Naistutkijat netissä nyrkin ja hellan väliin

Kuva: Matthew Brodeur / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 5 min. 

Saamiani vihaviestejä yhdistää omaan kokemukseen vetoaminen, mustavalkoisuus, vihollisen luominen ja eliitin leimaaminen. Vihaposti päätyy aineistoksi tutkimukseeni ja tällä tavalla vain vahvistaa vihapuheen tutkimusta.

Verkon sukupuolittunutta naisvihaa käsittelevä haastatteluni kirvoitti mielipiteitä. Kommenttipalstalla minua nimitetään ”hutkija Tuija Saresmaksi” ja todetaan ”ko ’tutkijan’” olevan sekaisin. Näkemykseni ovat kuulemma ”saman arvoisia ja tasoisia” kuin ”tavallisen sossu pummin”.

Toksista maskuliinisuutta käsitellyt juttu herätti sekin kommentteja: ”Ei jumalauta mitä feminatsipaskaa tää juttu on!” ja ”Miksi en ole lainkaan yllättynyt että Jyväskylän yliopisto edustaa, ei sieltä taida yhtään pätevää ihmistä tulla”.

Sähköpostissa minua verrataan Adolf Hitleriin, ”niin vahvaa on vihasi”. Allekirjoittajana on ”Diplomi-insinööri ja sinua älykkäämpi mies!”.

Asiantuntemustani on Twitterissä kyseenalaistanut toistuvasti @miestentasaarvo. Hufvudstadsbladetissa ilmestyneen jutun jälkeen käyttäjä twiittasi: ”Miksi ääneen on taas päästetty Tuija Saresma, joka ei ole mikään asiantuntija, vaan miesasialiikkeen vastustaja?”

Kommentit ovat varsin maltillisia. Raflaavampia esimerkkejä tutkijoihin kohdistuvasta vihapuheesta löytyy Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon teoksesta Vihan ja inhon internet tai Mikko E. Sovijärven ja Ilona Pajarin kirjasta Kansa raivostui. Some-raivon uhrit kertovat.

Miksi miehiä koskeva kommentointi herättää vihaa? Miksi erityisesti naistutkijat saavat päälleen lokaa?

Haen syitä internetin ja populistisen retoriikan yleistymisestä. Ensin määrittelen vihapuhetta.

Viha leviää netissä

Vihapuhe-käsitettä käytetään eri merkityksissä. Yleensä sillä viitataan vähemmistöryhmiä leimaavaan ja halventavaan puheeseen ja näihin ryhmiin kohdistuvaan väkivaltaan yllyttämiseen. Rikoslaissa vihapuheelle ei ole selkeää määritelmää.

Vihapuhe-sanaa käytetään yleensä rikoslakia laajemmassa merkityksessä, tarkoittamaan ”aggressiivisesti värittynyttä puhetta, jossa suhtaudutaan kielteisesti johonkin ryhmään tai yksittäiseen henkilöön”.

Vihapuhe ilmiönä ei ole uusi. Sanana se on kuitenkin yleistynyt vasta 2010-luvun Suomessa. Vihapuheen käsite lisääntyi vuoden 2015 niin kutsutun pakolaiskriisin yhteydessä. Ehkä populistinen puhe ja muukalaisviha osaltaan loivat ”kriisiä”.

Ilmapiirin muututtua vihapuhetta sallivammaksi uhkailijat esiintyvät häpeilemättä omalla nimellään sosiaalisessa mediassa.

Myös tappo- ja raiskausuhkausten esittäminen on lisääntynyt internetin aikakaudella. Uhkailut olivat aluksi usein nimettömiä, mutta ilmapiirin muututtua vihapuhetta sallivammaksi uhkailijat esiintyvät häpeilemättä omalla nimellään sosiaalisessa mediassa.

Vihapuheen aggressiivisesti latautunut sävy liittyy populistisen, mustavalkoisen retoriikan yleistymiseen. Esimerkeiksi uhkilla ja peloilla pelaavasta logiikasta käy tapa, jolla populistiset käsitteet ”maahanmuuttokriittinen” tai ”haittamaahanmuutto” ovat levinneet netin maahanmuuttovastaisilta sivustoilta yleiseen keskusteluun.

