Automaatiokeskustelun uusin erä

Alex Knight / Unsplash
Lukuaika: 5 min.

Kuka vielä muistaa koronakriisiä edeltäneen keskustelun syntymässä olevasta teknologisesta kumouksesta ja työn automatisoinnin ennennäkemättömästä aallosta? Toisesta koneajasta ja robottien kukoistuksesta kertovat tarinat juoksuttivat lukijan tajuntaan toinen toistaan huikeampia jo toteutuneita tai toteutumisen kynnyksellä olevia esimerkkejä tekoälyn, koneoppimisen ja automatiikan avaamista uusista mahdollisuuksista ja uhkista.

Teknologinen muutos ei ole pysähtynyt pandemian myötä, mutta automaatiota ja työn tulevaisuutta koskevan keskustelun rajat ovat sen myötä tulleet paremmin näkyviin. Näitä rajoja luotaavat myös Aaron Benanavin, Gavin Muellerin ja Jason Smithin uudet kirjat, joita yhdistää kiihtyvästä teknisestä muutoksesta kertovan automaatiodiskurssin kritiikki.

 

Automaatiokeskustelun historialliset aallot

Aaron Benanav esittää kirjassaan Automation and the Future of Work, että keskustelu automaatiosta ja sen vaikutuksista nousee yhteiskunnalliseen huomiotilaan säännöllisesti vaipuen sitten taas vuosiksi pimentoon. Automaation ja työn tulevaisuuden ympärille nousseen keskustelun eri aaltoihin on yhdistynyt näkemys teknologisen työttömyyden noususta ja yhteiskunnallisen järjestyksen romahduksesta, joka on kuitenkin mahdollista estää organisoimalla yhteiskunnan toiminta uudella tavalla.

Historiallisesti automaatiokeskustelun aiempia huippukausia ovat olleet 1930-, 1950- ja 1980-luvut. Uudelleen aihe nousi laajan huomion kohteeksi 2010-luvun puolivälin tienoilla. Uuden informaatioteknologian tarjoamia mahdollisuuksia ja uhkia kartoittaneet kirjoittajat visioivat tekoälyn ja koneoppimisen mahdollistaman teknisen kumouksen tarkoittavan ratkaisevaa käännettä suhteessa vanhaan.

Keskustelu automaatiosta ja sen vaikutuksista nousee yhteiskunnalliseen huomiotilaan säännöllisesti vaipuen sitten taas vuosiksi pimentoon.

Teknofuturistisen automaatiokirjallisuuden tunnusomaisia esityksiä ovat esimerkiksi Erik Brynjolfssonin ja Andrew McAfeen Second Machine Age ja Martin Fordin Rise of the Robots (suom. Robottien kukoistus).

Automaatioteoreetikkojen argumentti kuuluu, että uudenlaisen kehittyneemmän tekniikan käyttöönotto laskee työvoiman kysyntää kaikkialla taloudessa ja kun tämän myötä palkat taantuvat, kasvava osuus tuloista päätyy pääomanomistajien kirstuun. Tämä kehitys uhkaa kirjoittajien mukaan lopulta johtaa Brynjolfssonin ja McAfeen sanoin  “kapitalismin virhetilaan” tai “automatisoituun feodalismiin”, kuten Ford kirjoittaa.

Huoli hyvien työpaikkojen katoamisesta palvelutöiden automaation myötä on saanut yhdysvaltalaisia liberaaleja yrittäjiä ja ay-toimijoita varoittamaan käynnissä olevasta teknologisesta sodasta normaaleja ihmisiä vastaan ja liputtamaan perustulon puolesta.

