Rokotekriittisyyteen liittyy kahdenlaista epäluottamuksen kokemusta: vähittäin kehittyvää epäilyä ja nopeasti heräävää epäluuloa. Itse rokotteiden lisäksi moni kokee epäluottamusta myös suhteessa lääketeollisuuteen, terveysviranomaisiin ja terveydenhuollon instituutioihin.
Koronapandemian aikana havaittiin kouriintuntuvasti, että osa kansalaisista ei luottanut terveysviranomaisten suosituksiin. Erityisesti koronarokotteisiin ja niiden ottamiseen kannustaviin tai velvoittaviin politiikkatoimiin liittyi epäluuloa ja vastustusta.
Koronarokotteiden vastustaminen onkin tuoreimpia esimerkkejä terveysviranomaisiin kohdistuneesta epäluottamuksesta, jota osa väestöstä koki myös ennen pandemiaa. Yksi epäluottamusta jo aiemmin kokenut ryhmä on lastensa rokottamisesta kieltäytyvät vanhemmat.
Epäluottamuksen taustalla voi olla useita syitä. Esimerkiksi terveysviranomaisten ja -asiantuntijoiden kytkökset lääketeollisuuteen ja sen taloudellisiin intresseihin saavat jotkut epäilemään rokotetutkimusten luotettavuutta.
Terveysviranomaisten mukaan luottamuspulaan tulee puuttua, jotta luottamus rokotteisiin ja niitä tarjoaviin tahoihin saataisiin palautettua. Epäluottamukseen vaikuttaminen voi kuitenkin olla hankalaa, jos luottamuksen katoamisen syyt jäävät kartoittamatta ja käsittelemättä.
Tässä tekstissä paneudumme niihin polkuihin, jotka johtavat rokotteisiin liittyvän luottamuksen menettämiseen ja epäluottamuksen kasvuun. Kirjoitus perustuu vertaisarvioituun tutkimusartikkeliin, jossa tarkastelimme, miten ja miksi jotkut suomalaiset vanhemmat ovat menettäneet luottamuksen rokotteisiin ja niitä kehittäviin, valmistaviin ja tarjoaviin toimijoihin.
Tutkimuksen aineistona oli 38 suomalaisvanhemman haastattelut, jotka tehtiin vuosina 2016–19. Lisäksi kahdeksan vanhempaa osallistui lisähaastatteluihin vuonna 2021. Kaikki haastatellut olivat valikoineet tai täysin kieltäytyneet lapsilleen tarjotuista, Suomen rokoteohjelman mukaisista rokotteista. Suurin osa haastatelluista oli naisia. Tekstissä haastateltavien nimet on vaihdettu.
Epäluottamuksen kaksi muotoa
On syytä erottaa toisistaan kaksi epäluottamuksen muotoa: epäluottamus epäilynä (mistrust) ja epäluottamus epäluulona (distrust).
Epäily kuvaa varovaista ja skeptistä asennetta. Epäilijä voi uuden tiedon karttuessa muuttaa ajatteluaan. Epäilevä asenne rokotteita kohtaan kehittyy vaiheittain.
Epäluulo sen sijaan kuvaa kyynisempää ja melko pysyvää epäluottamuksen tilaa. Epäluuloon voi liittyä pelkoa ja jopa vihaa. Jokin selkeä tilanne tai tapahtuma johtaa usein epäluulon kehittymiseen.
Analyysimme perusteella molemmat epäluottamuksen muodot ovat tärkeitä rokotteisiin kohdistuvan epäröinnin ja kritiikin kehittymisessä. Karkeasti jaotellen haastatteluista erottuu neljä polkua, jotka valottavat epäluottamuksen kehittymistä: aktivistin, epäröijän, pettyneen ja neuvottelijan polut.
Epäilyyn perustuva rokotekriittisyys kehittyy hitaasti
Tutkimuksemme osoittaa, että epäily liittyy epäluottamukseen, jossa kriittisyyttä ja epäröintiä herättävät kokemukset kasautuvat hitaasti. Hahmotamme tähän epäluottamuksen muotoon liittyviä polkuja jaottelemalla haastattelemiamme vanhempia aktivisteihin ja epäröijiin.
Haastateltavista suurin osa voidaan nähdä aktivisteina, jotka ovat varmoja rokotteista kieltäytymisen suhteen. Aktivistit ovat yleensä kiinnostuneita terveydestä sekä vaihtoehtoisista ja täydentävistä terveydenhoitomenetelmistä. He ovat keränneet tietoa rokotteiden riskeistä, mikä yhdessä lääketeollisuuden kritiikin kanssa on johtanut rokotteiden kyseenalaistamiseen. Aktivistit osallistuvat rokotekriittisten yhteisöjen keskusteluun, jakavat tietoa ja tukevat muita rokotekriittisiä.
