Historian klassikoiden mukaan maailmanhistorian tapahtumat monesti toistuvat farssina, mutta tilannetta Puolan, Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla on vaikea nähdä muuna kuin tragediana.
Kansainvälinen politiikka on varautumista uhkiin, mutta kovin usein myös spekulointia, uhkien vähättelyä sekä niiden maalaamista. Kun kysymyksessä ovat marraskuun alusta 2021 kärjistyneet tapahtumat Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, taustalla kummittelee myös vuoden 2015 ”pakolaiskriisi”, joka on jäänyt elämään vahvasti poliittiseen muistiin.
Historialliset rinnastukset ovat hyvin tyypillisiä historian käytön muotoja, mutta väitämme, että niihin liittyy myös ongelmia. Esimerkiksi Thukydideen Peloponnesolaissodan klassista poliittista realismia ja liberalismia luotaavaa Melos-dialogia on usein käytetty kansainvälisen politiikan turvallisuusdilemman toistuvuuden perusteluun ajasta riippumatta. Kriitikot ovat jopa arvioineet, että kansainvälisen politiikan valtavirtatutkimus on takertunut ajatukseen kansainvälisten suhteiden toistuvuudesta, ajattomuudesta ja syklisyydestä.
Historialliset rinnastukset ovat hyvin tyypillisiä historian käytön muotoja, mutta väitämme, että niihin liittyy myös ongelmia.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että asioita muistamaton olisi pakotettu toistamaan samat virheet. Sen sijaan viisas politiikka purkaa ja pilkkoo historialliset rinnastukset kysymällä, miten samaltakin näyttävä tilanne eroaa aiemmasta.
Tässä artikkelissa tarkastelemme Valko-Venäjän hybridihyökkäyksenä tunnettua tapahtumasarjaa ja suhteutamme sen vuoden 2015 tapahtumiin. Aluksi tarkastelemme, mitä Euroopan unionin ja Valko-Venäjän konfliktista tiedetään nyt ja sen jälkeen pohdimme sille sekä sopivaa vertailukohdetta että toimijoita.
Nykyisen rajakriisin taustaa
Vuonna 2016 Valko-Venäjän ja Euroopan unionin suhteet olivat lämpenemässä. Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka vapautti maan viimeiset poliittiset vangit, ja EU:n neuvosto poisti helmikuussa suurimman osan Valko-Venäjää koskevista pakotteista. Vaikka syksyn parlamenttivaalit olivat räikeän vilpilliset, EU:ssa arvostettiin Lukašenkan hallinnon vakautta ja presidentin pyrkimystä ottaa etäisyyttä liittolaisestaan Venäjästä, joka oli juuri vallannut Krimin ja kävi sotaa Itä-Ukrainassa.
Lokakuussa 2016 EU solmi Valko-Venäjän kanssa liikkuvuuskumppanuuden, joita EU on solminut naapurimaidensa kanssa muuttoliikkeen hallitsemiseksi. EU:n muuttoliike-, sisä- ja kansalaisasioista vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos luonnehti kumppanuutta tärkeäksi askeleeksi EU:n ja Valko-Venäjän välisen yhteistyön vahvistamisessa muuttoliike-, turvapaikka- ja rajahallinnon alalla korostaen kuinka tärkeää EU:n olisi tehdä yhteistyötä Valko-Venäjän kanssa.
Vaikka syksyn 2016 parlamenttivaalit olivat räikeän vilpilliset, EU:ssa arvostettiin Lukašenkan hallinnon vakautta ja presidentin pyrkimystä ottaa etäisyyttä liittolaisestaan Venäjästä, joka oli juuri vallannut Krimin ja kävi sotaa Itä-Ukrainassa.
EU-komissaari Avramopoulosin kommentti kertoo tilanteesta vuoden 2015 kriisin jälkeen: potentiaalinen ongelma ei ollut vain lähtö- tai määränpäämaissa, vaan myös EU:n rajanaapureissa ja niiden reaktioissa. EU:n alueelle oli tullut 1,26 miljoonaa turvapaikanhakijaa vuonna 2015, eli kyse oli siitä, miten unioni valmistautuisi vastaaviin liikkeisiin tulevaisuudessa.
