Pohjoismainen hyvinvointivaltio: (ura)naisen ystävä vai vihollinen?

Kuva: Nicolas LB / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 5 min. 

Edistävätkö markkinaliberaalit uudistukset sukupuolten tasa-arvoa suomalaisilla työmarkkinoilla?

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi 16.1.2019 analyysin Lasikaton paradoksit. Analyysin tavoitteena on keskustella siitä, miksi naisten korkeasta työllisyysasteesta huolimatta naisten uralla eteneminen takkuilee Pohjoismaissa.

EVAn johtaja Matti Apunen haastatteli analyysissa ruotsalaista tutkijaa ja kirjailijaa Nima Sanandajia siitä, miksi Suomessa on vähemmän naisjohtajia kuin monissa muissa Euroopan maissa.

EVAn analyysissa esitetään pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteiden hidastavan naisten urakehitystä.

Julkaisusta ehdittiin uutisoida otsikoilla kuten ”Nyt löytyi syyllinen naisten heikkoon urakehitykseen: Suomen hyvinvointivaltio”, ”Enemmän naisia huipulle? Näillä keinoilla se onnistuu, eikä sukupuolikiintiö kuuluu listaan” ja ”Tutkija: Hyvinvointivaltion avokätiset tuet passivoivat naisia – hidastaa johtajaksi etenemistä”.

EVAn analyysissa esitetään pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteiden hidastavan naisten urakehitystä. Uran hidasteita ovat perhevapaat, palveluiden ostovoimaa heikentävä verotus sekä yrittäjyyttä ja palkkakehitystä vaikeuttava julkisen sektorin monopoli.

EVAn analyysissa esitetään myös vapaan markkinatalouden mukaisia ratkaisuja tähän lasikaton paradoksiksi nimettyyn ongelmaan.

Tässä tekstissä tarkastelemme EVA-analyysin kolmea pääväitettä sekä ratkaisuehdotuksiin liittyviä ongelmia. Kysymme, edistävätkö markkinaliberaalit uudistukset sukupuolten tasa-arvoa suomalaisilla työmarkkinoilla.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio – naisystävällinen hyvinvointivaltio?

EVAn analyysissa esille nostettu kysymys siitä, toimiiko naisystävälliseksi tarkoitettu hyvinvointivaltio itse asiassa naisten uraa haittaavana tekijänä, ei ole uusi.

Tutkijat Hadas Mandel ja Moshe Semyonov ovat tulkinneet, että Pohjoismaissa naiset osallistuvat aktiivisesti työmarkkinoille, mutta eivät työskentele hyvin palkatuissa johtavissa asemissa yhtä usein kuin naiset liberaaleissa talouksissa, kuten Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Tätä mekanismia he kutsuvat naisystävällisen hyvinvointivaltion paradoksiksi.

Näihin tutkimuksiin, joista sekä teoreettiset ideat että analyysitapa on omaksuttu, ei kuitenkaan viitata EVA-analyysissa. Analyysi pohjaa Sanandajin kirjaan The Nordic Gender Equality Paradox, jossa ei myöskään viitata alan aiempaan tutkimuskirjallisuuteen.

Naisystävällisen hyvinvointivaltion paradoksia käsittelevään kirjallisuuteen tutustuminen ja viittaaminen veisi myös sen kritiikin lähteille. Aiemmassa tutkimuksessa on käyty kiivasta keskustelua maiden välisistä naisten työhön osallistumisen eroista ja niiden syistä. Tutkijat eivät suinkaan ole yksimielisiä siitä, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteet vähentäisivät naisten työssäkäyntiä tai vaikeuttaisivat uria.

Seuraavaksi käsittelemme EVAn raportin kolmea pääväitettä.

Perhevapaat vaikeuttavat uranaisten asemaa työelämässä -väite

EVAn analyysin mukaan naiset työskentelevät perhevapaiden vuoksi miehiä vähemmän. Tämä puolestaan vaikeuttaa naisten etenemistä johtaviin asemiin ja vaikuttaa täten negatiivisesti naisten urakehitykseen.

Myös aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa on käsitelty sitä, vaikuttavatko perhepoliittiset etuudet ja irtisanomissuoja korkeasti koulutettujen naisten uralla etenemiseen. Hypoteesin mukaan työnantajat välttelisivät naisten palkkaamista erityisosaamista vaativiin tehtäviin sekä esimies- ja johtamisasemiin, sillä heillä on perhevapaajärjestelmän ansiosta mahdollisuus jäädä pitkille perhevapaille ja osa-aikatyöhön tai muuten panostaa vähemmän uraansa.

Perhevapaajärjestelmän olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki naiset käyttäisivät sitä täysimääräisesti ja samalla tavoin. Suomessa naiset, erityisesti korkeakoulutetut, tekevät hyvin usein kokoaikatyötä, eivätkä korkeakoulutetut naiset pidä pitkiä perhevapaita. Pitkiä perhevapaita pitävät useammin matalammin koulutetut naiset.

Huomioon on syytä ottaa myös laajemmat sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset perheissä. Korkeakoulutettujen naisten puolisot käyttävät aktiivisimmin perhevapaita. Miehistä juuri korkeakoulutetut ovat kuluneina vuosikymmeninä lisänneet eniten osallistumistaan lastenhoitoon ja kotitöihin.

Korkeasti koulutettujen naisten työhön osallistumisessa ei ole suuria eroja liberaalien markkinatalouksien ja Pohjoismaiden välillä.

Vertaileva tutkimus on myös havainnut, että korkeasti koulutettujen naisten työhön osallistumisessa ei ole suuria eroja liberaalien markkinatalouksien ja Pohjoismaiden välillä: työllisyysasteet ovat korkeita ja kokoaikatyö yleistä. Myöskään eroja naisten ja miesten johtavissa asemissa työskentelyssä ei pidetä johdonmukaisina tai merkittävinä.

EVAn analyysissakin tehdään vahvoja johtopäätöksiä hieman epäjohdonmukaisista tuloksista. EVAn lasikattomittarin mukaan runsaiden perhevapaiden Ruotsissa on lähes yhtä paljon naisjohtajia kuin Yhdysvalloissa, jossa palkallista äitiyslomaa ei ole.

Lisäksi Baltian maissa on vertailun pisimmät palkalliset vapaat tuoreille äideille, mutta silti vertailun mukaan eniten naisjohtajia on juuri Latviassa. Toisin kuin yllä mainituissa tutkimusartikkeleissa, EVAn analyysissa ei varsinaisesti tutkita asioiden yhteyttä korrelaationa ja kausaliteettina.

Huomionarvoista on sekin paradoksin kritiikki, joka analyysissa on sivuutettu: Pohjoismaisen mallin on nähty tukevan erityisesti matalammin koulutettuja naisia. Julkisesti tuettu, laadukas päivähoito, hyvinvointivaltion tarjoamat työpaikat ja työntekijän oikeus palata työpaikkaansa perhevapaalta (irtisanomissuoja) tukevat kaikkien naisten mutta erityisesti matalammin koulutettujen työllisyyttä, työurien jatkuvuutta ja toimeentuloa.

Pohjoismaisen mallin on nähty tukevan erityisesti matalammin koulutettuja naisia.

Myös yksinhuoltajien köyhyys ja lapsiköyhyys ovat olleet Pohjoismaissa huomattavasti liberaaleja maita vähäisempää. Näin luokkaerot naisryhmien välillä ovat pienemmät Pohjoismaissa ja suuremmat liberaaleissa markkinatalouksissa.

Lasikaton paradoksi keskittyykin siis argumentteihin, joiden mukaan korkeasti koulutetut naiset ovat liberaaleissa markkinatalouksissa saavuttaneet paremman tasa-arvon ”oman vertaisryhmänsä” eli korkeasti koulutettujen miesten kanssa. Vertaileva tutkimuskirjallisuus on huomauttanut, että tämä ”harvojen tasa-arvo” on saavutettu luokkaeroja kasvattamalla.

