Kirja-arvio: Talouspoliitikosta tasavaltalaiseksi? Olli Rehnin poliittista ajattelua

Olli Rehn

Tulevan presidentinvaalin ennakkosuosikki Olli Rehn esittelee uudessa kirjassaan aatemaailmaansa erityisesti tasavaltalaisuuden ajatuksen kautta. Pyrkiikö Rehn muuttumaan teknokraattisesta talouspoliitikosta aatteelliseksi vaikuttajaksi, joka palauttaa tasavaltalaisuuden suomalaiseen politiikkaan?

 Rehn, Olli. Onnellisten tasavalta. Esseitä Suomesta. Helsinki: Docendo. 380s.

Suomen pankin pääjohtajan Olli Rehnin uusi kirja Onnellisten tasavalta. Esseitä Suomesta kiinnostaa paitsi vuoden 2024 presidentinvaalin ennakkosuosikin puheenvuorona, myös siksi, että Rehn nostaa siinä tasavaltalaisuuden omaa poliittista ajatteluaan kuvaavaksi keskeiseksi käsitteeksi.

Näin suoraan tasavaltalaisuuteen suuntautuva keskustelu on nykyhetken Suomessa harvinaista. Aatekeskustelua käydään paljolti muiden käsitteiden ympärillä. Täysin kadonnut aihe tasavaltalaisuus ei ole, mutta sitä käsitellään etupäässä itsenäistymisen ajan historiantutkimuksessa sekä toisinaan keskustapuolueeseen liittyvässä aatepuheessa. Keskustataustaisen Rehnin tasavaltalaisuus ammentaakin luontevasti paljon näistä.

Vielä kiinnostavamman asiasta tekee Rehnin tausta valtio-opin tutkijana. Politiikan teorian, poliittisen ajattelun historian ja poliittisen filosofian piirissä on viime vuosikymmeninä käyty aktiivista keskustelua tasavaltalaisuudesta. Sen myötä kuva tasavaltalaisuudesta on laajentunut ja moninaistunut. Myös eräät vaikutusvaltaiset poliitikot ovat hyödyntäneet sen piiristä nousseita ajatuksia: esimerkiksi Saksan liittokansleri Olaf Scholz nosti voittokampanjassaan esiin tasavaltalaisfilosofi Michael Sandelin ajattelua yhteisestä hyvästä.

Tämä kiinnostaa siksikin, koska Rehniä voi pitää poliittisena pragmatistina, joka pystyy omaksumaan uutta ajattelua vaihtuvien ympäristöjen ja tilanteiden mukaan. Tämä on näkynyt esimerkiksi hänen toimissaan eurooppalaisen talouspolitiikan vallankäyttäjänä. Ollessaan talouskomissaarina eurokriisissä hän ajoi jyrkkää talouskuripolitiikkaa kriisimaille. Myöhemmin Suomen Pankin pääjohtajana hän on voimakkaasti puoltanut elvyttävää rahapolitiikkaa, jolla on kannateltu koko Euroopan taloutta.

Vuoden 2024 presidentinvaalissa teknokraattiseen EU-talouspolitiikkaan keskittynyt menneisyys voi olla Rehnille etu, sillä samanhenkinen tausta on siivittänyt aiempiakin valittuja presidenttejä, kuten Mauno Koivistoa ja Sauli Niinistöä. Toisaalta laajemmin profiloituneita kilpailijoita kohtaan siitä voi olla myös haittaa. Suomessa tuttu, mutta vähän käytetty tasavaltalaisuus voi tarjota tilannetajuiselle poliitikolle sopivaa materiaalia uuden, aatteellisemman julkikuvan rakentamiseen.

Onko Rehnin tavoite nyt Scholzin tavoin tuoda uutta tasavaltalaista ajattelua maansa politiikkaan ja ponnistaa sen avulla presidentiksi? Millaista on aiemmin talouspolitiikkaan keskittyneen Rehnin tasavaltalaisuus? Arvioin seuraavassa hänen teoksensa tasavaltalaisuutta erityisesti viimeaikaisen valtio-opillisen tutkimuskeskustelun näkökulmasta sekä pohdin, kuinka hän käyttää sitä nykyisessä poliittisessa tilanteessa.

