Ydinvoiman strateginen merkitys ja Ukrainan sota

Ydinvoimalan jäähdytystorneja Johannes Plenio / Unsplash
Lukuaika: 6 min.

Ukrainan tilanne ja Tšernobylin suljetun ydinvoimalan valtaus ovat saaneet monet pohtimaan, millaisia vaikutuksia tapahtumilla on Suomelle ja Suomen ydinvoimayhteistyölle Venäjän kanssa. Ydinvoiman historia sekä ydintekniikka ja sen vahva poliittinen luonne auttavat ymmärtämään, millaiseen asemaan ydinvoima asettuu kansainvälisessä valtapolitiikassa.

Osana väitöskirjaprojektiani, jossa tutkin yhteiskunnallisen hyvän määrittelyä uusien ydinvoimaloiden päätösprosesseissa, pääsin opiskelemaan ydinreaktoritekniikkaa vuosina 2013 ja 2014 Sveitsiin, Italiaan ja Englantiin venäläisten, ranskalaisten ja brittiläisten ydinvoimainsinöörien ja -fyysikoiden sekä muiden alan osaajien ohjauksessa. Oma kiinnostukseni oli erityisesti neljännen – eli Olkiluoto 3:sta vielä seuraavan – sukupolven voimalatekniikka ja toriumreaktorit. Käytännössä maailma kuitenkin elää vielä toisen sukupolven reaktoreiden kanssa, joita Eurooppa on pullollaan.

Geopolitiikka ja ydinvoiman suhde ydinaseisiin jäivät aikoinaan energiajärjestelmän vihertymisen tutkimuksen alle.

Näitä oppeja en ole kovinkaan paljon pohtinut paria poikkeusta lukuun ottamatta, koska geopolitiikka ja ydinvoiman suhde ydinaseisiin jäivät aikoinaan energiajärjestelmän vihertymisen tutkimuksen alle ja julkisessa keskustelussakin hyvin vähäiselle sijalle muutamia poikkeuksia ja avausyrityksiä lukuun ottamatta. Aihe on kuitenkin ajankohtainen nyt, kun venäläiset ovat Ukrainan sodan yhteydessä ottaneet haltuunsa Tšernobylin suljetun ydinvoimala-alueen ja tämän jälkeen lähestyivät asevoimin Zaporižžjan ydinvoimalaa, joka kuudella reaktorillaan ja yhteensä 6000 megawatin tuotantokapasiteetillaan on Euroopan suurin.

Toimivat ydinvoimalat tuottavat Ukrainan sähköstä noin puolet eli energiainfrastruktuurin näkökulmasta merkittävän osan. Onnettomuuden jäljiltä suljetun Tšernobylin jäänteitäkin hoidetaan aktiivisesti, koska siellä sijaitsee edelleen merkittäviä määriä säteilevää jätettä. Tämän alueen Venäjän joukot valtasivat nopeasti sodan alettua ja ottivat laitoksen henkilökunnan panttivangikseen.

 

Ydinvoiman poliittisen strategisuuden monet kerrokset

Palasin ajatuksiin ydinvoiman geopoliittisuudesta viimeksi, kun Suomen sisäministeriö sulki Pyhäjoen Hanhikiven alueen ja alue luovutettiin venäläiselle valtionyritykselle Rosatomille ydinvoimalan rakentamista varten vuonna 2015. Tuohon mennessä oli selvää, että Fennovoiman hanke oli Venäjälle strateginen ja mainosmielessäkin tärkeä. Rosatomin edustajat puhuivat tästä itsekin avoimesti. Rosatomin voimaloita ei ole onnistuttu myymään länsimaihin ennen Hanhikiven projektia.

