Politiikasta-podcastissa lehden vastaava päätoimittaja Mikko Poutanen keskustelee Turun yliopiston yleisen historian yliopistonlehtorin Pia Koivusen kanssa tutkimukseen pohjaavan tietokirjan synnystä.
Tässä Politiikasta-podcastissa keskustellaan siitä, miten tietokirja oikein syntyy. Tutkijat kirjoittavat tutkimuskohteistaan paitsi paljon tutkimusartikkeleita, myös kirjoja. Tutkimusartikkelissa ei ole aina valtavasti tilaa mennä yksityiskohtiin, vaikka ne voisivat olla etenkin tutkijan itsensä mielestä erittäin mielenkiintoisia. Siksi perinpohjaisemmat tutkimustulokset julkaistaan usein kirjamuodossa.
Mutta tietokirjakaan ei synny hetkessä, eikä jokainen tutkimus sovellu kirjamuotoon. Vaikka tutkimukseen perustuvan kirjan, eli monografian, työmäärä on melkoinen, se häviää suhteessa opetus- ja kulttuuriministeriön tuloksellisuusmittareissa tutkimusartikkeleiden julkaisulle. Toisaalta esimerkiksi dosentin arvon hakemisessa kirjajulkaisun kaltainen merkittävä tieteellinen tuotanto lasketaan eduksi.
Vaikka tutkimukseen perustuvan kirjan, eli monografian, työmäärä on melkoinen, se häviää suhteessa opetus- ja kulttuuriministeriön tuloksellisuusmittareissa tutkimusartikkeleiden julkaisulle.
Suomalaiset tutkijat kirjottavat tietokirjoja paitsi suomeksi kotimaisille tiedejulkaisijoille, myös kansainvälisille julkaisijoille yleensä englanniksi. Näin tutkittu tieto leviää vaihtelevissa muodoissa erilaisille yleisöille. Tietokirjoja julkaistaan myös eri tasoilla eri yleisöille, eli myös tietokirjoista löytyy yleistajuistettua tutkimustietoa. Tietokirjoja koskee myös nykyinen pyrkimys avoimeen julkaisemiseen, joka muuttaa tuttua tutkijan ja kustantajan välistä suhdetta.
Ennen kuin tietokirja löytyy hyllystä, täytyy tutkijan selvitä monesta työvaiheesta. Tässä Politiikasta-podcastissa Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja ja Tampereen yliopiston tutkijatohtori Mikko Poutanen keskustelee Turun yliopiston yleisen historian yliopistonlehtorin Pia Koivusen kanssa tutkimukseen pohjaavan tietokirjan synnystä.
Suomalaisten suhde historiantutkimukseen
Historia ja historiantutkimus kiinnostavat suomalaisia. Vaikka sotahistorialla on erityistä painoarvoa, myös muut historialliset teemat herättävät mielenkiintoa ja tunteita. Kulttuuri- ja kokemushistoria ovat uudempia tulokkaita historiantutkimuksen kentällä, ja nekin on otettu hyvin vastaan kaikessa moninaisuudessaan.
Laajojen yleisöjen osalta haasteeksi kuitenkin voidaan katsoa se, että historiantutkimusta itseään kohtaan on joskus melko vähäistä mielenkiintoa. Mediassa nostetaan harmittavan usein historiallisia aiheita melko mustavalkoisella esitystavalla, vaikka monipuolisempaa tutkimustietoakin olisi saatavilla. Historiaa ei ehkä aina hahmoteta tieteenä sen ansaitsemalla tavalla.
Kesällä vuonna 2022 monet historiantutkijat ottivat myös kantaa toimittaja Maria Petterssonin suurelle yleisölle suunnatun, niin sanotusti historiallista tutkimusta yleistajuistavasta tietokirjan Suomen historian jännät naiset: Selvänäkijöitä, sotilaita, huijareita ja horrossaarnaajia (2022) suhteesta sen pohjana olleeseen tutkimukseen. Tapaus antoi melko ongelmallisen vaikutelman historiantutkimuksesta, jonka tuloksia muiden kuin tutkijoiden tulisi lähtökohtaisesti muokata laajoja yleisöjä puhuttelevaksi.
Historiaa ei ehkä aina hahmoteta tieteenä sen ansaitsemalla tavalla.
Lisäksi moni julkiseen keskusteluun osallistunut vaikutti olettavan, että lähteet löytyvät kuin valmiiksi paketoituina arkistoista. Tämä osoitti, että historiantutkimuksen prosesseista ja lähteiden analysoinneista olisi ehkä syytä puhua enemmän, eikä vain keskittyä ”jännittäviin” tuloksiin. Näin voitaisiin avata ehkä tarkemmin suomalaisille yleisöille sitä, miten tieto menneestä syntyy.
Historia tulee iholle
Joskus historiantutkijat reagoivat historian ongelmallisiin esitystapoihin. Esimerkiksi annettakoon alkuvuodesta 2022 Ylen esittämä kirjailija Jari Tervon ja käsikirjoittaja Marjo Vilkon dokumenttisarja Kylmän sodan Suomi, joka keskittyi erityisesti Suomen hankalaan Neuvostoliitto-suhteeseen. Historiantutkijoiden mielestä suomettumisen häpeällisyyttä painottava kerronta jäi kuitenkin sarjan nimi huomioiden yksiulotteiseksi.
Kyseessä oli monipuolinen aikakausi, josta dokumentti painotti erityisesti – ja lähes yksinomaan – suomettumista. Siinä missä monet historialliset jaksot voivat jäädä kaukaisiksi, kylmän sodan historia on niin lähellä ja yhä monen aikalaisten iholla, että se herättää nimenomaan tunne- ja arvopohjaisia reaktioita. Näissä reaktioissa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta ne eivät tarjoa monipuolista, uusia näkökulmia ja kriittistä ymmärrystä edistävää historiankerrontaa.
