Koulun puolustus

Neonbrand / Unsplash
Lukuaika: 5 min.

Koulutuspoliittisissa visioissa koulun väitetään jääneen ajastaan jälkeen ja vieraantuneen ympäröivästä yhteiskunnasta. On kuitenkin hyviä perusteita puolustaa koululle ominaista etäisyyttä muusta maailmasta. Sitä voidaan jopa pitää yhtenä avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan tukipilarina.

COVID 19-epidemian ensimmäinen aalto toi talven ja kevään aikana useimmat peruskoulujen oppilaat etäkouluun. Samalla se nosti ennennäkemättömällä tavalla esille koululle tyypillisiä sosiaalisia rakenteita. Monelle koululaisen vanhemmalle kävi kouriintuntuvaksi se, että koulu on normaalioloissa muusta yhteiskunnasta erillinen, joukkomuotoinen instituutio. Koulu on oma todellisuutensa.

Oppilaat kokoontuvat samaan rakennukseen ja luokkaan, jossa on välttämätöntä harjoitella toimintaa ryhmässä. Koulussa on myös hierarkkisia valtarakenteita: Luokassa on ainakin yksi aikuinen, jonka vastuulla on lasten oppiminen, hyvinvointi ja turvallisuus.

Koulu muodostaa edelleen lapsen elämään aivan erityisen ajallisen rakenteen koulumatkoineen, oppi- ja välitunteineen sekä ruokailuineen. Koululla on myös lapsia muusta yhteiskunnasta eristävä funktio: koulupäivän aikana lasten ei tarvitse olla kotona, kaduilla saatikka töissä. Näin koulu myös mahdollistaa vanhempien keskittymisen työelämään.

Monelle koululaisen vanhemmalle kävi kouriintuntuvaksi se, että koulu on normaalioloissa muusta yhteiskunnasta erillinen, joukkomuotoinen instituutio. Koulu on oma todellisuutensa.

Nämä koulun perustavat sosiaaliset rakenteet ovat kehittyneet Suomessa ja muualla länsimaissa monien vuosisatojen aikana ja siten heijastavat historiallisia kerroksia, uudistuksia ja poliittisia kamppailuja. Tänä päivänä monet koululle ominaiset rakenteet ovat kuitenkin uhattuna ja niistä demokraattisen yhteiskunnan kannalta kaikkein arvokkaimmat vaativat päättäväistä puolustamista.

 

Koulua uudistettaessa vaaditaan sen perusrakenteiden purkamista

On silmiinpistävää, että kuluneen vuosikymmenen aikana koulujen uudistamista koskevissa koulutuspoliittisissa teksteissä juuri monet kouluille tunnusomaiset sosiaaliset rakenteet nähdään ongelmallisina. Niin eduskunnan, ajatuspajojen kuin etujärjestöjen teksteissä ilmenee yksimielisyys siitä, että koulu on “jäänyt jälkeen” muun yhteiskunnan kehityksestä. Usein esitetään, että koulun tulee “avautua maailmalle” ja “seurata aikaansa” hyödyntämällä työelämän uusia toimintatapoja sekä teknologisia innovaatioita.

Samoissa koulun uudistamista vaativissa teksteissä korostetaan myös, ettei oppiminen enää tapahdu pelkästään koulussa, vaan aiempaa enemmän oppilaiden arjessa – erityisesti mediamaailmassa.

Niin eduskunnan, ajatuspajojen kuin etujärjestöjen teksteissä ilmenee yksimielisyys siitä, että koulu on “jäänyt jälkeen” muun yhteiskunnan kehityksestä.

Edellä mainitut koulun uudistamisvaatimukset heijastuvat myös uusien oppilaitosrakennusten arkkitehtuuriin, jossa korostetaan läpinäkyvyyttä sekä start up -yritysten kaltaista yhteisöllistä ja innostavaa toimintaa, kansanomaisemmin pöhinää. Tuloksena on muunneltavia oppimistiloja, joiden tarkoituksena on luoda koulu vailla sen “jäykkiä” ja “passivoivia” piirteitä, kuten luokkia ja pulpetteja. Arkkitehtonisissa visioissa koulun tulee muuttua avokonttorin kaltaiseksi tilaksi, jossa hyödynnetään luovasti viimeisimpiä digitalisaation luomia välineitä.

Korkealaatuista, pitkittäistutkimukseen perustuvaa tietoa tämänkaltaisten uudistusten vaikutuksista oppimiseen ja oppilaiden hyvinvointiin on kuitenkin vain vähän. Uudistusten suunnittelu perustuukin lähinnä työnjohdollisiin ja pedagogisiin trendeihin sekä taloudellisiin säästöihin.

 

Koulun kantavat ideat

Koulujen arkkitehtuuri ja oppimisympäristöt ovat muuttuneet yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Koulua on eri vuosisatoina mallinnettu milloin luostarin, milloin kirkon tai tehtaan mukaisesti.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koulussa olisi myös monia verrattain pysyviä tunnuspiirteitä. Se ei myöskään tarkoita, että koulun pitäisi aina muuttua vallitsevien työnjohdollisten, pedagogisten ja arkkitehtonisten virtausten mukana.

Koulua on eri vuosisatoina mallinnettu milloin luostarin, milloin kirkon tai tehtaan mukaisesti.

Belgialaiset kasvatusteoreetikot Jan Masschelein ja Maarten Simons esittävät pamfletissaan In defense of the school (Koulun puolustukseksi), että länsimaisen koulun aatteellisessa pohjassa on paitsi historiallisia jatkuvuuksia, myös paljon puolustettavaa. Erityisen tärkeää on koulun perinteisen autonomian puolustaminen.

Jotta koulu voisi toteuttaa tehtäväänsä, sen on todellakin oltava yhteiskunnasta osittain erillinen ja itsenäinen saareke. Koulun autonomiaan sisältyy kaksi muuta kouluille tyypillistä piirrettä. Ensinnäkin koulussa opiskeltava tieto tulee voida irrottaa sen välitöntä hyödyllisyyttä ja käytännöllisyyttä koskevista vaatimuksista. Toiseksi koulun tulee tehdä oppilaalle mahdolliseksi luopua muista yhteiskunnallisista rooleistaan ja velvollisuuksistaan.

 

Koulutiedon ei tarvitse aina olla hyödyllistä

Länsimaisen koulun kantava idea juontaa juurensa antiikin kreikkalaiseen polikseen eli pienikokoiseen kaupunkivaltioon. Tuolloin kouluja luonnehti niiden tilallinen, sosiaalinen ja symbolinen eristäminen muusta yhteiskunnasta. Esimerkiksi Platonin Akatemia sijaitsi kaupungin porttien ulkopuolella Hekademoksen metsän kyljessä. Aristoteleen Lykeion taas rakennettiin hieman syrjään Ateenan keskustasta, Lykavittoksen kukkulan viereen.

Maailmasta eristäminen pätee myös koulun tiedolliseen sisältöön. Antiikissa koulu näet irrotti oppilaan omaa itseä ja maailmaa koskevien uskomusten otteesta. Koulutiedosta tuli tarkoituksellisen teoreettista ja abstraktia. Se irrotettiin vanhoista, tavanomaisista yhteyksistään ja merkityksistään ja siitä tuli julkista, periaatteessa kaikille helposti ulottuvilla olevaa ja vapaasti sovellettavaa.

Jotta koulu voisi toteuttaa tehtäväänsä, sen on todellakin oltava yhteiskunnasta osittain erillinen ja itsenäinen saareke.

Myös nykypäivän koulussa esimerkiksi normaalisti kaupankäynnissä käytettävät matemaattiset laskelmat irrotetaan välittömistä taloudellisista tarpeista ja käyttökohteista ja niistä tulee matematiikan yleisillä periaatteilla tapahtuvan leikin kohde. Koulutiedon leikinomaisuus ei tarkoita, että opetus olisi vain viihdyttävää ja oppilaiden mielitekoihin perustuvaa ajanvietettä.

Tässä leikki tarkoittaa ensinnäkin sitä, että opetettavat asiat ovat arvokkaita itsessään. Ne eivät ole välineitä ulkoisten päämäärien saavuttamiseksi. Toiseksi se tarkoittaa, että ne ovat avoimia uusille ja ennakoimattomille käyttökohteille. Parhaimmillaan koulu onkin vakavaa leikkiä.

Koulun kantavaan ideaan kuuluu, että asioita tarkastellaan rauhassa, vailla tehokkuus- ja hyödyllisyysvaatimuksia.

Koulutieto ei myöskään noudata työnteon tulevaisuuteen suuntautunutta aikaa, jossa kaikki tapahtumat on alistettu ajatukselle siitä, että toiminnan pitää tuottaa tulevaisuudessa jotakin ulkoista arvoa. Koulun kantavaan ideaan sen sijaan kuuluu, että asioita tarkastellaan rauhassa, vailla tehokkuus- ja hyödyllisyysvaatimuksia.

Asiat ovat huomion ja ajattelun kohteina tässä ja nyt eivätkä ainoastaan tulevaisuudessa mahdollisesti toteutuvaa tarkoitusta varten. Tunnetusti Antiikin Kreikassa koulua tarkoittava sana skhole tarkoitti myös vapaa-aikaa.

 

Koulu mahdollistaa yhteiskunnallisen liikkuvuuden ja avoimen keskustelun

 Masscheleinin ja Simonsin mukaan koulun eristämiseen muusta maailmasta juontuu myös koulun yhteiskunnallista tasa-arvoa ja kehitystä luova potentiaali. Koulu saattoi irrottaa kasvavan normaaleista yhteiskunnallisista rooleistaan, arvoistaan ja toimintatavoistaan. Antiikissa koulun keskeinen rooli liittyikin kehityskulkuihin, joissa perityt yhteiskunnalliset arvoasemat asetettiin kyseenalaisiksi ja merkittäviin asemiin saattoi kohota henkilökohtaisilla ansioilla.

