Ukrainan kriisi ja muuttuva maailmanjärjestys

Westfalenin rauha vuonna 1648 päätti kolmikymmenvuotisen sodan ja loi pohjan nykyiselle vallitsevalle kansainväliselle järjestelmälle. Kuva: Wikimedia Commons

Ukrainan kriisiä on julkisuudessa käsitelty ensisijaisesti kylmän sodan ja eurooppakeskeisen maailmanjärjestyksen asetelmista. Tuossa kehyksessä Venäjästä on tehty pahis, joka ei halua toimia kansainvälisen yhteisön hyväksymien normien puitteissa. Samalla vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että länsi toimii myös kylmän sodan hengessä demonisoidessaan Venäjän. Mutta Ukrainan kriisi tarjoaa myös toisenlaisen näkökulman tarkastella kansainvälistä järjestelmää. Se antaa mahdollisuuden maailmanjärjestyksen muutoksen analysoimiseen.

Ukrainan kriisin arvioinneissa on lähes poikkeuksetta jäänyt vähemmälle huomiolle se, että kansainvälinen järjestelmä on muuttumassa. Wallersteinilaisesta näkökulmasta Yhdysvaltain hallitsema sykli on päättymässä, eikä ole itsestään selvää, minkä valtion johdolla uusi hegemoninen sykli rakentuu. Paljon syvällisemmässä mielessä on ilmeistä, että eurooppakeskeisestä maailmanjärjestyksestä ollaan siirtymässä aasiakeskeiseen maailmanjärjestykseen maailmanpolitiikan painopisteen asettuessa Aasian, Intian valtameren ja Tyynenmeren ulottuvuuksille.

Ukrainan kriisiä on perusteltua tarkastella myös muuttuvan maailmanjärjestyksen näkökulmasta, vaikka länsi tässä kriisissä toimiikin oletuksella, että noin 400 vuoden ajan vallinnut kansallisvaltiojärjestelmään perustuva westfalenilainen järjestys olisi ainoa mahdollinen ja ikuinen järjestys. Kriisin lännessä synnyttämissä reaktioissa tulee selvästi esiin, että lännen (kansainvälisen yhteisön) näkökulmasta 1500-luvulta alkaen rakennettu kansainvälinen järjestelmä ja sitä tukevat arvot ovat ainoat oikeat ja legitiimit. Niinpä niiden tulee olla kaikkia kansainvälisen järjestelmän jäseniä sitovia arvoja, joita Venäjä nyt rikkoo.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen syntynyt illuusio universaalin maailmanjärjestyksen syntymisestä oli ymmärrettävää. Globalisaation ja markkinatalouden leviämisen myötä maailma vähitellen samankaltaistuisi. Naton ja EU:n laajeneminen itään oli yksi osa tätä väistämättömäksi oletettua yhtenäistymisen prosessia. Vaikka Ukrainaa ei toistaiseksi ole hyväksytty sen paremmin Naton kuin EU:nkaan jäseneksi, on lännen politiikka lähtenyt Ukrainan länsimaistamisesta tai eurooppalaistamisesta eli saattamisesta osaksi ”sivistynyttä maailmaa”. Samalla on väheksytty Venäjän näkökulmaa ja sitä mahdollisuutta, että uusi maailmanjärjestys sisältäisi monia maailmoja.

Venäjästä on helppo tehdä näytelmän pahis, koska se ei toimi niin kutsutun kansainvälisen yhteisön hyväksymällä tavalla. Siihen kohdistetaan pakotteita, joilla yritetään saada Venäjä toimimaan sääntöjen (kansainvälisen oikeuden) puitteissa ja samalla hyväksymään vallitseva kansainvälinen järjestelmä legitiiminä järjestelmänä. Pakotepolitiikan toteuttamisessa jää kuitenkin vähemmälle huomiolle se, että tuo niin kutsuttu kansainvälinen yhteisö ei ehkä käsitäkään maailmanjärjestelmän kaikkia toimijoita. BRICS-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka eivät ole varauksetta liittyneet lännen kuoroon Venäjän pakottamiseksi toimimaan lännen edellyttämällä tavalla.

BRICS-maat ovat yhdessä ottaneet tavoitteekseen eurooppakeskeisen järjestelmän muuttamisen siten, että se palvelisi paremmin nousevien valtioiden etuja. Tästä näkökulmasta Ukrainan kriisi nostaa esiin juuri sen, että perinteinen eurooppakeskeinen järjestelmä ei näyttäydy kaikille samalla lailla legitiiminä järjestelmänä. Ja tuossa järjestelmässä voimaa tai pakotteita on käytettävä silloin, kun vallitseva toimija ei enää onnistu saamaan kaikkia toimijoita pitämään järjestelmää legitiiminä.

Vallitsevassa kansainvälisen järjestelmän tilassa, jossa osa sen toimijoista – kuten BRICS-maat – on haastanut järjestyksen legitimiteetin, on turha vedota kansainväliseen oikeuteen. Kansainvälisen oikeuden tehtävänä on säilyttää vallitseva järjestys ja minimoida säilyttämiseksi tarvittava väkivalta ja toisaalta oikeuttaa voimakeinojen käyttö järjestelmän vakauden säilyttämiseksi. Niinpä legitimiteettiin vetoaminen palvelee huonosti konfliktin ratkaisua tilanteessa, jossa ei ole olemassa vain yhtä vaan monia maailmoja ja erilaisia totuuksia. Monien maailmojen rinnakkaiselo vaatii konfliktin ratkaisussa moninaisuuden kohtaamista tasa-arvoisesti – ei monologia vaan dialogia.

Nyt Venäjä on määritelmällisesti paha, kun se ei leiki lännen asettamilla säännöillä. Niinpä Venäjää voi kohdella objektina, jolle voidaan sanella, miten sen tulee käyttäytyä kuuluakseen sivistyneiden valtioiden joukkoon. Venäjän näkökulmasta tätä on kuitenkin vaikea hyväksyä, koska länsi näyttää usein toimivan kaksilla säännöillä määritellen samankaltaisia asioita erillisiksi kysymyksiksi, jotka vaativat erilaisia ratkaisuja. Esimerkiksi Kosovon tilanteessa 1999 katsottiin oikeutetuksi rikkoa Serbian yhtenäisyys. Mutta Ukrainan tilanteessa yhtenäisyyden säilyttäminen on asetettu keskeiseksi tavoitteeksi.

Kysymys ei ehkä olekaan Ukrainasta vaan Venäjästä, joka ei halua sopeutua vallitsevaan järjestykseen. Se pyrkii Putinin johdolla muuttamaan vallitsevaa maailmanjärjestystä, joka perustuu Yhdysvaltain ja lännen hegemoniaan. Ukrainan sijaan ongelmana onkin ilmeisesti vallitsevan järjestyksen haastaminen. Toisen ongelman tässä suhteessa muodostaa koko BRICS-maiden ryhmä, joka ei Ukrainan kriisin yhteydessä ole ainakaan toistaiseksi osoittanut hajoamisen merkkejä niin, että osa noista maista asettuisi puolustamaan vallitsevan järjestyksen ja sen arvojen säilyttämistä.

Mikä muuten on se mahdollinen ”ikiaikainen” Ukraina, jonka yhtenäisyydestä ja olemassaolosta länsi on nyt huolestunut pyrkiessään säilyttämään vallitsevan maailmanjärjestyksen? Historiallisesti Krim oli pitkään jokseenkin itsenäinen toimija kunnes 1783 Venäjä liitti sen itseensä. Ukrainaan Krim on kuulunut vasta vuodesta 1954 lähtien, jolloin Hruštšov lahjoitti sen Ukrainalle. Ukraina on ollut pitkään kahtiajakautunut, mitä sekä länsi että Venäjä ovat käyttäneet hyväkseen. Stalinin toteuttama kulakkien eliminointipolitiikka kohdistui ensisijaisesti Länsi-Ukrainaan. Hitlerin Saksan miehittäessä maata länsiosan fasistit yhdessä Saksan kanssa kohdistivat vainonsa pääasiassa Itä-Ukrainaan.

Kylmän sodan kaiut näkyvät lännen oppimestarimaisessa monologissa Venäjää kohtaan Ukrainan kriisin yhteydessä. Kysymys on westfalenilaisen klubin monologista, joka kehottaa Venäjää menemään kotiin oppimaan hyville tavoille, jos se haluaa olla tuon klubin jäsen. Tässä asenteessa puolestaan unohtuu se, ettei Venäjä ehkä haluakaan kuulua klubiin vaan on pikemminkin pysäyttämässä niin kutsutun liberaalin järjestyksen etenemistä ja yhden totuuden maailman voittokulkua. Eikä Venäjä ole suinkaan yksin. BRICS-maat ovat olleet Ukraina-kannanotoissaan varsin varovaisia. Ne eivät halua hajottaa BRICS-liittoumaa, koska se näyttäytyy potentiaalisena muutoksen tekijänä.

BRICS-maiden yhtenäisyyden säilyttäminen ja sitä kautta vallitsevan järjestelmän muuttaminen näyttävät olevan jäsenille merkittävä tavoite. Kashmirin, Tiibetin ja Xinjiangin kysymysten vuoksi Intian ja Kiinan on vaikea hyväksyä Krimin kansanäänestyksen legitimiteettiä. Kussakin kolmessa tapauksessa kansanäänestys saattaisi johtaa noiden alueiden menetykseen. Toisaalta Taiwanin kysymyksen näkökulmasta Kiina voi pitää Krimin liittämistä Venäjään kadotetun alueen palauttamisena emämaan yhteyteen eli maan eheyttämisenä, mikä muuttuvassa kansainvälisessä järjestelmässä on yksi Kiinan keskeisistä tavoitteista tiellä kohti globaalin suurvallan asemaa.

Kansainvälisen järjestelmän muuttuessa konfliktien todennäköisyys kasvaa niin muuttavien kuin säilyttävienkin voimien toiminnan tuloksena. Samalla konfliktien rauhanomaisten ratkaisujen mahdollisuus heikkenee, kun järjestelmässä ei ole toimijoita, joiden legitimiteetin järjestelmän kaikki toimijat jakaisivat varauksettomasti. BRICS-maille YK kyllä näyttäytyy merkittävänä toimijana, muttei sen nykyisessä muodossaan. Sen sijaan niiden näkökulmasta niin Nato kuin EU:kin edustavat eurooppakeskeistä maailmaa, eikä niillä ole legitimiteettiä edustaa kansainvälistä yhteisöä laajasti ottaen. Toisin sanoen Ukrainan kriisin rauhanomainen ratkaisu näyttää vaikealta ilman todelliseen dialogiin antautumista.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*