Ammatillisen koulutuksen saaneet jäävät korkeakouluvalinnoista käytävän keskustelun ulkopuolelle. Myös heillä on oltava yhtäläinen mahdollisuus korkeakouluopintoihin.
Korkeakoulujen opiskelijavalintoja koskeva keskustelu on typistynyt keskusteluksi kirjoitettavista oppiaineista sekä laudatureista ja niiden puutteesta. Eri oppiaineiden laudaturit ovat eriarvoisia, ja pitkän matematiikan merkitys miltei alalle kuin alalle haettaessa on hallitseva.
Kaikki eivät kuitenkaan valmistu lukiosta. Myös toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneilla on yhtäläinen oikeus jatkaa opintojaan korkeakoulussa. Heitä eivät kuitenkaan laudatureita ja pitkää matematiikkaa käsittelevät keskustelut kosketa. Tämä puoli keskustelusta näyttää jäävän kokonaan käymättä.
Opiskelijavalinnan uudistamista perusteltiin mahdollisuuksien tasa-arvolla
Korkeakoulujen opiskelijavalintaa on uudistettu siten, että vuodesta 2020 lähtien todistusvalinta on pääväylä korkeakouluopintoihin. Yli puolet opiskelupaikoista jaetaan todistusvalinnan perusteella. Yliopistoon haettaessa arvioitaviksi tulevat ylioppilastutkinnon arvosanat, ammattikorkeakouluissa ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanat. Todistusvalinnan lisäksi opiskelupaikan voi saada valintakokeen perusteella, ja pieni osa korkeakoulun aloittavista pääsee sisään esimerkiksi avoimen väylän kautta.
Opiskelijavalintauudistusta perusteltiin muun muassa mahdollisuuksien tasa-arvolla – sillä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet päästä opiskelemaan taustasta riippumatta. Opetus- ja kulttuuriministeriö piti valintakoetta aiemmin epäreiluna valintatapana, sillä uusi hakija kilpaili pääsykokeissa myös sellaisten hakijoiden kanssa, joilla on mahdollisesti ollut vuosia aikaa valmistautua valintakokeeseen.
Suomessa toteutettua uudistusta pidettiin monista syistä eriarvoistavana. Uumoiltiin, että ammatillisen tutkinnon suorittaneiden pääsy korkeakouluihin saattaa vaikeutua.
Jo ennen opiskelijavalintauudistusta eurooppalaisia korkeakoulutusjärjestelmiä yhtenäistävässä Bolognan prosessissa oli korostettu sitä, että jokaisella on oltava mahdollisuus päästä korkeakoulutukseen taustasta riippumatta. Euroopan komission antamien suositusten mukaan valintaprosesseissa olisi kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, että hakijoiden potentiaalia arvioidaan monenlaisin menetelmin, esimerkiksi haastatteluin.
Suomessa toteutettua uudistusta pidettiin monista syistä eriarvoistavana. Uumoiltiin, että ammatillisen tutkinnon suorittaneiden pääsy korkeakouluihin saattaa vaikeutua. Seuraavassa kuvaan ensin sitä, miten mahdollisuus korkeakouluopintoihin hahmottuu oikeudellisesti. Tämän jälkeen tarkastelen tosiasiallisia mahdollisuuksia päästä opiskelemaan esimerkin kautta.
Elinikäistä oppimista yhdenvertaisilla koulutusportailla
Suomen perustuslaissa säädetään sivistyksellisistä oikeuksista. Niillä edetään ikään kuin askelmittain siten, että ensimmäiseksi jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Tämä on subjektiivinen oikeus. Toisin sanoen oikeus on turvattu jokaiselle. Perusopetuksen jälkeisiä opintoja ei sen sijaan ole turvattu subjektiivisina.
Perustuslain mukaan jokaiselle on kuitenkin turvattava kykyjen ja erityisten tarpeiden mukaan yhtäläinen mahdollisuus myös muuhun kuin perusopetukseen. Tämä tarkoittaa, että perusopetuksen suoritettuaan kukin voi kykyjensä mukaan nousta koulutusaskelmia ylöspäin toiselle asteelle ja edelleen korkeakoulutukseen.