Tilanteen moninaisuudesta kertoo jo se, että tällä aiemmalla tapahtumasarjalla on monta nimeä, kuten turvapaikka-, pakolais- siirtolais- tai maahanmuuttokriisi. Kokonaisuutena kysymys oli todennäköisesti Euroopan merkittävimmästä muuttoaallosta sitten toisen maailmansodan, sodanjälkeiset väestönsiirrot itäisessä Keski-Euroopassa mukaan luettuina.
Kokonaisuutena kysymys oli todennäköisesti Euroopan merkittävimmästä muuttoaallosta sitten toisen maailmansodan, sodanjälkeiset väestönsiirrot itäisessä Keski-Euroopassa mukaan luettuina.
Suhtautuminen kriisiin jakoi sekä yksittäisiä EU-kansalaisia että valtioita, joista erityisesti Italia, Kreikka ja Unkari nousivat otsikoihin liikkuvuutta rajoittavien poliittisten toimien vuoksi. Lähtömaista tärkein oli sisällissotaan ajautunut Syyria jopa siinä määrin, että tutkimuksessa se määriteltiin Syyrian kriisiksi.
Suomeen turvapaikanhakijoita tuli vajaa 32 500 pääosin Ruotsin ja Pohjois-Suomen kautta. Oman sivujuonensa toivat 1756 maahantulijaa, jotka saapuivat Suomeen Venäjältä loka-helmikuussa 2015–2016, kun Venäjä höllensi hetkellisesti rajanylityksen vaatimuksia.
Rajapolitiikka kiristyksenä?
EU solmi Turkin kanssa kiireessä sopimuksen, joka vähensi maan läpi kulkevaa liikettä. Näin Euroopan rajoille saapuvien turvapaikanhakijoiden määrät saatiin romahtamaan. EU ei siis ratkaissut kriisiä sinällään, vaan ainoastaan osti itselleen lisäaikaa.
On hyvin mahdollista, että Turkin kanssa solmittu sopimus, joka paransi autoritaarisen presidentti Recep Erdoğanin asemaa Euroopan johtajien keskuudessa, toimi esikuvana Lukašenkan toimille.
Lukašenka pyrkii painostamaan EU:ta poistamaan maansa vastaiset pakotteet, jotka asetettiin vastauksena Valko-Venäjän vilpillisille presidentinvaaleille ja laajoille ihmisoikeusrikkomuksille. Kesäkuussa 2021 asetetut uusimmat pakotteet oppositioaktivisti Raman Pratasevitšin erittäin julkisesta pidätyksestä tulevat voimaan täysimittaisesti vasta ensi vuoden loppuun mennessä, ja niillä tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia Valko-Venäjän taloudelle. Pakotteita oli asetettu jo tätä ennen, mutta niiden vaikutus oli henkilöpakotteina rajattu.
On hyvin mahdollista, että Turkin kanssa solmittu sopimus, joka paransi autoritaarisen presidentti Recep Erdoğanin asemaa Euroopan johtajien keskuudessa, toimi esikuvana Lukašenkan toimille.
Toinen aiempi esimerkki EU:n haastamisesta voidaan löytää yhä autoritaarisemman Unkarin toiminnasta, jonka hallitseva Fidesz-puolue ei vuonna 2015 yhtäältä noudattanut Dublinin sopimusta ja toisaalta rakennutti raja-aidan Serbian vastaiselle rajalleen. Tarkasteltaessa Viktor Orbánin ja Angela Merkelin reaktioita kriisin aikana esiin nousi kaksi erilaista toimintatapaa, joista edellinen painotti kansallista ja jälkimmäinen eurooppalaista toimintatapaa.
