DocPoint-arvio: ”Kuin aika olisi pysähtynyt”

Maaliskuussa 2022 venäläiset sotilaat surmasivat kymmeniä siviilejä Pohjois-Ukrainassa sijaitsevassa Butshan kaupungissa. When Spring Came to Bucha kertoo elämästä Venäjän joukkojen lähdön jälkeen.  

When Spring Came to Bucha (Marcus Lenz & Mila Teshaieva, 2022) esitetään DocPoint-festivaalilla perjantaina 3.2. ja lauantaina 4.2.

Saksalaisen Marcus Lenzin ja ukrainalaisen Mila Teshaievan ohjaama When Spring Came to Bucha on ansiokas kuvaus sodan aiheuttamasta traumasta ja siitä, miten ihmiset pyrkivät selviytymään heitä kohdanneesta tragediasta.

Nimensä mukaisesti yksi dokumentin keskeisistä teemoista on kevät: ylösnousemuksen ja uuden alun aika. 

Venäjän joukot ovat vetäytyneet Ukrainan Butshasta ja on aika siivota pihat ja kodit, palata kouluun ja tanssia häitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö samalla olisi myös aika itkeä sodassa kaatuneita ja surra omia henkilökohtaisia menetyksiä.

Ohjaajat asettavatkin dokumentissaan normaaliuden käsitteen suurennuslasin alle. 

He havahduttavat katsojan pohtimaan sitä näkymätöntä voimaa, joka kumpuaa vapaudesta toimittaa rauhassa arkipäiväisiä askareita. Jokapäiväiset toimet, kuten ruohon leikkaaminen tai ruoanlaitto omassa keittiössä, tulevat uudella tavalla merkitykselliseksi, kun tapahtumapaikkana on sodan vastapuolen alta vastikään vapautettu kaupunki.

Pohdin tässä arviossa Lenzin ja Teshaievan dokumentin sanomaa ja asetan sen Ukrainan sodan laajempaan kontekstiin. Kerron muun muassa Butshan valtaukseen johtaneista tapahtumista sekä kansainvälisen yhteisön reaktiosta kaupungista keväällä 2022 paljastuneisiin raakuuksiin.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja “Butshan verilöyly”

Venäjän armeija valloitti Butshan kaupungin 27. helmikuuta. Ukrainan sodan alkamisesta oli kulunut vain kolme päivää, ja oltiin vielä sodan niin sanotussa ensimmäisessä vaiheessa: Venäjä eteni maan halki leveällä rintamalla ja pyrki saamaan haltuunsa suuria kaupunkeja.

Aiempina päivinä vihollisjoukot olivat edenneet yli 400 kilometriä Itä-Ukrainan rajalta kohti maan pääkaupunkia Kiovaa. Ukrainaan oli julistettu sotatila, ja presidentti Volodymyr Zelenskyi oli allekirjoittanut määräyksen yleisestä liikekannallepanosta Venäjän aloittaman hyökkäyssodan takia.

Vihollinen hyökkäsi maata pitkin ja ilmasta käsin, ja ukrainalaiset puolustivat maataan kiivaasti. 

Kun venäläisjoukot pääsivät noin kolmenkymmenen kilometrin päähän Ukrainan pääkaupungista Kiovasta, niiden eteneminen pysähtyi. Yhdeksi keskeiseksi joukkojen väliseksi rajalinjaksi muodostui Kiovan länsipuolella virtaava Irpin-joki.

Viimeisimpien vahvistettujen tietojen mukaan Venäjän joukot tappoivat alueella yhteensä 100 siviiliä. Kuolleista 75 oli aikuisia miehiä, 20 naisia ja 5 lapsia.

Vaikka ukrainalaiset kykenivät estämään venäläisjoukkojen etenemisen Kiovaan, joen toisella puolella sijaitsevat Irpinin ja Butshan kaupungit joutuivat vihollisen haltuun.

Kun venäläiset perääntyivät Butshasta noin kuukautta myöhemmin, alueelle palaavia ukrainalaisia odotti järkyttävä näky. Kaduilla lojui siviiliasuisten ihmisten ruumiita, joista monet oli surmattu teloitustyyliin, selkään tai päähän ampumalla. Osa ruumiista oli heitetty joukkohautoihin tai poltettu.  

Viimeisimpien vahvistettujen tietojen mukaan Venäjän joukot tappoivat alueella yhteensä 100 siviiliä. Kuolleista 75 oli aikuisia miehiä, 20 naisia ja 5 lapsia.

Toukokuussa 2022 YK:n ihmisoikeusneuvosto äänesti sen aiemmin muodostaman, Ukrainan sodan tapahtumiin perehtyvän tutkimusryhmän mandaatin laajentamisen puolesta. Päätös hyväksyttiin äänin 33 puolesta ja 2 (Kiina ja Eritrea) vastaan. Yhteensä 12 maata pidättäytyi äänestämästä.

Uusi mandaatti koski erityisesti Kievin, Chernihivin, Kharkivin ja Sumyn alueilla helmi-maaliskuussa mahdollisesti tapahtuneita sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan tai muita kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksia.

Inhimillisen kärsimyksen kasvot

Ihmisoikeuskomission asettaman tutkimusryhmän löydösten mukaan Venäjän joukot ovat syyllistyneet Ukrainassa sotarikoksiin. Joukkojen toteuttamiin laittomuuksiin lukeutuvat muun muassa siviilien tarkoituksellinen surmaaminen, yksityisen omaisuuden tuhoaminen ja ryöstely sekä seksuaalinen väkivallan käyttäminen yhtenä sodan keinona.

On myös todisteita siitä, että Venäjän armeija olisi tieten tahtoen pommittanut asuinrakennuksia ja siviili-infrastruktuuria, kuten voimaloita ja sähkönjakeluverkkoa.

Siinä missä YK:n kaltaisten isojen kansainvälisten toimijoiden raportoinnissa korostuu kollektiivinen sodan kokemus, Lenzin ja Teshaievan dokumentti keskittyy yhteen pieneen yhteisöön. Se kuvaa tapahtumia Butshaan jääneiden tai sinne pian Venäjän joukkojen lähdön jälkeen palanneiden siviilien näkökulmasta.

Yksi dokumentin keskeisistä vahvuuksista onkin tapa, jolla se antaa kasvot sodan aiheuttamalle inhimilliselle kärsimykselle. Sen kuvat tulevat iholle ja muistuttavat suomalaista katsojaa siitä, millaista on olla aseellisesti ylivoimaisen suurvallan hyökkäyksen kohteena.

Siinä missä YK:n kaltaisten isojen kansainvälisten toimijoiden raportoinnissa korostuu kollektiivinen sodan kokemus, Lenzin ja Teshaievan dokumentti keskittyy yhteen pieneen yhteisöön.

Dokumentti kuvaa tuskallisen tarkasti prosesseja, joilla paikalliset viranomaiset yrittävät korjata venäläisjoukkojen jälkeensä jättämiä tuhoja. Se näyttää, kuinka kuolleita kaivetaan ylös joukkohaudoista, viedään ruumishuoneelle tunnistettavaksi ja sieltä edelleen uudelleenhaudattavaksi.

Kunnalle työskentelevä Yuri on vastuussa sekä vaurioituneiden vesijohtoputkien korjaamisesta että arkkujen hankkimisesta kuolleille. “Kuka mukaan tätä tekisi”, hän toteaa dokumentissa ja kohauttaa olkiaan.

Siinä missä DocPointissa vuonna 2020 näytetty The Cave oli ylistyslaulu sodan keskellä työskenteleville syyrialaisille lääkäreille, When Spring Came to Bucha on kuvaus ukrainalaisten paikallisviranomaisten periksiantamattomuudesta ja urhoollisuudesta venäläisjoukkojen tekemien raakuuksien äärellä.

Siviilit sotarikostutkinnan keskellä

Toinen huomionarvoinen seikka Lenzin ja Teshaievan dokumentissa on tapa, jolla se kiinnittää huomiota siviilien ja sotarikostutkijoiden väliseen jännitteiseen suhteeseen. Dokumentti näyttää esimerkiksi sen, kuinka viranomaisten tarve kerätä tietoja Venäjän joukkojen toiminnasta rajoittaa kaupungin asukkaiden halua siivota taloistaan sodan jäljet. 

Patjoista löytyy verijälkiä ja luoteja. Vielä tutkimatta oleville alueille ei saa mennä, koska niistä saattaa löytyä räjähteitä tai venäläisten virittämiä ansoja.

Sotarikostutkinnan seurauksena yksityisestä omaisuudesta tulee julkista todistusaineistoa. Siviilit ovat tiedonantajia, joita ohjataan huoneesta toiseen ja pyydetään raportoimaan kokemuksistaan.

Yhteen huoneeseen voi toimittaa listan tuhoutuneesta tai varastetusta omaisuudesta. Toisessa voi tehdä ilmoituksen kuolleista tai kadonneista henkilöistä, ja kolmannessa kertoa Venäjän joukkojen liikkeistä.

Dokumentti näyttää esimerkiksi sen, kuinka viranomaisten tarve kerätä tietoja Venäjän joukkojen toiminnasta rajoittaa kaupungin asukkaiden halua siivota taloistaan sodan jäljet. 

Myös tapa, jolla paikalliset asukkaat suhtautuvat kotiseutuunsa on muuttunut sodan seurauksena.

Tämän tunteen sanoittaa Butshasta paennut, mutta myöhemmin kaupunkiin perheensä kanssa palannut kouluikäinen Olenka. Hän kuvailee, kuinka kotiinpaluu on ollut monin tavoin katkeransuloinen kokemus.

Yhtäältä Olenka kertoo tuntevansa, että mikään ei ole muuttunut. “Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt”, hän sanoo samalla kun istuu siskonsa kanssa huoneessaan piirtämässä. Seuraavassa lauseessa tytöt kertovat säikkyvänsä ohi ajavien rekkojen ääniä, koska erehtyvät luulemaan niitä tankeiksi.

Kaupunki, johon he ovat palanneet on yhtä aikaa turvallinen ja turvaton, sekä tuttu että tuntematon.

Synkkä tulevaisuus

Vaikka Butshassa tapahtuneista sotarikoksista on olemassa verrattain paljon todistusaineistoa, on epävarmaa, saadaanko syylliset vastuuseen teoistaan.

Kansainvälistä järjestelmää on viime vuosina vaivannut erityisesti humanitaaristen kysymysten politisoituminen. Tämä on ajanut sen usein poliittiseen umpikujaan ja heijastunut negatiivisesti YK:n turvallisuusneuvoston kykyyn ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.

Vaikka viimeaikaiset kokemukset eivät vala uskoa tulevaan, on tärkeää ylläpitää painetta kansainväliseen lakiin kirjatun vastuuvelvollisuuden toteutumisesta.

Esimerkiksi Syyrian presidentti Bashar al-Assadin ja venäläisjoukkojen Syyrian sodassa siviileihin kohdistamat väkivallanteot ja muut sotarikokset ovat edelleen pitkälti rankaisematta.

Vaikka viimeaikaiset kokemukset eivät vala uskoa tulevaan, on tärkeää ylläpitää painetta kansainväliseen lakiin kirjatun vastuuvelvollisuuden toteutumisesta. Sillä aikaa konflikti Ukrainassa jatkuu, elämä palaa vapautettuihin kaupunkeihin ja sodan jaloista selvinneet ihmiset tekevät kukin parhaansa siirtyäkseen eteenpäin.

Iida-Maria Tammi on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella ja yksi Politiikasta-verkkolehden päätoimittajista. Hänen väitöskirjansa käsittelee avustustyöntekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja humanitaarisen avun poliittista käyttöä Syyrian konfliktissa.

Artikkelin pääkuva: DocPoint.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös