Israelin parlamenttivaalien seurauksia

Benjamin Netanjahu kävi puhumassa Yhdysvaltojen kongressissa maaliskuun 2015 alussa. Kuva: Wikimedia Commons (US Government)

Viime viikolla israelilaiset äänestivät maansa parlamenttivaaleissa. Ennakkoarviot veikkasivat voittoa niin sanotulle maltilliselle keskusta-vasemmistolle, Sionistiselle liitolle, jonka vaaliteemoissa korostuivat sisäpoliittiset uudistukset, rauhanpolitiikka ja Israelin kansainvälisen kuvan kirkastaminen. Näissä vaaleissa israelilaisilla oli todellinen mahdollisuus valita joko vanhan status quo -politiikan, johon kuuluu olennaisena osana hyökkäävä ja riidanhaluinen ulkopolitiikka, tai uuden, rauhantahtoisemman suunnan välillä.

Israelin enemmistö kuitenkin valitsi status quon ja oikeistolaisen Likud-puolueen puheenjohtaja Benjamin Netanjahun neljännelle pääministerikaudelle ja samalla sinetöi valinnallaan Israelin entistäkin voimakkaamman eristäytymisen kansainvälisestä yhteisöstä ja alueellisesta yhteistyöstä.

Vaalitaistelusta hallituskoalitioon

Itse vaaleja edelsi Netanjahun oikeistopuolueen poikkeuksellisen populistinen ja pelotteluretoriikkaa ryöpyttävä vaalikampanja, jonka osaltaan arvioidaan vaikuttaneen viime hetken epäröiviin kansalaisiin ja kääntäneen heidät äänestämään Netanjahua. Hänen vaalikampanjassaan korostuivat Iranin ydinaseella pelottelu, rasistiset lausunnot Israelin arabiväestöstä, uhkaus irrottautua Lähi-idän rauhanprosessista ja siihen oleellisesti kuuluvasta kahden valtion mallista, aktiivisen siirtokuntarakentamisen lupaaminen ja vasemmiston leimaaminen terroristien tukijoiksi.

Vaikka vaalitaistelusta odotettiin tasaväkistä, Netanjahun selvä voitto kuitenkin viittasi siihen, ettei Israelin muutosta edustanut Sionistinen liitto onnistunut maltillisella ja siistillä kampanjallaan vakuuttamaan Israelin suurta enemmistöä siitä, että sen lupaamasta rakentavammasta kansainvälisestä linjasta olisi pitkällä aikavälillä huomattavasti enemmän hyötyä tavallisille kansalaisille kuin Netanjahun jo tunnetusta linjasta.

Äänestyskäyttäytymisessä kuitenkin oli suuria eroja: Tel Avivissa ja suuressa osassa niin sanottua virallista Israelia enemmistö äänesti Sionistista liittoa, yhdistyneitä Arabipuolueiden liittoa sekä maltilliseen keskustaan sijoittuvia Kulanu ja Jesh Atid -puolueita. Siirtokunnissa ja miehitetyillä alueilla asuvat israelilaiset puolestaan äänestivät Netanjahua ja muita äärioikealla olevia. Jerusalemissa puolestaan äänestettiin korostuneesti uskonnollisia (oikeisto)puolueita.

Israelin perustuslain mukaisesti Netanjahu on saanut tehtäväkseen hallituksen muodostamisen, ja vaalituloksen myötä näyttää todennäköiseltä, että Netanjahu perustaa hallituksen yhdessä muiden oikeiston ja ääriuskonnollisten ryhmien kanssa, joista hän saanee koottua riittävän enemmistön. Hallituskoalitio tullee olemaan sinänsä suhteellisen homogeeninen, koska kaikki siihen luultavasti mukaan tulevat ovat Netanjahun kanssa samoilla linjoilla ja edustavat tiukan oikeistolaisia näkemyksiä sisäpolitiikassa ja ulkopolitiikan osalta niin sanottua ekspansiivista kolonialistista apartheid-politiikkaa. Törmäyskurssilla tämä hallitus sen sijaan tullee olemaan sekä Yhdysvaltojen että Euroopan kanssa, jotka ovat tähän asti olleet Israelin harvoja luotettuja tukijoita.

