Keskustan paluu vai Perussuomalaisten läpimurto? Lappilainen politiikka ja syksyn 2012 kuntavaalit

Lapin kunnallispolitiikassa on käynnissä äänien uusjako. Poliitikkojen kirjo uudistuu voimakkaasti samaan aikaan kun äänestäjäkunta moninaistuu. Vaikuttaa siltä, että lappilaisessa politiikassa kuvien kumartelu on jäämässä taka-alalle.

Kun Jaakko Nousiainen väitteli vuonna 1956 tohtoriksi teoksellaan Kommunismi Kuopion läänissä, hän kuvasi tutkijoita hämmästyttäneen ja huolestuttaneen ilmiön, joka Kuopion läänin lisäksi vaivasi myös Kainuuta ja Lappia. ”Korpikommunisteiksi” kutsutut radikaalit uhkasivat ottaa vallan alueilla, joilla ei edes tavattu kommunismiin tavallisesti yhdistettyä yhteiskuntaluokkaa, kaupunkilaista teollisuusproletariaattia.

Sodanjälkeisistä poliittisista asenteista ja asetelmista ei ole enää paljoa jäljellä, eivätkä Kainuu ja nykyinen Pohjois-Savon vaalipiiri enää juuri erotu ympäristöstään. Lappi kuitenkin on säilyttänyt omaleimaisuuttaan. Siellä SKDL-Vasemmistoliitto on maakunnan pitkäaikainen kakkospuolue, joka pystyy edelleen paikallisesti ohittamaan jopa Keskustan.

Vastaavasti Etelä-Suomen suurimpien puolueiden – Kokoomuksen, SDP:n, Vihreiden ja viime aikoihin saakka Perussuomalaisten – on ollut paljon hankalampaa rakentaa vahvoja asemia Lappiin kuin eteläisempiin maaseutuvaltaisiinkin vaalipiireihin.

Etenkin etelästä käsin Lappia tietysti pidetään ennen muuta Keskustan kannatuksen ydinalueena. Tämäkin uskomus on tosi, Oulun vaalipiiri tosin on vielä Lappia keskustalaisempi. Maalaisliitto ulotti valta-asemansa 1930-luvun alkuun mennessä maakunnan pohjoisimpiin osiin, ja siitä lähtien keskustalainen ryhmä on ollut Lapin kaikissa kunnissa yleensä suurin tai vähintään toiseksi suurin.

Lapin omaleimaisuus peittää usein näkyvistä maakunnan eri osien väliset suuret erot. Etelä-Lapin kunnat, kuten Ranua ja Posio, ovat jatketta Oulua ympäröivän Pohjois-Pohjanmaan syvänvihreälle keskustalaisuudelle. Länsi-Lappi, etenkin Kolari ja Kittilä, on Vasemmistoliiton perinteistä tukialuetta, kuten viime aikoina myös Kemijärven ympäryskunnat. Ylä-Lapissa saamelaisuuteen liittyvät kysymykset vaikuttavat myös valtuustojen kokoonpanoon.

Lapin kaupungeista Kemi on vasemmistolaisin ja Rovaniemi lähimpänä maan muiden samankokoisten kaupunkien puoluekannatusprofiileja. Torniossa ja Kemijärvellä Keskustan yksinkertainen enemmistö purkautui vuoden 2008 kuntavaaleissa.

Muutoksen tuulet Lapissa

Lapin poliittiset voimasuhteet ovat kuitenkin kaupungistumisen ja muun väestöllisen muutoksen seurauksena kääntymässä maan keskiarvojen suuntaan. Esimerkiksi Rovaniemestä on hiljalleen kasvanut suurehko opiskelukaupunki. Tämä on merkinnyt kaupunki-Suomen valtapuolueiden – Kokoomuksen, SDP:n ja viimeksi Vihreiden – vähittäistä vahvistumista.

Lapin kaupunkien lisäksi myös maaseutumaisissa kunnissa Keskustan ehdoton enemmistö on käynyt yhä harvinaisemmaksi. Ennen vuotta 2008 yli puolessa Lapin kunnista Keskustalla oli enemmistö kaikista valtuustopaikoista, nykyään jo selvästi alle puolessa.

Taloudelliset vaikeudet ja poliittiset kriisit ovat Lapissa näkyneet erityisesti sen perinteisten valtapuolueiden, Keskustan ja Vasemmistoliiton, kannatuksessa. Esimerkiksi Kemijärven sellutehdaskiistojen leimaamissa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliitto lisäsi kannatustaan rajusti monissa Itä-Lapin kunnissa, vaikka koko vaalipiirissä puolueen ääniosuus laskikin.

Keskustan ja Vasemmistoliiton kannatuksen pääsuunta on 2000-luvulla kuitenkin ollut laskeva. Viimevuotisissa eduskuntavaaleissa tappio oli erityisen raju: kummankin puolueen lappilaisista kannattajista selkänsä käänsi noin joka neljäs. Keskusta pystyi viimeksi kasvattamaan kannatustaan edellisistä vastaavista vaaleista vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Vasemmistoliitolle vuoden 2005 kuntavaalit ovat viimeisin vastaava voitto, sekin hyvin niukka.

Kahden suurimman puolueen sahaavasti laskeneisiin kannatuskäyriin verrattuna Kokoomus, SDP ja nyttemmin Vihreät ovat edenneet varsin vakaasti. Lapissa ne ovat lähteneet muuhun maahan verrattuna takamatkalta, mutta vahvistaneet asemiaan vähitellen. Kun esimerkiksi SDP kärsi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa murskatappion koko maassa, onnistui se silloinkin hienokseltaan lisäämään ääniosuuttaan Lapissa. Aivan viime vuodet ovat tosin olleet Kokoomukselle parempia kuin SDP:lle.

Lokakuun 2012 kuntavaalien päätulokseksi on arvioitu paitsi Perussuomalaisten keskentekoiseksi jäänyt kuntajytky, myös Keskustan torjuntavoitto etenkin kannatuksen vanhoilla ydinalueilla. Kuinka kuntavaalin tulosta Lapissa olisi arvioitava pidempiä kehityslinjoja vasten?

Katkaistu syöksykierre ja kuntalötky?

Monissa kuntavaalien jälkiarvioissa Keskustan hartioille on aseteltu aidon torjuntavoittajan viittaa, vaikka puolueen valtakunnallinen ääniosuus laski 1,4 prosenttiyksikköä ja se menetti koko maassa 439 valtuustopaikkaa.

Lapissa puolue menestyi paremmin kuin koko maassa keskimäärin. Vaikka Keskusta menetti Lapissa lopulta 0,3 prosenttiyksikköä kannatuksestaan ja 1240 ääntä, on tulos reippaasti parempi kuin puolueen saavutukset Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen puheenjohtajakausilla. Silloin Keskusta sukelsi yleensä syvimmin juuri pohjoisessa.

Lapissa Perussuomalaisten menestys ei, toisin kuin vuoden 2011 vaaleissa, enää vetänyt Keskustaa roimasti miinukselle. Lapissa hävisivät hallituspuolueet, etunenässä Vasemmistoliitto ja SDP, joiden valtuustopaikat vähenivät selvästi. Jo nämä seikat riittävät selittämään pohjoisten keskustavaikuttajien helpottuneisuutta.

Täydelliseksi Keskustan tulosta ei voi silti Lapissakaan sanoa. Valtakunnanpolitiikka tarjosi koko oppositiolle hyvän tilanteen parantaa asemiaan, sillä koko kuntakentän tulevaisuus on hallituksen jäljiltä epäselvässä tilanteessa. Parannettavaakin oli paljon, sillä Keskustan tulos viime kuntavaaleissa oli etenkin Pohjois-Suomessa voimakkaasti tappiollinen.

Keskustan huojennuksen muuttumisen riemukkaaksi revanssiksi estivät pääasiassa Perussuomalaiset. He veivät Keskustan nenän edestä leijonanosan siitä oppositioedusta, jonka yleispoliittinen tilanne tällä kertaa tarjosi.

Lapissa Perussuomalaisten 12 prosentin kannatusosuus oli käytännössä sama kuin koko valtakunnassa, jonka lukema oli 12,3 prosenttia. Näin siitä huolimatta, että puolueen paikalliset perinteet olivat ohuet, paikoin olemattomat, ja ehdokaslistatkin olivat monin paikoin kaukana täysistä. Kahdeksan vuoden takaisissa kuntavaaleissa Lappiin ei vielä valittu ensimmäistäkään perussuomalaista valtuutettua.

Puolueen tarkkaa ääniosuutta tärkeämpää voi olla se, että Perussuomalaisilla on jatkossa edustus kaikissa Lapin valtuustoissa Enontekiötä lukuun ottamatta. Se takaa puolueelle lisää valta-asemia, resursseja ja mahdollisuuksia kehittää alueellista organisaatiota. Tätä taustaa varten Lapin tulos voi olla kauaskantoisempi kuin mitä kirjailija Jari Tervon kehittämä lötky-nimitys antaa ymmärtää.

Perussuomalaisten nousu söi nyt vasemmistoa. SDP:n Lappiin vähitellen rakentamat asemat ovat heikentyneet jo parissa viime vaalissa poiketen toisen suuren hallituspuolueen, Kokoomuksen, tilanteesta. Vasemmistoliitolle tappio oli jatkoa pitkään sarjaan, mutta se pystyi säilyttämään suurimman puolueen aseman Kemissä ja nousemaan pitkän tauon jälkeen Kolarin suurimmaksi puolueeksi.

Vihreiden Rovaniemen valtuustoryhmän koon pieneneminen seitsemästä kolmeen käänsi koko vaalipiirin tuloksen puolueelle lievästi tappiolliseksi. Henkilövaihdokset selittänevät Rovaniemen tilannetta paremmin kuin Perussuomalaisten menestys, sillä muualla Lapissa Vihreiden kannatus lievästi vahvistui, ja puolue tuli uutena valtuustoon Pelkosenniemellä ja Sodankylässä.

Lapin kuntavaaleissa ei juuri herkuteltu uusilla näyttävillä vaaliteemoilla. Poikkeus löytyy Perussuomalaisista, joiden Kemin äänikuningas Harri Tauriainen kampanjoi näkyvästi maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastaan. Nämä teemat eivät ole aiemmin juuri hallinneet Lapin perussuomalaista kampanjointia. Oulun vaalipiirissä perussuomalaisen maahanmuuttokriittisyyden voima koettiin jo eduskuntavaaleissa 2011 äänivyörynä Olli Immoselle.

Kokoomuksen voitto Inarissa on huomattu valtakuntaa myöten. Muutos onkin historiallinen, sillä kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun Kokoomus on suurin valtuustoryhmä missään lappilaisessa kunnassa. Utsjoellakin puolue vahvistui selvästi. Viime vuosisadan alkupuolella, ennen Keskustan vuoden 1929 eduskuntavaaleista alkanutta pitkää valtakautta, Sodankylän yläpuolisen Lapin pääpuolueen paikasta kilpailivat Suomalainen puolue (”vanhasuomalaiset”, vuodesta 1918 alkaen Kokoomus) ja liberaalimpi Nuorsuomalainen puolue (vuodesta 1918 alkaen Edistyspuolue).

Eikö kuvia enää kumarreta?

Lapin politiikalle tyypillistä on ollut yksittäisten näkyvien poliitikkojen kuten Paavo Väyrysen (kesk) ja Esko-Juhani Tennilän (vas) suuret henkilökohtaiset äänimäärät. Eduskuntavaaleissa heidän osuutensa koko vaalipiirin äänistä ovat usein olleet aivan valtakunnan huippua, ja absoluuttisissa äänissäkin lappilaispoliitikot ovat monesti kilpailleet esimerkiksi paljon runsasväkisemmän Uudenmaan ääniharavoiden kanssa.

Kuntavaaleissa nelinumeroiset äänimäärät ovat mahdollisia vain Lapin kaupungeissa. Tällä kertaa tuhannen äänen rajan ylitti vain 28-vuotias kansanedustaja Heikki Autto (kok) Rovaniemeltä 1 031 äänellään. Ylipäänsä äänet jakautuivat tällä kertaa ehkä odotettuakin tasaisemmin sekä puolueiden välisen kärjen osalta että puolueiden sisällä.

Jossain määrin näyttää myös siltä, että puolueiden kärkiehdokkaina toimineet nuoret tai naispuoliset poliitikot vetivät valtuustoihin mukanaan iäkkäämpiä tai miespuolisia ehdokkaita. Tätä huomiota voi perustella sillä, että vaikka nuoret ja naiset olivat hyvin edustettuina ääniharavoissa, ovat Lapin tulevat valtuustot silti melko miesvaltaisia ja iäkkäitä, ei tosin valtakunnan yleisestä linjasta mainittavasti poiketen.

Kuntavaaleissa vahvasti esiintynyttä nuorta poliitikkokaartia ovat esimerkiksi Tornion 25-vuotias äänikuningatar Katri Kulmuni (kesk, 648 ääntä), Rovaniemen 27-vuotias Liisa Ansala (kesk, 758 ääntä) sekä Kemin kärkikaksikko, 37-vuotias Harri Tauriainen (ps, 461 ääntä) ja 32-vuotias Sari Moisanen (vas, 455 ääntä).

Äänten uusjakoa voi selittää ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin lappilainen poliitikkokunta on viime vuosina uusiutunut voimakkaasti, eivätkä seuraavan sukupolven johtajat kenties vielä ole lujittaneet asemiaan. Toinen syy voi olla se, että kampanjateemat ja myös lappilainen valitsijakunta moninaistuvat. Osalla paljon ääniä keränneistä ehdokkaista on taustaa opiskelijapolitiikassa, toisilla yrittäjäpiireissä, kolmansilla ay-toiminnassa tai matkailu- tai poroelinkeinojen parissa. Äänten hajotessa laajemmalle ylivertaisten ”vanhan ajan poliitikkojen” esiinnousu on tullut entistä vaikeammaksi, jolloin lappilainen politiikka alkaa näyttää myös vähemmän kuvia kumartelevalta kuin aikaisemmin.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*