Ahvio: Vasemmisto vapautta ja uskoa vastaan

Arvio: Juha Ahvio: Sananvapaus uhattuna Suomessa – Vihapuhe, ihmisoikeudet ja media. Kuva ja Sana, 2018.

Teologian tohtori, dosentti Juha Ahvion syksyllä 2018 ilmestynyt teos Sananvapaus uhattuna Suomessa keskittyy nimensä mukaisesti argumentoimaan, että erityisesti konservatiivisesti ja uskonnollisesti ajattelevien ihmisten sananvapaus on tämän päivän Suomessa uhattuna.

Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtajana Ahvio on jo vuosia ollut tuottelias kirjailija ja blogisti. Ahvio esiintyy säännöllisesti kristillisissä medioissa ja on toiminut aktiivisesti tasa-arvoista avioliittolakia vastustavassa Aito Avioliitto -yhdistyksessä. Hän on myös ollut lakivaliokunnan kuultavana avioliittolain käsittelyn yhteydessä.

Ahvion laajemmasta kirjallisesta tuotannosta on Politiikasta-lehteen kirjoittanut aiemmin politiikantutkija Jiri Nieminen. Helsingin Sanomien viimekeväinen artikkeli ”Suojele Jeesus Suomea” nimesi Ahvion maan keskeisimmäksi uskonnollis-kansallismieliseksi teoreetikoksi.

Helsingin Sanomien artikkeli ”Suojele Jeesus Suomea” nimesi Ahvion maan keskeisimmäksi uskonnollis-kansallismieliseksi teoreetikoksi.

Ahvion tuotantoon tutustuminen onkin perusteltua tämän kotimaisen politiikan suuntauksen ymmärtämiseksi.

Marxistit uhkaavat todellisia ihmisoikeuksia

Sananvapaus uhattuna Suomessa -teoksen voi nähdä jakautuvat kolmeen laajaan temaattiseen kokonaisuuteen.

Kirjan ensimmäisessä osassa Ahvio keskittyy suomalaisen sananvapauden tilaan, jonka hän katsoo varsinkin konservatiivisten kansalaisten osalta heikoksi. Poliittinen korrektius on hänen mukaansa johtanut ”orwellilaiseen” tilanteeseen, joka on jo huonompi kuin esimerkiksi 1970-luvulla.

Keskimmäisissä luvuissa Ahvio laajentaa tarkasteluaan yleiseen modernien ihmisoikeuksien historiaan ja niihin liittyvään filosofiaan. Hän asettaa vastakkain historiallisesti vanhemman, luonnonoikeuteen perustuvan perinteen ja toisen maailmansodan jälkeen YK:n puitteissa kehittyneen ihmisoikeusajattelun.

Näistä jälkimmäinen on hänen mukaansa kollektivistinen ja konstruktivistinen, eli siinä ihmisoikeudet riippuvat siitä, milloin ja missä ihmisyhteisössä niitä kulloinkin määritellään. Tämänkaltainen, ihmisen ulkopuolista oikeuksien perustaa tunnustamaton näkemys on Ahvion mukaan absoluuttisin termein väärä.

Kolmessa viimeisessä luvussa Ahvio kääntää huomionsa historiallisten kehityskulkujen ja nykytilanteen analyysista aktiiviseen politiikkaan. Nykyisen kotimaisen tilanteen hän kuvaa kulttuurisotana, johon konservatiivisten piirien tulisi laajemmin herätä ja osallistua.

Ahvion mukaan kristillisten, konservatiivisten ja nationalisten toimijoiden ja yksityishenkilöiden tulisi löytää toisensa sekä kirkollisessa että valtakunnallisessa politiikassa.

Hänen mukaansa kristillisten, konservatiivisten ja nationalisten toimijoiden ja yksityishenkilöiden tulisi kasvavissa määrin löytää toisensa sekä kirkollisessa että valtakunnallisessa politiikassa.

Ahvion tavoitteena näyttääkin olevan sekä uusi herätysliike hengellisellä kentällä että jonkinlainen konservatiivinen poliittinen koalitio maallisessa politiikassa. Erityisesti perussuomalaiset Ahvio mainitsee positiivisesti ”kristillissosiaalisena” puolueena, vaikka tämä linja olikin leimallisempaa kirjan julkaisuhetkellä jo menneisyyteen jääneelle Timo Soinin puheenjohtajakaudelle.

