Talous kuuluu kaikille

Lukuaika: 3 min. 

Lähestyn taloustiedon ja sen etiikan ja politiikan teemaa erityisesti politiikan tutkimuksen ja Politiikka-lehden näkökulmasta eli siitä, mikä näissä jännitteissä ja potentiaalisissa yhteentörmäyksissä tai törmäyttämisissä on politologisesti kiinnostavaa.

Esitän epäkonventionaalisesti kolmen sijasta neljä pointtia.

Ensimmäinen on ytimeltään epistemologinen tai tiedontuotantoon liittyvä. Millainen tieto on totta ja voiko meillä olla keskenään ristiriitaiselta vaikuttavia tietopohjaisia käsityksiä, jotka ovat kuitenkin samanaikaisesti totta?

Käytännössä tämä kilpistyy kysymykseen siitä, kenen asiantuntijan näkemykseen voi luottaa. Otan konkreettisen esimerkin Politiikkaradiosta viime elokuulta, jossa emeritusprofessori Sixten Korkman, Liberan tuolloinen toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen ja maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki olivat keskustelemassa otsikolla ”Mihin maailmamme on menossa?”

Patomäki puhui suhteellisen edun käsitteestä ja siitä, miten sitä voidaan aktiivisella talouspolitiikalla ja demokraattisella päätöksenteolla rakentaa. Korkmanin mielestä tämä on täyttä globaalia jälkikeynesiläistä utopiaa.

Pursiaisen mukaan Suomessa tulee sen sijaan uudistaa sosiaaliturvaa, lopettaa yritystuet ja suurimmaksi osaksi maataloustuet sekä poistaa työperäisen maahanmuuton esteet. ”Markkinautopia”, toteaa Patomäki.

Kuulijasta molemmat näkemykset kuulostavat järkeviltä eikä hänelle välttämättä avaudu, miksi kumpikin on toisen näkökulmasta utopistinen tai suorastaan päätön. Jotta vastaava jännite voisi politisoitua vaaleissa, se tulisi kyetä purkamaan auki.

Tieteellisten vallihautojen takaa käytävä keskustelu voi johtaa demoralisoivaan rinnakkaistodellisuuksissa elämiseen.

Toinen huomio liittyy kysymykseen tieteellisen tiedon ja päätöksenteon välisestä suhteesta. Politologin näkökulmasta taloustieto vaikuttaa usein pyrkivän lähestymään luonnontieteitä esittäessään tuottamansa tiedon ikään kuin kontekstista tai suhdanteista irrallaan.

”Taloustiede ei tuota talouspoliittisia suosituksia” on tältä osin tyypillinen väittämä, joka tuntuu omituiselta esimerkiksi taloustieteilijöistä koostuvan talouspolitiikan arviointineuvoston toimintaan suhteutettuna.

Tätä tilaisuutta varten käymässämme taustakeskustelussa kollegani Joonatan Virtanen kiteytti osuvasti, että keskustelu taloustieteen ja politiikan välisestä suhteesta piiloutuu helposti instituutioiden, kuten metodologisten käytänteiden, mallintamisen ja julkaisufoorumien, taakse samalla, kun ydinkysymys tutkimuksen yhteiskunnallisesta roolista ja tutkijan vastuusta jää käsittelemättä. Politologin on vaikea ymmärtää, miksi taloustiede olisi muita yhteiskuntatieteitä riippumattomampi ideologioiden ja normatiivisuuden merkitystä koskevalta (itse)reflektiolta.

Kolmas huomio palautuu talouden yhä määräävämpään asemaan yhteiskunnassa. Politiikan tutkimuksessa on havaittu, että rikkaiden edut tulevat paremmin edustetuiksi poliittisessa päätöksenteossa – eikä vain Yhdysvalloissa vaan jossain määrin myös Ruotsin kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa.

Tästä näkökulmasta talouden ja taloustieteellisen keskustelun pitäisi kuulua kaikille. Kuitenkin taloustieteen alueelle kurottuvassa keskustelussa on ollut havaittavissa, että toista tutkimusperinnettä tai lähestymistapaa edustavien tutkijoiden avaukset saavat niskaansa systemaattisen, runsaslukuisen ja sävyltään aggressiivisen kollegiaalisen palauteryöpyn.

Tässä keskustelussa on kyse eri asiasta kuin falsifioinnista tai ylipäänsä heikosti rakennetun argumentaation kumoamisesta, mikä on tieteellisen kanssakäymisen ydintehtävä. Monet näistä kiistoista ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden ytimessä oleva kysymys ei edes ole ”falsifioitavissa”, vaan pikemminkin puhutaan oikeudesta koko ilmiökentän tarkasteluun.

Monet näistä kiistoista ovat sellaisia, että niiden ytimessä oleva kysymys ei edes ole ”falsifioitavissa”, vaan pikemminkin puhutaan oikeudesta koko ilmiökentän tarkasteluun.

Politologian suunnasta katsottuna on kiinnostava kysymys, miksi tiettyjen taloustieteen premissien tai perusteiden haastaminen koetaan näin uhkaaviksi.

Tämä kolmas huomio nivoutuu neljänteen eli keskustelun eriytymisen seurauksiin. Tieteellisten vallihautojen takaa käytävä keskustelu voi johtaa demoralisoivaan rinnakkaistodellisuuksissa elämiseen.

Periaatteen tasolla kunnioitetaan tieteellistä diversiteettiä ja kannustetaan tieteiden väliseen vuoropuheluun, mutta käytännössä monitieteellisissäkin hankkeissakin kukin tieteenala puuhaa omiaan ja vakavimmillaan harjoitetaan itsesensuuria, jotta ei vahingossakaan mennä sohimaan toisen reviirille.

Politiikka-lehden numerossa 1/2018 julkaistiin symposiumi poliittisesta taloudesta ja talousteorian poliittisuudesta. Keskustelu jatkui 22.5.2018 Tiedekulmassa, missä tutkijat käsittelivät aihetta eri näkökulmista. Tässä Talous tieteenä ja politiikkana -juttusarjassa julkaistaan kuusi artikkelia tilaisuuden puheenvuorojen pohjalta.

Hanna Wass on akatemiatutkija Helsingin yliopistossa ja Politiikka-lehden päätoimittaja.

Lisää aiheesta

1 Comments

  1. Matti Virtanen 20.6.2018 at 21:21

    Hanna Wass on hylännyt tieteen ja ryhtynyt patomäkeläiseksi. Polittisen talouden edustajat ovat tiedekriitikkoja ja käyttäytyvät epäasiallisesti, koska ne jäävät argumenteissä aina kakkoseksi. Poliittisen taloustieteen edustajat ovat uhka vain siksi, että he ovat epärehellisiä ja kertovat valheita.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*