Aineistossamme Lenan tarina kuvaa hyvin aktivistityyppiä. Oman lapsen syntymä on yleensä tilanne, jolloin rokotteiden arviointi tulee ajankohtaiseksi. Myös Lena alkoi kyseenalaistaa rokotteita lastensa syntymän jälkeen. Lenan mukaan rokotteet vaikuttivat ”absurdilta” ja hän päätti viivästyttää niiden antamista lapsilleen.
Lenan kriittisyys kasvoi tiedonhankinnan myötä. Epäluottamusta lisäsi ymmärrys siitä, että vastuu rokotteiden mahdollisista haitoista on aina vanhemmalla. Lasten kasvaessa terveinä rokotteet vaikuttivat turhilta. Rokottamattomuuspäätöksen jälkeen Lena on osallistunut aktiivisesti keskusteluihin sosiaalisessa mediassa ja jakanut tietoa rokotteista.
Epäily liittyy epäluottamukseen, jossa kriittisyyttä ja epäröintiä herättävät kokemukset kasautuvat hitaasti.
Aktivistista poiketen epäröijä on epävarma rokotteisiin liittyvistä valinnoistaan. Epäröijät seuraavat rokotteisiin liittyviä sosiaalisen median keskusteluja, mutta eivät mielellään osallistu niihin itse. He luottavat osittain rokotekriittisten yhteisön muihin jäseniin, mutta ovat toisaalta epävarmoja sen suhteen, kuinka paljon muutkaan tietävät rokotteista.
Terveydenhuollon kohtaamisissa koettu painostus ottaa rokotukset lisää epäröijän epäluottamusta. Luotettavan tiedon puutteesta ja sen tulkinnan vaikeudesta seuraa usein ahdistusta. Epäröijän päätökset syntyvätkin osittain intuition pohjalta. Toisin kuin aktivisti, epäröijä saattaa salata lastensa rokottamattomuuden muilta.
Haastateltavistamme Hanna kuvaa epäröijän polkua. Hanna alkoi epäröidä, kun hoitaja ehdotti hänen kahden kuukauden ikäiselle lapselleen ohjelman mukaista rokotetta. Hanna koki neuvolassa painostusta rokottaa, mutta pelkäsi mahdollisia haittavaikutuksia ja päätti viivästyttää rokotteita.
Hannan mukaan luotettavan tutkimuksen löytäminen on vaikeaa. Hän epäili, että terveysviranomaiset peittelevät rokotteiden haittavaikutuksia. Toisaalta huolta lisäsi mahdollisuus, että rokottamaton lapsi saisikin rokotteilla ehkäistävän taudin. Hanna pelkäsi, että häntä tuomittaisiin rokotteiden viivästyttämisestä, ja varoi siksi puhumasta asiasta.
Pysyvän epäluulon taustalla on selkeitä syitä
Epäluuloon liittyvässä epäluottamuksessa luottamus rokotteisiin on menetetty nopeammin. ”Herääminen” tai havahtuminen rokotteiden mahdollisiin riskeihin on saanut vanhemmat kyseenalaistamaan virallisen rokotusohjelman, jota he ovat aiemmin noudattaneet.
Aineistossamme epäluuloa kuvaavat pettyneet ja neuvottelevat vanhemmat.
Pettyneet ovat varmoja rokottamattomuuspäätöksestään. Pettymyksen taustalla on lääkärin toteama rokotehaitta, kuten narkolepsia, mutta myös viranomaisilta saadun tuen puute. Pettyneiden epäluulo on varsin pysyvää ja kohdistuu laajalle.
Epäluuloon liittyvässä epäluottamuksessa luottamus rokotteisiin on menetetty nopeammin.
Haastateltavistamme Ida kuvaa pettyneen polkua. Hän ei ollut juuri ajatellut rokotteita ennen vuoden 2009 H1N1-influenssapandemiaa. Pandemrix-rokotteesta seurasi muun muassa neurologisia oireita Idalle ja hänen lapsilleen. Lääkärit yhdistivät haitat rokotteeseen.
Rokotteen tuottaman pettymyksen lisäksi Ida joutui pettymään uudestaan taistellessaan korvauksista ja sairaseläkkeestä. Hän uskoi, että viranomaiset yrittivät luistaa rokotehaittaan liittyvien korvauksien maksamisesta. Kokemustensa jälkeen Ida suhtautui erittäin kriittisesti myös koronarokotteisiin. Koronapandemiaan liittyneet toimet, kuten koronapassin käyttöönotto, saivat hänet epäilemään koko poliittisen järjestelmän toimivuutta ja luotettavuutta.
Neuvottelijat taas elävät epävarmuudessa ja epäilevät, että heidän lapsensa ovat saaneet rokotteista haittavaikutuksia.
