Tutkija ja journalisti – tiedon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteiset rajapinnat

Utsav Srestha / Unsplash
Lukuaika: 4 min.

Mitä yhteistä on tieteentekijällä ja toimittajalla? Molemmat haluavat tavoittaa yleisöjä kasvavan kansalaispalautteen ja muuttuvien ansaintamallien keskellä.

Tiedon tuottaminen ja sen saattaminen suurempien yleisöjen saataville on yhtä lailla tutkijan kuin journalistinkin työnkuvassa. Ainakin osin molempiin työkuviin liittyy usein myös kriittisyys hallitsevia käsityksiä kohtaan. Niin journalisti kuin tutkijakin perehtyy aiheisiin, tutkii ja kyseenalaistaa vakiintuneita totuuksia voidakseen kertoa tarkemmin siitä todellisuudesta, jossa elämme. Kumpikaan ei halua istua tiedon päällä, vaan välittää sitä laajemmille yleisöille.

Näyttäisi siis siltä, että toimittajalla ja tieteentekijällä on paljonkin yhteisiä rajapintoja tiedon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen suhteen – mutta onko heillä samanlaiset intressit? Ovatko journalistit ja tutkijat siis niin sanotusti yhteisellä asialla? Vaikka tiede ei nautikaan ”vallan vahtikoiran” kaltaista merkittävää valvontatehtävää, myös tiedolla johtamisen merkitys on noussut politiikassa entistä tärkeämmäksi tavoitteeksi. Tämä on vetänyt tieteen lähempään yhteyteen politiikan kanssa.

Ovatko journalistit ja tutkijat niin sanotusti yhteisellä asialla?

Tässä podcastissa keskustellaan siitä, miltä osin tiede ja journalismi yhtenevät, ja miltä osin ne eroavat. Näitä ensisilmäykseltä pettävän yksinkertaisia kysymyksiä pohditaan tässä Politiikasta podcastissa yhdessä Politiikasta lehden vastaavan päätoimittajan Mikko Poutasen ja Tampereen yliopiston väistyneen journalistiikan työelämäprofessorin Olli Seurin kanssa.

Seuri on julkaissut uuden kirja Avoin Kysymys – Haastattelun käsikirja syksyllä 2020 Vastapainolta. Tätä aiemmin hän oli mukana kirjoittamassa teosta Totuuden jälkeen – Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana (2018). Podcastissa keskustellaan muun muassa siitä, miten kirjassa esiin nostetut ajatukset ja kysymykset ovat relevantteja edelleen vuonna 2020.

 

Puolueettomuusolettama

Podcastissa perehdytään myös tutkijan ja journalistin kokemiin yhteneväisiin ja erilaisiin paineisiin esiintyä julkisuudessa. Seuri kirjoitti toukokuussa 2020 Suomen Kuvalehteen kolumnin journalismia kohtaan nostetuista objektiivisuuden ja neutraaliuden vaatimuksista, minkä myös moni tutkija saattoi tunnistaa omaa työtään kohtaan esitetystä kritiikistä.

Niin tutkimuksessa kuin journalismissakin tuntuu, että kansalaispalautteen määrä, näin neutraalisti muotoiltuna, on kasvanut. Etenkin siis kriittisen kansalaispalautteen. Tieteeltä ja journalismilta odotetaan paljon, mikä on tietysti ihan oikein; aina on syytä reflektoida omia vakiintuneita käsityksiään, kun on tekemisessä tiedon tuottamisen tai välittämisen kanssa.

Vaateet objektiivisuudesta yleensä tuntuvat ponnistavan puolueellisuuden oletuksesta, eli epäilystä siitä, että tietyissä ammateissa tunnustetaan puoluepoliittista, jos ei suoraa sidonnaisuutta niin ainakin selkeää preferenssiä. Objektiivisuuden vaatimus, jota toimittajat usein kohtaavat tässä palautteessa, lähentelee jo toimittajalta vaadittua arvottomuutta, siis arvojen hävittämistä journalismista.

Kansalaisten vaatima objektiivisuus lähentelee jo toimittajalta vaadittua arvottomuutta, siis arvojen hävittämistä journalismista.

Elina Grundström onkin todennut, että sosiaalisessa mediassa usein vaaditaan vastuullisuuden nimissä sellaisia asioita, joita esimerkiksi journalistin ohjeissa ei luvata. Kyse on siis oletuksesta siitä, millaista journalismin halutaan olevan. Jos se ei siihen muottiin sovi, oletetaan sen olevan puolueellista.

Jo pari vuotta sitten Marko Hamilo esitti Suomen Uutisissa, että journalismia opettavat suomalaiset yliopistot ovat punavihreitä. Keväällä 2020 julkaistu Ville Mäkilän opinnäytetyö vaikutti vahvistavan monen oletukset ainakin sosiaalisessa mediassa, että journalismin opiskelijat ovat keskimääräistä arvoliberaalimpia.

Toisaalta korkeakouluopiskelijoiden arvoliberaalius yleensä ei sinänsä ole suuri yllätys: esimerkiksi Tampereen yliopiston kaikkien opiskelijoiden arvomaailmaa vuonna 2015 tutkinut TARU-hanke totesi samoin, että yliopisto-opiskelijat ovat muuta väestöä arvoliberaalimpia ja kansainvälisesti orientoituneita. Journalismin opiskelijat eivät siis erityisesti poikkea muista korkeakouluopiskelijoista.