Ydinvoimalan strategisuus on suoraan sidoksissa sen tekniseen luonteeseen tavalla, joka antaa strategisen edun voimalan haltijalle tai ulkoiselle voimankäytölle riippuen tilanteesta. Keskeistä on ymmärtää, että ydinvoimala muuttuu potentiaalisesti vaaralliseksi siitä hetkestä, kun se saavuttaa ensimmäisen kriittisyytensä eli uraanin halkeamisreaktiot alkavat ja laitokseen syntyy ensimmäistä kertaa myös säteilyä. Kun tämä fissioreaktio saadaan vakaaksi, laitos tuottaa jonakin päivänä sähköä tai lämpöä. Olkiluoto 3:ssa ensimmäinen kriittisyys saavutettiin alkuvuodesta 2022, mutta sähköntuotannon alkamisesta ei ole varmaan tietoa.

Ydinreaktion valjastaminen kiinnosti ihmiskuntaa alun perin nimenomaan asekäytössä ja siksi sen hyödyntämisen aloittaminen sähköntuotantoon kesti huomattavasti kauemmin.

Ydinvoimaloiden historia on suoraan ja erottamattomasti sidoksissa ydinasekysymykseen lukuisilla tavoilla. Ensinnäkin ydinreaktion valjastaminen kiinnosti ihmiskuntaa alun perin nimenomaan asekäytössä ja siksi sen hyödyntämisen aloittaminen sähköntuotantoon kesti huomattavasti kauemmin. Toiminnassaan säteilyttynyt ydinvoimala on jo itsessään uinuva likainen pommi ja siksi niitä pyritäänkin tarkasti suojelemaan ulkoisilta uhilta. Ydinreaktio on ydinreaktio tarkoituksesta riippumatta ja sen käyttö vaatii huolellisuutta.

Aina huolellisuuden kohteita ei osata ennakoida etukäteen ja ydinvoima-alan toimijoita suitsitaankin alan hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan tahoilta usein haluttomuudesta ennakoida sisäisiä riskejä tai ulkoisia uhkia. Esimerkiksi New Yorkin terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001 kansainvälinen ydinvoimayhteisö uudisti turvallisuusarvioitaan ja -ohjeistuksiaan merkittävästi nimenomaan lentokonehyökkäyksiä ajatellen. Monien vanhojen voimaloiden suojakuoria vahvistettiin ja uusille asetettiin kovemmat turvallisuusstandardit.

Ydinvoima-alan toimijoita suitsitaan alan hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan tahoilta usein haluttomuudesta ennakoida sisäisiä riskejä tai ulkoisia uhkia.

Ydinvoimaloihin ei myöskään päästetä käymään ihan ketä tahansa ja niiden piirustukset pysyvät ulkopuolisille arvoituksena, hyvin perustelluista turvallisuussyistä. Lisäksi ydinvoimaloiden sisäiset turvajärjestelmät ovat merkittäviä ja Olkiluoto 3:n kaltaisessa uuden sukupolven reaktorissa järjestelmätasoja on lisätty, jotta ne olisivat vähemmän herkkiä inhimillisille virheille.

Ydinvoimala rakentuu lukemattomista hienoista teknisistä yksityiskohdista, jotka piiloutuvat jättimäisten betonikuorten sisään. Ydinvoima-alan luonteeseen kuuluu tarkastella turvallisuuskysymyksiä usein juuri suurten onnettomuuksien jälkeen, jolloin teknisiä tai kulttuurisia yksityiskohtia hiotaan aina uudelleen.

 

Ydinvoiman elinkaari

Ydinvoimaloiden käyttöikä on valtavan pitkä, normaalisti kymmeniä vuosia. Tämän lisäksi ydinvoimalan purkaminen on vaativaa ja aikaa vievää työtä edelleen säteilevän materiaalin takia. Kokemusta purkamisesta ei maailmassa kovin paljoa vielä ole ja Suomessakin ensimmäinen purkamislupa annettiin vastikään Otaniemen tutkimusreaktorille. Lupa mahdollistaa suomalaisille ydinvoimalan purkamisen harjoittelun pienessä mittakaavassa. Vakavien onnettomuuksien yhteydessä säteilyä sen sijaan leviää hallitsemattomasti ja reaktoreita ja materiaaleja joudutaan jäähdyttämään kymmeniäkin vuosia ennen käsittelyä tai työskentely on säteilyn takia muutoin erittäin hidasta.

Esimerkiksi Japanissa Fukushiman Daiichiin ydinvoimalassa eletään nyt tätä hitaan työskentelyn vaihetta kohti lopullista purkamista. Fukushiman maanjäristyksestä ja tsunamista seurannut onnettomuus tapahtui vuonna 2011. Osa säteilevästä materiaalista säilyy vaarallisena reilusti yli ihmisiän, joten siivoustyössä on aina onnettomuustapauksissa kyse ylisukupolvisesta ponnistuksesta.

Ydinvoiman pitkät aikajänteet ja ylisukupolvisen politiikan välttämättömyys tekevät siitä ainutlaatuisen kysymyksen myös tavanomaisen politiikan analysoimisen näkökulmasta.

Eli aivan samoin kuin tavanomaisessa ydinjätteiden loppusijoittamisessa, johon realistisia ratkaisuja ei maailmassa juurikaan ole tarjolla. Olkiluodossa sijaitsevaan Onkaloon mahtuu nykyarvioiden mukaan ehkäpä nykyisten Suomessa toimivien reaktoreiden loput jätteet sekä parin uuden reaktorin koko elinkaaren jätteet.

Tšernobylin onnettomuusreaktori sai vasta vastikään uuden suojasarkofaginsa, koska onnettomuudessa vaurioitunut reaktori tuottaa edelleen vaarallista säteilyä. Alkuperäinen sarkofagi rakennettiin heti onnettomuuden jälkeen vuonna 1986, mutta samainen säteily tuhosi kuorta alusta saakka käyttökelvottomaksi.

Tšernobyl opetti ydinvoima-alalle paljon inhimillisistä virheistä ja tapahtuma käynnisti mittavia uudistuksia alan turvallisuuskulttuurin parantamiseksi. Nämä ydinvoiman pitkät aikajänteet ja ylisukupolvisen politiikan välttämättömyys tekevät siitä ainutlaatuisen kysymyksen myös tavanomaisen politiikan analysoimisen näkökulmasta.

 

Sota ja ydinteknologia

Kun Venäjä otti haltuunsa Tšernobylin ydinvoimalan, ydinvoiman erityisluonne yhteiskunnallisen epävakauden edessä osoitti sen strategisen herkkyyden. Syitä Venäjällä on voinut olla lukuisia. Ensinnäkin ydinvoimala vallatulla tai vallattavaksi tarkoitetulla alueella on erinomainen tukikohta, koska harvalla on halua käyttää voimakkaita aseita ydinvoimaloiden läheisyydessä.

Tšernobyl ei ole sähköä tuottava ydinvoimala, mutta toimivan voimalan ottaminen haltuun antaisi merkittävän infrastruktuuriin liittyvän edun, koska yksittäistenkin ydinvoimaloiden merkitys on yleensä varsin suuri vähintään paikallisen sähköntuotannon kannalta, Suomen kaltaisessa pienessä maassa myös valtiotasolla merkittävä. Todennäköisimmin Tšernobyl on venäläisille joukoille kuitenkin vain hyvä asema toimia.

Ydinvoimalaa voi kuitenkin käyttää myös aseena, vahingossa tai tarkoituksella. Tämän estämiseen kansainväliset ydinturvallisuuteen liittyvät standardit, joita myös Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA valvoo, on muun muassa kehitetty. Ydinvoimalaan iskeminen on esimerkiksi kansainvälisissä sodan oikeussäännöissä määritelty sotarikokseksi.

Ydinvoimala vallatulla tai vallattavaksi tarkoitetulla alueella on erinomainen tukikohta, koska harvalla on halua käyttää voimakkaita aseita ydinvoimaloiden läheisyydessä.