 

Uusi automaatiodiskurssi

Benanav kutsuu uusia työn lopun ja kahleista vapautuneen teknologisen potentiaalin visioita automaatiodiskurssiksi. Tämän tulkintakehikon mukaan elämme kiihtyvän teknisen muutoksen aikakautta. Tämä kehitys on niin nopeaa, että työmarkkinat eivät ehdi sopeutua, vaan työläisten korvaaminen yhä kehittyneemmillä koneilla johtaa pahenevaan massatyöttömyyteen. Ennusteen kääntöpuolena on lupaus, jonka mukaan olemme saavuttamaisillamme tilan, jossa lähes kaikki työ on automatisoitavissa itseliikkuville koneille ja tekoälylle työläisten laajamittaisen koneilla korvaamisen ansiosta.

Tulkintakehikon mukaan elämme kiihtyvän teknisen muutoksen aikakautta. Tämä kehitys on niin nopeaa, että työmarkkinat eivät ehdi sopeutua, vaan työläisten korvaaminen yhä kehittyneemmillä koneilla johtaa pahenevaan massatyöttömyyteen.

Edellä kuvattu yhteiskunnallinen muutos synnyttää automaatioteoreetikkojen mukaan vakavan ristiriidan: ihanteellisesti automaation tulisi tarkoittaa ihmiskunnan vapautumista raadannasta, mutta koska ihmisten on tehtävä työtä hankkiakseen elantonsa, vapautuminen työstä tarkoittaa ihmisten enemmistölle heidän toimeentulonsa riistämistä.

Estääksemme massatyöttömyyden aiheuttaman yhteiskunnallisen katastrofin toteutumisen meidän on rikottava yhteys ihmisten ansaitseman tulon ja työnteon väliltä tarjoamalla kaikille perustulo, joka avaa portin uuteen yhteiskuntaan.

 

Kapitalismi ja automaation paradoksi

Siinä missä kapitalismin olemassaolo on edellä viitatuille liberaaleille automaatioteoreetikoille lähes metafyysinen kyseenalaistamaton raja, automaation tarjoamien mahdollisuuksien pohjalta on myös etsitty kapitalismin ylittäviä polkuja. Radikaalit automaatioteoreetikot kohdistavat kritiikkinsä teknologian uhkien sijaan ennen kaikkea kapitalismiin. Tyyppiesimerkkejä tällaisesta radikaalista automaatioteoriasta ovat esimerkiksi Alex Williamsin ja Nick Srnicekin kirja Inventing the Future tai Peter Frasen teos Four Futures.

Kapitalismissa kannusteet automatisointiin kohdistuvat ensisijaisesti niiden tehtäviin, jotka tulevat kalliiksi pääomalle tai antavat kiinnepisteitä työläisten neuvotteluvoimalle.

Kapitalismin suhde teknologian suunnitteluun ja käyttöönottoon on usein ristiriitainen. Rationaalisesti järjestetyssä yhteiskunnassa työtä säästävää koneistoa käytettäisiin ensisijassa kaikkein raskaimpien ja epämiellyttävimpien, mutta yhteiskunnallisesti tarpeellisina pidettyjen tehtävien suorittamiseen. Kapitalismissa kannusteet automatisointiin kohdistuvat ensisijaisesti niiden tehtäviin, jotka tulevat kalliiksi pääomalle tai antavat kiinnepisteitä työläisten neuvotteluvoimalle.

Teknologia ei vaikuta taloudessa ja työmarkkinoilla omalakisesti riippumatta politiikasta. Jos työvoima on halpaa, pääomalla on vähän kiinnostusta investoida kalliisiin koneistoihin, jotka ovat vaarassa menettää nopeasti arvonsa. Monissa tapauksissa, jossa työtä säästävää tekniikkaa voitaisiin ja pitäisi käyttöönottaa, sitä ei tehdä, koska se ei tuota voittoa.

Tästä seuraa radikaalien automaatioteoreetikkojen ohjelma: koska kapitalismi ei ole automatisoimassa juuri niitä tehtäviä, jotka kipeimmin sitä vaatisivat, meidän pitää vaatia tarpeettoman ja epähumaanin työn automatisoinnin mahdollistavia yhteiskunnallisia uudistuksia.

