Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan on syrjäyttänyt pandemian päivittäisiä uutisia hallitsevana kriisinä. Kansainvälisten konfliktien leimahtaessa uutismedian on vaikea pitäytyä riippumattomana oman maan hallinnosta.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan työskentelyn seuraamisesta on tullut yhä keskeisempi osa politiikan toimittajien työtä. Tämä kertoo valiokunnan yhteiskunnallisen ja poliittisen merkityksen kasvusta.
EU:n komissio julkisti vuoden 2020 lopussa kaksi suurta lainsäädäntöehdotusta, jotka pyrkivät puuttumaan internetin moniin ongelmiin. Neuvotteluissa uudesta lakipaketista lehdistönvapaus ja disinformaation torjuminen ovat törmänneet.
Helsingin Sanomien toimittajia vastaan nostetut syytteet saattavat olla askel kohti kylmän sodan aikaista mediatodellisuutta, jossa lehdistönvapaus oli alisteista turvallisuuspolitiikalle ja itsesensuuri normaalitila.
Mitä yhteistä on tieteentekijällä ja toimittajalla? Molemmat haluavat tavoittaa yleisöjä kasvavan kansalaispalautteen ja muuttuvien ansaintamallien keskellä.
Suomessa on totuttu, että kansalaiset luottavat uutisiin kuin viranomaisen sanaan. Todellisuus on kuitenkin moniselitteinen, ja yleisöjen mediasuhteeseen kytkeytyy yhtä aikaa luottamusta ja skeptisyyttä.
Leiriytyminen on ongelmallista paitsi politiikalle ja päätöksenteolle, myös politiikan journalismille. Vahvasti jakautuneessa ympäristössä mediankäyttäjien luottamus journalismiin laskee. Ilmiö näkyy myös Suomessa.
