DocPoint-arvio: Läheisten hoivatyö kannattelee transmiehen suruprosessia

Drömprins on ristiriitainen, hyvin raskas, mutta samalla kaunis kuvaus trauman kohtaamisesta, sen läpikulkemisesta ja pitkästä matkasta kohti toipumista.

Prince of Dreams on katsottavissa verkossa DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalien ajan 31.1.-6.2.2022.

 

Jessica Nettelbladtin ohjaama ”Prince of Dreams (alkup. ”Drömprins”) seuraa Malmösta kotoisin olevan, ruotsalais-puolalaisen Erikin elämää kymmenen vuoden ajan. Elokuvan tarina alkaa 130 kilometrin pituisesta pyhiinvaellusmatkasta Ranskan Pyreneiden halki kohti Espanjan Santiago de Compostelaa. 27-vuotiaan Erikin sukupuolenkorjausprosessista, sen lääketieteellisistä vaiheista ja lopulta juridisesta sukupuolen vahvistamisesta on jo useita vuosia aikaa, mutta Erikiä kuormittavat ahdistuneisuus, masentuneisuus sekä itsetuhoiset ajatukset. Erik joutuu sairauslomalle työstään kirkon siivoojana.

 

Trauman ajallisuus

Vaikka Erikin sukupuolenkorjausprosessin representaatio on Nettelbladtin dokumentissa melko tyypillinen, lapsuudenkuvista ensimmäiseen testosteronipistokseen ja kirurgisiin hoitoihin keskittyvä tarina, elokuvan tarinankaari ei kuitenkaan ole lineaarinen, kuten tyypillisissä transihmisistä kertovissa valtamediarepresentaatioissa. Nettelbladtin ohjauksessa Erikin elämässä siirrytään menneeseen, takaisin nykyaikaan ja muistoihin, joita Erik ei kykene sanallistamaan.

Elokuvan päätarinankaaren rinnalla kulkee repaleinen, Erikin varhaisessa teini-iässä tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttaman trauman ajallisuus, jossa menneet asiat palaavat päähenkilön mieleen uudelleen ja uudelleen. Menneisiin muistoihin liittyy myös koulukiusaaminen ja ulossulkeminen poikaporukoista. Juuri tästä johtuen elokuva onnistuu kuvaamaan sukupuolenkorjausprosessin täysin luonnollisena, joidenkin ihmisten elämään kuuluvana asiana.

Menneisiin muistoihin liittyy myös koulukiusaaminen ja ulossulkeminen poikaporukoista.

Korjausprosessi on tavallaan dokumentin sivujuonne ja pääaiheeksi nousee käsittelemättömän trauman kohtaaminen ja sureminen. Elokuva myös oikaisee onnistuneesti stereotyyppiset uskomukset, joiden mukaan transsukupuolisuuteen löytyisi jokin etiologinen, traumaperäinen syy. Osoittelemisen tai selittämisen sijaan elokuvan pääaiheet nousevat esille päähenkilöiden välisissä keskusteluissa.

 

Naisten hoiva- ja tunnetyön merkitys Erikin trauman kohtaamisessa

Nettelbladtin ohjauksen vahvuus on Erikin ja hänen ihmissuhteidensa kuvauksessa. Koko kymmenen vuoden ajan trauman haavoittaneen Erikin elämää kannattelee kolmen naisen antama hoiva ja tunnetyö. Elokuvassa nähdään useita herkkiä ja psykologisesti intiimejä kohtauksia, joissa Erikin puolalaistaustainen äiti tukee ja kannattelee poikaansa tämän pohtiessa elämäänsä ja sukupuolenkorjausprosessin eri vaiheita. Äiti on myös tukena Erikin yrittäessä löytää tapoja ilmaista kärsimystä, jolle ei löydy sanoja.

Äidin lisäksi Erikin elämässä on isoäiti, jota Erikin sukupuolenkorjaus ei hätkähdytä, sisko, sekä tyttöystävä ja myöhemmin aviopuoliso Martyna. Martynan ja Erikin äidin välille syntyy intohimoinen riita Erikin muuttaessa tyttöystävänsä kanssa uuteen kotiin ja äidin käsitellessä ristiriitaisia ja kipeitä, poikansa itsenäistymiseen liittyviä tunteita. Martyna taas kokee joutuvansa vetämään terveitä rajoja Erikin äidille, jotta äiti ei liikaa sekaantuisi poikansa ja tämän tyttöystävän yhteiseen elämään ja päätöksiin. Pariskunta ei esimerkiksi heti halua kertoa mitään Erikin transtaustasta Martynan perheelle, vaan sanovat Erikin olevan umpisuolen tulehduksen takia sairaalahoidossa, kun tosiasiassa Erik käy läpi genitaalikirurgisen prosessin. Erikin äiti taas on huolissaan Erikin turvallisuudesta jos transtausta tulee esiin jollain yllättävällä tavalla ja päättää ottaa yhteyttä Martynan äitiin. Lopulta Martynan perhe kuitenkin tukevat hekin Erikiä ja Martynaa. Herkässä kohtauksessa Erikin äiti ja Martyna sopivat riitansa.

Äiti on tukena Erikin yrittäessä löytää tapoja ilmaista kärsimystä, jolle ei löydy sanoja.