Teknisestä näkökulmasta vanhat ydinvoimalat ovat varsin hataria turvallisuusparannuksista huolimatta suhteessa nykyaikaisiin tehokkaisiin aseisiin, joilla niihin voitaisiin iskeä. Inhimillisen erehdyksen mahdollisuutta ei myöskään voi unohtaa, kun kyse on sodasta. Pommitusten kohteista ja niiden suunnitelmallisuudesta liikkuu aseellisten konfliktien yhteydessä aina monenlaisia väitteitä.

Sota on luonteeltaan toimintaa, jossa pyritään luomaan materiaalisia haittoja, sekasortoa ja pelkoa. Tšernobylin kaltaisen alueen ottaminen haltuun aiheuttaa jo sellaisenaan henkistä sekasortoa ja pelkoa. Mitään erillistä materiaalista haittaa ydinvoimalalle ei erikseen tarvitse aiheuttaa. Tästä samasta syystä valtioiden varautumissuunnitelmissa on aina strategisempia ja vähemmän strategisia kohteita, joita asevoimien tulee sodan syttyessä suojata.

 

Kansainvälistä politiikkaa ja historiaa

Suomessa on ollut aiemmin  hämmästyttävää haluttomuutta puhua ydinvoiman geopoliittisista ja strategisista ulottuvuuksista erityisesti Fennovoiman ja Rosatomin yhteistyön yhteydessä. Nyt Ukrainan tilanteen kärjistyessä hankkeen osakkaat itse ovat nostaneet esiin, millainen virhe Rosatom -yhteistyö on ollut. Tähän saakka suomalaiset poliitikot ovat sivuuttaneet asiantuntijat, jotka toivat esiin projektin nyt realisoituneita epäkohtia toistuvasti jo vuosia sitten.

Ydinvoimalalla on poliittista merkitystä monella tasolla. Jo voimalan rakentaminen luo poliittisia ja materiaalisia riippuvuussuhteita, joiden aikajänteet ja mittakaavat ovat poikkeuksellisen pitkiä ja vaikutukset joskus ennakoimattomia. Ydinpolttoaineen ostaminen ei ole rinnastettavissa muuhun energian hankintaan, kuten esimerkiksi tavanomaisten polttoaineiden kohdalla vaan ydinpolttoaineen kauppaa säätelevät alan sisäiset kansainväliset sopimukset ja polttoainetta on tapana varastoida jokaisessa ydinvoimalassa noin kahden vuoden tarpeisiin häiriöiden välttämiseksi.

Jo voimalan rakentaminen luo poliittisia ja materiaalisia riippuvuussuhteita, joiden aikajänteet ja mittakaavat ovat poikkeuksellisen pitkiä ja vaikutukset joskus ennakoimattomia.

Ydinvoimaloiden rakentaminen ja käyttö ovat myös mielenkiintoisella tavalla tieto- ja historiaintensiivisiä. Suomalaiset opettelivat 1950-luvulta alkaen ydinvoiman monimutkaista maailmanpolitiikkaa ja voimaloiden rakentamisen haasteita sinnikkäästi ensin yhdessä lännen ja sitten poliittisen tilanteen takia idän kanssa.

Loviisan ydinvoimalaitokset ostettiin presidentti Urho Kekkosen kehotuksesta Neuvostoliitosta, vaikka ostaja – Imatran Voima – toivoi länsimaista voimalaa. Ensimmäisellä ydinvoimalan idänkaupalla saatiin kuitenkin ikään kuin mahdollisuus hankkia länsimallinen voimala Olkiluotoon Teollisuuden voiman käyttöön.

Seuraavan merkittävän voimalaitosprojektin toteutuminen vasta 2000-luvun alussa ehti kuitenkin luoda osaamistyhjiön, jota edelleen paikataan. Ydinvoimaosaaminen on erityisosaamista, jota ei kuitenkaan juurikaan tarvita muualla, joten maailmassa on ikään kuin aina vain tarvittava tai hieman liian pieni määrä ydinvoimaosaajia. Tämä osaamistyhjiö on aiheuttanut kompastelua niin tekniikassa kuin poliittisissakin kysymyksissä.

