksessa Simone Abendschön (toim.) Growing into politics. contexts and timing of political socialisation. Colchester: ECPR Press, 73–89.
Zeglovits, Eva ja Aichholzer, Julian (2014). Are people more inclined to vote at 16 that at 18? Evidence for the first-time voting boost among 16- to 25-year-olds in Austria. Journal of Elections, Public Opinion and Parties 24(3), 351–361.
Zeglovits, Eva ja Zandonella, Martina (2013) Political interest of adolescents before and after lowering the voting age: the case of Austria. Journal of Youth Studies 16(8), 1084–1104.
Artikkelikuva: MetsikGarden / pixabay