Unkarin johto halusi toimia yksin, syytti Brysseliä maahanmuuton suosimisesta ja sulki yksipuolisesti rajansa siirtolaisilta ja turvapaikan hakijoilta, ilmenee Heino Nyyssösen kirjoittamasta Unkaria käsittelevästä artikkelista Clarke Rountreen ja Jouni Tillin toimittamassa National Rhetorics in the Syrian Immigration Crisis (2019).
Euroopan itäraja hahmotetaan nyt Puolassa ja Liettuassa, mutta myös Suomessa vuoden 2015 tapahtumiin peilaten, haavoittuvana.
Unkari 2015 ja Puola 2021 ovat siinä mielessä verrattavissa, että kriisi tuli molemmille kuin tilauksesta helpottamaan kummankin juuri meneillään olevaa oikeusvaltiokiistaa EU:n kanssa.
Euroopan itäraja hahmotetaan nyt Puolassa ja Liettuassa, mutta myös Suomessa vuoden 2015 tapahtumiin peilaten, haavoittuvana. Vuonna 2015 sisäministerinä toiminut Petteri Orpo arvioi jälkikäteen, että Venäjä toimi organisoidusti ja hallitusti, kun Suomen Venäjän-vastainen raja alkoi vuotaa yllättäen vuoden 2015 lopulla. Pyrkimyksenä oli neuvotella poliittisia myönnytyksiä, joita Orpon mukaan Venäjä ei tuolloin kuitenkaan saavuttanut.
Välit viilenevät jälleen
Vain kuukausi ennen Valko-Venäjän elokuun 2020 presidentinvaaleja EU:n ja Valko-Venäjän välinen viisumihelpotussopimus ja takaisinottosopimus astuivat voimaan. Pienen särön rauhalliselle rajalle loivat vuoden 2016 jälkeen ainoastaan tsetseenipakolaiset, jotka pyrkivät säännöllisesti paikallisjunalla rajan yli Puolaan. Ihmisoikeusjärjestöt syyttivät Puolan rajaviranomaisia jo silloin siitä, että ne rikkoivat kansainvälistä pakolaissopimusta kieltäytyessään turvapaikkapyynnöistä ja kyyditsemällä pakolaiset takaisin Valko-Venäjän puolelle, mutta aihe ei noussut kiistakapulaksi koko EU:n tasolla.
Pakettimatkan ostaneille myönnettiin turistiviisumit ja heidät lennätettiin suoraan Minskiin.
Valko-Venäjän presidentinvaalien ja niitä seuranneiden ihmisoikeusrikkomusten jälkeen Valko-Venäjän ja EU:n lämmenneet välit viilenivät jälleen. Myös Valko-Venäjän rajalla kuohui, kun maa päätti sulkea maarajansa joulukuussa 2020. Päätös tulkittiin neuvostohenkisenä yrityksenä tukahduttaa maata ravistuttava protestiliike ja aivovuoto, jota hallinnon sorto oli kiihdyttänyt.
Lukašenkan hallinnon sortoa paenneille valkovenäläisille myönnettiin runsaasti turvapaikkoja Euroopasta, etenkin Liettuasta ja Puolasta. Vaikka Puola on ollut jo aiemmin kriittinen EU:n turvapaikkapolitiikkaan kohtaan, vähemmän tunnettua on, että Puolaan on saapunut joko opiskelemaan tai työskentelemään jopa miljoona tulijaa entisen Neuvostoliiton alueelta, lähinnä Ukrainasta. Tämä käy ilmi Jarosław Jańzakin kirjoittamasta Puolaa koskevasta artikkelista edellä mainitussa Rountreen ja Tillin toimittamassa kirjassa.
Lukašenka kutsui hallintonsa autoritaarisia toimia seuranneita, etenkin Pratasevitšin pidätyksen jälkeisiä EU:n pakotteita hybridihyökkäykseksi ja uhkasi päästävänsä ”huumeet ja siirtolaiset valloilleen” Euroopassa.