Ydinvoimaan liittyvät kompastukset ovat järjestelmällisesti liittyneet poliittisen tai teknisen varovaisuuden herpaantumiseen.

Lisäksi turvajärjestelmistään huolimatta voimala on haavoittuva monella tapaa alkaen mainitusta osaamisesta ja sen puutteesta fyysisiin uhkiin. Ydinvoimala vaatii ympäristöltään siis äärimmäisen paljon: vakautta teknisesti, organisatorisesti ja poliittisesti. Tämänhetkisen vakauden ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Koko alan turvallisuuskulttuuri on kehittynyt usein kompastusten kautta eikä ympäröivän maailman vakaus taas ole ydinvoimaosaajien käsissä.

Monimutkaisen teknisen ja poliittisen luonteensa takia ydinvoimala on potentiaalinen ase nimenomaan hyvin monella tapaa, vahingossa tai tarkoituksella käytettynä, niin rauhan kuin sodankin aikana. Se luo poliittisia ja materiaalisia riippuvuussuhteita, joiden aikajänteet ja mittakaavat ovat poikkeuksellisen pitkiä ja vaikutukset joskus ennakoimattomia.

Suomalaisille Venäjään liittyvä energiakeskustelu on ollut haastavaa, koska Suomi on niin vahvasti riippuvainen venäläisestä energiasta monissa energiamuodoissa.

Suomessa joudutaankin Ukrainan sodan puhjettua arvioimaan uudelleen uusimman voimalan, Fennovoiman Hanhikivi 1:n, suunnitelmat. Osakkailla on jo ollut ja on varmasti erilaisia syitä pyrkiä irtautumaan projektista, mutta projekti itsessään on hitaasti taustalla muuttunut varmaksi luvatusta sisäisesti epävarmaksi. Ukrainan sota talouspakotteineen on lisännyt epävarmuuteen ulkopoliittisen kerroksen, jota ei yksinkertaisesti voida sivuuttaa. Ylipäätään suomalaisille Venäjään liittyvä energiakeskustelu on ollut haastavaa, koska Suomi on niin vahvasti riippuvainen venäläisestä energiasta monissa energiamuodoissa.

Ydinvoimaa ei ole syytä pelätä jatkuvasti, mutta sen valtavaan voimaan ja siihen liittyviin riskeihin ei ole myöskään syytä suhtautua sinisilmäisesti historian, inhimillisyyden ja maailman epävakaan poliittisen tilanteen takia. Ydinvoimaan liittyvät kompastukset ovat järjestelmällisesti liittyneet poliittisen tai teknisen varovaisuuden herpaantumiseen.

 

Maarit Laihonen on filosofi ja tutkija, joka on tarkastellut ydinvoimapolitiikkaan liittyvä kysymyksiä useista näkökulmista.

1 kommentti

  1. Provosoiva kommentti: En pidä ydinvoimaa vihreänä vaihtoehtona, enkä lyhyen aikavälin energiavaihtoehtona sen jätteen radioaktiivisuuden puoliintumisaikavälin käsittämättömyyden vuoksi (mikä vakuutuslaitoskollektiivi vaikuuttaisi turvallisen ydinvoiman ja ydinjätteen säilyttämisajan täysturvan – ja mikä olisi tällöin sähkön hinta vakuutusmaksuineen?). Kieltäen entisen rauhanktiivin roolini pohdin
    Ukrainan tapahtumien ja ns.
    uskottavan puolustuksen kannalta, mikä estäisi Suomea tekemään Iranit tai Israelit, ja panostaa uraanin rikastamiseen. Ei tarvitsi spekuloida Naton etuja ja haittoja Putinin tai uuden Trumpin näkökulmista.

1 Trackback / Pingback

  1. ”Ja Rosatom on varmasti erittäin hyvä toimija myös Fennovoimalle” – kuinka kansanedustajat perustelivat venäläistä ydinvoimakytköstä – Politiikasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*