Uuden lukiolain takaama henkilökohtainen ohjaus on tervetullutta niin yksilöiden kuin yhteiskunnan kannalta. Uudistuksen tavoitteissa ja toteutumisessa on kuitenkin ristiriitoja.
Joka vuosi noin 70 prosenttia uusista ylioppilaista ei siirry jatko-opintoihin. Siitä aiheutunut huoli toimi perustana elokuun alussa voimaan tulleen uuden lukiolain säätämiselle.
Opiskelijan näkökulmasta uudistuksen näkyvimpänä muutoksena voidaan pitää laajennettua oikeutta yksilölliseen, henkilökohtaiseen tarpeeseen perustuvaan ohjaukseen.
Uudessa lukiolaissa oikeus ohjaukseen on ulotettu varsinaisten lukiolaisten lisäksi myös opiskeluoikeuden päättäviin, päättäneisiin tai eroamassa oleviin henkilöihin sekä niihin, jotka valmistumisen jälkeen eivät ole saaneet jatko-opiskelupaikkaa.
Uudistuksen tavoitteeksi on asetettu lukiokoulutuksen vetovoiman lisääminen yleissivistävänä, korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana koulutusmuotona sekä koulutuksen laadun ja oppimistulosten vahvistaminen. Uudistuksella pyritään sujuvoittamaan siirtymistä toisen asteen opinnoista suoraan korkeakouluasteelle ja samalla minimoimaan nuorten mahdollinen syrjäytymisvaara.
Oikeus ohjaukseen on ulotettu varsinaisten lukiolaisten lisäksi opiskeluoikeuden päättäviin, päättäneisiin tai eroamassa oleviin henkilöihin sekä niihin, jotka valmistumisen jälkeen eivät ole saaneet jatko-opiskelupaikkaa.
Keskeiseksi keinoksi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on uudessa lukiolaissa nostettu opiskelijoiden oikea-aikaisen ja yhdenvertaisen opinto-ohjauksen turvaaminen lain tasolla aiempaa laajemmin. Tällaista ohjausta nimitämme tässä kirjoituksessa henkilökohtaistavaksi ohjaukseksi.
Ohjauksen lisäämisen ja opintojen henkilökohtaistamisen taustalla voidaan nähdä tavoite opiskelijoiden ymmärtämisestä yksilöinä, jotka luovat omanlaisensa opintopolun. Samalla sillä tavoitellaan opiskelun henkisen kuormittavuuden kokemuksen vähentämistä ja opiskelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin vahvistamista. Kun opiskelijat voivat hyvin, saadaan oppimispotentiaali käyttöön ja oppimistulokset paranevat.
Tässä kirjoituksessa tarkastelemme uudessa lukiolaissa säädetyn ohjauksen tarjoamisen taustatavoitteita suhteessa opiskelijoiden yksilöllisyyteen kysymällä, mihin nuoria ohjataan uuden lukiolain avulla.
Tavoitteena opiskelijan oikeuksien vahvistaminen
Lukiolain 25 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus saada säännöllisesti opinto-ohjauksen lisäksi tarpeidensa mukaista henkilökohtaista ja muuta opintojen ja jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvää ohjausta. Oikeus ohjaukseen säilyy vuoden lukio-opintojen päättymisen jälkeen silloin, kun opiskelija ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa.
Ohjauksen tarkoituksena on hallituksen esityksen mukaan tukea opintojen eri vaiheessa opiskelijaa ja kehittää hänen valmiuksiaan tehdä sekä koulutusta että tulevaisuuttaan koskevia valintoja ja ratkaisuja.
Hallituksen esityksessä nostetaan myös esille, että henkilökohtaisen ohjauksen vahvistamisella pyritään edistämään niiden opiskelijoiden asemaa, joilla ei välttämättä ole riittäviä valmiuksia suunnitella opintojaan ja tulevaisuuttaan.
