Arvio: Kuva kolonialismista nyky-Suomessa

Sodankylässä sijaitseva Kevitsan kupari- ja nikkelikaivos, kuva Anssi Kömi / Eatnameamet.
Lukuaika: 6 min.

Elokuva auttaa ymmärtämään, miksi totuus ja sovinto saamelaisten ja valtion välillä vaatii katseen kääntämistä tähän päivään.

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (2021), ohj. Suvi West

 

Suomessa keskustellaan nyt vilkkaasti siitä, mitä on saamelaisiin kohdistunut kolonialismi, ja miten menneisyys vaikuttaa nykypäivässä. Ajatus, että meilläkin on oma kolonialistinen historiamme, ei näytä enää täysin järkyttävän suomalaista omakuvaa.

Päinvastoin, keskustelun kautta voimme nostaa itsemme historian hyviksiksi. Sellaiseksi haluaa myös Suomen valtio, joka on käynnistämässä saamelaisten ja valtion välistä totuus- ja sovintokomissiotyötä. Tavoitteena on ”koota saamelaisten kokemukset valtion ja eri viranomaisten toimista ja tehdä tämä tieto näkyväksi”.

Ajatus, että meilläkin on oma kolonialistinen historiamme, ei näytä enää täysin järkyttävän suomalaista omakuvaa.

Mutta entä jos saamelaisten kokemukset kertovat, ettei kyse ole vain historiasta ja sen vaikutuksista, ja että kolonialismia tuotetaan aktiivisesti myös tänä päivänä, vieläpä juuri valtion toimesta? Tätä pohtii ohjaaja Suvi Westin keväällä 2021 ilmestynyt dokumenttielokuva Eatnameamet – hiljainen taistelumme, joka kutoo rihma rihmalta kuvan saamelaisiin kohdistuvasta kolonialismista nyky-Suomessa.

 

Ristiriitainen valtio

Täysin saamenkielinen elokuva rakentuu osin juristi Ánneristen Juuson (Anni-Kristiina Juuso) haastatteluille ja videomateriaalille, jota on kuvattu totuus- ja sovintokomission esivalmisteluun liittyvissä kuulemistilaisuuksissa saamelaisten kotiseutualueella vuonna 2018.

Valtioneuvoston kanslian palkkaaman Juuson mandaatti vaikuttaa lähtökohtaisesti mahdottomalta: hänen vastuullaan on selvittää, mitä saamelaiset totuus- ja sovintokomissiolta toivovat ja miten he siihen suhtautuvat. Tehtävää suorittaessaan hän laittaa saamelaisena likoon omat yhteisösuhteensa ja yhteisön luottamuksen, mutta edustaa samalla valtiota, jonka motiiveista kukaan ei tunnu olevan varma.

Valtioneuvoston kanslian palkkaaman Juuson mandaatti vaikuttaa lähtökohtaisesti mahdottomalta: hänen vastuullaan on selvittää, mitä saamelaiset totuus- ja sovintokomissiolta toivovat ja miten he siihen suhtautuvat.

Totuus- ja sovintokomission valmisteluun liittyvän materiaalin lisäksi West on kuvannut valtayhteiskunnan ja saamelaisten kohtaamisia ja ”hiljaista taistelua” samaan aikaan toisaalla järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa, tapahtumisissa ja kuulemisissa, jotka kertovat omaa tarinaansa nykykolonialismin rakenteista ja käytännöistä. Lisäksi elokuvaa tasapainottavat lukuisat henkilöhaastattelut ja Pohjois-Suomeen ja saamelaisiin liittyvä audiovisuaalinen arkistomateriaali, jotka rakentavat jatkuvuutta historian ja nykykeskustelujen välillä.

Nämä sirpaleet West kokoaa yhteen teemoittain oman kertojaäänensä avulla ja kuvaamalla maata ja luontoa, joka vaikuttaa kaiken taustalla.