Perustuslain mukaan jokaiselle on turvattava kykyjen ja erityisten tarpeiden mukaan yhtäläinen mahdollisuus myös muuhun kuin perusopetukseen.
Sivistykselliset oikeudet tulevat samalla turvanneeksi elinikäisen oppimisen periaatteen. Se on nostettu kehittämisen kohteeksi kansallisella tasolla, ja sitä on korostettu myös Bolognan prosessissa. Jokaisella on oikeus sivistää itseään läpi elämän, eikä koulutusjärjestelmässä sallita umpiperiä.
Olennaista on huomata yhtäläisyyden vaatimus: oikeus edetä koulutusjärjestelmässä kuuluu kaikille. Yhdenvertaisuuden vaatimuksesta voi poiketa ainoastaan perustellusta ja hyväksyttävästä syystä. Opiskelijavalinnan voi tulkita liittyvän kykyjen mukaisuuteen, mutta se ei silti sulje yhdenvertaisuuskysymyksiä ulkopuolelleen. Kiinnostava kysymys onkin sivistyksellisten oikeuksien yhdenvertaisuus lukiosta valmistuneen ja ammatillisesta koulutuksesta valmistuneen välillä.
Kokista sosionomiksi?
Koulutusjärjestelmään vaikuttaa olevan sisäänkirjoitettuna tarina, jossa ammatillisen koulutuksen suorittanut ei lähtökohtaisesti jatka opintojaan, varsinkaan yliopistossa.
Otetaan esimerkiksi ammatillisesta oppilaitoksesta ravintola- ja catering-alalta keskinkertaisin arvosanoin valmistunut kokki. Hän on kiinnostunut sosiaalialasta, jota pyrkii opiskelemaan korkeakouluun. Kokki ei ole erityisen taitava matemaattisesti, mutta arvelee, ettei se muodostu esteeksi. Oikeudellisesti kouluttautumiselle ei ole esteitä, mutta tosiasiallisesti niitä saattaa olla.
Yliopiston ovet voivat aueta kokille ainoastaan valintakokeen kautta, sillä hänellä ei ole ylioppilastutkintoa eikä hän siten voi tulla valituksi todistusvalinnalla. Siinä missä lukion suorittaneella on mahdollisuus tulla valituksi joko todistusvalinnalla tai valintakokeella, esimerkkimme kokilla on mahdollisuus päästä opiskelemaan ainoastaan valintakokeen kautta.
Oikeudellisesti kouluttautumiselle ei ole esteitä, mutta tosiasiallisesti niitä saattaa olla.
Kokki päättääkin hakea yliopiston sijaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalialaa, sillä arvelee sisäänpääsymahdollisuuksien olevan paremmat. Hänen arvosanansa eivät riitä sisäänpääsyyn todistusvalinnalla. Kokki osallistuu valintakokeeseen, mutta on hämmentynyt sen matemaattisesta painotuksesta.
Ammattikorkeakoulunkin valintakokeesta peräti 40 prosenttia mittaa matemaattisia ja loogisia taitoja ja 60 prosenttia koostuu opetuskielen, englannin, etiikan ja tunneälytaitojen osuuksista.
Kokki menestyy melko hyvin kaikissa muissa valintakokeen osioissa paitsi matemaattisissa ja loogisissa taidoissa. Hän jää kuitenkin hieman alle pisterajan – ainakaan ensimmäisellä yrittämällä kokki ei päädy sosionomiksi.
Ammattireformin vaikutus valmiuksiin
Kolmisen vuotta sitten voimaan tulleessa ammattireformissa painotettiin osaamisperustaisuuden lisäämistä ammatillisessa koulutuksessa. Reformin seurauksena yleissivistäviä oppiaineita karsittiin ja työelämässä tapahtuvaa oppimista lisättiin.
Kumpikaan edellä mainituista ei tue korkeakouluun hakeutumista. Vaikka ammattikorkeakouluun voikin päästä ammatillisen koulutuksen todistuksella, on huomattava, että todistusten arvosanat eivät ole valtakunnallisesti määriteltyjä. Ne eivät siten ole samalla tavalla vertailukelpoisia keskenään kuin ylioppilastodistuksen arvosanat.