Historia myös tuli monella tavoin iholle Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa vuonna 2022. Monet kylmän sodan ja jopa toisen maailmansodan aikaiset ajatusmallit palasivat suomalaiseen keskusteluun.
Etenkin menneisyyttä arvioidessa on tärkeää ottaa tapahtuma-ajan konteksti ja olosuhteet huomioon: historialliset toimijat eivät tienneet kaikkea sitä, mitä me tiedämme. Siksi menneisyyden tapahtumia pitää arvioida siitä näkökulmasta, mikä oli ylipäänsä mahdollista.
Historia myös tuli monella tavoin iholle Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa vuonna 2022. Monet kylmän sodan ja jopa toisen maailmansodan aikaiset ajatusmallit palasivat suomalaiseen keskusteluun. Tarvetta tuntui olevan suuren kaaren historiallisille tulkinnoille.
Vaikka historia auttaa meitä ymmärtämään, miten tähän hetkeen on tultu ja näkemään pidempiä kehityskaaria, siinä on myös vaaransa, jos menneisyydestä lähdetään hakemaan syntipukkeja ja moralisoivasti jälkiviisastelemaan. Tällöin on myös vaarana, että historiasta ammennetaan jotain syvempää ”kansallista olemusta”, joka on poliittisesti houkutteleva tulkinta.
Tutkija tietokirjailijana
Vielä vähän aikaa sitten Suomessa tuotetut väitöskirjat olivat nimensä mukaisesti lähtökohtaisesti kirjoja. Vaikka artikkeliväitöskirjojen määrä on kasvanut, monografia on monella tieteenalalla – myös historiantutkimuksessa – edelleen tärkeä formaatti. Monografia-muotoinen väitöskirja ei kuitenkaan sellaisenaan sovellu tietokirjaksi, vaan edellyttää vielä paljon lisätöitä. Toisaalta kun väitöskirjassa painotus on vielä oppinaisuuden osoituksessa ja tarkassa tieteellisessä lähteistyksessä, tietokirja antaa enemmän vapautta ilmaisuun ja tutkijan mielenkiinnon kohteiden esittelyyn.
Nykyään tutkijan on hyvä ainakin jollain tasolla jo väitöskirjaa tehdessään, miettiä tulisiko väitöskirjasta myös hyvä ja kiinnostava tietokirja. Ideasta kirjaksi on kuitenkin pitkä matka. Ensin täytyy löytää kustantaja, jolla hyväksyttää kirja-ehdotus, sitten kirjoittaa käsikirjoitus ja hioa sitä useampi kierros kustannustoimittajan kanssa ennen kuin päästään mahdollisten kuvien valintaan, hakemistojen laatimiseen ja taittoversioiden tarkistamiseen.
Joskus tietokirja syntyy myös luonnollisesti toisten projektien ohella, kun tutkija huomaa aiheelle olevan kysyntää. Tietokirjan määritelmä on myös jokseenkin häilyvä, koska erilaisia tietokirjoja myös kirjoitetaan erilaisille yleisöille. Monet tutkijoidenkin kirjoittamat tietokirjat ovat yleistajuisia, sillä tieteellinen esitystapa ei ole itseisarvo tiedeyhteisöllekään viestiessä.
Nykyään tutkijan on hyvä ainakin jollain tasolla jo väitöskirjaa tehdessään, miettiä tulisiko väitöskirjasta myös hyvä ja kiinnostava tietokirja. Ideasta kirjaksi on kuitenkin pitkä matka.
Tietokirjan kieli ei myöskään ole itsestäänselvyys: suomeksi tavoitetaan kotimaiset lukijat, mutta jotkin tutkimusaiheen herättävät mielenkiintoa kansainvälisesti. Kansainväliselle kustantajalle luonnollisesti kirjoitetaan englanninkielinen käsikirjoitus, joka ei voi käytännössä olla vain suomenkielisen käännös. Julkaisukielestä riippuen käsikirjoitusta täytyy usein vahvistaa asiaan kuuluvalla tutkimuskirjallisuudella ja mahdollisesti keräämällä laajennettua tutkimustietoa.
Näin esimerkiksi Koivusen tapauksessa englanninkielisestä Neuvostoliiton aikaisia nuorisofestivaaleja ja nuorisojärjestöjen ”rautaesiripun” läpäissyttä yhteistyötä sekä rauhantyötä käsitelleestä väitöskirjasta on syntynyt suomenkielinen kirja Rauhanuskovaiset — Suomalaiset maailman nuorisofestivaaleilla 1940–1950-luvuilla (2020) ja englanninkielinen Performing Peace and Friendship (2022).
Tietokirjaa tehdään joskus oman työn ohessa, joskus taas omalla ajalla. Jos prosessi monimutkaistuu, kirjan tuotantoon saa kulutettua merkittävästi aikaa, eikä joskus kustantajakaan ole oikein tehtäviensä tasalla. Tutkijan sinnikkyys saattaa ratkaista sen, näkeekö tietokirja lopulta päivänvalon. Kokonaan oma lukunsa ovat tutkijoiden keskenään tuottamat ja toimittamat tietokirjat, usean tekijän aiheuttamine haasteineen.
Pia Koivunen toimii yleisen historian yliopistonlehtorina Turun yliopistossa. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Mission Finland. Suomi kylmän sodan kulttuuridiplomatian kohteena.
Mikko Poutanen on politiikan tutkimuksen tutkijatohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.
Tämän Politiikasta-podcastin tekninen toimittaja on Hanne Vuorela.
Artikkelin pääkuva: Patrick Fore/Unsplash.