 

Keskipisteessä maa

Westin kuvaama nykykolonialismi on sotkuista, hiipivää ja arkista, mutta pelottavan johdonmukaista. Se on sekä tietämättömiä että sidonnaisia virkamiehiä, omaa unelmaansa eläviä kullankaivajia, matkailun superyrittäjiä ja pinnallisia ministerivierailuja.  Se on omistamista, investointia, kaavoittamista, lainsäädäntöä, tutkimuksia ja selvityksiä, muualla tehtyjä päätöksiä.

Yhä enemmissä määrin se on myös vihapuhetta ja uhkailua sekä kaiken saamelaisille kuuluvan omimista saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, saamelaiskäräjien vaaliluettelo ja sitä kautta saamelaisten identiteetti ja oman yhteisön ääni mukaan lukien.

Saamelaisille maa merkitsee kansan, kielen, kulttuurin ja yhteisön perustaa. Mutta juuri tähän samaan pohjoiseen, arktiseen maahan kohdistuu tänä päivänä laajempaa ulkopuolista kiinnostusta kuin koskaan aikaisemmin.

Kaiken yllä mainitun taustalla on kuitenkin maa (pohjoissaameksi eana; eatnameamet = maamme). Saamelaisille maa merkitsee kansan, kielen, kulttuurin ja yhteisön perustaa. Mutta juuri tähän samaan pohjoiseen, arktiseen maahan kohdistuu tänä päivänä laajempaa ulkopuolista kiinnostusta kuin koskaan aikaisemmin, niin kaivostoiminnan ja luonnonvarateollisuuden kuin globaalien ja paikallisten infrastruktuurihankkeiden, kuten Jäämerenradan, matkailun ja vapaa-ajankäytönkin suunnalta.

Siksi kolonialismi on kaikkea muuta kuin mennyttä tai menneen perintöä. Kuten West elokuvassaan sanoittaa, ”Äiti maamme ansiosta olemme selvinneet täällä tuhansia vuosia. Ja maan takia he pyrkivät nyt pyyhkimään meidät pois. Uudet staalot ovat lähteneet liikkelle”.

 

Vastarinnan kasvot

Elokuvassa haastateltujen, etupäässä nuorten aikuisten saamelaisten kertomuksissa heijastuu huoli siitä, päättykö heidän omaan sukupolveensa se, mitä heidän isovanhempansa ja vanhempansa ovat tähän päivään asti pystyneet pitämään elossa. Mainitut uudet staalot ovat kenties aiempaa mahtavampia.

Toisaalta he ovat hyvin tietoisia oikeuksistaan eikä taito käyttää tämän päivän työkaluja, kuten sosiaalista mediaa, ole ainakaan haitaksi. Yksi parantaa ylisukupolvista traumaa opiskelemalla saamen kielen, toinen toimii agitaattorina ja somevaikuttajana, kolmas yhdistää aktivismin ja toiminnan saamelaiskäräjillä.

Haastattelut ovat puhuttelevia, mutta katsoja jää kaipaamaan myös vähemmän julkisuudessa esillä olleiden ja saamelaispolitiikassa profiloitumattomien eri ikäisten saamelaisten kokemuksia ja näkemyksiä. Niitä kuullaan lähinnä totuus- ja sovintokomission alustavien kuulemistilaisuuksien taltiointien yhteydessä.

Yksi parantaa ylisukupolvista traumaa opiskelemalla saamen kielen, toinen toimii agitaattorina ja somevaikuttajana, kolmas yhdistää aktivismin ja toiminnan saamelaiskäräjillä.

Halukkaita suoriin haastatteluihin voi kuitenkin olla vaikea löytää. Saamelaisyhteisö on Suomessa pieni ja saamelaisten alkuperäiskansaoikekuksiin liittyvät konfliktit ovat sekä paikallisia että tulehtuneita. Ihminen, joka ottaa saamelaisten oikeuksien puolesta julkisesti kantaa, altistaa lähes poikkeuksetta itsensä systemaattiselle, henkilöön menevälle mustamaalaukselle ja jopa vihapuheelle. Siksi julkinen osallistuminen keskittyy herkästi muutaman henkilön harteille.

