Ovatko maahanmuuttajat turvallisuusuhka?

Kuva: Paul Schafer / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 3 min. 

Valtioiden suojelemisen ja maahanmuuttajien oikeuksien varjeleminen on mahdollista sovittaa yhteen pohjaamalla turvallisuusongelmien ratkaiseminen maahanmuuton turvallistamisen sijaan ihmisoikeuksiin.

Yksi tämänhetkisen poliittisen ja lainopillisen keskustelun tärkeimmistä puheenaiheista on maahanmuuttajien ihmisoikeuksien, valtiollisten turvallisuusnäkökantojen ja isäntäyhteiskuntien turvallisuuden takaamisen leikkauspiste.

Keskustelu aiheesta on kiihtynyt huomattavasti, kun Eurooppaan saapuvien maahanmuuttajien määrä on kasvanut ja alueella on nähty valtioiden turvallisuutta uhkaavia välikohtauksia – kuten Kölnin uudenvuodenjuhlinnan keskellä naisiin kohdistunut joukkoahdistelu, vuoden 2015 marraskuun terrori-iskut Pariisissa, vuoden 2016 pommi-iskut Brysselissä, vuoden 2017 veitsi-isku Turussa sekä kuorma-autoilla väkijoukkoon tehdyt iskut Berliinissä, Lontoossa ja Tukholmassa.

Nykypäivän terrorismiin liittyvät tapaukset ovat herättäneet perustavanlaatuisia kysymyksiä oikeudesta turvapaikkaan ja valtioiden vastuusta suojella maahanmuuttajien ihmisoikeuksia.

Maahanmuuttajien ihmisoikeuksien ja isäntäyhteiskunnan turvallisuusnäkökulmien välinen juopa ehti jo kertaalleen revetä äärimmilleen vuoden 2001 WTC:n terrori-iskujen jälkimainingeissa. Muutama päivä iskujen jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman terroritekojen aiheuttamista uhista kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Sen mukaan kaikkien YK:n jäsenmaiden tuli evätä turvapaikka terrorismiin kytköksissä olevilta henkilöiltä ja estää tällaisten epäiltyjen pääsy alueelleen.

Se oli käännekohta, jonka jälkeen moni oikeusistuin ja valtio alkoi soveltaa ankaria terrorisminvastaisia turvallisuuskäytäntöjä. Näitä olivat esimerkiksi kuulusteltavien poikkeukselliset luovutukset ja vankilennot, terroristiepäiltyjen määräämätön vankina pitäminen ja vangitseminen syytettä nostamatta Guantanamo Bayn mallin mukaisesti, terroristiepäiltyjen karkottaminen paikkoihin, joissa heidän tiedetään altistuvan kidutukselle ja muulle epäinhimilliselle ja alentavalle kohtelulle sekä suora ja epäsuora monitahoinen sodankäynti Lähi-idässä.

Kansainvälinen yhteisö on vuodesta 2001 lähtien asettanut valtioiden turvallisuushuolet ihmisoikeuksiin kuuluvien liikkumisen vapauden ja turvapaikkaoikeuden edelle.

Kansainvälinen yhteisö on vuodesta 2001 lähtien poikkeuksetta asettanut valtioiden turvallisuushuolet ihmisoikeuksiin kuuluvien liikkumisen vapauden ja turvapaikkaoikeuden edelle hyväksymällä lukuisia YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä.

Julkinen keskustelu rajujen turvallisuuskäytäntöjen soveltamisesta maahanmuuton aiheuttamiin haasteisiin on antanut pontta rasistisille ja muukalaisvihamielisille asenteille ja lisännyt fundamentalistista ajattelua isäntäyhteiskunnissa. Yleisesti ottaen nämä samat käytännöt rikkovat kansainvälisen lainsäädännön perustavanlaatuisimpia normeja ja valtioiden ihmisoikeusvelvollisuuksia – kidutuksen sekä muun julman ja epäinhimillisen kohtelun ehdotonta kieltoa, ehdotonta palautuskieltoa (non-refoulement), syrjimiskieltoa, oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja yksityiselämän suojaa.

Muita merkkejä tästä polemiikista ovat kansainvälisen lainsäädännön erimielisyys sen suhteen, onko oikeus hakea turvapaikkaa yleismaailmallinen ihmisoikeus vai kansalliseen lainsäädäntöön perustuva perusoikeus, sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen harkintavallan laajentaminen maahanmuuttoon liittyvissä tapauksissa.