Vihapuhe on teko

Erotan toisistaan vihapuheen kaksi eri muotoa. Yhtäältä se on yleinen, netistä muualle mediaan ja arkielämään tihkunut puhetapa. Toisaalta vihapuhe tarkoittaa yksilöön kohdistuvia viestejä.

Vihaviestejä voidaan lähettää sähköpostitse, Messengerin välityksellä ja tekstiviesteinä, mutta myös käsin kirjoitettuina kirjeinä. Konkreettista vihapostia on rotan raadon lähettäminen ”vastustajalle” tai tämän läheisille.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan ”vihapuhe käsittää kaikki ilmaisun muodot, jotka levittävät, yllyttävät, edistävät tai oikeuttavat suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa”. Se liittyy ”ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen”.

Vihapuhe voi vahingoittaa jo itsessään, mutta sen tarkoitus on saada aikaan asioita. Ääriliikkeet käyttävät vihapuhetta ja siihen usein liittyvää väkivallan lietsontaa yksilöiden radikalisoimiseen ja yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lisäämiseen. Vihapuheen pelätään jo uhkaavan liberaaleja demokraattisia yhteiskuntia ja sananvapautta.

Vihapuhe voi vahingoittaa jo itsessään, mutta sen tarkoitus on saada aikaan asioita.

Verkon vihapuhe kattaa ”rasismin ja antisemitismin lisäksi myös homofobian, uskonnollisen kiihkoilun, naisvihan ja poliittisen vihapuheen”. Netissä on myös varta vasten pystytettyjä vihasivustoja (hate sites), esimerkiksi manosfäärin (manosphere) sivustoja, joiden päätarkoitus on lietsoa naisvihaa.

Akat hiljaa!

Tutkijat ovat saaneet osakseen uhkauksia Spinozasta alkaen. Nykyaika on moninkertaistanut mahdollisuuden levittää vihaa. Ennen huudeltiin haukut tutkijalle ikkunasta. Nykyisin voidaan sosiaalisessa mediassa ”maalittaa” vastustaja niin, että kuuliainen seuraajajoukko lähtee mukaan netissä tapahtuvaan kimppakiusaamiseen.

Tutkijoita ei viime vuosisatoina ole poltettu roviolla tai mestattu. Sukupuolentutkimuksen professori Andrea Petö kuitenkin varoittaa, että akateeminen ympäristö ei takaa tutkijoille turvaa.

Tutkijoihin kohdistuu hiljentämisyrityksiä oikeistopopulismin noustessa myös Euroopassa. Kiinan kaltaisten keskitettyjen valtajärjestelmien ongelmana pidettyjä kriittisen tutkimuksen vaientamispyrkimyksiä on myös demokratioina tunnetuissa maissa.

Erityisen uhatussa asemassa ovat Petön mukaan naiset.

Vihapuhe on naispuolisiin tutkijoihin kohdistuessaan sukupuolittunutta kolmella tavalla. Ensinnäkin se kohdistuu ennen kaikkea naisiin. Miehetkin joutuvat vihapuheen kohteiksi, mutta naisiin kohdistuva vihapuhe on erilaista.

Naisiin kohdistuva vihapuhe on jo onnistunut pyrkimyksessään.

Toinen vihapuheen sukupuolittumisen tapa on se, että naisiin kohdistuva vihapuhe yhdistyy seksuaaliväkivaltaan: siinä esimerkiksi uhkaillaan raiskauksilla. Kolmanneksi huomattava enemmistö vihapostin lähettäjistä on miehiä.

Toimittaja ja tietokirjailija Vehkoo kuvaa vihapuheen sukupuolittumista niin, että ”naisten kokema viha ja häirintä on erilaista: seksualisoivaa ja identiteettiin kohdistuvaa”. Vehkoo muistuttaa, että naisiin kohdistuva verkkoviha on jo kaventanut sanavapautta, sillä ”naiset pelkäävät ottaa kantaa mielipiteitä jyrkästi jakaviin aiheisiin”.