Martyna on myös keskeisessä asemassa tukiessaan Erikin pyrkimyksiä kuvata traumaan liittyviä tunteita kuvanveiston ja savimuovailun keinoin. Dokumenttielokuvan lopussa Martyna odottaa Erikiä Santiago de Compostelassa tämän saatua pyhiinvaellusmatkansa päätökseen. Erikin isä esiintyy dokumentissa vain lyhyesti, mutta isääkin kuvaavissa kohtauksissa fokus on henkilön pyrkimyksessä ymmärtää ja tukea lastaan – omista, sukupuoleen liittyvistä ennakkoluuloista ja epätietoisuudestaan huolimatta.

 

Yhteisöllisyys ja ihmissuhdeverkostot kannattelevat

Dokumentti kuvaa onnistuneesti läheisen ihmisen sairastumista masennukseen ja sairauden vaikutusta perheen elämään. Ennen pyhiinvaellusmatkalle lähtöään Martyna kuvailee avuttomuuden, uupumuksen ja riittämättömyyden tunteitaan liittyen Erikin tukemiseen ja auttamiseen. Lopulta Martyna itsekin uupuu ja masentuu.

Erik hakee katolilaisen uskonnollisen yhteisön ja oman henkilökohtaisen jumalasuhteensa avulla vastauksia kärsimykseen liittyviin kysymyksiin. Dokumenttielokuvassa kristillinen kärsimyksen ja ylösnousemuksen symboliikka rinnastetaan trauman kohtaamiseen ja suremattoman surun suremiseen. Pyhiinvaellusmatkalla Erik kävelee useita kymmeniä kilometrejä päivässä ja ystävystyy muiden, ympäri maailmaa vaellukselle tulleiden nuorten aikuisten kanssa.

Jälleen Nettelbladt kuvaa yhteisöllisyyden ja ihmissuhdeverkostojen merkitystä traumasta toipumisessa. Vaikka Erik lähtee matkalle yksin, hän tulee uusien ystävien kannattelemaksi ja löytää lopulta avaimia oman kärsimyksen läpikulkemiseen menettämättä itseään.

 

Transihmisten ja heidän läheisten jaksamisen turvaamiseksi tarvitaan ammatillista psykologista tukea

Elokuvan vahvuus on ristiriitaisella tavalla osittain myös dokumentin heikkous tai akilleen kantapää. Keskittymällä hyvin tiiviisti kymmenen vuoden ajan yksinomaan Erikin kärsimykseen sekä läheisimpien perheenjäsenten ja Erikin välisiin suhteisiin, elokuvasta jää pimentoon sateenkaariyhteisö. Esimerkiksi mielenterveysapua ja vertaistukea antavien kansalaisjärjestöjen yhteiskunnallinen merkitys puuttuu dokumentista. Dokumenttielokuvassa on vain yksi lyhyt kohtaus, jossa näytetään pakkosterilisaatiota vastustava, poliittinen protesti Malmön keskustassa.

Elokuvasta jää pimentoon sateenkaariyhteisö.

Kaikki transihmiset eivät toki halua olla tekemisissä toisten transihmisten kanssa tai olla osa laajempaa sateenkaariyhteisöä, mutta yhteisön näkymättömyys dokumentissa herättää kysymyksiä ohjaajan mahdollisesta sokeasta pisteestä tai normatiivisuudesta. Elokuva päättyy Erikin ja Martynan avioliittoon, jolloin heteronormatiivisuus ja avioliittoinstituutio näyttäytyvät sekä ulospääsynä masennuksesta että sisäänpääsynä yhteiskunnan hyväksymien yhteisöjen pariin.

Kuvaamalla niin intensiivisesti Erikin ahdistusta ja kärsimystä dokumenttielokuva toistaa ja vahvistaa stereotyyppistä representaatiota, jossa transihminen on aina onneton, yksinäinen ja ahdistunut. Ajatus siitä, että nuori aikuinen voisi kohdata teini-iän seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttaman trauman yksin ja uskonnollisen uskon avulla, ilman ammatillista traumapsykoterapiaa on suorastaan vaarallinen.

Transihmisten läheiset tarvitsisivat hekin matalan kynnyksen psykologista ammattiapua.

Elokuva nostaa kuitenkin esille yhteiskunnallisesti ja poliittisesti merkittäviä asioita, joista yksi on transihmisten ja heidän läheistensä ammatillisen, psykologisen tuen puute. Stigmatisoidun ihmisryhmän vähemmistöstressi, syrjintä sekä hoitamattomat mielenterveysongelmat johtavat tilastoidusti transihmisten korkeampiin itsemurhatilastoihin. Tässäkin dokumenttielokuvassa kerrotaan, että Erik on yrittänyt itsemurhaa kahdesti.

Transihmisille tukea ja hoivaa antavat läheiset tekevät usein raskasta hoivatyötä ja tarvitsisivat hekin matalan kynnyksen sosiaalista ja psykologista ammattiapua, sekä tutkittuun tietoon perustuvaa ohjausta, jota esimerkiksi uskonnollisilla yhteisöillä ei välttämättä ole. Muuten läheisilläkin on suuri riski sairastua vakavaan uupumukseen.

”Drömprins” on ristiriitainen, hyvin raskas, mutta samalla kaunis kuvaus trauman kohtaamisesta, sen läpikulkemisesta ja pitkästä matkasta kohti toipumista.

 

Julian Honkasalo on Suomen Akatemian tutkijatohtori ja sukupuolentutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa sekä Politiikasta-toimituskunnan jäsen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös