Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on hätähuuto alkuperäiskansan oikeuksien puolesta

Helga West
Lukuaika: 6 min.

Sovinto saamelaisten kanssa kytkeytyy kysymykseen siitä, minkälaisen oikeudellisen aseman valtio halua antaa saamelaisille. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio haastaa valtiota kohtaamaan ratkaisemattomat oikeudenloukkaukset, mutta kykeneekö valtio toimimaan niiden mukaisesti?

”Saamelaiskäräjät painottaa, ettei totuus- ja sovintokomission asettaminen ole ilo eikä voitto”, todetaan saamelaiskäräjien täysistunnon kannanotossa joulukuussa 2019, ja jatketaan: ”tähän äärimmäiseen toimenpiteeseen ryhdytään siksi, etteivät aiemmat keinot puolustaa saamelaisten alueita ja kulttuureita ole riittäneet muuttamaan pyrkimyksiä assimiloida saamelaisia valtakulttuuriin.”

Maaliskuussa 2021 nykyinen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso toisti viestin Saamelaisten totuus- ja sovintokomission tilannekatsaus -webinaarissa, ja totesi, että komissio pakottaa ”katsomaan tarkemmin, mitä kaikkea on Suomen valtion historian aikana – ja miksei sen kauempanakin aikana – tapahtunut saamelaisille”. Näillä sanoilla Juuso viittasi Saamelaisten totuus- ja sovintokomissioon, jota alettiin valmistella vuonna 2016 Tiina Sanila-Aikion puheenjohtajuuskaudella, ja joka aloitti työskentelynsä vuoden 2021 lopussa.

Totuus- ja sovintokomissio ei ole saamelaisille mikään lottovoitto, vaan heijastus siitä tosiasiasta, etteivät aikaisemmat toimet asioiden korjaamiseksi Suomen valtion kanssa ole toimineet.

Edeltäjänsä tavoin Juuso painotti, ettei totuus- ja sovintokomissio ole saamelaisille mikään lottovoitto, vaan heijastus siitä tosiasiasta, etteivät aikaisemmat toimet asioiden korjaamiseksi Suomen valtion kanssa ole toimineet. Asioiden korjaamisella Juuso viittasi kahteen toisiinsa kietoutuvaan tavoitteeseen, jotka ovat välttämättömiä saamelaisten oikeuksien kannalta: saamelaisia syrjivien rakenteiden muuttamiseen ja assimilaatiopolitiikan lopettamiseen. Juusoa mukaillen totuus- ja sovintokomissiota tulisikin lottovoiton sijaan tarkastella ennen kaikkea saamelaisten epätoivon näkökulmasta ja hätähuutona valtion suuntaan.

Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiot pureutuvat pohjoismaiseen kolonialismiin

Saamelaiset ovat alkuperäiskansaksi tunnustettu kansanryhmä. Heidän oikeutensa harjoittaa kieliään ja kulttuureitaan turvataan Suomen perustuslain 17 artiklassa. Suomessa saamelaisia arvioidaan olevan noin 10 000. Yhteensä saamelaisia arvioidaan olevan tänä päivänä 80 000 alueilla, joita nykyisin kutsutaan Norjaksi, Ruotsiksi, Suomeksi ja Venäjäksi.

Saamelaisten kielten, ympäristöjärjestelmien ja elinkeinojen uhanalaistuminen liittyy ennen kaikkea valtioiden assimilaatio- eli sulauttamispolitiikkaan ja laajemmin eurooppalaiseen kolonialismiin. Sulauttamispolitiikalla tarkoitetaan vähemmistöpolitiikkaa, jonka pyrkimyksenä on mukauttaa vähemmistöt valtayhteiskuntaan. Saamelaisten kohdalla tämä on tarkoittanut saamelaiskielten ja -identiteetin tukahduttamista sekä saamelaisten maiden ja vesien haltuunottoa. Usein tämä on johtanut myös juurettomuuden kokemukseen ja vieraantumiseen omasta kulttuurista, saamelaisuuden häpeämiseen ja pakkosulauttamisesta aiheutuviin traumoihin sekä yhteisö- että yksilötasoilla.

Sulauttamispolitiikka on usein johtanut juurettomuuden kokemukseen.

Niin Norjassa, Suomessa kuin Ruotsissa sulauttamispolitiikan vaikutuksia saamelaisyhteisöille arvioimaan on perustettu omat totuus- ja sovintokomissiot. Vaikka saamelaisyhteisöt eivät noudata nykyisiä eikä aikaisempia valtionrajoja, Pohjoismaiden historioiden ensimmäiset totuus- ja sovintokomissiot noudattavat nationalistisia rajoja, kuten yleensä tämänkaltaisissa sovintoprosesseissa. Maidenvälisiä totuus- ja sovintokomissioita tunnetaan maailmalla vain muutama.

Suomessa saamelaisten ja valtion sovintoprosessin virallisina osapuolina ovat saamelaiskäräjät, kolttien kyläkokous ja valtioneuvosto. Vaatimus valtiolle totuus- ja sovintokomission perustamisesta tuli saamelaiskäräjiltä loppuvuonna 2018. Tätä ennen komissiota valmistelevia sovintoneuvotteluja saamelaiskäräjien ja valtioneuvoston välillä oli käyty jo vuodesta 2016 lähtien. Lähetekeskusteluista kesti yhteensä viisi vuotta ennen kuin Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio virallisesti asetettiin työhönsä lokakuun lopulla 2021 Sanna Marinin pääministerikaudella.

 

Nauttiiko totuus- ja sovintokomissio saamelaisten laajaa tukea?

Joulukuuhun 2021 mennessä saamelaisten totuus- ja sovintoprosessi on tuottanut kolme julkista, merkillepantavaa dokumenttia: Saamelaisten asioita koskevan sovintoprosessin kuulemisraportin vuonna 2018, mandaatin eli ehdotuksen komissiotyöskentelylle vuonna 2019 sekä Psykososiaalinen tuki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn aikana -selvityksen vuonna 2021.

Tutkimalla saamelaisten totuus- ja sovintokomissioprosessin aineistoja ja siihen liittyviä saamelaisten julkilausumia, puheenvuoroja ja muistioita saa melko hyvän käsityksen niistä moninaisista odotuksista, joita saamelaisyhteisöillä itsellään on komissiota kohtaan. Tästä huolimatta julkista keskustelua totuus- ja sovintokomissiosta on saamelaisten keskuudessa ollut toistaiseksi yllättävän vähän. Yhteisön sisällä keskustelu virisi aktiiviseksi vasta siinä vaiheessa, kun kolttien kyläkokous ja saamelaiskäräjät tekivät päätöksensä komissaareista useista ehdotetuista ehdokkaista.

Julkista keskustelua totuus- ja sovintokomissiosta on saamelaisten keskuudessa ollut toistaiseksi yllättävän vähän.

Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiossa työskentelee yhteensä viisi komissaaria, joista yhden on asettanut kolttien kyläkokous, kaksi saamelaiskäräjät ja kaksi valtioneuvosto. Valituiksi tulleista komissaareista yksikään ei ole saamelainen. Tilanne on vähintään erikoinen, etenkin kun sitä vertaa kansainvälisesti: Norjan ja Kanadan totuus- ja sovintokomissioissa sekä Grönlannin sovintokomissiossa suuri osa komissaareista kuuluu alkuperäiskansaan.

Se, miksi saamelaiset valitsivat ei-saamelaisia edustamaan itseään, on monitahoinen kysymys, joka vaatisi syvällistä vallan analyysia. Saamelaiskomissaarien puuttuminen lopullisesta komissiosta on herättänyt huolta komission onnistumismahdollisuuksista tehtävässään. Ei ole myöskään selvää, nauttiiko Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio saamelaisten laajaa hyväksyntää ruohonjuuritasolla. Komission työn kannalta ei ole toivottavaa, jos sovinto koetaan institutionaaliseksi siinä mielessä, että prosessi koskettaa ennen kaikkea virallisia poliittisia elimiä. Toisin sanoen komission työ ei tule olemaan helppo, jos sitä ei onnistuta jalkauttamaan saamelaisyhteisöjen keskuuteen.

Komission työ ei tule olemaan helppo, jos sitä ei onnistuta jalkauttamaan saamelaisyhteisöjen keskuuteen.

Totuus- ja sovintokomission komissaareiksi kolttien kyläkokous valitsi Irja Jefremoffin, saamelaiskäräjät Heikki J. Hyvärisen ja Miina Seurujärven, valtioneuvosto Kari Mäkisen ja Hannele Pokan. Paraikaa viisihenkinen komission jäsenistö etsii toimitilaa ja sihteeristöä komissiolle. Keväästä 2022 lähtien yhteisökuulemiset aloitetaan ympäri Suomea. Valtioneuvosto puolestaan etsii parhaillaan komissiolle pääsihteeriä.

Komissio työskentelee riippumattomana ja itsenäisenä, ja sen on tarkoitus luovuttaa loppuraporttinsa saamelaiskäräjille, kolttien kyläkokoukselle ja valtioneuvostolle 30.11.2023 mennessä.

 

Sovintoa tulisi lähestyä kokonaisvaltaisesti

Komission mandaatin mukaan tavoitteita on useita ja aikamääreeseen nähden ne ovat kunnianhimoisia. Saamelaisten totuus- ja sovintokomission tavoitteina on: 1) saamelaisten historiallisen ja nykyisen syrjinnän sekä valtion sulauttamispolitiikan tunnistaminen ja näiden vaikutusten arviointi saamelaisyhteisöihin, 2) ehdottaa keinoja keskinäisten suhteiden korjaamiseksi valtion ja saamelaisten välillä sekä saamelaisten keskuudessa, ja 3) lisätä tietoisuutta saamelaisista alkuperäiskansana ja vahvistaa saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa.

Myös psykososiaalinen tuki mainitaan olennaisena osana sovintoprosessia. Komission rinnalla toimii psykososiaalisen tuen työryhmä, jonka tarkoituksena on tarjota saamelaisille omankielistä psyykkiseen hyvinvointiin erikoistunutta ja saamelaiskulttuureja tuntevaa ammattiapua komission työn aikana.

Komission yhtenä tavoitteena on ehdottaa keinoja keskinäisten suhteiden korjaamiseksi valtion ja saamelaisten välillä sekä saamelaisten keskuudessa.

Tätä tukea saamelaiset ovat itse toivoneet yhteisöjensä ja yksilöidensä traumojen käsittelyn tueksi. Muista vastaavista sovintoprosesseista tiedetään, että komissiotyöskentely voi kärsineelle osapuolelle olla traumaattinen kokemus, kun ihminen joutuu kohtaamaan kipeän menneisyytensä pitkän ajan jälkeen.

Saamelaisten kohdalla kipeä menneisyys tarkoittaa erityisesti asuntolakouluja, joissa saamelaislapset pyrittiin pakkosulauttamaan valtaväestöön. Tämä aiheutti irtautumista omasta äidinkielestä, sukuyhteisöstä, kulttuurista ja niitä kannattelevista elinkeinoista. Tästä johtuen saamelaissovintoa tulisikin lähestyä hyvin kokonaisvaltaisesti eikä keskittyä pelkästään esimerkiksi kielenmenetykseen. Yhteen osa-alueeseen keskityttäessä vaarana on, että asioiden laajemmat, poliittiset ja koloniaaliset kytkökset jäävät tyystin huomaamatta. Nuo poliittiset kytkökset ovat luonteeltaan niin yhteisöllisiä kuin lainsäädännöllisiä eli saamelaisten oikeuksia koskevia, ja ne kertovat saamelaisten kohtaamasta kolonialismista laajemmin.

Komission on ratkaistava, minkälaisilla työskentelymenetelmillä se tasapainoilee yksilö- ja yhteisötason välillä.

Lisäksi on huomattava, että saamelaiset ovat alkuperäiskansa, jota perinteisesti on leimannut vahva yhteisöllisyys. Jos komissio keskittyy liiaksi yksilötasoon eli saamelaisten yksilöhaastatteluihin ja psykososiaaliseen tukeen, riskinä on yhteisötason unohtuminen. Alkuperäiskansaisuus syvimmiltään tarkoittaa kytköstä johonkin tiettyyn paikkaan, sukuun ja historialliseen jatkumoon. Tästä syystä komission on ratkaistava, minkälaisilla työskentelymenetelmillä se tasapainoilee yksilö- ja yhteisötason välillä. Hyvänä vaihtoehtona ovat ryhmähaastattelut, joita ilmeisesti aiotaan soveltaa yhteisöjen kuulemisissa.

 

Selvityksiä ja suosituksia

Mitä saamelaisten oikeudellisen aseman parantamiseen tulee, kysymys ylittää Saamelaisten totuus- ja sovintokomission mandaatin toimivallan. Mandaatti ei sisällä juridista valtaa muuttaa lainsäädäntöä, joten komissio voi antaa vain suosituksia asioiden korjaamiseksi. Nämä suositukset eivät ole juridisesti sitovia, vaan ne ovat toimenpide-ehdotuksia saamelaisten kuulemisten pohjalta.

Tärkeimmät ja kenties kriittisimmät kysymykset koskevatkin juuri komission loppuraportin suosituksia ja sitä, mitä niistä seuraa käytännössä. Nähtäväksi jää, minkä roolin valtio komission suosituksille antaa ja kuinka ne suhteutuvat muihin, riippumattomiin suosituksiin, joita on viime vuosina Suomen valtiolle annettu. Näistä selvityksistä ja suosituksista mittavin lienee vuonna 2017 valtioneuvoston tilaama ”Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus”.

Siinä annetaan yksityiskohtaisia, lakiteknisiä suosituksia vahvistaa saamelaisten itsemääräämisoikeutta heitä koskevissa maankäytöllisissä ja muissa poliittisissa kysymyksissä. Samaan lopputulokseen päätyi itsenäisen ajatushautomon Magman selvitys ”Uhattu kansa? Katsaus Suomen saamelaispolitiikkaan” vuodelta 2017.

Anteeksipyyntö on symbolinen ele, joka ei yksinään voi korjata rakenteellisia, lainsäädännöllisiä ja maankäyttöön liittyviä asioita, jotka yhä estävät saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa.

Ajatushautomo Magman selvityksessä todetaan, että saamelaisten oikeudet toteutuvat nyky-Suomessa puutteellisesti. Selvityksessä päädytään antamaan kolme konkreettista suositusta valtiolle ja kunnille: 1) vahvistaa saamelaiskäräjien legitimiteettiä ja sen oikeudellista asemaa, 2) lisätä tietoutta saamelaisista kuntien opetussuunnitelmiin, koska tietovaje haittaa saamelaisten oikeuksien toteutumista, ja 3) panostaa saamelaislasten ja -nuorten mahdollisuuteen saada pysyvää omankielistä opetusta myös saamelaisalueen ulkopuolella.

On erittäin todennäköistä, että myös Saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportti mukailee edellä kuvattujen selvitysten suosituksia painottaen saamelaiskielten opetusta ja saamelaistietouden näkyväksi tekemistä. Näiden lisäksi raportti odotettavasti tulee suosittelemaan, että Suomen valtionjohto pyytää anteeksi saamelaisyhteisöiltä sulauttamispolitiikan aiheuttamia haavoja. Mutta anteeksipyyntö on symbolinen ele, joka ei yksinään voi korjata rakenteellisia, lainsäädännöllisiä ja maankäyttöön liittyviä asioita, jotka yhä estävät saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa.

 

Sovinto on kiinni siitä, kuinka valtio sitoutuu saamelaisten oikeuksien parantamiseen

Vaikuttaa siltä, että sovinto saamelaisten kanssa toden totta kytkeytyy laajempaan poliittiseen kysymykseen siitä, minkälaisen oikeudellisen aseman valtio halua antaa alkuperäiskansa saamelaisille. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio haastaa valtiota kohtaamaan ratkaisemattomat oikeudenloukkaukset ja tuo tämän prosessin näkyväksi myös kansainväliselle yleisölle. Pääministeri Sanna Marin totesikin komission asettamisen tiedotustilaisuudessa 28.10.2021, että komissiotyöskentelyyn kohdistuu ”poikkeuksellisen suuri kansainvälinen kiinnostus”.

Tähän asti valtio ei ole ollut halukas korjaamaan niitä saamelaisia koskevia epäkohtia.

Kuten edellä mainitsemassani valtioneuvoston tilaamassa ”Saamelaisten oikeuksien toteutuminen” -tutkimuksessa tuodaan esille, Suomen valtiolla on viimeisen 70 vuoden aikana ollut hyviä pyrkimyksiä parantaa saamelaisten asemaa. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio asettuu jatkumoon näiden pyrkimysten kanssa. Vakaan demokratiansa ansiosta Suomella on periaatteessa myös hyvät mahdollisuudet onnistua totuus- ja sovintokomissiolle asetetuissa tavoitteissa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä rooli komission valtiolle antamille käytännön suosituksille tullaan antamaan, ja kykeneekö valtio toimimaan niiden mukaisesti. Kysymys ei ole tuulesta temmattu, koska lukuisista jo laadituista raporteista huolimatta valtio ei ole tähän päivään mennessä ollut halukas korjaamaan niitä saamelaisia koskevia epäkohtia, joista Suomea on etenkin viiden viimeisimmän vuoden aikana sekä kansallisesti moitittu että kansainvälisesti huomautettu YK:n ihmisoikeuskomitean päätöksillä.

 

Helga West on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan hän tutkii pohjoismaisia saamelaissovintoprosesseja.

Kirjoittaja kiittää Laura Junka-Aikiota ja Pirita Näkkäläjärveä arvokkaista huomioista kirjoitusta laadittaessa.

1 Trackback / Pingback

  1. Anteeksipyytämisen ja -antamisen politiikasta – Politiikasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*