Kotitaloustyötä tulisi saada ostaa helpommin markkinoilta -väite

EVAn raportissa esitetään toisena väitteenä, että korkean verotuksen vuoksi suomalaisten naisten ei ole useinkaan mahdollista ostaa kotitöitä korvaavia palveluita markkinoilta.

EVAn analyysissa esitetäänkin, että sukupuolten välistä epätasa-arvoa työmarkkinoilla voitaisiin kuroa umpeen kotitalouspalveluiden verokiilan vähentämisen avulla, esimerkiksi kotitalousvähennystä laajentamalla. Samalla nämä naiset työllistävät oletettuja matalammin koulutettuja (maahanmuuttajataustaisia) naisia kotitalouspalvelutalouden kasvaessa suuremmaksi.

Kotitalousvähennys otettiin käyttöön vuonna 1997 tukikokeiluna muutamissa kunnissa ja muualla Suomessa kokeiltiin suoran yritystuen mallia. Valtakunnalliseen verovähennysmallin päädyttiin vuoden 2001 alusta koko maahan, ja suorasta tuesta luovuttiin. Mallia on laajennettu niin, että vuodesta 2005 alkaen vähennyksen saa työstä, joka on tehty esimerkiksi omien, puolison vanhempien asunnossa.

Vaikka suomalaiset naiset ovat osallistuneet palkkatyömarkkinoille jo pitkään, nähdään edelleen ulkopuolisen kotiavun hankinta nimenomaan naisia koskevana asiana. Tämän sukupuolittuneen työnjaon vuoksi kotitalousvähennyksen voidaan katsoa siirtävän eriarvoistavia rakenteita yhä enemmän naisten välille.

Halutaanko edistää korkeasti koulutettujen naisten ja miesten keskinäistä tasa-arvoa naisten keskinäisen epätasa-arvon kustannuksella?

Tämä herättää jälleen kysymyksen siitä, kenen tasa-arvoa ajetaan ja keiden tasa-arvo koetaan tärkeäksi. Halutaanko edistää korkeasti koulutettujen naisten ja miesten keskinäistä tasa-arvoa naisten keskinäisen epätasa-arvon kustannuksella?

Voidaan sanoa, että kotitalousvähennyksestä tulee väylä, jolla tehdä valintoja kotiäitiyteen ”pakottavan” diskurssin ja uraan panostavan naiseuden välillä. Tällainen valinnanmahdollisuus koskettaa usein kuitenkin vain hyvin toimeentulevia naisia.

Kotitalousvähennyksen tuottama käsitys tasa-arvosta jättää marginaaliin esimerkiksi siirtolaistyöntekijät ja vähätuloiset. Ihmiset, joiden tulot ovat liian pienet tai jotka saavat tukea ostettuun palveluun, eivät voi tehdä verovähennystä.

Suomessa SDP ja Sitra ovat esittäneet tähän ratkaisuksi negatiivista tuloveron kaltaista kotitalousvähennysmallia. Siinä kotitalousvähennys olisi pienituloisille suoran tuen ja verohuojennuksen yhdistelmä.

Kotitalousvähennys voi toimia kannustimena esimerkiksi maahanmuuttajataustaisille naisille perustaa omia yrityksiään ja edistää näin omaa taloudellista tilannettaan. Kuitenkin EVAn analyysin oletus siitä, että kotipalveluita tulevat tarjoamaan yhä kasvavissa määrin maahanmuuttajataustaiset naiset, uusintaa paitsi sukupuoleen myös rodullistettuihin ryhmiin ja työntekijöihin liittyviä oletuksia ja saattaa syventää työmarkkinoiden yhä enemmän etnisyyden mukaan hiearkisoituvia rakenteita.

Yksityistäminen parantaa naisten asemaa työmarkkinoilla -väite

Kolmantena pääväitteenä EVAn analyysissa esitetään, että naisvaltaisten alojen yksityistäminen nostaisi naisten palkkoja. Siinä pyritään tuomaan Suomeen Ruotsissa käytyä keskustelua siitä, miten julkisen monopolin purkaminen madaltaisi erityisesti naisyrittäjyyden esteitä.

