DocPoint: Bolsonaro, Thunberg ja Davosin eliitin pyöreät pöydät

Lukuaika: 4 min.

Marcus Vetterin The Forum esitetään DocPoint -elokuvafestivaalilla keskiviikkona 29.1. ja lauantaina 1.2. Tässä linkki elokuvan ohjelmatietoihin.

Eliitti kokoontuu vuosittain Davosiin Maailman talousfoorumiin rakentamaan yhteistä näkemystä globalisaation väistämättömyydestä. Marcus Vetterin dokumenttielokuva The Forum on herkullinen kurkistus Davosiin ja talousfoorumin kulisseihin.

Helikopterit ja mustat, panssaroidut limusiinit tuovat politiikan, talouden ja kulttuurin johtajat Sveitsin Davosin kauniisiin vuoristomaisemiin aina tammikuussa.

Tulevatko Brasilian presidentti Jair Bolsonaro, teknologiayhtiö Applen toimitusjohtaja Tim Cook ja ilmastoaktivisti Greta Thunberg Maailman talousfoorumiin vain nauttiakseen raikkaasta alppi-ilmasta, maittavasta sormiruuasta ja kerätäkseen lisää LinkedIn-kontakteja?

Eivät suinkaan, sillä Davosiin tullaan vahvistamaan eliitin yhteistä uskoa globaaliin markkinatalouteen.

Globalisaatiokonsensus on nimittäin koetuksella. Protektionismin ja populismin nousu haastaa ajatuksen rajattomasta maailmantaloudesta, jossa investoinnit virtaavat vapaasti.

Kasvava ilmastoliike vaatii samaan aikaan kapitalistisen talousjärjestelmän perustavaa remonttia.

Davoslaisuus on puolustuskannalla ja liberaalien demokratioiden sisäiset jännitteet tapetilla.

Maailman talousfoorumia totisesti tarvitaan.

Liberalismi ja demokratia tukkanuottasilla

Olemme tottuneet ajattelemaan, että liberalismi ja demokratia kuuluvat yhteen kuin kebab ja ranskalaiset. Tämän vuoksi läntisistä poliittisista järjestelmistä puhutaan usein nimenomaan liberaaleina demokratioina.

Liberaalia liberaalidemokratioissa on se, että niissä kunnioitetaan yksilöiden taloudellisia ja poliittisia vapauksia. Sana on vapaa, samoin poliittiset oikeudet. Yksityisomistusta suojataan.

Perustuslaki ja itsenäinen oikeuslaitos suojelevat vähemmistöjä enemmistön tyrannialta.

Samalla liberaalit demokratiat ovat demokraattisia, kansanvaltaisia. Poliittinen valta on viime kädessä kansalla.

Useimmiten tämä tarkoittaa edustuksellisuutta: valitsemme vaaleissa parlamenttiin kansanedustajia, joiden pitäisi tehdä kansan enemmistön tahdon mukaisia poliittisia päätöksiä ja sovitella äänestäjäryhmien välisiä kiistoja parlamentarismin puitteissa.

Demokratian ja liberalismin yhteiselo on usein rauhanomaista. Tällöin parlamenttien kokoonpanot tuntuvat heijastelevan kansalaisten poliittisia mieltymyksiä.

Eritoten vakaan talouskasvun oloissa liberaalit demokratiat pystyvät navigoimaan taloudellisten ja kansanvaltaisten vaatimusten ristipaineissa.

Ennen vuoden 2008 talouskriisiä keskustavasemmistolaiset ja -oikeistolaiset hallitukset tekivät liberaaleja talousuudistuksia ja uusivat demokraattisen mandaattinsa vakuuttavasti aina muutaman vuoden välein.

Talouskriisi ja sitä seurannut, usein ”populistiseksi” nimetty vastaisku liberaalidemokraattista järjestystä vastaan kuitenkin muistuttavat liberalismin ja demokratian suhteen hauraudesta.

Perustavat yksilönvapaudet ja -oikeudet on pultattu perustuslakiin.

Mitä tapahtuu, kun kansalaiset päättävät, demokraattisesti, hylätä liberalismin tai ainakin osan siitä?

Niin Donald Trumpin nousua kuin brexitiäkin on tulkittu nimenomaan liberalismin kriisinä: äänestäjät kapinoivat vapaakauppadoktriinia vastaan ja vaativat päättäjiltään protektionistisia toimia kansallisten etujen tukemiseksi.

Ajatus kansanvallan ja liberalismin välisestä jännitteestä ei tietenkään ole uusi. Tämän vuoksi liberaaleissa demokratioissa on järjestelmiä, joilla tiettyjä liberaaleja perusoikeuksia pyritään suojelemaan kansanvaltaisilta vaatimuksilta.

Perustavat yksilönvapaudet ja -oikeudet on pultattu perustuslakiin, johon on työlästä tehdä demokraattisia muutoksia. Itsenäiset tuomioistumiset tulkitsevat lakia poliittisista voimasuhteista riippumatta.

Ollaan oikeusvaltion ajatuksen ytimessä.

Talouspolitiikan puolella liberalismi on pyrkinyt suojautumaan demokraattisilta ylilyönneiltä siirtämällä osan talouspolitiikasta kansallisen poliittisen päätöksenteon ulottumattomiin.

Maailman kauppajärjestö WTO ja Euroopan unioni ovat talous- ja kauppasääntöineen ylikansallisia järjestelyjä, joiden tavoitteena on taata se, että vapaakauppa ja globalisaatio etenevät kansallisvaltioiden kulloisistakin puoluepoliittista kokoonpanoista riippumatta.

Globalisaatiokonsensusta rakentamassa

Globalisaatio ja vapaakauppa edellyttävät myös sitä, että poliittisilla päätöksentekijöillä on yhteinen tilannekuva maailmantaloudesta ja sen ongelmista.