 

Kritiikkiä syystä ja syyttä

Niin tutkimuksessa kuin journalismissakin tuntuu siltä, että kriittisen kansalaispalautteen määrä on kasvanut. Tieteeltä ja journalismilta odotetaan paljon, mikä on tietysti ihan oikein; aina on syytä reflektoida omia vakiintuneita käsityksiään, kun on tekemisessä tiedon tuottamisen tai välittämisen kanssa.

Etenkin yhteiskuntatieteissä usein tarkastellaan muuta maailmaa kriittisesti, mutta silti tutkijoihin itseensä kohdistuva ulkopuolinen kritiikki, joka ei ole akateemisten konventioiden mukaista, voi olla aika pysäyttävää. Niin journalisti kuin tutkijakin nojaavat voimakkaaseen sananvapauden suojaan. Tälle on tarvetta etenkin silloin, kun kyse ei olekaan enää kritiikistä, vaan jopa häirinnästä ja pelottelusta tai suoranaisesta vihasta.

Vapaa journalismi ja vapaa tutkimus tuntuisivat osuvan aika suoraan samoihin demokraattisiin ideaaleihin. Molempien toiminnassa on tiettyjä taustalla olevia arvoja, jotka helposti sitoutuvat osaksi omaa identiteettiä. Eli niin sanottu valtavirtamedia, yliopistojen tutkimus, ja liberaali demokraattinen ”valtavirtapolitiikka” omaavat tiettyjä arvopohjaisia yhtäläisyyksiä. Tutkijat, toimittajat, saati poliitikot tuskin kuitenkaan ajattelevat olevansa samassa porukassa tai samoin intressein käytännön työssään.

Syksyllä 2020 julkaistussa Helsingin yliopiston tutkimuksessa Media ja yleisön luottamuksen ulottuvuudet kiinnitettiin huomiota sekä myös huolta erityisesti yleisöjen kasvavaan epäluottamukseen ammattimaisesti tuotettua uutismediaa kohtaan. Yhtäältä kyse on maksavien yleisöjen kaikkoamisesta mutta toisaalta myös siitä, että demokratialle välttämätön kansalaisten informointi heikkenee. Tuntuisi siltä, että median uskottavuus kytkeytyy myös poliittisen järjestelmän uskottavuuteen. Samoin lienee tieteen laita.

Tuntuisi siltä, että median uskottavuus kytkeytyy myös poliittisen järjestelmän uskottavuuteen. Samoin lienee tieteen laita.

Etenkin oikeistopopulistisessa vastakkainasettelussa valtavirtaisuus muotoutuu helposti monoliittiseksi käsitteeksi, jopa vastustajaksi. Yhdysvaltojen nykypolitiikassa näkyy tästä vastakkainasettelusta jo äärimmäisiä esimerkkejä, jotka pahimmillaan näyttäytyvät salaliittoina.

Politiikasta-lehdessä julkaistiin myös alkusyksystä (2020) juttusarja, joka käsitteli nimenomaan sosiaalisen median roolin muutosta julkisen keskustelun keskeisenä alustana. Esimerkiksi Ari-Elmeri Hyvönen totesi artikkelissaan, että ”Osana muita poliittisia kehityskulkuja tämä ’julkisuuden rakennemuutos’ uhkaa demokraattisen politiikan ennakkoehtoja, kuten faktoihin perustuvaa mielipiteenmuodostusta”.

 

Ansaintamallien muutos

Podcastin lopussa käsitellään myös niin median kuin tieteenkin muuttuneita rahoitusrakenteita. Se, että median ansaintalogiikat ovat muuttuneet internetin myötä ei liene uutinen kenellekään, mutta myös tutkijan ”ansaintamalli” on kovin mullistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon tuloskeskeisempään suuntaan. Esimerkiksi tiedelehtien parissa tehdään tärkeää työtä, mutta sen pitkäjänteinen rahoittaminen tuntuu kovin epävarmalta.

Tiedon tarve ei siis ole lainkaan yhteiskunnassa vähentynyt lainkaan, mutta puitteet laadukkaalle ja ammattitaitoiselle tiedontuotannolle ovat muuttuneet.

Myös tutkijan ”ansaintamalli” on kovin mullistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon tuloskeskeisempään suuntaan.

Yhtäältä voidaan ajatella, että tämä on hyvästäkin, mutta toisaalta logiikan muutoksen seuraukset vaikuttavat myös toimittajien ajatteluun: mediakentän keskittyessä suomalaisissa mediataloissa on käyty viimeisen 20 vuoden aikana monet YT-neuvottelut, jolloin markkinalogiikka on tullut luokse toimituksiin monesti aika kouraantuntuvin tavoin.

Etenkin talousjournalismissa näkyy usein tiettyjen totuuksien, kuten esimerkiksi markkinoiden lainalaisuuksien melko yksipuolinen toistuminen tai toisentaminen. Siinä missä ihannekuvassaan journalismi kytkeytyy demokratiaan, talousjournalismi vaikuttaisi kytkeytyvän melko tavanomaiseen käsitykseen markkinalogiikasta.

Olli Seuri on valtiotieteiden tohtori ja entinen viestintätieteiden työelämäprofessori Tampereen yliopistossa.

Mikko Poutanen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*