Yhtäläinen mahdollisuus muuhun kuin perusopetukseen, henkilön kykyjen ja erityisten tarpeiden mukaan, on turvattu perustuslailla. Nähdäksemme ihanteellisimmillaan uuden lukiolain tavoitteet henkilökohtaistavasta ohjauksesta konkretisoivat tätä perusoikeutta ja turvaavat yksilön sivistyksellisen polun kehittymistä.
Kun jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus saada ohjausta omista lähtökohdistaan käsin, voidaan sen katsoa parantavan mahdollisuuksia koulutuksellisen yhdenvertaisuuden tosiasialliselle toteutumiselle. Siten se edistäisi myös tilannekohtaista oikeudenmukaisuutta. Tilannekohtaisella oikeudenmukaisuudella tarkoitamme sitä, että perusoikeuksien turvaamiseksi yksilö saa yksilöllisiä palveluita, jotka auttavat muovaamaan omannäköistä elämänpolkua.
Ohjauksen järjestäjän on tärkeää kyetä huomioimaan riittävästi kunkin opiskelijan henkilökohtaiset tarpeet ja osoittaa herkkyyttä tuen antamiselle.
Ohjaavan tahon näkökulmasta ohjauksen järjestäjän on tärkeää kyetä huomioimaan riittävästi kunkin opiskelijan henkilökohtaiset tarpeet ja osoittaa herkkyyttä tuen antamiselle. Tuki on myös saatava kohdennettua kullekin opiskelijalle oikea-aikaisesti tämän kykyjen ja toiveiden mukaan.
Yksilöllisyyden tunnistaminen ja sen vahvistaminen henkilökohtaistavalla ohjauksella tarkoittaakin käytännössä kunkin opiskelijan kohdalla henkilökohtaista prosessia. Uudessa lukiolaissa vastuu ohjauksen käytännön järjestämisestä, kokonaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta asetetaan opinto-ohjaajille.
Itse ohjausta opinto-ohjaajien ohella tarjoaa jatkossa myös muu opetushenkilöstö, jota kuvataan hallituksen esityksessä korkeasti koulutetuksi ja ammatillisesti päteväksi. Kaiken kaikkiaan henkilökohtaistava ohjaus nähdään lukiokoulutuksen henkilöstön tavoitteellisesti johdettuna yhteisenä työnä.
Rationaalisia lapsia ja yhdenvertaista(vaa) ohjausta?
Lähtökohtaisesti henkilökohtainen ohjaus on tervetullutta niin yksilöiden kuin yhteiskunnan kannalta. Huomiomme kiinnittyi kuitenkin erilaisiin uudistuksen tavoitetta ja toteutusta koskeviin ristiriitoihin, joita nostamme seuraavassa esille.
Ensimmäinen ristiriita liittyy henkilökohtaistavan ohjauksen kohteeseen eli opiskelijoihin. Miten opiskelijat uudessa lukiolaissa ymmärretään?
Yksilön näkökulmasta uudistus koskee paitsi täysi-ikäisiä nuoria aikuisia myös suurta joukkoa opiskelijoita, jotka ovat lukion aloittaessaan pääsääntöisesti alle 18-vuotiaita. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotias henkilö määritellään lapseksi.
Alaikäisiin kohdistuvat erityiset velvoitteet voidaan kuitenkin osiltaan laajentaa kohdistamaan myös 18 ikävuoden ylittäneitä lukio-opiskelijoita. Tämä perustuu lapsen käsitteeseen kytkeytyvän ikärajan kritiikkiin. Se puoltaa lapsuuden käsitteen ulottamista jopa 24 ikävuoteen saakka.
Oli kyse minkä ikäisistä lukiolaisista tahansa, opiskelijoiden itsemääräämisoikeutta ei saa tukahduttaa ohjauksen ja huolenpidon ihanteiden hallitseman poliittisen agendan alle.
Oli kuitenkin kyse minkä ikäisistä lukiolaisista tahansa, opiskelijoiden itsemääräämisoikeutta ei saa tukahduttaa ohjauksen ja huolenpidon ihanteiden hallitseman poliittisen agendan alle.
