Presidentinvaalien valitsijayhdistys ei ole oikotie onneen

Presidentinvaalien tulos on herättänyt kysymyksen, mikä on puolueiden merkitys presidentinvaaleissa. Ovatko valitsijayhdistykset tulleet jäädäkseen?

Presidentinvaaleissa valitsijayhdistyksen ehdokas, istuva presidentti Sauli Niinistö keräsi lähes kaksi kolmesta annetusta äänestä. SDP:n ja keskustan ehdokkaat Tuula Haatainen ja Matti Vanhanen saivat vain muutaman prosentin kannatuksen.

Presidenttiehdokkaiden kannatus ei ole koko suoran kansanvaalin historiassa seurannut taustapuolueiden kannatusosuuksia. Ensimmäisen kierroksen kaksi parhainten menestynyttä ehdokasta on poikkeuksetta saanut taustapuoluetta enemmän ääniä.

Useimmissa tapauksissa ero ehdokkaan ääniosuuden ja puolueen edellisvaalien ääniosuuden välillä on yli 10 prosenttiyksikköä. Vastaavasti presidentinvaaleissa menestyminen heijastuu heikosti puolueen kannatukseen muissa vaaleissa.

Taulukko 1. Kolme eniten ensimmäisellä kierroksella saanutta presidenttiehdokasta verrattuna heidät asettaneen puolueen eduskuntavaalikannatukseen edellisissä vaaleissa (%)

Lähde: Oikeusministeriön ja Tilastokeskuksen vaalitilastot.

Presidentinvaalien logiikka ohjaa äänestämään vaalin ennakkosuosikkeja. Presidenttiehdokkaista vain kaksi siirtyy toiselle kierrokselle, mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli 50 prosenttia annetuista äänistä. Strategisen äänestämisen näkökulmasta muiden kuin kärkiehdokkaiden äänestäminen tuntuu helposti oman äänen hukkaan heittämiseltä.

Strategisen äänestämisen näkökulmasta muiden kuin kärkiehdokkaiden äänestäminen tuntuu helposti oman äänen hukkaan heittämiseltä.

Kuten edellisessä taulukossa näkyy, kolme suosituinta ehdokasta on kerännyt lähes 70–90 prosenttia kaikista annetuista äänistä vaali toisensa jälkeen. Tämän pohjalta voimme olettaa, että strateginen äänestyskäyttäytyminen todella ohjaa ihmisiä.

Koska ehdokkaiden on menestyäkseen saatava ääniä yli puoluerajojen, he pyrkivät kampanjassaan irrottautumaan taustapuolueistaan ja vetoamaan laajaan joukkoon ihmisiä. Esimerkiksi Niinistön ratkaisu asettua valitsijamiesyhdistyksen ehdokkaaksi presidentinvaaleissa ilmentää tätä hyvin.

Niinistö istuvana presidenttinä on nykyisen, lähes koko ehdokasjoukon hyväksymän ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan takuumies, joka pystyi juuri vahvan asianomistajuutensa vuoksi kurottautumaan myös muiden ehdokkaiden tonteille puhumaan muun muassa ilmastonmuutoksesta, rauhanvälityksestä ja naisten asemasta.

Lisäksi presidentin tehtävän kannalta merkityksettömämmillä, mutta poliittista kenttää halkovilla pääjakolinjoilla hän asettui kannattamaan suomalaisia hyvinvointipalveluita, liberaalien ja konservatiivien välimaastoon jäävää ajatusmaailmaa sekä koko Suomen asuttuna pitämistä.

Valitsijayhdistys tie onneen?

Koska presidentinvaali on ennen kaikkea henkilövaali, voidaanko ajatella, että puolueiden sijaan ehdokkaat asettaisikin valitsijayhdistys? Näissä presidentinvaaleissa nähtiin peräti kaksi valitsijayhdistyksen ehdokasta. Niinistölle ratkaisu oli strateginen ja erittäin onnistunut, kun taas Paavo Väyryselle ennemminkin pakon sanelema.

Niinistön päätös asettua ehdolle valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi oli ennen kaikkea symbolinen kädenojennus, jolla viestittiin halusta asettua puoluepolitiikan ulko- tai jopa yläpuolelle. Tasavallan presidenttinä Niinistö oli jo aiemmin luopunut kokoomuksen jäsenkirjastaan, joten vaikka valitsijayhdistyksen ehdokkuus ei häivyttänyt Niinistön kokoomustaustaa kokonaan, oli päätös tätä taustaa vasten uskottava.

Niinistö myös valittiin presidentiksi (äänestävän) kansan enemmistöllä, ja lähes 90 prosenttia kansalaisista on ilmaissut olevansa tyytyväisiä hänen toimintaansa presidenttinä.

Voi hyvin olla, että uudelleenvalintaa tavoittelevat istuvat presidentit seuraavat tulevaisuudessa Niinistön esimerkkiä. On kuitenkin kysyttävä, kuinka uskottava vaihtoehto valitsijayhdistyksen perustaminen on ensimmäistä valintaa tavoittelevalle, puolueen ydinryhmään kuuluvalle henkilölle?