Toisin kuin pettyneillä vanhemmilla, heillä ei kuitenkaan ole tukenaan virallista diagnoosia. Sen sijaan kohtaamiset terveydenhuollossa voivat lisätä neuvottelijoiden huolta, sillä rokotehaittaepäilyt usein ohitetaan ja niistä puhuvat leimataan. Neuvottelijat pitävät kuitenkin oven auki rokotuksille tulevaisuudessa ja voivat uskoa niiden toimintamekanismiin.
Haastateltavistamme Anna kuvaa neuvottelijaa. Annan lapsi sai rotavirusrokotteen jälkeen pitkään jatkuneen ripulin. Anna epäili, että ripuli johtui rokotuksesta, mutta neuvolassa tästä ei tehty haittavaikutusilmoitusta. Myöhemmin toisen rokotuksen jälkeen lapselle kehittyi autoimmuunisairaus, jota terveydenhuollossa ei Annan epäilystä huolimatta yhdistetty rokotteisiin. Toisen lapsensa kohdalla Anna valikoi rokotteet tarkasti ja kieltäytyi monista rokotteista. Hän kuitenkin uskoi edelleen rokotteiden kykyyn ehkäistä tauteja.
Rokotekritiikki kuvastaa laajaa luottamuspulaa
Tyypittelymme neljään epäluottamuksen kehittymisen polkuun osoittaa, että rokotteita kritisoivien vanhempien joukko ei ole yhtenäinen. Ihmiset saattavat kokemustensa myötä myös siirtyä polulta toiselle, esimerkiksi epäröijästä aktivistiksi.
Epäluottamus ei ole aina pysyvä tila, vaan rokotteiden epäily voi vaihtua luottamukseen. Vastaavasti epäily voi huonojen kokemusten karttuessa syventyä epäluuloksi, jonka jälkeen luottamusta on vaikea palauttaa.
Tuloksiimme peilaten esimerkiksi rokotteita kritisoivien leimaaminen salaliittoteoreetikoiksi yksinkertaistaa ilmiötä liikaa, eikä tunnusta kritiikin monitahoisuutta ja yksilöiden näkemysten ja kokemusten vaihtelevuutta.
Rokotteita epäröivät ja kritisoivat eivät ole myöskään yhtenäinen joukko siinä mielessä, että tietojen epäily voi kohdistua myös toisiin rokotteita kritisoiviin. Tässä mielessä rokotekritiikkiä luonnehtii niin sanottu epäilyn eetos, jossa yksilö voi lopulta luottaa vain itseensä.
Kohtaamiset terveydenhuollon henkilökunnan kanssa ovat keskeisiä paikkoja, joissa orastava epäluottamus voidaan tunnistaa ja sitä voidaan käsitellä rakentavasti, dialogin keinoin.
Epäluottamuksen syvenemistä voidaan ennakoida ja ehkäistä. Tutkimuksemme perusteella kohtaamiset terveydenhuollon henkilökunnan kanssa ovat keskeisiä paikkoja, joissa orastava epäluottamus voidaan tunnistaa ja sitä voidaan käsitellä rakentavasti, dialogin keinoin. Vanhempien erilaiset terveyteen ja rokotteisiin liittyvät huolet tulisi ottaa vakavasti.
On huomionarvoista, että epäluulon kohdalla kritiikin kohde ei ole ensi sijassa itse rokotteet vaan niihin liittyvät instituutiot, asiantuntijat ja viranomaiset sekä näihin liitetty läpinäkyvyyden puute. Näin ollen epäluottamuksen ketju voi johtaa huonoista rokotuskokemuksista koko poliittisen järjestelmän kyseenalaistamiseen.
Laajemmin tarkasteltuna rokotekritiikkiä ei tulisikaan lähestyä yksilötason ongelmana, joka kaipaa yksilöihin kohdistuvia ratkaisutoimia. Sen sijaan rokotekritiikki voidaan nähdä osana poliittista vastakulttuurista tai populistista liikehdintää, jossa kritisoidaan muun muassa lääketiedettä ja medikalisaatiota, eli lääketieteen kasvavaa valtaa eri elämän alueilla. Rokotteisiin kohdistuva kritiikki kanavoikin osaltaan laajempaa, monissa Euroopan maissa lisääntyvää yhteiskunnallisen epäluottamuksen ilmiötä.
VTM Joni Jaakola on väitöskirjatutkija Turun yliopistossa, sosiologian oppiaineessa.
VTT Johanna Nurmi on yliopistotutkija Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen yksikössä.
Artikkelikuva: Spencer Davis / Pixabay
Paluuviite: Mika Aaltolan vaalikirja ja teknopopulistisen politiikan logiikka – Politiikasta