Kun poliitikot ovat riippuvaisia äänestäjien ailahtelevaisista mielialoista, herää huoli: entä jos poliitikot hylkäävät globalisaation ja valitsevat sen sijaan populismin ja kansalliset edut?

Tämän vuoksi maailman päätöksentekoeliitti poliitikoista liike-elämän titaaneihin ja vaikutusvaltaisiin julkimoihin kokoontuu jälleen tammikuussa pieneen Davosin kaupunkiin Sveitsiin keskustelemaan globaalitalouden tilasta ja ongelmista.

Maailman talousfoorumi on saksalaisen insinöörin ja ekonomistin Klaus Schwabin vuonna 1971 perustama tapahtuma, joka kokoaa yhteen johtajia ja silmäätekeviä politiikan, kulttuurin ja liike-elämän aloilta.

Davosiin tullaan keskustelemaan maailman tilasta ja hiomaan yhteistä näkemystä siitä, millaisin eväin jatketaan eteenpäin. Rahoituksensa foorumi kerää kansainvälisiltä suuryrityksiltä.

Marcus Vetterin ohjaama dokumenttielokuva The Forum tarjoaa kerrassaan herkullisen näkymän talousfoorumiin ja sen kulisseihin. Vetter seuraa dokumentissaan vuosien 2018 ja 2019 talousfoorumeja.

Entä jos poliitikot hylkäävät globalisaation ja valitsevat sen sijaan populismin ja kansalliset edut?

Elokuva päästää katsojat keskelle eliitin pyöreän pöydän keskusteluja, joissa vilisevät trenditermit koneoppimisesta asioiden internetiin ja joista opimme, että maailmaa riivaavat ongelmat ovat viime kädessä teknologisia tai logistisia haasteita, jotka ratkeavat drooneilla tai datalla.

Vetter kuvaa kriittisesti mutta myötätuntoisesti talousfoorumin isää Schwabia, joka on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja alati suuremmaksi repeävästä taloudellis-sosiaalisesta kuilusta rikkaiden ja köyhien välillä.

Schwabin visiossa Davosin vuosittainen kokoontuminen on keino rakentaa sosiaalisesti vastuullisempaa ja myötätuntoisempaa eliittiä, joka kuuntelee kansalaisyhteiskunnan ääntä ja ottaa köyhimmät huomioon.

Samalla on tärkeää varmistua siitä, että keskellä brexitiä ja nationalismin nousua poliittiset päättäjät sitoutuvat globalisaatioon, joka on, kuten Schwab toteaa, auringonnousun ja -laskun kaltainen ”fakta”.

On huojentavaa kuulla Brasilian presidentin Bolsonaron vakuuttelua siitä, että Amazonin metsäpaloihin suhtaudutaan vakavasti, mutta vielä tärkeämpää on, että sijoittajat kuulevat Bolsonaron talousministeriltä Brasilian sitoutuvan talousuudistuksiin.

Trumpin populistinen uho huolettaa, joten on helpottavaa saada Yhdysvaltain presidentti keskusteluyhteyteen davoslaisten kanssa.

Britannian entinen pääministeri Theresa May vakuuttaa, että Britannia pysyy vapaakaupan tiellä brexitistä huolimatta.

Koska eliitit ovat vastuullisia, Davosissa kuullaan ilmastoaktivisti Thunbergia ja Greenpeacea, jotka vaativat perustavaa järjestelmämuutosta ilmastokriisin hillitsemiksi ja tuhojen minimoimiseksi.

Davoslaisen mielikuvituksen rajat tulevat kuitenkin nopeasti vastaan: maailma pitää kyllä pelastaa, mutta ei – tietenkään – globaalista kapitalismista luopumalla vaan nykyistä fiksummalla ja resurssitehokkaammalla markkinataloudella.

Poliittiset visiot törmäävät, ja Schwabin sydäntä särkee, kun hän kuulee Thunbergilta davoslaisten olevan ratkaisun sijasta osa ongelmaa.

Vallan sisäpiirissä

Vetterin elokuva on paitsi mainio kuvaus globaalin eliitin poliittisesta mielikuvituksesta myös hauskaa sisäpiirikuvausta.

Maailman päätöksentekoeliitti esiintyy useimmiten hallitusti ja taiten mediaa varteen rakennetuissa olosuhteissa, mutta The Forum paljastaa, että myös vallasväen elo on paikoin melko latteaa.

Myös vallasväen elo on paikoin melko latteaa.

Vetter liikkui kameroineen tiloissa, joihin politiikkaa seuraavalla ei yleensä ole asiaa: siellä, missä päättäjät ovat tottuneet toimimaan ilman vallan vahtikoiran läsnäoloa.

Tuloksena on paikoin hersyvää eliittikuvausta.

Bolsonaron ja Yhdysvaltain entisen varapresidentin, ilmastoaktivisti Al Goren kiusallisen kömpelöön minglaamiseen on yllättävän helppo samastua.

Keskustelut, joissa toistellaan lentokenttien bisnespokkareista tuttua innovaatio- ja disruptioliturgiaa, tuovat parhaimmillaan mieleen Ricky Gervaisin The Office ­-sarjan niukan huumorin.

Moralistiseen sormenheilutteluun Vetter ryhtyy vain harvoin, minkä vuoksi kuvaus davoslaisesta eetoksesta on monipuolista ja ymmärtäväistä.

Opetus on tärkeä. Politiikka ei ole hyvän ja pahan välistä kamppailua, vaan kyse on erilaisten instituutioiden ja maailmankatsomusten välisistä voimasuhteista ja konflikteista.

Timo Harjuniemi on viestinnän tutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 27.1.-2.2.2020.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*