Yksityistämisen työntekijävaikutuksiin tulee kuitenkin suhtautua kriittisesti ja sukupuolivaikutuksiakin olisi syytä tutkia enemmän. Ruotsissakaan markkinaistumisen vaikutukset eivät ole olleet naisyrittäjien asemaa edistäviä – pikemminkin päinvastoin.

Ruotsalaisessa kunnassa toteutettu valinnanvapausmallin tuominen vanhuspalveluihin osoitti, että suurin osa kunnan kilpailutuksen voittaneista yrityksistä oli suuria ja miesten omistamia ja johtamia yrityksiä. Analyysin mukaan miesten omistamat yritykset tarjosivat kunnassa jopa 97 prosenttia palveluista.

Suomessakin julkisen sektorin palveluita, esimerkiksi siivoustyötä ja muita niin kutsuttuja tukipalveluita, on yhtiöitetty, ulkoistettu ja altistettu kilpailulle 1990-luvun jälkeen. Puhtaanapitotyö on muuttunut tehostamistalouden paineessa yhä vaativammaksi.

Alan tapaustutkimuksen mukaan yhtiöittämisen kaltaiset julkisen sektorin purkamiseen pyrkivät käytännöt voivat johtaa työntekijöiden työehtojen heikkenemiseen. Siinä missä kunta on taannut henkilöstölleen kohtuulliset työehdot ja toimeentulon, voi yhtiömuotoinen voittoa tavoitteleva liiketoiminta luoda painetta työehtojen heikentämiseen.

Koska kunnat tavoittelevat säästöjä, hintakilpailu on kovaa eikä toisin kuin EVAn selvityksessä esitetään johda palkkojen kasvuun vaan saattaa heikentää työehtosopimuksia. Myös työvoimavaltaisilla aloilla yritysten keskeinen kilpailuetu saadaan yleensä palkkakustannusten minimoinnista.

Julkisessa terveydenhuollossa on käytössä kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), kun taas yksityiset hoivayritykset käyttävät pääosin yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Suomessa yksityistäminen saattaa alentaa naisten palkkatasoa myös terveydenhuollossa ja varhaiskasvatuksessa.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa on kohtia, jotka selkeästi heikentävät työntekijän asemaa. Palkat ovat alempia ja vuosilomaoikeudet lyhyempiä. Siksi Suomessa yksityistäminen saattaakin alentaa naisten palkkatasoa myös terveydenhuollossa ja varhaiskasvatuksessa, kuten Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin lakimies Mari Leisti on todennut.

Julkisten palveluiden purkaminen monopoli-argumentilla ei myöskään ota huomioon, että yrityksetkin voivat saavuttaa yritysmonopoliaseman markkinoilla.

Hyvinvointivaltion heikentämisestä työn sukupuolittuneisuuden purkamiseen

Vaikka voinemme olla yhtä mieltä siitä, että naisten urien ja naisjohtajuuden edistäminen ovat tärkeitä tasa-arvotavoitteita, syistä, tulkinnoista ja keinoista vallitsee erimielisyyttä.

Naisystävällistä hyvinvointivaltiota sekä sen paradoksia koskevat keskustelut ovat tärkeitä, sillä ne nostavat esiin monia poliittisia kysymyksiä koskien työn sukupuolittuneisuutta.

EVAn analyysi on kuitenkin hiljainen miesten roolin suhteen. Hoivan kysymyksiä pallotellaan naisryhmältä toiselle, vaikka hoivan kysymykset ovat osa meidän jokaisen elämänkaartamme. Kaikki meistä tarvitsevat intensiivistä hoivaa elämänkaaren alkupäässä ja monet myös loppupäässä sekä muissakin elämänkaaren vaiheissa.

Voitaisiinko miesten ja naisten tasa-arvoa työmarkkinoilla lisätä ilman, että lisätään epätasa-arvoa eri naisryhmien välillä?