Naisiin kohdistuva vihapuhe on siis jo onnistunut pyrkimyksessään.

Valkoinen heteromies ja saavutetut edut

Tasa-arvo, naisten oikeudet ja feminismi kyseenalaistavat valkoisten heteromiesten yhteiskunnassa tähän asti pitämää valtaa. Kollektiivinen usko siihen, että paikka valta-aseman huipulla kuuluu heille, on vahva. Valtansa menetystä pelkäävät taistelevat etuoikeuksiensa puolesta.

”Valkoinen heteromies” on mediakeskusteluissa toistuva figuuri, jota yhdet puolustavat, toiset purkavat. Intersektionaalinen eli eroja, niiden risteämistä ja yhteisvaikutusta korostava näkökulma korostaa, että ei ole olemassa yhtä valkoista heteromiestä. Moninaisuutta ei kuitenkaan tunnusteta verkkovihassa, jossa ”naiset” tai ”feministit” ovat ”valkoisen heteromiehen” vastustaja.

Populistisessa puheessa syyllinen on korruptoitunut eliitti, joka asetetaan aitoa ja rehellistä ”kansaa” vastaan. Naistutkijoihin kohdistuvassa vihassa akateemisesti koulutetut naiset ja feministit kuvataan eliitiksi.

Valkoisen heteromiehen figuurissa yhdistyvät vallan neutraaleilta näyttävät kategoriat – valkoisuus, heterous ja mieheys. Oman valta-aseman ja itsestään selvänä pidettyjen etuoikeuksien tiedostamista, saati niistä luopumista, helpompaa on kuitenkin etsiä muualta syntipukki ja syyllinen ongelmille. Populistisessa puheessa syyllinen on korruptoitunut eliitti, joka asetetaan aitoa ja rehellistä ”kansaa” vastaan.

Naistutkijoihin kohdistuvassa vihassa akateemisesti koulutetut naiset ja feministit kuvataan eliitiksi. Sukupuolentutkimuksen ymmärrys sukupuolesta moninaisena ja kulttuurisesti tuotettuna on etäällä monien itsestään selvänä pitämästä sukupuolikäsityksestä. Itsestään selvänä pidetty käsitys perustuu kyseenalaistamattomaan mutu-tuntumaan ja arkihavaintoon kaksinapaisesta sukupuolijärjestyksestä. Sitä ei haluta kyseenalaistaa.

Naisen paikka

Feministifilosofi Iris Marion Young tarkastelee sukupuolittunutta logiikkaa, jossa miehen omaksuma suojelijan rooli perheessä ja yhteiskunnassa edellyttää naisilta ja lapsilta tottelevaisuutta ja uskollisuutta. Patriarkaalisen logiikan mukaan miehisen suojelijan rooli asettaa suojeltavat alisteiseen asemaan.

Ydinperhe on kansakunnan pienoismalli. Molempiin liittyy oletus valkoisesta miehestä oikeutettuna hallitsijana. Nainen nöyränä suojattina maksaa suojelunsa uskollisuudella ja kuuliaisuudella.

Paitsi silloin, jos nainen uskaltautuu pois paikaltaan, julkiseen tilaan. Perinteistä sukupuolijärjestystä mediassa kommentoivat tottelemattomat, vikuroivat naiset ansaitsevat rangaistuksen!

Naisen ei kuulu olla äänessä, ei ainakaan miehiin liittyvissä asioissa, kuten alussa lainaamassani twiitissä todettiin. Saamissani kommenteissa haluttiin tehdä selväksi, että miehet ylipäätään ja insinöörit erityisesti ovat älykkäämpiä kuin epätiedettä tekevät feministit.

(Nais)tutkijoihin kohdistettu viha on naisen paikan osoittamista tilanteessa, jossa perinteinen sukupuolijärjestys on murenemassa.