Tämä on yksi syy, miksi taitelijakollektiivi Suohpanterrorkin otti alun perin linjakseen kasvottomuuden. Pienissä yhteisöissä maski mahdollistaa sanan- ja ilmaisunvapauden myös niille, jotka eivät halua tulla maalitetuiksi tai kohdata maalittajaansa päivittäin kaupassa, työssä tai lastentarhan tuulikaapissa.

 

Ei sovintoa ilman totuutta

Elokuva nostaa väistämättä mieleen, mihin ja kenen tarpeisiin saamelaisten ja valtion sovinto nykytilanteessa vastaisi.

Kenties koskettavimman puheenvuoron pitää nuori poromies, joka valtion edistämää Jäämerenrataa vastustavassa tilaisuudessa kertoo huolestaan sekä saamelaisena että poronhoitajana. Jäämerenrata olisi viimeinen naula, joka yhdessä muun kilpailevan maankäytön kanssa lopettaisi poronhoidon hänen alueellaan. Miehen tyttöystävän suurin haave on opiskella koltansaamen opettajaksi ja palata kotikylään opettamaan sitä. Jos joka suunnasta tuleva voimakas paine vie saamelaisilta perinteiset elinkeinot ja siten myös syyt asua alueella, ei tyttöystävällä kuitenkaan ole ketään, jota palata opettamaan.

Totuudelle sen sijaan olisi tarvetta. Alun perin Suomi ehdotti, että toisin kuin esimerkiksi Kanadassa ja Norjassa, Suomessa komission nimi voisi olla yksinkertaisesti sovintokomissio. Tämä ehdotus hylättiin totuus- ja sovintoprosessin tarkoituksen vastaisena, koska sovintoon ei voi ketään vaatia ennen kuin on selvitetty, mitä oikeasti on tapahtunut.

Ja siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu, Westin elokuva nimenomaan haluaa meille kertoa.

Sovintoon ei voi ketään vaatia ennen kuin on selvitetty, mitä oikeasti on tapahtunut.

Yksi keskeinen totuuden ympärille kietoutuva teema liittyy meneillään olevaan kamppailuun saamelaiskäräjien vaaliluettelosta, jossa valtio korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) muodossa on ottanut aktiivisen roolin – mutta saamelaiskäräjiä ja saamelaisten omaa näkemystä vastustavana tahona.

Elokuvassa saamelaiset kertovat huolensa siitä, miten KHO on alkanut määrätä saamelaisina esiintyviä suomalaisia saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Westin elokuvassa haastatellun saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikion mukaan näiden suomalaisten tavoitteena on päästä vaikuttamaan saamelaiskäräjien toimintaan erityisesti luonnonvaroihin ja maankäyttöön liittyvissä asioissa. Näissä asioissa saamelaisten ja suomalaisten sekä valtion tavoitteet helposti risteävät.

Saamelaisten totuudentaju joutuukin koetukselle, kun yksi suomalaisen tuomioistuimen päätöksellä saamelaiseksi luettu, mutta saamelaiskäräjien ja saamelaisten laajasti suomalaiseksi tuntema henkilö ja sen jälkeen saamelaiskäräjien edustajaksi valittu Kari Kyrö avaa vuonna 2016 saamelaiskäräjien uuden kauden ensimmäisen täysistunnon. Westin elokuvassakin vilahtavasta avauspuheenvuorosta on sittemmin muodostunut klassikkomeemi: puheessaan Kyrö kiittelee vuolaasti valtiota kaikesta, mitä se on kädenojennuksena tehnyt, mutta lipsauttaa kohtalokkaasti ”meille suomalaisille”, ennen kuin korjaa positionsa saamelaiseksi.

 

Kysymys itsemääräämisoikeudesta

Vuonna 2019 YK:n ihmisoikeuskomitea lausui, että korkeimman hallinto-oikeuden päätökset määrätä vaaliluetteloon vuosina 2011 ja 2015 yhteensä 96 henkilöä, jotka eivät ole saamelaisia, rikkoivat mielivaltaisina sekä saamelaiskäräjälakia että saamelaisten itsemääräämisoikeutta. Niin ikään YK vaati, että Suomen tulee korjata päätöksistä aiheutunut vahinko ja huolehtia, ettei vastaaville virheellisille laintulkinnoille ole vastaisuudessa enää sijaa. Saamelaiskäräjälaista tulisi poistaa epäselvyyttä luovat kohdat ja saamelaisten oikeutta määrätä itse oman kansansa jäsenyydestä kunnioittaa ja vahvistaa.