Turvallistamisen sijaan ihmisoikeuksia

Uusiin turvallisuusuhkiin reagoiminen ja tämän synnyttämä yksilöiden ihmisoikeuksien turvaamiseen liittyvä jännite saattavat edellyttää tähänastisista toimenpiteistä poikkeavia ratkaisuja.

Tarkastelenkin väitöskirjassani sitä, ovatko valtion sisäisen turvallisuuden turvaaminen ja tulokkaiden suojeleminen luontaisesti ristiriidassa keskenään. Väitän tutkimuksessani, että valtioiden suojelemisen ja maahanmuuttajien oikeuksien varjeleminen on mahdollista sovittaa yhteen pohjaamalla turvallisuusongelmien ratkaiseminen maahanmuuton turvallistamisen sijaan ihmisoikeuksiin.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana maahanmuuttajat onkin nähty ja esitetty uhkina vastaanottavan maan kansalliselle turvallisuudelle ilman tarkempia tilastotietoja tai aiempaa empiiristä tutkimusta, joka tukisi näkemystä.

Kansainvälinen maahanmuutto, rajat ylittävä ihmisjoukkojen liikehdintä, on neutraali yhteiskunnallinen ilmiö, johon ei liity tunteellisia sivuhuomioita. Ihmisjoukkojen liikehdintää ympäröivät olosuhteet ohjaavat ilmiön todellisia seurauksia.

Rikokset ja uhat vastaanottavan maan kansalliselle turvallisuudelle ovat monimutkaisia ilmiöitä, jotka ovat seurausta monisäikeisten tekijöiden verkoista.

Näin ollen on mahdollista esittää, että turvapaikanhakijat sellaisenaan eivät muodosta todellisia uhkia vastaanottavien maiden turvallisuudelle. Kuitenkin maahanmuuton vastustajat esittävät, että koska on olemassa terrori-iskuihin, raiskauksiin ja muihin rikoksiin syyllistyneitä turvapaikanhakijoita, maahanmuutto aiheuttaa uhan vastaanottavalle valtiolle. Vastauksena tähän argumenttiin haluaisin muistuttaa, että on maahanmuuttajia, jotka ovat huomattavasti kehittäneet vastaanottajavaltiota paremmaksi.

Maahanmuutto ja turvapaikan hakeminen itsessään eivät aiheuta rikollisuutta tai uhkaa kansallista turvallisuutta. Rikokset ja uhat vastaanottavan maan kansalliselle turvallisuudelle ovat monimutkaisia ilmiöitä, jotka ovat seurausta monisäikeisten tekijöiden verkoista. Yksinomaan maahanmuuttajien syyttäminen monimutkaisen järjestelmän seurauksista on ongelman yksinkertaistamista, eikä se tarjoa kokonaisvaltaista vastausta.

Niinpä tutkimuksessani selvitän. miten ja miksi yksilöt käsittävät ja kokevat omaa turvallisuuttaan ja mistä koettu turvallisuus muodostuu. Tutkin, miten käsitykset turvallisuudesta vastaavat todellista turvallisuustilannetta.

Pehmeiden turvatoimenpiteiden soveltaminen edistää koko turvallisuustilanteen parantumista parantamalla koettua turvallisuutta.

Tunnistan, että turvallisuuskäsityksillä voi olla vaikutusta todelliseen turvallisuustilanteeseen. Siksi esitän väitöskirjassani, ettei käsityksiä ja kokemuksia turvallisuudesta voida olla huomioimatta. Täten tutkimukseni osoittaa perustelluksi, että pehmeiden turvatoimenpiteiden soveltaminen, toisin kuin kovat turvatoimenpiteet, edistää koko turvallisuustilanteen parantumista tietyssä paikassa tiettynä aikana parantamalla koettua turvallisuutta.

Loppujen lopuksi tutkimukseni esittää, että soveltamalla turvallisuuskysymyksiin ihmisoikeuksiin perustuvaa lähestymistapaa – sen sijaan, että näemme maahanmuuton vain turvallisuusuhkana – valtiot kykenisivät paremmin vastaamaan paitsi välittömiin kansallisiin turvallisuusuhkiinsa, myös tarjoamaan pitkän aikavälin tukea maahanmuuttajille. Näin he integroituisivat paremmin vastaanottavaan maahan ja voisivat edistää sen kehitystä useilla aspekteilla.

Mehrnoosh Farzamfar on tohtorikoulutettava Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopiston humanistisessa ja oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Kirjoitus on osa Euroopan muuttuvat kertomukset -sarjaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*