”Miesten reviirille” pyrkiviä naisia yrittävät pitävät kurissa sekä yksittäisten vihapostien lähettäjät että masinoitujen hyökkäysten järjestäjät. Masinoinnissa ja maalittamisessa on kyse organisoidusta toiminnasta. Niissä usutetaan ”aatetovereita” yksittäisten henkilöiden kimppuun sosiaalisessa mediassa.

Emme vaikene

Saamiani vihaviestejä yhdistää omaan kokemukseen vetoaminen, mustavalkoisuus, vihollisen luominen ja eliitin leimaaminen. Näiden retoristen keinojen taustalla on oikeistopopulistinen traditionalismi. Siinä maalataan ihannekuvaa menneisyydestä, jota ei todellisuudessa ole ollut, ja nostalgisoidaan kuvitteellista aikaa, jona miehet olivat miehiä ja naiselliset naiset olivat heidän alamaisiaan.

Naisten tulo mukaan julkiseen keskusteluun todistaa, että tuohon kuvitteelliseen menneisyyteen ei ole paluuta. Naistutkijoihin kohdistuva vihapuhe on yritys näyttää naisille paikka, palauttaa heidät nyrkin ja hellan väliin.

Yhteiskunnassa on herätty huomaamaan, että vihapuheelle on tehtävä jotakin. Esimerkiksi MV-lehden päätoimittajan Ilja Janitskinin lokakuussa saama tuomio ”loukkaavien ja rasististen kirjoitusten” julkaisemisesta, valheellisten tietojen levittämisestä sekä halventavista vihjailuista on tärkeä askel.

Vaikka monia (nais)tutkijoita on saatu vaikenemaan, viime vuosina vihapuheen kohteet ovat alkaneet tulla esiin.

Meitä ei vaienneta, kuten todetaan verkkoviha.fi-sivustolla. Se on vapaaehtoisuuteen perustuva tukisivusto verkkovihan uhreille. Meitä ei vaienneta ry:n puheenjohtaja Hanna Huumonen ja varapuheenjohtaja Saara Särmä tunnetaan siitä, että he ovat joutuneet verkkovihan kohteiksi, mutta eivät ole suostuneet uhreiksi.

Mahdolliset tätäkin juttua kommentoivat vihapostit päätyvät aineistoksi tutkimukseeni. Vihapuheen kohteeksi joutuminen myös vahvistaa vihapuheen ja sen sukupuolittumisen tutkimusta.

FT, dosentti Tuija Saresma on nykykulttuurin tutkija Jyväskylän yliopistossa ja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittamassa hankkeessa “Viha vallassa: yhteiskunnan päätöksentekoon vaikuttamaan pyrkivä vihapuhe”.

Kirjoitus on osa Siitä viis -hankkeen toteuttamaa Kun tutkija kohtaa vihaa -sarjaa.

Lisää aiheesta

3 Comments

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen juttu, kiitos! Kuulun heihin, jotka vihapuhe on hiljentänyt. En vaan jaksa kommentoida esimerkiksi uutisia omalla nimelläni enää, koska en halua altistua vihapuheelle. Kiitos kun te jaksatte.

  2. Postaat miehiä vihaavaa tekstiä ja ihmettelet palautetta. Lassukka twiittasi oivasti:

    ”ihaposti päätyy aineistoksi tutkimukseeni ja tällä tavalla vahvistaa vihapuheen tutkimusta.”

    Tuija Saresma on keksinyt ikiliikkujan. 💩👎

    1. Postaa miesvihamielistä sontaa nettiin.
    2. Odota vihapostia.
    3. Tee tutkimus, jossa toteat vihapuheen lisääntyneen.”

  3. Tottakai sellaista pseudotiedettä kuin naistutkimus vastutetaan. Se ei täytä alkeellisintakaan tieteen määritelmää, vaan on poliittisia tarkoitusperiä ajava aate.

    Annan kaikille tehtävän: jos olette erimieltä, postatkaa linkki yhteenkin naistutkimuksen alan artikkeliin, jossa on tutkimukseen käytetty sellaista tilastotieteellistä menetelmää, joka on kehitetty tällä vuosituhanmella.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*