Ylen riippumatonta asemaa on suojeltava poliittiselta painostukselta

Juha Sipilä poliittisena johtajana
Lukuaika: 4 min. 

Tapaus Sipilä osoittaa, että myös Suomessa olisi syytä käydä periaatekeskustelua siitä, kuinka julkisen palvelun on voitava toimia vallan vahtikoirana ilman poliittista painetta.

Kysymys julkisen palvelun uutismedian roolista vallan vahtikoirana ajankohtaistui, kun Yle julkaisi uutisen ”Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta”. Juha Sipilä ei kommentoinut asiaa Ylelle, mutta julkaisi blogissaan kirjoituksen otsikolla ”Ylen jutussa jälleen väärät tiedot”.

Sipilä nimitti Ylen uutista ”vihjailevaksi” ja esitti tuoreeltaan vakavia syytteitä. Hän väitti, ettei Yle antanut hänelle aitoa kommentointimahdollisuutta, ja antoi ymmärtää uutisen olleen asenteellinen. Hän jatkoi polemisointiaan myös Pääministerin haastattelutunnilla toteamalla, että ”Ylen tekemä juttu sisältää erittäin vakavan väitteen”.

Samaa viestiä hän toisti kolme päivää myöhemmin lehdistötilaisuudessa, jossa hän vastasi kysymyksiin koskien uutista, että hän oli protestoinut Ylen uutista vastaan lähettämällä toimittaja Salla Vuorikoskelle kaikkiaan 20 viestiä. Niissä hän paitsi ilmaisi paheksuntansa Ylen uutisoinnista, välitti kansalaisilta saamaansa palautetta myös ilmoitti luottamuksensa Yleen olevan ”täysi nolla”.

Olettaisi, että pääministeri pitäisi tätä pikemminkin hyvin toimivan demokratian tunnusmerkkinä.

Niin tuoreeltaan kuin vielä muutaman päivän kuluttuakin Sipilä avoimesti paheksui hänen mahdollisiin sidoksiinsa liittyviä kysymyksiä. Hän käytti blogissaan erittäin värikästä, dramaattista kieltä: ”Minä kestän sen, että minua hakataan median puolelta, mutta sitä en hyväksy, että lapset ja sukulaiset vedetään asemani vuoksi lokaan.” Lehdistötilaisuudessa hän korosti uutisen menneen ”ihon alle”.

Sipilän loukkaantunut reaktio on yllättävä, koska Ylen uutinen oli varsin neutraali: normaalia journalismia, jossa tutkitaan ja läpivalaistaan vallanpitäjien erilaisia sidoksia.

Olettaisi, että pääministeri olisi tähän kaikkeen täysin valmistautunut ja pitäisi sitä pikemminkin hyvin toimivan demokratian tunnusmerkkinä.

Sen sijaan Sipilä jatkoi tiedotustilaisuudessa tunnepuhettaan: hän puhui luottamuksesta ja tunteistaan ja vakuutti, ettei hänelle ”tulisi mieleenkään” mikään epäsopiva painostus.

Puhetapa viestii, ettei hän tunnista rooliaan länsimaisen demokratian pääministerinä.

Puhetapa viestii, että hän tulkitsee normaalit asemaansa liittyvät journalistiset kysymykset ja tutkinnat henkilökohtaisiksi loukkauksiksi – Miten te edes epäilette? Miten te kehtaatte epäillä! – eikä tunnista rooliaan länsimaisen demokratian pääministerinä, jolla ei ole mitään yksityistä mediasuhdetta.

Juuri asemaansa liittyvää tutkivaa, kriittisen journalismin katsetta tuntuu Sipilän olevan vaikea hyväksyä.

Sipilän mediasuhde

Keväällä Sipilä kiisteli Ylen MOT-ohjelman kanssa omaisuusjärjestelyjään koskevista tiedoista. Alkusyksystä hän torjui toimittajien kysymyksiä Anne Bernerin asemaan liittyen monimielisellä vastakommentilla: ”Jos, jos ja jos. Mitä jos Yle loppuu tai Maikkari loppuu, mitä sitten?”