 

Monikasvoinen tasavaltalaisuus

Viimeaikaiseen tasavaltalaisuuden tutkimukseen on kuulunut sekä tasavaltalaisen ajattelun uudelleenlöytämistä aatehistoriasta että uuden tasavaltalaisen teorian kehittelyä nykypolitiikan tarpeisiin.

Karkeasti ottaen ajatuksena on ollut erottaa tasavaltalaisuus myöhemmistä poliittisista ideologioista, kuten liberalismista, konservatismista ja sosialismista, mutta myös tunnistaa sen vaikutteita ja jatkumoita näiden joukossa. Historiantutkimuksessa huomio on ollut erityisesti antiikin ja uuden ajan tasavaltalaisuudessa. Sen inspiroimaa uutta teoriaa on usein kutsuttu uustasavaltalaisuudeksi.

Sekä vanhassa että uudessa tasavaltalaisuudessa keskeisessä roolissa on ollut tasavaltalaisen valtiomuodon rakentaminen itsevaltiuden tilalle. Kuitenkin käytännössä kyse on ollut aina myös laajemmasta aatekokonaisuudesta kuin kapeasti ei-monarkkisuudesta. Siihen on yleensä liittynyt jonkinlaista kansanvaltaa, mutta myös vallan jakamista erilaisten poliittisten instituutioiden yhdistelmien kesken (engl. mixed government). Tämän tarkoitus on suojella tasavaltaa itsevaltiuden paluulta, myös eliitin ja kansanjohtajien ylivallan muodossa.

Viimeaikainen tutkimus on nostanut esiin erilaisia tasavaltalaisuuden muotoja.

Yksi keskustelun näkyvimpiä aiheita on ollut erityinen tasavaltalainen vapauskäsitys, joka poikkeaa myöhemmistä liberaaleista käsityksistä: se on erityisesti vapautta mielivaltaisen vallankäytön vaikutuksesta sekä vapautta osallistua poliittiseen hallitsemiseen. Muita aiheita ovat olleet esimerkiksi erityiset johtajien ja kansalaisten toimintaa ohjaavat tasavaltalaiset hyveet, jotka yhdessä tasavaltalaisten instituutioiden kanssa kannattelevat toisiaan.

Aatehistorioitsija Rachel Hammersleyn mukaan tasavaltalaisuus on ollut joukko ajatuksia, jota eri aikojen ajattelijat ja toimijat ovat muunnellen käyttäneet eri tarkoituksiin. Tästä joustavuudesta huolimatta siinä voidaan tunnistaa jatkuvuuksia. Viimeaikainen tutkimus onkin nostanut esiin erilaisia historiallisia ja teoreettisia tasavaltalaisuuden muotoja.

 

Enemmän ja vähemmän tasavaltalaisia teemoja

Myös Rehnille tasavaltalaisuus on valtiomuodon peruspiirteitä laajempi aate. Hän käyttää sitä kirjassa kuvaamaan erityistä suomalaista valtiollisen demokratian perinnettä, jonka alku oli suurlakossa ja eduskuntauudistuksessa. Hän liittää siihen runsaasti muita käsitteitä, kuten pohjoismaisen kansanvallan, parlamentarismin, oikeusvaltion, hyvinvointiyhteiskunnan ja liberaalin demokratian.

Tasavaltalaisuutta muotoillessaan Rehn nojaa enimmäkseen suomalaiseen poliittiseen historiaan. Esillä ovat valtiomuotokiistan käänteet ja tuon ajan tasavaltalaiset avainhenkilöt kuten Kaarlo Juho Ståhlberg. Toisin kuin voisi odottaa, laajempi tasavaltalaiskeskustelu ei kuitenkaan näy teoksessa lähes ollenkaan. Rehn ei viittaa keskustelun ydinkirjallisuuteen, ja jopa laajasti tunnetut tutkijat kuten John Pocock, Quentin Skinner ja Philip Pettit puuttuvat.