Vaikka koulu onkin tosiasiallisesti usein ylläpitänyt yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita, on myös selvää, että se on vuosisatojen aikana tarjonnut yksilöille väylän tehdä itsestään jotain muuta kuin mitä suku, perhe tai sosioekonominen asema edellyttävät.

Koulun aatteelliset lähtökohdat mahdollistavat sen, että oppilas voi pohtia kriittisesti paitsi yhteiskuntaa, myös omaa asemaansa siinä.

Yllä mainitut koulun aatteelliset lähtökohdat mahdollistavat myös nykypäivänä sen, että oppilas voi pohtia kriittisesti paitsi yhteiskuntaa, myös omaa asemaansa siinä. Sen lisäksi, että oppilaalla on mahdollisuus tehdä itsestään jotakin aivan muuta kuin mitä häneltä perheen tai työmarkkinoiden taholta odotetaan, myös yhteiskunta voi uudistua opillisen sivistyksen ja uusien aatteiden kehittymisen myötä.

Siksi ympäristöstään eristetty koulu on myös demokraattisen yhteiskunnan ja kriittisen keskustelun tukipilari.

 

Mikä koulun ideassa on säilyttämisen arvoista?

Kollegoideni kanssa tekemissämme tutkimuksissa emme ole viime vuosina kohdanneet juuri lainkaan koulutuspoliittisia tai pedagogisia tekstejä, joissa vaadittaisiin ympäröivää yhteiskuntaa hieman etäällä pitävän koulun säilyttämistä. Päinvastoin koulun eristyneisyys nähdään vaarallisena jälkeenjääneisyytenä, joka uhkaa Suomen asemaa koulutuksen mallimaana.

On suhtauduttava terveellä epäluulolla vaatimuksiin, joissa koulun tehtäväksi asetetaan yhteiskunnan “tarpeiden” palveleminen. Vaikka ne vaikuttavat uudistusmielisiltä, ne ovat usein varsin konservatiivisia pyrkimyksiä kesyttää koulun yhteiskuntaa uudistava potentiaali, joka juontuu sen autonomisesta asemasta.

Vapaus, joka poistaa koulun ominaispiirteet, voi jättää kasvavan ihmisen paitsi omien mielihalujensa, myös monien yhteiskunnallisten rakenteiden armoille.

Uudistusretoriikassa oppilaat halutaan vapauttaa vanhakantaisen koulun pakkopaidasta. Mutta vapaus, joka poistaa koulun ominaispiirteet, voi jättää kasvavan ihmisen paitsi omien mielihalujensa, myös monien yhteiskunnallisten rakenteiden – media, perhesuhteet, sosioekonominen asema, markkinavoimat – armoille.

Tämän päivän kouluissa on oma, joskus liiankin kiireinen rytminsä. Varmasti siellä opetetaan toisinaan täysin turhiakin asioita. Samoin koulun valtarakenteet luovat edellytyksiä opettajan auktoriteetin väärinkäytölle. Edelleen on vaikea kieltää, etteikö koulun pitäisi ottaa toiminnassaan huomioon ympäröivää yhteiskuntaa ja sen kehityskulkuja.

Olemme vaarassa päätyä kouluttomaan kouluun.

Hieman hidasliikkeinen, muusta maailmasta etäisyyttä ottava koulu on kuitenkin arvokas idea, jota on syytä vaalia. Itse asiassa koulun kantavien ideoiden säilyminen  vuosisatojen ajan osoittaa, että koulu on – kenties juuri hidasliikkeisyytensä ansiosta – kyennyt säilyttämään elinvoimaisuutensa läpi radikaalien yhteiskunnallisten murrosten.

Ilman edellä kuvattuja koulun autonomiaa turvaavia periaatteita olemme vaarassa päätyä kouluttomaan kouluun, joka sopeutuu kritiikittömästi milloin mihinkin taloudelliseen tai poliittiseen ideologiaan.

Kouluttomassa koulussa on myös vaikeaa kyseenalaistaa vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja. Se voi olla jopa tuhoisaa demokraattiselle yhteiskunnalle, jossa toisin ajattelun ja tekemisen mahdollisuudet ovat ensiarvoisen tärkeitä.

KT Antti Saari toimii tutkijana Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Hän viimeistelee parhaillaan kasvatusteorian historiaa käsittelevää teosta.

3 kommenttia

  1. Hannu simola 8.9.2020 - 15:17

    Hieno juttu! Tuo pointti koulun ”suhteellisesta itsenäisyydestä” on tärkeä. Eikö tuohon soveltuisi juuri ”syventymisen koulu” jota olen esittänyt ainakin 2015 lähtien saamatta juurikaan vastakaikua?

  2. Erittäin selväpäistä tekstiä. Toivoisi koulun muutosta ajavien lukevan nämä ajatukset mutta lienee turha toivo.

  3. Juhani Mäkinen 10.9.2020 - 20:49

    Hyvä ja selkeä artikkeli koulun, sivistyksen autonomisen luonteen ensiarvoisen tärkeästä merkityksestä dynaamisen
    ja demokrattisen yhteiskunnan peruskivenä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*