Monet toimittajat ovat kertoneet pääministerin vaikeasta mediasuhteesta. Toisaalta Sipilän mediasuhde on sisältänyt myös poikkeuksellisen mahdollisuuden saada esittää nauhoitettu tv-puhe sellaisenaan Ylen kanavalla.

Vallanpitäjien jännitteinen suhde Yleen ja mediaan yleisemmin on pikemminkin perinne kuin poikkeus.

Suomessa vallanpitäjien jännitteinen suhde Yleen ja mediaan yleisemmin on pikemminkin perinne kuin poikkeus. Pääministeri Kalevi Sorsan infokratiapuhe 1983 on suomalaista mediahistoriaa, samoin presidentti Mauno Koiviston Yle-boikotti sitaattien käyttämistä koskevan kiistan jälkeen 1985.

Julkisen palvelun mediaa kohtaan suunnatulla poliittisella paineella on historiansa, mutta siinä ei ole liberaalille demokratialle mitään kunniakasta. Sipilän suhtautuminen Yleen osoittaa, että Kekkosen ja kylmän sodan ajasta ei sittenkään olla edetty niin pitkälle. Lehdistönvapauden ykkösmaassa on selvästi ongelmia.

Istuvan hallituksen alkutaivalta väritti kysymys, onko Yle hallituksen vai eduskunnan media eli kuka päättää Ylen rahoituksesta. Arto Satosen (kok.) johtama parlamentaarinen työryhmä päätyi kesäkuussa esittämään hallitukselle, ettei Ylen rahoitus jatkossakaan sisälly valtiontalouden kehyksiin – julkisen palvelun median riippumattomuuden turvaamiseksi.

Ja kuitenkin juuri riippumattomuus kyseenalaistuu, kun vaaleilla valittu, Ylen rahoituksesta päättävä korkea vallanpitäjä asettautuu median uhriksi ja toistuvasti kiistää tutkivan journalismin oikeutuksen ja tulkitsee sen epäluottamuslauseeksi.

Sipilähän ei ainoastaan korjaa mielestään puutteellisia tietoja tai esitä omaa näkemystään mahdollisesta esteellisyydestään Terrafame-asiassa vaan vahvoin sanakääntein paheksuu sitä, että media edes esittää kysymyksiä hänen sidoksisuudestaan.

Journalismin legitimiteetin kyseenalaistamiseen on vaikeaa suhtautua vaarattomana.

Tällaiseen journalismin legitimiteetin kyseenalaistamiseen on vaikeaa suhtautua vaarattomana äksyilynä aikana, jolloin monissa EU-maissa – Unkarissa, Puolassa ja Kroatiassa – poliitikot tiukentavat median poliittista ohjausta ja suitsivat valtaapitävien kannalta kriittisiä ääniä. Suomessakaan ei voida pitää itsestään selvänä vakaumusta, että kriittinen, riippumaton media on olennainen demokratian toiminnan kannalta.

Poliitikkojen yleistyvä tapa kohdella mediaa poliittisena vastustajana ja halu kontrolloida julkisen palvelun median sisältöä rapauttaa tuota periaatetta, ja on siten vakava asia. Ruotsissa hiljattain julkistettu mediapoliittisen selvityksen loppuraportti ”En gränsöverskridande mediepolitik. För upplysning, engagemang och ansvar” nimeääkin lisääntyvän poliittisen ohjauksen yhdeksi demokratiauhaksi.

Mediaselvitys esittää pohdittavaksi, pitääkö julkisen palvelun medioita suojata lainsäädännöllä paremmin, jottei mikään poliittinen voima pysty nopein henkilövaihdoksin kaappaamaan riippumattomia viestimiä haltuunsa. Ympäristöpuolueen edustaja Niclas Malmberg on tehnyt asiasta valtiopäiväaloitteen.

Tapaus Sipilä osoittaa, että myös Suomessa olisi syytä käydä aiheesta periaatekeskustelua.

Tapaus Sipilä osoittaa, että myös Suomessa olisi syytä käydä aiheesta periaatekeskustelua. Nykyisten lakien mukaan parlamentaarisesti valittava Ylen hallintoneuvosto nimittää yhtiölle hallituksen, joka taas nimittää Ylen johdon. Satosen työryhmä ehdotti poliittisen ohjauksen vahvistamista edelleen sikäli, että jatkossa hallintoneuvosto päättäisi myös Ylen strategiasta eli toiminnan suuntaviivoista.

Ehdotusta uutisoitiin parlamentarismin voittona hallitusvallasta: ”Työryhmän puheenjohtajan Arto Satosen (kok) mukaan tämä korostaa sitä, että Yle on ’eduskunnan radio’ eli eduskunnan ohjauksessa ja valvonnassa”.

Julkisen palvelun median riippumattomuuden kannalta olisi tietysti olennaisempaa korostaa sitä, miten Yle on ennen muuta kansalaisten radio, jonka tehtävänä on keskeisesti myös eduskunnan valvonta. Julkisen palvelun on voitava toimia vallan vahtikoirana ilman poliittista painetta. Poliitikkojen on tunnistettava ja tunnustettava Ylen riippumattomuus.

Mediakritiikin tila

Tällainen kansalaisuutta ja myös julkisen palvelun median riippumattomuutta neljäntenä valtiomahtina korostava ääni puuttuu suomalaisesta mediapoliittisesta keskustelusta. Ruotsin mediaselvityksessä juuri kansalaisten näkökulma on keskeinen.

Julkisen palvelun on voitava toimia vallan vahtikoirana ilman poliittista painetta.

Ongelma on myös se, että toisin kuin esimerkiksi Ruotsista, Suomesta puuttuu jatkuva, avoin mediakritiikki ja medioiden välinen ja kansalaisten kanssa käytävä vuoropuhelu. Medioiden avoin itsekritiikki on olematonta ja keskinäistä kritiikkiä varotaan.

Ei ole mielekästä, että Julkisen Sanan Neuvosto (JSN) alan itsesäätelyelimenä on ainoa toimija kentällä. Oireellista on, että Pääministerin haastattelutunnillakin Sipilä sai esittää Ylen uutista koskevat väitteensä ilman tarkentavia kysymyksiä.

Mediakritiikki tarvitsee ryhtiliikkeen, josta esimerkiksi ammattilehti Journalisti voisi ottaa vastuuta. Yle taas voisi ottaa mallia Ruotsin radiosta, joka ostaa viikoittaisen mediakriittisen ohjelman Medierna riippumattomalta tuotantoyhtiöltä ja antautuu siten myös itse kritiikin kohteeksi.

Mediakritiikki tarvitsee ryhtiliikkeen.

Nykyinen tilanne heittää kohtalokkaan varjon Ylen päälle. Jokainen uutisia kuluttava huomasi, että Yle ei jatkanut perjantaina aloittamaansa tutkivaa journalismia. Luimme uutisen, jolle odotimme jatkoa – jota emme saaneet.

Julkaisupäivänään perjantaina päivän ehdoton ykkösuutisaihe, kysymys Sipilän asemasta Terrafamea koskevasta päätöksenteosta, ohitettiin jo illan pääuutislähetyksessä pelkällä lyhyellä maininnalla lähetyksen lopussa. Kansalaisena saatoimme television äärellä spekuloida, oliko pääministerin kiivailla syytöksillä vaikutusta asiaan.

Kiitos tutkivan journalismin, saimme epäilyksillemme tukea. Nyt jäämme odottamaan Ylen selityksiä.

Anu Koivunen on Tukholman yliopiston professori ja tutkija Helsingin yliopistossa hankkeessa ”Demokratian voimavirrat: Kansanvallan kontekstit ja ominaispiirteet Suomessa ja Ruotsissa 1890–2020”.

Lisää aiheesta

7 Comments

  1. Demokratiaan kuuluu vapaat säännölliset vaalit, sananvapaus ja oikeussuoja. Liberaalissa demokratiassa julkisen palvelun media on käsitteenä pelkästään kummajainen, kriteerinä ei mitään. Demokratiassa kritiikki ei perustu siihen, että julkisen palvelun edustaja ostaa kritiikin ammattiliitolta tai tuotantoyhtiöltä. Ei ole myöskään riippumattomuutta, että julkisen median edustaja on ideologisesti sitoutunut tarkasteltavaan.

    Voi olla, että Juha Sipilä ei sovi länsimaiseen demokratiaan. Hänhän ei ole ainut.

  2. FT Mikko Punkari 1.12.2016 at 18:11

    YLE on erityisesti viimeisen 2 v aikana totaalisesti epäonnistunut tiedonvälitystehtävässään koskien erityisesti kansainvälisiä uutisia. Arvioni mukaan 80% uutisista on ollut pääosin valheellisia ja loput osittain valheellisia ja YLE ei koskaan oikaise osoitettuakaan valehteluaan. Tämä tulos vastaa USA:ssa tehtyä tutkimusta. No, Suomen valtamedia saa kaikki uutisensa samoista amerikkalaisista ns. ”sionistisen mediamafian” lähteistä (Reuters, AP, AFOP, jne.) joten tulos on odotettu. YLE sen lisäksi koulutti toimittajiaan CIA:n propagandaosastossa missä opittiin USA-NATO-myönteistä valheellista uutisointia vielä lisää. CIA:n propagandapäällikkö J Harding kehui YLE:n naisia good guy hyviksi propagandisteiksi. Jokainen muistaa YLE:n täysin ääliömäisen ”Venäjän trolli” -jahdin minkä lopputuloksena ei löytynyt ainoatakaan tuollaista trollia mutta satoja Nato-trolleja kyllä. On käsittämätöntä, että tällainen on mahdollista verovaroin rahoitetussa YLE:ssä. Päitä pitäisi jo pudota. Jääskeläisen päivät YLE:ssä ovat luetut.

  3. Keijo Perälä 1.12.2016 at 21:39

    Mitä uutta Terrafame-jutusta on saatu selville, jotta sitä olisi pitänyt jatkuvasti jauhaa? Minä en ole kuullut mitään uutta itse asiasta.

  4. Tiina Johansson 2.12.2016 at 06:51

    Kiitos Anu Koivunen kiihkottomasta analyysistä ja yrityksestä selvittää meille kansalaisille median ja erityisesti Ylen roolia. Minun silmissäni Yle sai kolauksen USAn vaalien uutisoinnissa! Kaikki toimittajat tuntuivat olevan Klinttonin kannattajia. New Yorkin vaalivalvojaisiin ei löytynyt yhtään Trumpin kannattajaa se ei mielestäni ollut puolueetonta viestintää. Myöskin toimittajien kauhistelu mitä nyt tapahtuu kun heidän mieleisensä ehdokas ei tullutkaan valittua oli mielestäni kummallista. USAn vaaliväittelyt lähetettiin suorana kiitos siitä Yle sain muodostaa oman mielipiteeni joka poikkesi Ylen käyttämien asiantuntijoiden analyyseista. Terveisin Sandersin kannattaja!

  5. YHDESTÄ PIPOSTA JA KAHDESTA LAPASESTA
    Siitä se alkoi, yhdestä piposta. Ville Niinistön ottaessa kantaa pääministerin pipovalintaan vieraillessaan Terrafamen tonteilla. Kiinnitin itsekin huomion välittömästi uutiskuvan nähtyäni samaan asiaan. Voitaisiinhan tästä ajatella toki myös, että hieno esimerkki nuorille, ettei päätä ala palella. Mutta taitaa pääministerin pää tarvita enemmänkin jäähdyttelyä, joten pipo päässä ei kannata kulkea, ettei pää kuumene liiaksi. Mutta se taitaa olla jo myöhäistä. Sylkeminen toimittajien kasvoille ei ole sallittavaa siinä mittakaavassa, mistä kohu kertoo. Pääministerin tehtävään liittyy näkyvä palstatila asiassa kuin asiassa, eikä uutisten rivien tarvitse odotella jutun päähenkilön kommentteja, kun lähteiden luotettavuus on muilta osin kunnossa. Ketä ne jutun lapaset sitten ovat? Yksi toimittaja on jo potkut saanut ja Stillerille annettiin varoitus, joka peruttiin. Voiko heitä kutsua lapasiksi, jotka pudotettiin? Ehkä tässä jutussa näiden henkilöiden lapaset pysyivät kuitenkin käsissä, joten heitä ei voida syyttää. Mitä sitten Jääskeläinen ja sananvapaus? Olisiko nämä lapaset nyt hukassa ja lentäneet Jääskeläisen mukana sananvapaus sisällään? Jääskeläinen kerätköön lapaset takaisin käsiinsä sananvapaus niiden mukana ja pääministeri kulkekoon tästä lähtien ilman pipoa.

    https://www.facebook.com/kirjoittajajoanna/

    • Markku Tuominen 4.12.2016 at 17:23

      Trump käyttäytyi kuin pahainen kakara pyrkiessään presidentiksi. Jos ei pysty puhumaan edes jotenkuten järjellisesti ja pysymään kohtuullisesti tosiasioissa ei pitäisi olla oikeutta olla ehdokkaana. Elämme käsittämättömiä aikoja, suunta ei lupaa hyvää.

  6. Kari Jakonen 7.12.2016 at 17:46

    Terrafame-uutinen ei tullut alun perin julkisuuteen YLE:n kautta. Ensiksi asiasta kirjoitettiin Kansan Uutisissa, jossa oli mukana Sipilän kommentti. Jostain syystä YLe:n toimittajalle tuli ylen kiire. Hän lähestyi Sipilää sähköpostilla antaen aikaa puolitoista tuntia antaa kommentti juttuun. Valitettavasti Sipilä ehti lukea sähköpostin vasta YLE:n julkaiseman uutisen jälkeen. Olen lukenut kaikki toimittajan ja Sipilän väliset sähköpostiviestit, jotka toimittaja julkaisi omalla fb-sivulla. Sipilä arvostelukyky petti ryhtyessään keskustelemaan toimittajan kanssa postien välityksellä ja lähettämällä toimittajalle saamiaan kansalaispalautteita. Mistään ei voi pääteellä, että hän haluaisi estää asian käsittely julkisuudessa. Asia oli YLE:ssä esillä lauantaina ja sunnuntaina päämisterin suorassa haastattelussa. Maanantaina Jääskeläinen totesi, että toimittajien suunnitelmissa oli tämän asian käsitteleminen monissa ohjelmissa. Hän yritti hillitä vähän asian käsittelyä, mutta epäonnistui, koska muutamat alaiset alkoivat hoitaa asiaa julkisuuden kautta. Tässä tehdään kovaa oppositiopolitiikka, joka kävi ilmi eduskunnan kyselytunnilla. Muutaman kansanedustan arvostelukyky petti pahasti väitteillä Unkarin tiestä ja Sipilän vahingoittaneen Suomen mainetta ulkomailla.
    Odotetaan mielenkiinnolla oikeusasiamiehen kantaa asiaan. Sipilä on itse pyytänyt kannanottoa lukuisten kantelijoiden lisäksi. Julkinen sana ei tunnu uskovan Sipilää, kun hän toteaa, että esteellisyys olisi ilman muuta selvitetty, jos hän olisi tiennyt Terrafamen tekemästä tilauksesta, joka oli tapahtunut lokakuussa. Mutta politiikassa kaikki keinot vastustajan nujertamiseksi käytetään hyväksi.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*