Kaikki viittaa siihen, ettei tämä Israelin uusi hallitus tule jatkamaan Lähi-idän rauhanponnisteluita. Viimeistään Netanjahun vaalikampanja paljasti kansainväliselle yhteisölle hänen suhtautumisensa palestiinalaisalueiden miehityksen päättämisestä rauhanomaisilla neuvotteluilla, kun hän ilmoitti, ettei hänen vallassaoloaikana itsenäistä Palestiinan valtiota perusteta.

Myös Israelin suhde Yhdysvaltoihin on Netanjahun myötä historiallisestikin katsoen poikkeuksellisen huonolla tolalla, eikä Netanjahun vaalikampanjan aikaiset lausunnot sitä ainakaan parantaneet. Sinetti hyytäviksi luonnehdituille suhteille saatiin, kun Netanjahu esiintyi Yhdysvaltojen kongressissa juuri Israelin vaalien alla vastoin Yhdysvaltojen presidentin toivomusta.  Odotetusti heti Israelin vaalien jälkeen Yhdysvallat ja Barack Obaman hallinto esittivätkin varsin kovaa kritiikkiä Netanjahun rasistisille ja Lähi-idän rauhanprosessin vastaisille näkemyksille tehden selväksi sen, ettei Yhdysvallat niitä hyväksy tärkeältä liittolaiseltaan.

Netanjahun luotsaaman Israelin tulevaisuus

Oletettavaa kuitenkin on, että taitavana takinkääntäjänä ja poliittisena pelurina tunnettu Netanjahu pehmentää vaalikampanjansa aikaista linjaa. Ensimmäiset viitteet siitä saatiin, kun hän pyysi julkisesti anteeksi rasistisia lausuntojaan Israelin arabiväestöltä. Yhdysvalloilta saamansa kritiikin jälkeen Netanjahu perui myös vaalikampanjan aikaisiaan lausuntoja kahden valtion mallista Lähi-idän rauhanprosessin tavoitteena.

Asteittaisista pehmennyksistä huolimatta Netanjahun täytyy ryhtyä välittömästi todellisiin tekoihin lunastaakseen edes jonkinasteisen uskon hallituksensa vilpittömyydestä Lähi-idän rauhanprosessin osalta. Tällä hetkellä muilla neuvottelupuolilla on hyvin heikko luottamus Netanjahun todelliseen tahtoon. Päinvastoin yleisesti uskotaan, että vaalikampanjansa aikana Netanjahu paljasti todellisen kantansa, ja siihen ei kuulu itsenäinen Palestiina.

Toisaalta, mikäli Netanjahu ”reivaa” kurssiaan kohti kansainvälisen yhteisön näkemystä ja saa vakuutettua Yhdysvallat ja palestiinalaiset vilpittömistä aikeistaan Lähi-idän rauhanprosessin suhteen, hän tulee olemaan törmäyskurssilla oman hallituksensa kanssa, joka tullee muodostumaan todellisista oikeisto-haukoista. Näille ryhmittymille kahden valtion malli ei ole optio. Nähtäväksi jää, miten tästä tilanteesta selviää.

Lähi-idän perinteiset valtarakennelmat ovat tällä hetkellä arvaamattomissa myllerryksissä. Niiden seuraukset ovat vaikeasti ennustettavia. Israelin naapurimaassa Syyriassa käydään neljättä vuotta sisällissotaa, radikaalit islamistit rapauttavat hajoamispisteessä olevia muita lähinaapureita (Irakia, Libyaa ja viimeisenä Jemeniä), joten Israelin turvallisuusuhat ovat todellisia. Lisäksi Israelin perinteinen vihollinen Iran nostaa profiiliaan Lähi-idän todellisena toimijana ja on merkittävästi lähentynyt Yhdysvaltoja taistelussa Isisin terroristeja vastaan.

Tässä asetelmassa Israelin tulisi aktiivisesti ponnistella alueellisen tasapainon uudelleen järjestämiseksi ja vakauden aikaansaamiseksi. Netanjahun politiikka, joka on rakentunut vanhan status quon säilyttämiseen, alueellisten konfliktien ulkopuolella pysymiseen ja neuvottelupolitiikassa aloitteellisuuden sijaan passiivisuuteen, ei palvele enää tänä päivänä Israelin etua.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*