Saksalaisen Der Spiegel-lehden mukaan turvapaikanhakijoiden rekrytointi Irakissa alkoi heti toukokuussa 2021. Valko-Venäjän valtion omistama matkailuyritys Tsentrkurort alkoi markkinoida maassa pakettimatkoja, joiden tarkoituksena oli nostaa Valko-Venäjän profiilia turvallisena, nopeana ja helppona reittinä Eurooppaan. Pakettimatkan ostaneille myönnettiin turistiviisumit ja heidät lennätettiin suoraan Minskiin.
Puola ja Liettua etulinjassa
Valko-Venäjän viranomaiset ohjasivat turvapaikanhakijoita etenkin Liettuaan, joka syytti Valko-Venäjää laittomien rajanylitysten organisoimisesta. Liettua ja Latvia pyysivät Frontexilta tukea rajavalvontaan, johon vastattiin myöntävästi heinäkuun alussa.
Frontexin saapuminen rajalle ei kuitenkaan tarkoittanut turvapaikanhakijoiden toivottamista tervetulleiksi. Frontexin perusoikeusvalvoja syytti Liettuaa turvapaikanhakijoiden joukkopakkopalautuksista Valko-Venäjän puolelle, ja maan parlamentti hyväksyi kiireessä uuden lain, jonka perusteella maahan laittomasti tulleen siirtolaisen voi pidättää jopa kuuden kuukauden ajaksi. Käytännössä rajan ylittäneet suljettiin aidatuille telttaleireille ja heidän turvapaikkahakemuksensa evättiin. Marraskuun alussa uutisoitiin, että 4200 turvapaikkahakemuksesta vain kuudelle oli tarjottu turvapaikkaa.
Rajan ylittäneet suljettiin aidatuille telttaleireille ja heidän turvapaikkahakemuksensa evättiin.
Turvapaikanhakijoiden ilmestyessä Puolan vastaiselle rajalle Puola julisti raja-alueelle hätätilan syyskuun alussa. Hätätila esti myös kansalaisjärjestöjen ja median pääsyn rajalle. Toisin kuin Latvia ja Liettua, Puola toimi kuten Unkari vuonna 2015 eikä pyytänyt tukea Frontexilta.
Liettuan tavoin myös Puolassa kiirehdittiin lainmuutos vastauksena kriisiin. Uusi laki sallii turvapaikanhakijoiden välittömän käännyttämisen maan rajojen ulkopuolelle EU:n ja kansainvälisen pakolaissopimuksen vastaisesti.
Ihmisoikeusjärjestöt sekä YK arvostelivat Puolaa Valko-Venäjän ja Puolan väliselle rajalle loukkuun jääneiden ihmisten jättämisestä oman onnensa nojaan. Jopa Puolan konservatiivisen katolisen kirkon johto vetosi maan hallitukseen, jotta turvapaikanhakijoita kohdeltaisiin inhimillisesti. Turvapaikanhakijat ovat syyttäneet sekä Valko-Venäjän että Puolan hallituksen joukkoja siitä, että heitä työnnettiin kerta toisensa jälkeen rajan yli.
Jopa Puolan konservatiivisen katolisen kirkon johto vetosi maan hallitukseen, jotta turvapaikanhakijoita kohdeltaisiin inhimillisesti.
Toisin kuin Unkarin kohdalla vuonna 2015, EU on nyt ollut yhtenäisempi: sen sijaan, että EU olisi tuominnut Puolan toimet, se vahvisti Puolalla olevan oikeus rajojensa turvaamiseen. Kun Valko-Venäjä hylkäsi EU:n kanssa aiemmin solmitun takaisottosopimuksen, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen arvioi Valko-Venäjän tavoitteena olevan horjuttaa Eurooppaa. Hybridihyökkäyksen syytös esitettiin nyt Euroopasta Valko-Venäjää vastaan.
Mitä seuraavaksi?
Vaikka EU ja jopa Valko-Venäjä itsekin ovat pyrkineet hidastamaan tulijoiden virtaa, sana avoimesta ovesta Eurooppaan on jo kirinyt.
Lukašenka on ilmaissut voivansa päättää kriisin, jos EU tunnustaa hänen hallintonsa sekä lopettaa talouspakotteet. EU vaikuttaa tällä hetkellä vastaavan Lukašenkan valtapoliittiseen neuvotteluun, jonka voisi myös rinnastaa kiristykseen, sekä viestimällä kiinnostuksesta myönnytyksiin että koventamalla pakotteita.
EU vaikuttaa tällä hetkellä vastaavan Lukašenkan valtapoliittiseen neuvotteluun sekä viestimällä kiinnostuksesta myönnytyksiin että koventamalla pakotteita.
Kriisiin aikana on myös spekuloitu sillä, missä määrin Venäjän presidentti Vladimir Putin on koko kriisin takana tai Lukashenka ja Putin osoittautuneet kriisin ”voittajiksi”. Vaikka Merkelin ja Lukashenkan keskustelujen lopputuloksesta ei ole kerrottu julkisuuteen, jonkinlainen sopimus näyttää olevan tekeillä, sillä Valko-Venäjä on siirtänyt osan turvapaikanhakijoista rajan läheisyydessä sijaitsevaan hätämajoitukseen ja jopa sallinut palautuslennot Irakiin.
Olisi kuitenkin ennenaikaista väittää kriisin olevan ohi. Valko-Venäjällä on edelleen arviolta jopa 10 000 turvapaikanhakijaa, mikä on kaukana vuoden 2015 lukemista, mutta ennennäkemätöntä Valko-Venäjällä. Puolan viranomaisten mukaan joka yö sadat turvapaikanhakijat yrittävät edelleen ylittää rajan Valko-Venäjän joukkojen avustuksella.
Historian tragediaa on siinä, että Valko-Venäjän reitti Eurooppaan esitettiin helppona ja turvallisena, ja matkaan lähti paljon erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Viimeisin kuolonuhri olikin sikiö, joka menehtyi viimeisillään raskaana olleen naisen pyrkiessä rajan yli mitä ilmeisimmin tiistain vastaisena yönä.
Haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä käytetään valtapoliittisina pelinappuloina, eivätkä EU:n arvot näytä kestävän.
Traagista on myös se, että turvapaikanhakijat ovat Valko-Venäjällä täysin hallinnon armoilla, sillä maan poliittinen oppositio ja kansalaisyhteiskunta on kukistettu syksyn 2020 mielenosoituksien jälkimainingeissa, eivätkä ihmiset uskalla auttaa maahan saapuneita rangaistuksen pelossa.
Nykyinen kriisi kuvaa hätkähdyttävästi, kuinka rajapolitiikka on onnistunut kaappaamaan niin poliittisen mielikuvituksen kuin julkisen keskustelummekin. Haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä käytetään valtapoliittisina pelinappuloina, eivätkä EU:n arvot näytä kestävän. Historian klassikoiden mukaan maailmanhistorian tapahtumat monesti toistuvat farssina, mutta tilannetta Puolan, Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla on vaikea nähdä nyt minään muuna kuin tragediana.
Kristiina Silvan on tutkija Ulkopoliittisen instituution Venäjä ja EU:n itäinen naapurusto -ohjelmassa ja poliittisen historian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hän tutkii autoritääristä hallintoa ja yhteiskunnallisia liikkeitä entisen Neuvostoliiton alueella.
YTT, dosentti Heino Nyyssönen on politiikan tutkija ja Turun yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori. Hänen tutkimuksiinsa kuuluvat muun muassa sekä kansainvälinen politiikka että historian käyttö erityisesti itäisessä Euroopassa.
Silvan, Kristiina ja Nyyssönen, Heino 2021. ”Vuoden 2015 ”pakolaiskriisistä” vuoden 2021 ”hybridihyökkäykseen”” Politiikasta, 26.11.2021, https://politiikasta.fi/vuoden-2015-pakolaiskriisista-vuoden-2021-hybridihyokkaykseen