Teesi naisystävällisen hyvinvointivaltion paradoksista muistuttaa myös siitä, että naisten uria eivät hidasta perhevapaat sinänsä vaan naisten hoivarooliin liittyvä syrjintä. Syrjintää puolestaan aiheuttaa oletus miesnormin mukaisesta ideaalityyppisestä työntekijästä, jolla ei ole hoivavelvollisuuksia.

Voitaisiinko syrjintää ehkäistä esimerkiksi uudistamalla perhevapaita sekä jakamalla vanhempainvapaiden kustannuksia tasaisemmin miesten ja naisten työpaikkojen välillä? Onko tasa-arvo nollasummapeliä, vai voitaisiinko miesten ja naisten tasa-arvoa työmarkkinoilla lisätä ilman, että lisätään epätasa-arvoa eri naisryhmien välillä? Onko matalasti koulutetun (maahanmuuttaja)naistyövoimareservin luominen siis ainoa tie kohti korkeissa positioissa olevien naisten ja miesten tasa-arvoa, vai löytyisikö tasa-arvoon muitakin reittejä?

YTT, KTM Armi Mustosmäki on yhteiskuntapolitiikan tutkijatohtori Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella.

YTM Laura Mankki on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa, yhteiskuntapolitiikan yliopistonopettaja Itä-Suomen yliopistossa ja tutkija Suomen Akatemian rahoittamassa Lean, Work, Gender -hankkeessa

YTM Tiina Sihto työskentelee projektitutkijana Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä (CoE AgeCare, 2018–2025) sekä yhteiskuntapolitiikan väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella.

Lisää aiheesta

2 Comments

  1. Kiitos mainiosta artikkelista!

    Sinänsä mielenkiintoista, joskaan ei välttämättä yllättävää, että EVA:n analyysissa oli haastateltu juuri Nima Sanandajia. Vaikka kukaan politiikkaa tutkiva tai siitä kirjoittava ei ole varsinaisesti neutraali, on huomionarvoista tässä kontekstissa mainita, että Sanandajilla on voimakkaat kytkökset Timbroon eli Ruotsin Liberaa vastaavaan oikeistoliberaaliin ajatuspajaan, ja hänen kirjallisen tuotantonsa punainen lanka on ollut juuri pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin vastustaminen.

    Hänen pyrkimyksenään on ollut muun muassa esittää, ettei Pohjoismaiden menestys niin useilla eri mittareilla mitattuina johdu millään tavalla sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltio-politiikasta, vaan että päinvastoin Pohjoismaat ovat menestyneet siitä huolimatta – eivät sen ansiosta.

    Ottaen tämän huomioon herääkin kysymys, oliko EVA:n analyysin motiivina alun alkaenkaan aito huoli sukupuolten välisestä epätasa-arvosta työmarkkinoilla – vaiko pikemminkin vain laiska pyrkimys vaikuttaa äänestäjiin näin vaalien alla, jotteivat he vain äänestäisi hyvinvointivaltiota tyypillisimmin puolustavia – ja EVA:lle ei-niin-mieluisia puolueita.

  2. Kiitos kommentistasi ja keskustelun avauksesta!
    Törmäsin Sanandajin kirjoihin tehdessäni väitöskirjaa pohjoismaisesta mallista, erityisesti työelämän laadullisista ja institutionaalisista erityispiirteistä verrattuna muihin Euroopan maihin. Olimme myös tietoisia Sanandajin kytköksistä, siten EVAn kutsu ei varsinaisesti ole yllätys. Yllätys oli ehkä enemmän se, että Ruotsissa julkisten palveluiden vapauttamisesta markkinoille on keskusteltu tasa-arvon näkökulmasta -tätä keskustelua ei aiemmin ole Suomessa laajemmalti nähty.
    Olisimme taipuvaisia näkemään samoin, tasa-arvotavoitteet jäävät kyllä keppihevosen asemaan näissä verojen madaltamisen ja markkinalogiikan paremmuutta korostavissa esityksissä.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*