Läpi teoksen kantavana teemana on uhka, joka kohdistuu sekä kristinuskoon, kansallisvaltioon että kirjoittajan kannattamaan käsitykseen perusoikeuksista. Tämän uhan muodostaviksi tahoiksi Ahvio mainitsee teoksessaan esimerkiksi valtamedian, poliittisen korrektiuden, valtavirtapoliitikot, sukupuolivähemmistöt ja heidän oikeuksiensa kannattajat sekä ”globalismin” ja (kulttuuri)marxismin.

Monet näistä uhkista ovat myös kansainvälisen, erityisesti yhdysvaltalaisen konservatiivisen oikeiston vakioteemoja. Teoksen ilmeisin linkki pohjoisamerikkalaiseen keskusteluun ovat hieman muusta tekstistä irtonaisiksi jäävät, presidentti Donald Trumpia puolustavat ja ”valtamediaa” hänen perusteettomasta kritisoimisestaan syyttävät osiot. Myös Unkarin ja Puolan konservatiivihallitusten puolustamiselle on kirjassa oma alaluku.

Edellä listatut tekijät ovat tuttuja myös muiden kotimaisen laitaoikeiston edustajien retoriikasta. Vaikka Ahvio esittääkin näistä toimijoista ja niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista keskimääräistä jäsentyneempiä kuvauksia, kokonaisuus jää silti hajanaiseksi. Usein viitataan vain vasemmistolaisiin, punaisiin, marxilaisiin ja niin edelleen.

Varsinkin globalisti-termin viljeleminen on merkillepantavaa. Sen on katsottu olevan uusi kiertoilmaus vanhoille salaliittoteorioille kansallisvaltioiden perustuksia horjuttavasta kansainvälisestä juutalaisuudesta.

Tämä on mielenkiintoista suhteessa siihen, että Ahvion työnantaja, Patmos Lähetyssäätiö, sekä hänen taustanaan laajemminkin toimiva kotimainen herätyskristillinen kenttä suhtautuvat Israeliin ja juutalaisiin hyvin positiivisesti. On kuitenkin huomattava, ettei Ahvio itse tuo teoksessa suoranaisesti esiin termin antisemitistisiä yhteyksiä.

Sananvapaus uhattuna Suomessa sisältää kuitenkin epäilyttävää retoriikkaa, etenkin henkilökritiikissään. Esimerkiksi koko kolmas luku on omistettu Aatos Erkon ja Helsingin Sanomien kritisoinnille. Ahvio katsoo Erkon olleen ”globalistisen rahaeliitin sisäpiirin jäsen”, joka asetti HS:n tehtäväksi ”luoda ihmisten mieliin keinotekoinen ja globalistinen utopiaideologian mukainen todellisuus”.

Uhan muodostaviksi tahoiksi Ahvio mainitsee valtamedian, poliittisen korrektiuden, valtavirtapoliitikot, sukupuolivähemmistöt ja heidän oikeuksiensa kannattajat sekä ”globalismin” ja (kulttuuri)marxismin.

Merkille pantavaa tässä luvussa on, että Ahvio yhdistää Erkon voimakkaasti nykypäivän antisemitististen salaliittoteorioiden suurimpana mörkönä esiintyvään sijoittajamiljardööri George Sorosiin. Rinnastus on outo, sillä mitään varsinaista konkreettista yhteyttä henkilöiden välillä ei osoiteta.

Molemmat vain ovat suurten omaisuuksiensa vuoksi vaikutusvaltaisia hahmoja, joiden toiminnan Ahvio katsoo yhteiskunnalle haitalliseksi. On huomattava, että Ahvio mainitsee teoksessaan useammankin kerran Sorosin olevan ateisti.

Muuttumattomat luomisjärjestykset

Suomalaisessa sananvapauskeskustelussa on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota maahanmuuton ympärillä käytävän keskustelun laillisuuden kysymyksiin. Ahvio käsittelee myös tätä teemaa teoksessaan. Hänen huolensa on kuitenkin laajempi.

Kritiikki kohdistuu kaikkien vähemmistöjen suojelemiseen tähtäävään lainsäädäntöön. Tähän Ahvio viittaa ajatusrikoslainsäädäntönä, joka perustuu vääristyneelle käsitykselle ihmisoikeuksien todellisesta luonteesta. Argumentti pohjautuu mielenkiintoisella tavalla Ahvion teologiselle näkemykselle.

Kritiikki kohdistuu kaikkien vähemmistöjen suojelemiseen tähtäävään lainsäädäntöön.

Suomalaisessa kontekstissa poikkeuksellinen seikka Ahvion ajattelussa on sen perustuksen muodostava tunnustuksellinen kristillisyys. Ahvio tunnetaan positiivisesta suhtautumisestaan kalvinismiin, johon kuuluu vahvasti ajatus luonnollisesta laista Jumalan maailmaan asettamana järjestyksenä.

