Politiikasta taidetta -podcast: Ateljeen suojissa

Robert Keane / Unsplash
Lukuaika: 3 min.

Koronavuosi kulttuurialan silmin -sarjan neljännessä jaksossa keskustellaan kuvataiteesta. Kuluneen vuoden aikana haasteena on ollut se, että näyttelyitä on jouduttu perumaan tai siirtämään tulevaan. Toisaalta poikkeusvuosi on kasvattanut yksityishenkilöiden tekemien taideostojen määrää. Jaksossa vieraana on kuvataiteilija Katja Tukiainen, joka kannustaa kollegoitaan puhumaan reippaammin rahasta ja ikävöi näyttelyavajaisiin. Jakson juontaa kulttuurituottaja Hilla Okkonen.

Vaikka poikkeusvuosi tyhjensi kalenteria sovituista näyttelyistä, työskentely kotona ja ateljeessa on ollut yhä edelleen mahdollista. Kuvataiteilija Katja Tukiainen onkin kokenut olevansa etuoikeutettu, koska on voinut jatkaa työskentelyään ateljeen rauhassa. Hänen tilanteensa on hyvin erilainen kuin esiintyvillä taiteilijoilla.

Tukiainen kuvaileekin taiteellista työtään yhtenä keinona paeta pandemiaa. “Siinä voi unohtaa itsensä,” hän kertoo.

Koronapandemia on myös korostanut teknologian merkitystä taiteilijan jokapäiväisessä työssä. Muun muassa Tukiaisen opetustyö Aalto-yliopistossa ja Kuvataideakatemiassa on siirtynyt pääasiallisesti verkkoon ja jatkunut virtuaaliateljeen merkeissä. “Ennen pandemiaa olin tekniikkaepäuskoinen,” Tukiainen kertoo, “mutta yllättävän hyvin virtuaalinen ateljeevisiitti on toiminut.”

“Ennen pandemiaa olin tekniikkaepäuskoinen.”

Teknisessä mielessä opetuksessa tapahtunut muutos on ollut melko vaatimaton, sillä verkossa tapahtuva opetushetki vaatii vain liikkuvan kameran, jolla pääsee lähelle työtä. Tämä ei kuitenkaan kerro kaikkea taiteilijan työstä, Tukiainen pohtii, sillä maalin tuoksua ja työn kokemista kaikilla aisteilla kamera ei pysty korvaamaan.

 

Taide, teknologia ja raha: miten poikkeusolot ovat muuttaneet suhdettamme kuvataiteeseen

Tässä Koronavuosi kulttuurialan silmin-sarjan jaksossa keskustellaan muun muassa siitä, miten taiteen siirtyminen osittain someen ja verkkoon on vaikuttanut teoksen, taiteilijan ja yleisön väliseen suhteeseen. Tukiainen myös kertoo siitä, miten on itse oppinut hyödyntämään vaihtoehtoisia toimintatapoja omassa työskentelyssään.

“Vaikka maailma on tolaltaan, olen oppinut jotain uutta,” Tukiainen toteaa. Sosiaalinen media on muodostunut yhdeksi keskeiseksi keinoksi luoda uusia kontakteja ja verkostoitua myös Suomen ulkopuolella.

Tämän lisäksi sosiaalisen median kanavien kautta saadun yleisöpalautteen ja yksityishenkilöiden yhteydenottojen sekä tilausten määrä on kasvanut. “Ehkä se vaikuttaa, kun on oltu paljon kotona ja rahaa on säästynyt, kun ei ole matkusteltu,” Tukiainen arvelee.

Digitalisoitumisen vaikutukset eivät kuitenkaan ole ongelmattomat. Tästä esimerkkinä toimii taas keväällä somessa leimahtanut keskustelu siitä, kuka voi kutsua itseään taiteilijaksi.

“Jokainen näyttely on riski,” Tukiainen huomauttaa, “koskaan ei voi tietää, kuinka monta teosta olisi myyty”.

Haasteena tilanteessa on se, että itseoppineilla taiteilijoilla teosten hinnoittelu on erilaista. Tukiainen huomauttaa, että tämä saattaa hämärtää asiakkaan käsitystä siitä, mistä taiteen hinta lopulta muodostuu. Hän toivookin ammattitaiteilijoilta ryhdikkyyttä, johdonmukaisuutta ja ajatusta siitä, “että kehtaisi olla saavutetun hintatason arvoinen.” Rahasta puhumisen tulisi olla luonteva osa kaupankäyntiä ja omien teosten markkinoimista.

Tukiainen myös muistuttaa, että pandemian taloudelliset vaikutukset ovat taidemaalareille erilaiset kuin esimerkiksi esiintyville taiteilijoille. Keskeiseksi ongelmaksi on muodostunut, että ansionmenetystä voi olla hyvin vaikea todentaa. “Jokainen näyttely on riski,” Tukiainen huomauttaa, “koskaan ei voi tietää, kuinka monta teosta olisi myyty”.

“Hyvä, että ammattijärjestöt auttavat kuvataiteilijoita puhumaan tulonmenetyksestä. Rahasta puhuminen on vaikeaa.”

Tukiainen onkin hyvillään 10.5. julkaistusta kulttuurialan järjestöjen yhteisestä kannanotosta, jossa ovat mukana Suomen Taiteilijaseuran ja sen jäsenliitot. Tekstissä ilmaistaan alan syvä huoli leikkauksista ja kulttuurialan rahoituksen tulevaisuudesta.

“Kuvataiteilijoissa on paljon pienituloisia,” Tukiainen toteaa. “Hyvä, että ammattijärjestöt auttavat kuvataiteilijoita puhumaan tulonmenetyksestä. Rahasta puhuminen on vaikeaa.”

Taidealan tulevaisuudessa moni asia on kuitenkin vielä kysymysmerkki. Kuvataiteilijoiden kohdalla moni projekti peruuntuu, vaikka museot pääosin pitänevät kiinni suunnitelmista. “Toivoisin, että olisi tutkimusta taiteilijoiden teosmyyntien tilasta,” Tukiainen sanoo. “Juuri nyt keskustelut vellovat oletusten pohjalta.”

Jakso nauhoitettiin maanantaina 10.5.2021 etänä Zoom-videopuhelun avulla.

Hilla Okkonen on valmistunut taiteen maisteriksi Bolognan yliopistosta ja työskennellyt erilaisissa kulttuuri- ja viestintäalan tehtävissä Suomessa ja Italiassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin tuottajana Helsingissä. 

Iida-Maria Tammi on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella ja Politiikasta taidetta -sarjan kuraattori. Hänen väitöskirjansa käsittelee avustustyöntekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja humanitaarisen avun poliittista käyttöä Syyrian konfliktissa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*