Hallituksen esityksessä opiskelija kuitenkin ymmärretään käsitteellisesti hyvin rajallisesti. Esityksessä lähdetään siitä, että opiskelija, joka on ainakin lukio-opintojensa alkuvaiheessa pääsääntöisesti lapsi, on samanaikaisesti rationaalinen, tietynlaisen loogisen polun kulkija.
Esityksessä tunnistetaan rajallisesti se, että nuorilla on hyvin monenlaisia tarinoita tavoitteista, toiveista sekä valinnoistaan. Erityisesti koulutuksen järjestämisen näkökulmasta lapsen kehitykseen liittyvät erilaiset tarpeet ja erilailla kehittyvä toimintakyky tulisi huomioida lapsen oikeuksien komitean yleiskommentin mukaisesti. Tällä tarkoitamme sitä, että opiskelemisesta huolimatta nuorella säilyy oikeus elää elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Toinen tunnistamamme ristiriita kohdistuu siihen, keitä esityksessä kuvattu oikeus oppimisen tukeen tosiasiallisesti hyödyttää. Hallituksen esityksen mukaan uudistuksen tavoitteena on vahvistaa henkilökohtaista ohjausta myös sellaisille opiskelijoille, joilla ei vielä välttämättä ole riittäviä valmiuksia suunnitella opintojaan ja tulevaisuuttaan.
Keitä esityksessä kuvattu oikeus oppimisen tukeen tosiasiallisesti hyödyttää?
Esityksessä ei kuitenkaan nosteta esille sitä, miten näitä henkilökohtaisia valmiuksia konkreettisesti arvioidaan ja miten valmiuksien arviointi on toteutettavissa olemassa olevilla resursseilla.
Lakiesityksen asiantuntijalausunnoissa esitetään perusteltu huoli siitä, miten esimerkiksi kaksikielisten tai vieraskielisten opiskelijoiden kohdalla kuvattu oikeus oppimisen tukeen ja ohjaukseen toteutuvat: voimassa olevaan lukiolakiin ei sisälly sääntelyä opetus- ja kulttuuriministeriön velvollisuudesta turvata lukiokoulutuksen saatavuus alueellisesti tai eri kieliryhmien välillä.
Kolmantena nostamme esiin ristiriidan yhdenvertaisen henkilökohtaistavan ohjauksen tavoitteen ja todellisuuden välillä. Tällä tarkoitamme sitä, että ohjaukseen kuuluu kaksi osapuolta: ohjausta tarjoava koulun opetushenkilöstö ja ohjausta vastaanottavat opiskelijat.
Molemmat osapuolet näkevät ohjauksen omasta näkökulmastaan. Ohjaavan tahon näkökulmasta keskiössä ovat ohjaajan osaamisen riittävyys sekä ajankäyttö suhteessa opiskelijan toiveisiin ja odotuksiin. Opiskelijan näkökulmasta keskeiseksi nousee tämän kyky tai halu ottaa vastaan tai olla ottamatta vastaan hänelle tarjottua ohjausta.
Hallituksen esityksessä sinänsä hyväksytään, etteivät nämä kahtaalle jakautuvat mahdollisuuden eri ulottuvuudet välttämättä kohtaa vain tiedostamalla, etteivät kaikki hyödynnä ohjausmahdollisuutta.
Tiedostamisen kautta myös tunnistetaan opiskelijoiden keskinäinen erilaisuus ja annetaan opiskelijoille mahdollisuus olla hyödyntämättä heille lailla määriteltyä oikeutta. Toisaalta esityksen tavoitteiden kanssa on ristiriitaista, jos seurauksena on, ettei opiskelija hakeudukaan jatko-opintoihin.
Viimeinen hahmottamamme ristiriita liittyy ohjauksen resursointiin. Jotta ohjaus voitaisiin tosiasiallisesti toteuttaa, se vaatii niin aikaa, rahaa kuin osaamista.
Jotta ohjaus voitaisiin toteuttaa, se vaatii niin aikaa, rahaa kuin osaamista.