Suomella on aito mahdollisuus irtautua kolonialismin historiasta.

YK:n moitteiden seurauksena Suomen hallitus on yhdessä saamelaiskäräjien kanssa laatinut ehdotuksen saamelaiskäräjälain uudistamiseksi, joka on pian etenemässä eduskunnan käsittelyyn. Myös totuus- ja sovintokomission työn on määrä alkaa vielä vuoden 2021 puolella.

Molemmissa prosesseissa Suomella on aito mahdollisuus irtautua kolonialismin historiasta. Eatnamenet – hiljainen taistelumme kertoo, miksi niin totuuden kuin sovinnonkin tavoittelussa katse on ulotettava myös nykypäivään, meidän omiin asenteisiimme, käytäntöihimme, etuihimme ja ennakkoluuloihimme.

 

Saamelainen elokuva

Elokuva johdattaa myös katsojan pohtimaan, miksi etsiä sovintoa, kun maiden haltuunotto, assimilaatiopolitiikka ja saamelaisten syrjäyttäminen päätöksenteosta jatkuvat yhä, osin uusin tavoin. Onko totuus- ja sovintokomission perimmäisenä tavoitteena vain puhdistaa Suomen julkisuuskuvaa? Voiko ylisukupolvisesta traumasta ylipäätään eheytyä yhteisöllisen hätätilan jatkuessa?

Onko totuus- ja sovintokomission perimmäisenä tavoitteena vain puhdistaa Suomen julkisuuskuvaa?

Merkittävin saavutus on kuitenkin elokuvan rakentama kokonaiskuva monitahoisesta vallasta, jota suomalainen yhteiskunta yhä käyttää suhteessaan saamelaisiin. Tuo vallankäyttö ei ehkä näytä kovin pahalta mistään yksittäisestä suunnasta katsottuna, mutta kokonaisuutena se ulottuu kaikkialle. Tämän kokonaisuuden  tuntevat läpikotaisin vain ne, joihin tuo vallankäyttö voimakkaimmin kohdistuu.

Siksi – saamelaista kulttuuri- ja elokuvavaikuttaja Liisa Holmbergia siteeraten – on ensiarvoisen tärkeää, että saamelaisesta todellisuudesta kertovan elokuvan tekee saamelainen itse ja täysin omilla ehdoillaan.

 

Suvi Westin dokumenttielokuva Eatnameamet – Hiljainen taistelumme on nähtävillä Yle Areenassa 25.10.2021 lähtien.

PhD SoSci, Marie Sklodowska-Curie Fellow Laura Junka-Aikio on politiikan ja kulttuurin tutkija Norjan Arktisessa yliopistossa (UiT). Hän on myös Norjan tutkimusakatemian rahoittaman hankkeen ”New Sámi Renaissance: Nordic Colonialism, Social Change and Indigenous Cultural Policy” vastuullinen johtaja. Kirjoituksen taustalla oleva tutkimushanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin Horizon 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta, osana Marie Sklodowska-Curie rahoitussopimusta no. 845232.

EDIT 24.6.2022: Kirjoittajatiedot päivitetty.

1 kommentti

  1. Eikö tässä saamelaisaktivistien hyökkäyksessä haluta asiallisesti ottaen lainaa antaa ”puolustukselle” puheenvuoroa?

    Onko tarkoitus kuten YKn komitean taannoisissa moittessa Suomen Valtiolle, että tuomio, eli moitteet, annetaan ja luetaan ilman asianomaisten kuulemista?

    Se on tietenkin helpoin ja varmin tapa asian vireille panijalle mieluisin tuomio.

    Mikä arvo sellaisella isona tuomiopäivänä on, se on eri juttu.

1 Trackback / Pingback

  1. Historiapolitiikkamme epädemokraattisuus – Politiikasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*