Aluksi: Euroopan muuttuvat kertomukset

Kuva: Syd Wachs / Unsplash.
Lukuaika: 2 min. 

Syksyn 2018 kirjoitussarjassa pureudutaan Euroopan muuttuviin kertomuksiin keskeisten eurooppalaisten aatteiden ja ajattelijoiden johdolla.

Suhde historiaan on määritellyt erityisellä tavalla eurooppalaista kulttuuria ja politiikkaa. Toisin kuin Roomaa tai moderneja kansallisvaltioita, Eurooppaa ei koskaan perustettu yhteiseen myyttiin tai kansakuntaan vedoten. Eurooppalainen yhteisö on sitä vastoin jatkuvasti määritellyt itsensä sellaista monimuotoisuutta vasten, joka luonnehti keskiaikaisia kaupunkivaltioita tai nykyaikaisia kansallisvaltioita.

Eurooppalaisen poliittisen unionin oikeutusperusta on löytynyt vakauden ja jatkuvuuden etsimisestä, ulkoisten konfliktien torjunnasta ja sisäisten kriisien ylittämisestä. Muuttumattoman olemuksen sijaan Eurooppaa on perusteltu tilanne- tai kontekstisidonnaisin argumentein painottaen sekä alueen sisäistä vakautta että suojautumista oletettua ulkoista uhkaa vastaan.

Esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeisessä eurooppalaisessa kertomuksessa nämä tekijät ovat jatkuvasti menneet päällekkäin. Yhtäältä Euroopan yhteisön alkusysäys – Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (1951) – motivoitui pyrkimyksestä saattaa eurooppalaisten valtioiden taloudelliset intressit yhteen. Toisaalta Rooman sopimuksesta (1957) lähtien eurooppalainen poliittinen unioni määritti itsensä kilpailevia taloudellisia järjestelmiä ja supervaltoja vastaan.

Vaikka vallitsevat eurooppalaiset kertomukset ovatkin heijastelleet monessa suhteessa kulloistenkin vallanpitäjien intressejä, ei Eurooppa itsessään ole missään vaiheessa tyhjentynyt näihin. Eurooppalainen projekti on heijastanut eurooppalaisen poliittisen filosofian perinteessä esiintyneitä ideoita: liberalismia ja markkinataloutta, konstitutionalismia ja valtiojohtoisuutta, demokratiaa ja hyvinvointivaltiota – tai pikemminkin näiden kamppailua.

Miltä Eurooppa näyttää, kun sitä tarkastellaan institutionaalisen historian sijaan oikeushistorian, filosofian tai antropologian näkökulmasta?

Eurooppalaisen projektin onnistumisia ja murroskohtia on selitetty ja arvioitu näihin ideoihin nojaten. Esimerkiksi fasismin nousua 1920–30-luvuilla on totuttu selittämään markkinoiden epäonnistumisen, demokratian kriisin ja nationalistisen valtiososialismin avulla.

1990-luvulta alkanut poliittinen yhdentymiskehitys on puolestaan nähty uuden konstitutionalismin, liberalismin ja markkinatalouden aikakautena.

Vuodesta 2008 alkanut eurokriisi on pakottanut ajattelemaan uudelleen taloudellisen integraation suhdetta poliittiseen vakauteen ja hyvinvointivaltion tulevaisuuteen.

Käsitykset historian suunnasta ovat olennainen osa eurooppalaista kulttuuria ja politiikkaa. Ne rakentavat eurooppalaista poliittista yhteisöä, mutta muodostavat samalla keinotekoisia raja-aitoja kulttuurien välille.

Politiikasta-lehden syksyn 2018 kirjoitussarjassa pureudutaan Euroopan muuttuviin kertomuksiin keskeisten eurooppalaisten aatteiden ja ajattelijoiden johdolla. Miltä Eurooppa näyttää, kun sitä tarkastellaan institutionaalisen historian sijaan oikeushistorian, filosofian tai antropologian näkökulmasta? Miten kokemukset pakolaisuudesta ja maahanmuutosta ovat muokanneet ymmärrystämme Euroopasta? Mitkä ovat Euroopan historian unohdettuja käännekohtia?

Kirjoittajat työskentelevät Suomen Akatemian uudessa huippuyksikössä Law, Identity and the European Narratives.

FT Timo Miettinen toimii tiiminvetäjänä Suomen Akatemian huippuyksikössä Law, Identity and the European Narratives.

Kirjoitus on osa Euroopan muuttuvat kertomukset -sarjaa

 

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*