Vuosittain lukion aloittaa noin 30 000 opiskelijaa. Lisäksi uusia ylioppilaita, jotka eivät ole päässeet jatko-opintoihin, on ohjauksen piirissä noin 21 000 henkilöä vuodessa. Realistisesti ohjauksen tarpeen voi laskea tästä.
Laskennallisesti kullekin opiskelijalle hallituksen esityksen mukaan annettava ohjauksen määrä tulee lisääntymään 30 minuuttia lukuvuodessa. Se tarkoittaa lukioiden opinto-ohjaajille noin 10 500 vuotuisen työtunnin lisäystä syksystä 2019 eteenpäin.
Lain valmisteluvaiheessa kuitenkin oletettiin, etteivät kaikki ohjaukseen oikeutetut todennäköisesti tule hyödyntämään annettua mahdollisuutta, jolloin aikaa vapautuisi sitä tarvitseville.
Uudistus lisää sekä opettajien että opinto-ohjaajien lakiin perustuvaa velvoitetta tarjota henkilökohtaista ohjausta nuorille. Siinä ei kuitenkaan huomioida vaikutusten kuormittavuutta tai vastuun lisääntymistä opetushenkilöstön kannalta. Koulutuksen järjestäjät velvoitetaan huolehtimaan ohjauksen tarkemmasta toteuttamisesta, mutta järjestäjien valmiuksia ei uudistuksessa varmisteta mitenkään.
Tuen tarvitsemisen tunnistaminen vaatii jo itsessään pedagogista herkkyyttä ja tuen antaminen puolestaan erityisosaamista. Lisäksi opinto-ohjaajille suunnattu vastuu henkilökohtaistavan ohjauksen koordinoinnista tuo opinto-ohjaajille merkittävän lisävastuun. Se vaatii huomioimaan ohjaajien valmiudet ja voimavarat hallita uutta asetettua koordinointivelvoitetta.
Velvollisuutta tulisi myös seurata ja siinä onnistumista mitata. Henkilökohtaistavan ohjauksen järjestäjän näkökulmasta uudistukseen liittyvä vastuun lisääntyminen otetaan kuitenkin itsestäänselvänä velvollisuutena, joka ei tarvitse (asiallisesti resursoitua) seurantaa.
Kun hyödyllisyys jyrää yli henkilökohtaisuuden
Lapsen oikeuksien sopimuksessa ja sen tulkintaa ohjaavissa lapsen oikeuksien komitean yleiskommenteissa korostetaan lapsen roolia aktiivisena toimijana ja oikeuksien haltijana – ei vain ihmiseksi kasvajana tai aikuisten huolen ja vastuun kohteena.
Aktiivinen ja itsenäinen toimijuus korostuu myös uudessa lukiolaissa, jonka lähtökohtana vaikuttaa olevan vilpitön usko jokaiseen lukiolaiseen rationaalisena toimijana ja loogisen polun kulkijana.
Edellä esitetty tavoite henkilökohtaistavasta ohjauksesta on kunnianhimoinen. Jalo ideaali sivistyksellisten oikeuksien ja yhdenvertaisuuden vahvistumisesta ohjauksen keinoin sisältää nimittäin tosiasiallisesti monen suuntaisia toteuttamisen mahdollisuuksia, kuten Vantaan esimerkki lukiolaisille tarjottavista yliopisto-opinnoista osoittaa.
Ohjauksen laajentamista pidetään hallituksen esityksen mukaan avaimena opiskelijoiden yhdenvertaisuuden parantamiseen, vaikka resursseja tai erityisosaamista ohjauksen antamiseen ei välttämättä olekaan. Yhdenkään nuoren oppimispotentiaalia ei haluttaisi hukata, mutta sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa, ennalta määrättyä tapaa.
Yhdenkään nuoren oppimispotentiaalia ei haluttaisi hukata, mutta sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa, ennalta määrättyä tapaa.
Voisiko esittämiemme ristiriitaisuuksien taustalla olla loppujen lopuksi se, että uuden lukiolain tavoite onkin jokin muu kuin mitä hallituksen esitykseen on kirjattu? Uskallamme väittää, että uudistuksen merkittävänä taustavaikuttajana toimii opiskelijoiden yhteiskuntahyödyllisyyden maksimointi.
