Suomen kurssi ei muutu

Oppositiopuolueet ottivat kärkisijat, muista puolueista Vihreät lisäsivät paikkamääräänsä merkittävästi. Yleisenä trendinä eduskuntavaaleissa oli keskusta-oikeiston kannatuksen kasvu, kun samaan aikaan vasemmiston yhteiskannatuksen laskeva trendi jatkui. Vaalitulos ei vielä kerro tulevan hallituksen kokoonpanoa, mutta millaisen kuvan se antaa ulko- ja turvallisuuspoliittisesta vireestä seuraavan neljän vuoden aikana?

Mäntyniemen linjalla

Vaaliohjelmissaan puolueet linjasivat ulko- ja turvallisuuspolitiikasta varovasti välttäen kovin radikaaleja kannanottoja. Vaikka ulko- ja erityisesti turvallisuuspolitiikka oli agendalla vaalikeskusteluissa, sen vaikutusta vaalitulokseen on mahdotonta arvioida. Sen sijaan tuloksen heijastamaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa hallituskaudelle voi vaaliohjelmien ja -keskusteluiden pohjalta hahmottaa.

Keskusta ja perussuomalaiset pohjustivat vaaliohjelmissaan perinteistä ulko- ja turvallisuuspoliittista näkemystä. Keskusta hahmotti jo visuaalisesti tämän politiikan lohkon ”suojakuoreksi” muille lohkoille. Sisällöllisesti keskusta korosti sotilaallista liittoutumattomuutta, hyviä naapuruussuhteita ja vahvaa puolustusta ulko- ja turvallisuuspolitiikan kulmakivinä. Puolue ei ole vastustanut Nato-selvitystä, muttei ole sitä aktiivisesti kannattanutkaan.

Perussuomalaiset rakensivat ohjelmansa puolustuspolitiikan varaan, mikä on vain yksi kapea kokonaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Nato-kysymyksen suhteen perussuomalaiset ovat olleet varautuneella linjalla, eikä tässä suhteessa kummaltakaan kärkipuolueelta liene odotettavissa uusia avauksia.

Hallituksenmuodostaja Juha Sipilä (kesk.) korosti varsinkin viimeisellä vaaliviikolla tasavallan presidentin linjaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan kulmakivenä. Sipilä kritisoi voimakkaasti puolustusministeri Carl Haglundin (r.) toimintaa yhteispohjoismaisessa kirjoituksessa ja pääsi samalla tukeutumaan presidenttiin. Vaikuttaa siltä, että ”Mäntyniemen linja” vahvistuu suomalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana vaalien jälkeen.

Nato-selvitys vai ei?

Nato on yksittäisenä teemana puhuttanut paljon, mutta jäsenyyden suhteen ei ole odotettavissa ratkaisuita. Sen sijaan jonkinlainen Nato-selvitys tulevalla vaalikaudella voidaan hyvinkin tehdä. Toisin kuin Kataisen hallituksen ohjelmaan, uuteen hallitusohjelmaan ei kirjata Nato-kannanottoa. Tästä on vallinnut vaaleissa pärjänneiden puolueiden keskuudessa vahva konsensus.

Eräänlainen Nato-option aika saanee siis jatkoa tulevalla hallituskaudella. Jäsenyys pidetään mahdollisena ja sen edellytyksenä korostetaan kansanäänestystä. Tästäkin vallitsee konsensus. Hallitus voi päätyä asettamaan jonkinlaisen selvitystyön Nato-jäsenyyden perusteista, mutta se voi tapahtuu osana laajempaa turvallisuuspoliittista selvitystä.

Mikäli hallituspohjan muodostavat keskusta, perussuomalaiset ja SDP, näin käynee, sillä yksikään puolueista ei ole nähnyt tarvetta erillisselvitykselle. Kokoomuksen osallistuminen hallituspohjaan SDP:n sijaan ei sekään muuta tilannetta, koska yksittäinen selvitys tuskin on kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa.

Vaaleissa selvästi Nato-vastaisena puolueena esiintynyt vasemmistoliitto teki historiallisen huonon vaalituloksen. Tulosta ei silti voi pitää Nato-kannanottona, sillä vaaleissa ei muodostunut jakolinjaa kysymyksen ympärille. Kysymys puhutti, mutta näistä vaaleista ei lopulta muodostunut Nato-vaaleja.

EU-rintamassa

Venäjä-politiikassa puoluejohtajat korostivat vaalitenteissä EU-rintamaa. Juha Sipilä tosin hahmotti ”liikkumavaran” ehkä hieman eri tavoin kuin Alexander Stubb. Kahdenvälisten suhteiden korostaminen Venäjä-politiikassa voi saada enemmän painoarvoa, sillä se sopii myös Sipilän kunnioittamaan presidentin linjaan.

Sanktiopolitiikassa yksikään puoluejohtaja ei kannattanut sooloilua, joten kesällä edessä olevat päätökset sanktioiden jatkamisesta hyväksytään Suomessakin. Kansallisten taloudellisten etujen puolustamisesta voi tosin nousta aiempaa enemmän keskustelua.

Miten sitten käy pohjoismaisen yhteistyön, josta puhuttiin viimeisellä vaaliviikolla? Puolueet eivät lopulta tyrmänneet kovaäänisesti itse asiaa, missä ei uutta ollutkaan, vaan keskittyivät kritisoimaan Carl Haglundin toimintaa. Ruotsi-yhteistyöstä vallitsee niin laaja yksimielisyys, että se tiivistynee edelleen tulevalla vaalikaudella. Yhteispohjoismainen yhteistyö nauttii sekin laajaa kannatusta, vaikka vaalitappion kärsineen vasemmistoliiton piirissä hieman Nato-kytköksiä nähtiinkin.

Turposta kohti laaja-alaisempaa näkemystä

Vaalitulos ei järkytä suomalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ”historiallisia” peruskiviä. Toivottavasti konservatiivisten voimien voitto ei kuitenkaan tarkoita keskustelun vaimenemista, vaan pikemminkin laajentumista. Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tullut osaksi poliittisen keskustelun normaalia agendaa, sitä pitää jatkaa myös vaalien välissä ja moniäänisesti.

Turvallisuuspolitiikka on Ukrainan kriisin myötä korostunut, mutta haasteita on laajemmin. EU:n uuden naapuruuspolitiikan askelmerkit, yhteiskuntien sisäinen turvallisuus, sosiaalisten erojen kasvu, taloustilanne, maahanmuutto, kyberturvallisuus, radikaali islamismi, ilmastonmuutos, globaali oikeudenmukaisuus – kysymyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla riittää. Kyse ei ole jatkossakaan vain Venäjästä ja sotilaspolitiikasta.

Syvällisemmin ulko- ja turvallisuuspolitiikan askelmerkkejä voi hahmotella hallitusneuvotteluiden jälkeen. Silloin on tiedossa mille pohjalle uusi hallitus muodostuu ja miten ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hallitusohjelmaan kirjataan. Haasteita ei uudelta hallitukselta tule puuttumaan, sen verran perusteellisesti eurooppalainen toimintaympäristö on edellisistä neuvotteluista muuttunut.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top