 

Teknologia luokkataistelun välineenä

Gavin Muellerin kirja Breaking Things at Work tarkastelee tapoja, jolla työläisten asemaa heikentäneen teknologian käyttöönottoa on aktiivisesti vastustettu kapitalismin historiassa. Mueller argumentoi, että automaatioteoreetikkojen ennustukset työn lopusta nojaavat virheelliseen ymmärrykseen siitä, mitä tapahtuu, kun koneet otetaan käyttöön. Pääoman ehdoilla suunniteltu ja käyttöönotettu teknologia edistää kapitalismin tavoitteita: se pakottaa työntekijöitä työskentelemään pidempään ja voimaperäisemmin, rajoittaa heidän autonomiaansa ja tuhoaa heidän organisoitumisensa edellytyksiä.

Teknologiassa ei ole tärkeää vain työn tuottavuus vaan myös se, kuka hallitsee työprosessia.

Mueller korostaa, että automaatioteknologiat tuskin ovat hyödyllisiä sosialistisen liikkeen kannalta, koska teknologia on jo suunniteltu murtamaan työläisten vastarintaa. Teknologiassa ei ole tärkeää vain työn tuottavuus vaan myös se, kuka hallitsee työprosessia.

Tekninen kehitys tuo mukanaan varallisuuden kasautumista ja siten keskittää valtaa pääomalle. Kapitalismi toimii normaalilla tavallaan tuottaessaan harvoja voittajia, joiden tarina kerrotaan historiankirjoissa ja suuren määrän häviäjiä, jotka unohdetaan.

Tekninen kehitys tuo mukanaan varallisuuden kasautumista ja siten keskittää valtaa pääomalle.

Automaatio ei sellaisenaan hävitä työtä eikä tuota työn jälkeistä yhteiskuntaa. Pääoman palveluksessa toimiva työnjohto voi sen avulla järjestellä työvoimaa uudelleen eristäen ja yhdistäen tehtävien uusiksi sekä muuttaen työnkuvia ja karsien keskitason työtehtäviä. Tämä kehitys johtaa työvoiman kahtiajaon vahvistumiseen, jossa yhtäällä ovat varakkaat omistajat ja heidän apulaisensa sekä toisaalla työläiset, jotka koneellistamisen ansiosta eivät ensisijaisesti ole korvattavissa koneilla, vaan toisilla työläisillä.

 

Automaation kehityksen ristiriidat

Jason Smith analysoi kirjassaan Smart Machines and Service Work erityisesti palvelutyön automaation näkymiä. Smithin mukaan teollisuudessa tapahtuneen kaltaista automatisaation etenemistä tullaan tuskin palveluissa näkemään, sillä useimmat palvelutyön prosessit ovat liian jäsentymättömiä ja ihmisiin sidottuja automatisoitaviksi. Työmarkkinoilla ei myöskään ole ongelmia saada halpaa työvoimaa, mikä heikentää kannusteita automatisoida palveluita.

Automaatiodiskurssia luonnehtii ajatus, jonka mukaan kiihtyvän automaation tuloksena on massatyöttömyys. Tilastot kuitenkin kertovat, että työpaikkojen tuhoutuminen ei ole kiihtymässä, vaan niiden syntyminen on hidastunut.

Teknologisen muutoksen kannalta tarpeelliset investoinnit ovat olleet länsimaissa laskussa ja muutoksen tahti on ainoastaan hidastunut 2000-luvulla. Työvoiman heikko kysyntä ei johdu hidastuneesta talouskasvusta, vaan kiihtyneestä teknisestä muutoksesta.

Tilastot kertovat, että työpaikkojen tuhoutuminen ei ole kiihtymässä, vaan niiden syntyminen on hidastunut.

Kuten Benanav, myös Smith katsoo, että kapitalismissa työpaikkoja uhkavat ensisijaisesti talouskriisit ja lama, eikä automaatio sinänsä. Kapitalistisen kilpailun voittajia kerääntyy sinne, missä teknologinen dynamismi on kiihkeintä ja häviäjiä sinne, missä sitä ei ole.

 

Tuottavuusparadoksin jäljillä

Taloustieteilijä Robert Solow kiteytti jo 1980-luvun automaatiokeskustelun yhteydessä niin sanotun tuottavuusparadoksin ydinongelman toteamalla, että näemme tietokoneajan kaikkialla paitsi tuottavuustilastoissa. Työn tuottavuuden viime vuosikymmenten hitaan kehityksen selittäminen on ilmiö, jota automaatioteoreetikkojen on ollut vaikea tulkita.

Smithin ja Benanavin analyysit automaation roolista maailmantaloudessa tulevat lähelle toisiaan. Merkittävä tulkintaero koskee työn tuottavuuden heikon kehityksen ja tuottavien investointien kuihtumisen perimmäistä selitystä. Benanav ymmärtää taloushistorioitsija Robert Brennerin tapaan investointien laskun syyn olevan kiristyneen maailmanmarkkinakilpailun synnyttämässä teollisessa ylikapasiteetissa.

Työn tuottavuuden viime vuosikymmenten hitaan kehityksen selittäminen on ilmiö, jota automaatioteoreetikkojen on ollut vaikea tulkita.

Smith sen sijaan näkee klassiseen marxilaiseen tapaan hitaan tuottavuuskehityksen taustalla kapitalismin voittoasteen laskusta aiheutuvat rakenteelliset ongelmat, joiden juuret ulottuvat 1970-luvulle saakka. Kun lisäarvoa tuottamattoman työn osuus yhteiskunnallisesta kokonaistyöstä kasvaa, tämä painaa alas voittoastetta, jonka lasku näkyy investointien kokoon kuivumisena ja työttömyyden kasvuna sekä heikkona palkkakehityksenä.

 

Automaatio ja työn tulevaisuus

Automaatiopuhe saattaa kuulostaa uskottavalta ja sen tarjoilemat teknologiset mahdollisuudet ovat hätkähdyttäviä. Tulkintakehikon perusongelma on, että sen keskeinen väite kiihtyvästä teknisestä muutoksesta ei pidä paikkaansa. Synnytetyn mielikuvan ja todellisten tapahtumien välillä on suuri kuilu.

Pisimmälle teknologiaa kohtaan suunnatussa epäilyssä menee Mueller, joka ehdottaa, että radikaalin vasemmiston pitää vaatia teknisen muutoksen hidastamista. Tekniikan perusteiden horjuttamisen ja pääoman saalinhimon rajaamisen lisäksi voidaan toisaalla kehittää vastarinnan muotoja ja työväestön itseorganisaatiota. Tämän abstraktin strategian ongelmana on, että usein kun muutosta yritetään hidastaa ja kammeta, se lyö lopulta läpi suuremmalla voimalla ja toteutuu viimein kaoottisena purkauksena.

Väite kiihtyvästä teknisestä muutoksesta ei pidä paikkaansa. Synnytetyn mielikuvan ja todellisten tapahtumien välillä on suuri kuilu.

Automaatio kapitalismin ylittämisen strategiana on radikaaleille automaatioteoreetikoille houkutteleva idea, koska sen nimissä yhteiskunnallisten suhteiden organisoinnin voi toivoa tapahtuvan ilman keskitettyä suunnittelua. Työvoiman heikko kysyntä johtuu hidastuneesta talouskasvusta eikä kiihtyneestä teknisestä muutoksesta.

On kuitenkin epärealistista olettaa, että yhteiskunta, joka ei kykene ratkaisemaan rationaalisen taloudellisen suunnittelun ongelmia, kykenisi viemään automaation niin pitkälle, että tuotannon ja jakelun järjestämisen kysymykset ratkeaisivat.

 

Miika Kabata on valtiotieteen maisteri, joka valmistelee Tampereen yliopistolla väitöskirjaansa työn poliittisesta filosofiasta koneiden ja automaation aikakaudella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*