Väitteemme perustana ovat lukiolakiuudistuksen lisäksi muut viime vuosina tehdyt nuoriin ja nuoriin aikuisiin kohdistuvat uudistukset, kuten esimerkiksi todistusvalinnan suosiminen ja ensikertalaiskiintiöiden käyttöönotto. Näistä jokainen antaa suuntaa siitä, minkälainen yhteiskunnallinen polku on nuorelle lainsäätäjän näkökulmasta hyvä(ksyttävä).
Jos väitettämme peilaa lukiokoulutuksen läpileikkaavaan tavoitteeseen, voidaan nähdä, kuinka opiskelijoita halutaan tukea, jotta heistä kasvaa hyviä, tasapainoisia ja sivistyneitä ihmisiä sekä yhteiskunnan jäseniä. Opiskelijoille halutaan myös antaa tarpeellisia tietoja ja taitoja jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta.
Uusi lukiolaki ja henkilökohtaistava ohjaus ilmentävät erinomaisesti osaltaan lukiokoulutuksen läpileikkaavaa tavoitetta, mutta ne rajaavat samalla pois tilan nuoren sellaiselta kasvulta ja kehitykseltä, jolla ei ole yhteiskuntahyödyllistä vaikutusta.
Uudistuksessa asettuvatkin lopulta vastakkain tavoite opiskelijan oikeudesta saada henkilökohtaista tukea ja tehdä yksilöllisiä valintoja sekä tavoite yhteiskuntahyödyllisyyttä edistävästä toimijasta, joka täyttäisi mahdollisimman pian tulevaisuuden työelämää ja kansainvälistymistä koskevat vaatimukset.
Nuoren oikeuteen saada henkilökohtaistavaa ohjausta sisältyy oikeus päätökseen olla ottamatta vastaan opinto-ohjausta ja tehdä oman elämänsä kulkuun vaikuttavia ratkaisuja, jotka voivat olla ristiriidassa uudistuksen yhteiskuntahyödyllisyyden tavoitetilan kanssa.
Tätä ei huomioida uudistuksessa lainkaan. Jatko-opintoihin hakeutuminen kuvataan esityksessä itsestään selvänä ”henkilön omien etujen mukaisena” tavoitteena. Lisäksi esityksessä sivuutetaan se tosiseikka, että lukiolaki koskettaa laaja-alaisesti aikuisuuden kynnyksellä olevia henkilöitä, jotka ovat ainakin osittain lukio-opintojen aikana määriteltävä lapsiksi. Lapsen oikeuksien näkökulma ei tule esityksessä lainkaan esille.
Yhteiskuntahyödyllisyyden maksimointiin kytkeytyvä etu ei välttämättä ole yhteismitallinen yksittäisen opiskelijan edun kanssa.
Vaikka lukiolakiin lisätty velvollisuus henkilökohtaistavasta ohjauksen tarjoamisesta on eittämättä tervetullut, on sitä toteuttaessa huomioitava, ettei yhteiskuntahyödyllisyyden maksimointiin kytkeytyvä etu välttämättä ole yhteismitallinen yksittäisen opiskelijan edun kanssa.
Lukiolain uudistamisen yhteydessä on luotava yhtenäiset työkalut, joilla varmistetaan järjestävän tahon kyky tunnistaa opiskelijan todellinen ohjauksen tarve, sekä osoitettava resurssit opinto-ohjaajien ja opettajien tarvitsevien taitojen koulutukseen. Yhteiskuntahyödyllisyyttä ei myöskään voida ymmärtää uudistuksen johtavana tavoitteena, vaan huomio on ennemmin kohdistettava nuoriin yksilöinä.
Iina Järvinen on julkisoikeuden väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Saanareetta Virikko on julkisoikeuden väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Elina Nieminen on julkisoikeuden yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Elina Pekkarinen on julkisoikeuden yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.