Voisiko esimerkiksi jonkin puolueen istuva ministeri irtaantua taustapuolueestaan uskottavasti vain valitsijayhdistyksen perustamalla? Ja ennen kaikkea tarjoaisiko valitsijayhdistys jotain ylimääräistä hyötyä tämän kampanjalle?

Valitsijayhdistyksen kautta ehdokkaaksi asettumisen voidaan arvioida toimivan paremmin, mikäli ehdokas tulee päivän politiikan ulkopuolelta. Esimerkiksi puolueen tukema kulttuuri- tai talouselämän vaikuttaja voisi kerätä laajaa, puoluerajat ylittävää kannatusta valitsijayhdistyksen perustamisella.

Ainoastaan edellisissä eduskuntavaaleissa vähintään yhden edustajanpaikan saanut rekisteröity puolue saa asettaa presidenttiehdokkaan.

Toiselle valitsijayhdistyksen asettamalle ehdokkaalle, Väyryselle, valitsijayhdistyksen perustaminen oli taktisen etulyöntiaseman hankkimisen sijaan käytännössä ainoa vaihtoehto asettua ehdolle. Ainoastaan edellisissä eduskuntavaaleissa vähintään yhden edustajanpaikan saanut rekisteröity puolue saa asettaa presidenttiehdokkaan. Väyrysen perustama kansalaispuolue ei siis olisi voinut asettaa Väyrystä ehdolle.

Myös kannattajakorttien keräämisprosessin hyöty kampanjalle voi vaihdella. Parhaimmillaan kannattajakorttien kerääminen aktivoi satoja ja satoja vapaaehtoisia mukaan kampanjaponnisteluihin ja luo jatkuvaa näkyvyyttä niin turuilla ja toreilla kuin sosiaalisessa mediassa. Lopulta näkyvyyttä tulee myös perinteisessä mediassa, kun kannattajakorttien lopullinen määrä paljastetaan.

Näin tapahtui pitkälti Niinistön kohdalla. Istuvien presidenttien tapauksessa kannattajayhdistyksen perustaminen on myös tapa aloittaa kampanjointi viranhoidon lomassa ulkoistamalla se nimienkerääjille.

Toisaalta jos kannattajakorttien kerääminen takkuaa, valitsijayhdistyksen perustaminen itsessään ei tuo ylimääräistä julkisuushyötyä tai anna lentävää lähtöä itse vaaliin. Tällöin valitsijayhdistyksen perustaminen syö ainoastaan resursseja. Pahimmillaan 20 000 kannattajakortin rajapyykki voi jäädä saavuttamatta.

Puolueen resurssien turvin

Selkeimmin puolueiden rooli näkyy kampanjoiden toteuttamisessa, vaikka itse kampanja haluttaisiinkin pitää irrallaan puolueesta. Puolueorganisaatiot ja puolueaktiivien ”reservi” sekä puoluetuki ovat merkittäviä resursseja kampanjan organisoimisessa. Valtakunnallinen kampanja tarvitsee sekä tekeviä käsipareja että huomattavia rahallisia satsauksia. Suurimmalle osalle näiden vaalien ehdokkaista merkittävin osa tuesta tuli puolueilta.

Taulukko 2. Presidenttiehdokkaiden kampanjabudjetit ja puolueen tuen osuus.

Lähde: Presidentinvaalien vaalirahoituksen ennakkoilmoitukset, paitsi Väyrysen kohdalla, jonka luku perustuu hänen itsensä tekemiin arvioihin mediassa.

Myös valitsijayhdistysten ehdokkaiden kampanjaponnistelut olivat pitkälti puolueaktiivien käsissä, vaikka rahaa puolueelta ei tullut tai sitä ei otettu vastaan. Kokoomustaustaisella pitkäaikaisella suosikkipoliitikolla ja istuvalla presidentillä on tosin melkoinen etuasema varainhankinnassa.

Väyryselle varainkeruu oli jo selvästi haastavampaa. Omien sanojensa mukaan hän joutui rahoittamaan noin kolmanneksen kampanjastaan omasta pussistaan.

Presidentinvaali on ennen kaikkea henkilövaali, jossa menestyäkseen ehdokkaan tulee kyetä puhuttelemaan myös muita kuin oman puolueensa äänestäjiä.

Presidentinvaali on ennen kaikkea henkilövaali, jossa menestyäkseen ehdokkaan tulee kyetä puhuttelemaan myös muita kuin oman puolueensa äänestäjiä. Puolueiden rooli on kuitenkin edelleen tärkeä, sillä niillä on suora ehdokasasettamisoikeus ja kampajointiin tarvittavat resurssit.

Puolueiden haasteeksi jää löytää vetovoimaisia, yli puoluerajojen puhuttelevia ehdokkaita. Ehdokkaissa pitää yhdistyä henkilökohtainen karisma ja presidentin tehtävän kannalta relevantti kokemus.

VTT Jenni Karimäki on yliopistonlehtori ja YTM Annu Perälä tohtorikoulutettava Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.