Lukion suorittaneet ovat saaneet harjaannuttaa valintakokeissa tarvittavia valmiuksia kolme vuotta, ammatillisen koulutuksen suorittaneet eivät juuri lainkaan, sillä oppiminen tapahtuu yhä enemmän työpaikoilla.
Valintakoe on samanlainen kaikille ja siitä näkökulmasta yhtäläinen. Ei kuitenkaan ole syytä sivuuttaa sitä seikkaa, että kysymys- ja vastaustekniikat ovat usein samantyyppisiä kuin ylioppilaskirjoituksissa. Lukion suorittaneet ovat saaneet harjaannuttaa valintakokeissa tarvittavia valmiuksia kolme vuotta, ammatillisen koulutuksen suorittaneet eivät juuri lainkaan, sillä oppiminen tapahtuu yhä enemmän työpaikoilla.
Näyttää siltä, että ammatillisen koulutuksen reformi ei ainakaan parantanut ammatillisen koulutuksen saaneiden kykyjä ja valmiuksia hakeutua korkeakouluopintoihin. Näin on siitä huolimatta, että reformissa tavoiteltiin opiskelijoiden nopeaa siirtymistä joko työelämään tai jatko-opintoihin.
Puhe mahdollisuuksien tasa-arvosta johtaa harhaan
Valtioneuvoston keväällä julkaisemassa koulutuspoliittisessa selonteossa asetetaan tavoitteet koulutuksen kehittämiseksi tulevina vuosina. Korkeakoulutuksen tavoitteeksi määritellään koulutus- ja osaamistason nostaminen.
Tämä tarkoittaa muun muassa sujuvaa siirtymistä toiselta asteelta korkeakoulutukseen, tasa-arvon parantamista sekä sitä, että seuraavaan vuosikymmeneen mennessä vähintään puolet ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon. Tavoitteet eivät näytä olevan yhdenmukaisia suhteessa ammatillisen koulutuksen suorittaneen mahdollisuuksiin päästä korkeakouluun.
Samaan korkeakoulutukseen hakeutuvat kokit ovat kyllä keskenään suhteellisen yhtäläisessä asemassa, mutta lukiokoulutuksen saaneisiin nähden heikommassa asemassa.
Oikeudellisesti on totta, että ammatillisen koulutuksen saanut voi hakeutua korkeakouluun, eikä tälle sinänsä ole esteitä. Mahdollisuus edetä sivistyksellisten oikeuksien turvaamalla tavalla on olemassa, mutta ammatillisen koulutuksen saaneen tie korkeakouluun voi muodostua mutkikkaammaksi kuin lukiokoulutuksen saaneella.
Voikin väittää, että mahdollisuuksien tasa-arvo on tarua. Samaan korkeakoulutukseen hakeutuvat kokit ovat kyllä keskenään suhteellisen yhtäläisessä asemassa, mutta lukiokoulutuksen saaneisiin nähden heikommassa asemassa. On myös tarpeen kysyä, miten opiskelijavalinta suhteutuu koulutuspoliittisen selonteon tavoitteisiin.
Iina Järvinen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa. Hän tutkii sivistyksellisiä oikeuksia ja on kiinnostunut oikeuden ja yhteiskunnan suhteesta.
Pitää paikkansa. Olen hakenut ammattitutkintopohjalla valintakokeissa useaan kertaan. Joka kerralla aika joidenkin osioiden toteuttamiseen on loppunut kesken, koska minulla ei ole vaadittavaa harjaannusta ja nopeutta. Olen tottunut silmän ja käden yhteistyöhön, ts punakynään, jonka avulla nostan tekstin mielestäni oleellisen tiedon esiin. Kokeen tehtyäni tunnen oloni hieman tyrmistyneeksi ja jos valintakoe on ainoa mittari, koen ettei se kerro itsestäni läheskään kaikkea, vaikka osiot yhteenvetona ilmeisesti on kartoitettu kertomaan. Etenkin sosiaalialalla haastattelun ja ryhmätilanteiden pois jääminen voi olla tulevaisuuden kannalta harhaanjohtavaa, koska valintakokeen läpäisy kertoo teknillisestä taidosta, mutta ei välttämättä ihmisten kanssa työskentelyn taidoista.
Olen huolissani.