Yhteyksiä laajemman keskustelun sisältöihin kuitenkin on. Rehn kirjoittaa, että tasavaltalaisten instituutioiden tulee estää vallan väärinkäyttöä ja tuottaa jatkuvuutta. Hän nostaa esille, että itsenäisen Suomen tasavallan ensimmäinen hallitusmuoto oli poliittinen kompromissi eduskuntauudistuksessa muotoutuneen kansanvallan ja itsevaltaista perinnettä heijastelevan presidentinvallan välillä.

Johtajien vallan vartioinnin sijaan huolenaiheena on hallitsemisen tehottomuus.

Instituutioiden kysymyksessä hänen painotuksensa kuitenkin poikkeavat tasavaltalaiskeskustelulle tyypillisestä hengestä. Johtajien vallan vartioimisen sijaan hänen ensisijaisena huolenaiheenaan on hallitsemisen ja toimeenpanovallan tehottomuus, joka haittaa yhteiskuntapoliittisten uudistusten tekemistä. Tämä johtuu hänestä erityisesti Suomen pirstaleisesta poliittisesta kentästä ja hajanaisista koalitiohallituksista sekä hallinnon hajanaisuudesta ja heikosta koordinaatiosta. Ongelmia syventävät myös työmarkkinajärjestöjen erimielisyydet ja perustuslain liian tiukka tulkinta.

Ratkaisuiksi Rehn tarjoaa muun muassa enemmistövaalitapaa, joka voisi tuottaa eduskuntaan ja hallituksiin yksinkertaisemman puoluerakenteen, uudenlaista strategiasihteeristöä valtioneuvoston kansliaan, tiukempaa menokehysten noudattamista sekä uutta kansallisen turvallisuuden neuvostoa presidentin ja valtioneuvoston yhteistyöhön. Työmarkkinapolitiikassa hän peräänkuuluttaa uutta yhteistä tilannekuvaa, jota voisi tuottaa esimerkiksi Suomen Pankki.

 

Tasavaltalaisuutta etsimässä

Rehn käsittelee kirjassa laajasti ajankohtaisia kysymyksiä kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ilmastokriisiä ja populismia. Tasavaltalaisuutta odottavan lukijan harmiksi aiheisiin ei kuitenkaan rakenneta suoremmin sen aateperinteeseen ja tutkimukseen pohjaavia näkemyksiä. Käytännössä etualalla ovat muut käsitteet – esimerkiksi populismin kamppailupari ei ole tasavaltalaisuus vaan liberaali demokratia. Tasavaltalaisen teorian sovelluksia Rehnille läheisiin aiheisiin, kuten talouteen ja Eurooppaan, olisi ollut reilusti tarjolla.

Teoksessa on laajasti esillä poliittisia ja yhteiskunnallisia ajattelijoita, kuten Anders Chydenius, Émile Durkheim ja Jürgen Habermas. Ehkä näkyvimmässä roolissa on filosofi John Rawls. Joukko ei ole kuitenkaan profiililtaan kovin tasavaltalainen, eikä heistä pyritä tekemään selvää tasavaltalaista uudelleentulkintaa, vaikka esimerkiksi Rawlsista tällaista on toisaalla hahmoteltu. Myös filosofi Montesquieuntasavaltalaisuus on kiistanalaista ja tasavaltalainen vallanjakoajattelu on hänen kolmijako-oppiaan varhaisempaa alkuperää.

Rehnin ajattelu ammentaa enimmäkseen poliittisesta ja taloudellisesta liberalismista.

Poikkeus joukossa on Rehnin arvostama Niccolò Machiavelli. Häntä pidetään nykykeskustelussa yhtenä tärkeimmistä eurooppalaisista tasavaltalaisista ajattelijoista. On kuitenkin silmiinpistävää, että kirjassa Machiavellin tasavaltalaisuusyhteyttä ei tuoda esille lainkaan. Hänen ajatuksiaan esimerkiksi puolustustahdoltaan ylivoimaisesta kansalaisarmeijasta olisi voinut käyttää ajankohtaisesti turvallisuuspolitiikan pohdintaan.