Tähän pohjautuen Ahvio kiistää suoraan konstruktivismin, ilmiöiden ja kielen merkitysten rakentumisen ihmisten ajattelun ja vuorovaikutuksen kautta. Tämän hän yhdistää myös gnostilaiseen, historiallisesti kerettiläisenä pidettyyn kristillisyyden suuntaukseen. Sen sijaan hänen kivijalkansa ovat Jumalan luomisjärjestykset, jotka antavat yksiselitteiset ja ihmisestä riippumattomat merkitykset käsitteille ja ilmiöille.

Näin ollen Ahvion ajattelussa näiden luomisjärjestysten mukaisten instituutioiden, kuten heteronormatiivisten sukupuoliroolien ja kansallisvaltioiden, vastaiset pyrkimykset ovat luonnollisen lain ja Jumalan vastaisia. Samoin käsitys inhimillisestä toiminnasta riippumattomasta luonnonoikeudesta valaa pohjan Ahvion keskeiselle argumentille.

Ahvion mukaan todellisia, realistisesta metafysiikasta ja luonnonoikeudesta kumpuavia perusoikeuksia ovat oikeus elämään, omaisuuteen ja vapauteen. Viimeksi mainitusta hän kiinnittää erityitä huomiota sanan- ja uskonnonvapauteen. Todelliset perusoikeudet ovat siis negatiivisia vapauksia, toisin sanoen vapautta ulkopuolisista rajoituksista.

Teoksessaan Ahvio argumentoi pitkällisesti, että oikeat perusoikeudet ilmaistiin oikein esimerkiksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa. Sen sijaan Ranskan vallankumouksen ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistukseen sisällytetyistä filosofi Jean-Jacques Rousseaun ajatuksista kasvoi hänen mukaansa historian kuluessa virheellisten, positiivisten ihmisoikeuksien koulukunta.

Toisen maailmansodan jälkeisessä YK-järjestelmässä Rousseaun ja myöhemmin Karl Marxin filosofiasta on Ahvion mukaan kehittynyt Neuvostoliiton myötävaikutuksella vallitseva uhka luonnonoikeuden vapauksille. Erityisesti tätä historiallista kaarta kartoitettaessa on valitettavaa, että Ahvio on luopunut aiemmasta käytännöstään sisällyttää teoksiinsa lähdemerkinnät.

Ahvion mukaan todellisia, realistisesta metafysiikasta ja luonnonoikeudesta kumpuavia perusoikeuksia ovat oikeus elämään, omaisuuteen ja vapauteen.

Kirjan loppuosassa Ahvio esittää joukon toivomiaan toimenpiteitä kuvaamiensa kehityskulkujen kääntämiseksi. Evankelisluterilaisen kirkon osalta tämä tarkoittaisi sitoutumista edellä kuvatun kaltaiseen luonnonoikeuteen, erityisesti sukupuoliroolien, perhekäsityksen ja yksityisomaisuuden suojan osalta, sekä ”kansallisprotestanttista kristillisyyttä”, joka harjoittaisi lähimmäisenrakkautta ”maassa maan tavalla”-periaatteella.

Maahanmuuton osalta Ahvio argumentoi Raamatun Vanhaan testamenttiin perustuen, että kansojen etniset, kielelliset ja kulttuuriset eroavaisuudet ovat osa luomisjärjestystä ja näin ollen maahanmuutto, etnisten ryhmien sekoittuminen ja liialliset ulkopuoliset kulttuuriset vaikutteet ovat tätä järjestystä vastaan. Hän myös toistaa teoksessa perusteettomia väitteitä, joiden mukaan esimerkiksi YK:n puitteissa laaditut Agenda 2030- ja GCM-julkilausumat ovat globalistien juonia, jotka tähtäävät rajoittamattomaan maahanmuuttoon ja lopulta kansallisvaltioiden tuhoamiseen.

Laajemmin yhteiskunnassa Ahvio julistaa konservatiivista vastavallankumousta. Tätä varten konservatiivien tulisi tunnistaa nykyinen tilanne kulttuurisodaksi ja aktivoiduttava politiikan kaikilla tasoilla ja ryhtyä verkostoitumaan sekä aktivoitumaan kansalaistoiminnan saralla Erityistä huomiota Ahvio kiinnittää konservatiivisiin mediakanaviin, kuten TV7:ään, AlfaTV:hen sekä Patmos Radioon.

Ahvion uusien teos, Kristittynä Suomessa: Miten olla, elää ja toimia? (Kuva ja Sana, 2019) on juuri julkaistu.

Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaupallisten sotilas- ja turvallisuusyritysten vaikutuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.