Näistä puutteista huolimatta teoksen tasavaltalaisuus ei kuitenkaan ole vain päälleliimattua. Rehnin ajattelua voisi hyvin luonnehtia yhdentyyppiseksi liberaaliksi tasavaltalaisuudeksi, joka ammentaa enimmäkseen poliittisesta ja taloudellisesta liberalismista. Suuntaus on luonteva siksikin, koska liberaalia ajattelua on alkujaan muotoiltu osin tasavaltalaisten ainesten pohjalta. Scholzin tyyppisestä uustasavaltalaisen teorian soveltamisesta se kuitenkin poikkeaa.

 

Tasavaltalaisia ratkaisuja politiikan kriisiin?

Miten ja miksi Rehn sitten käyttää tasavaltalaista ajattelua nykytilanteessa? Hän on tulevan presidentinvaalin ennakkosuosikki, jonka tausta on erityisesti talouspolitiikassa ja Eurooppa-politiikassa. Tästä kokemuksesta on hänelle hyötyä, mutta presidentiltä odotetaan muutakin.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan presidenttiyden ulko- ja turvallisuuspoliittinen luonne tulee entisestään korostumaan. Lisäksi siihen liitetään edelleen sisäpoliittisia odotuksia: presidentin tulee toimia auktoriteettihahmona, joka näyttää suuntaa suomalaiselle poliittiselle kulttuurille. Tätä taustaa vasten tasavaltalaisuuden korostaminen on Rehnille keino muokata suuntaansa teknokraattisemmasta talouspoliitikosta yleispoliittisemmaksi ja presidentillisemmäksi. Se poikkeaa aiemmista painotuksista, muttei ole avoimessa ristiriidassa niiden kanssa.

Kyse ei ole pelkästä retoriikasta. Monelta osin ajattelu on yhteensopivampaa tasavaltalaisen perinteen kanssa kuin mitä Rehn itse tuo esiin. Kirjassa on useita hukattuja mahdollisuuksia, joissa tasavaltalainen kirjallisuus olisi tarjonnut mahdollisuuksia syventämiseen tekemättä sitä kuitenkaan liberaalin aineksen kustannuksella. Puolustukseksi voisi sanoa, ettei teoksen ole tarkoituskaan osallistua tutkimuskeskusteluun – mutta koska siinä hyödynnetään melko paljon muuta tutkimusta, siltä voisi odottaa keskeisen aiheensa kirjallisuuden tuntemusta.

Vallanjakoja ja erimielisyyksiä tulee pitää myös tasavallan voimavaroina.

Ohuimmillaan teoksen tasavaltalaisuus on hallitsemisen instituutioiden pohdinnassa. Siinä se muistuttaa enemmän viime vuosien suomalaista politiikan kriisikeskustelua. Tasavaltalaisesta näkökulmasta toimivat instituutiot ovat tärkeitä, mutta kriisikeskusteluun tulisi suhtautua hieman kriittisemmin. Vallanjakoja ja erimielisyyksiä tulee pitää myös tasavallan voimavaroina, jotka hillitsevät vaikutusvaltaisten kansalaisten ja ryhmien kunnianhimoja kaikkien hyväksi. Niitä tarvitaan silloinkin, kun halutaan toimeenpanna parhaaksi ja yhteiseksi eduksi katsottua politiikkaa.

Näistä kritiikeistä huolimatta Rehnin tasavaltalaista avausta voi pitää kokonaisuudessaan onnistuneena. Monia kiinnostavia kysymyksiä, kuten suhde suomalaiseen historialliseen tasavaltalaisuuteen tai Rehnin varhempaan ajatteluun, on jätetty tässä sivuun. Toivon mukaan teos inspiroi paitsi lisää suomalaista keskustelua aiheesta, myös lisää aatekeskustelua ylipäätään.

 

Joonatan Virtanen on yleisen valtio-opin väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Vieritä ylös