Nicaraguan vaikeat vaalit

Nainen pitää kädessään kylttiä, jossa lukee "Justice & democracy for Nicaragua".

Marraskuussa Daniel Ortega valittiin jälleen Nicaraguan presidentiksi vaaleissa, joiden kansainvälinen media totesi olleen pelkkää teeskentelyä. Vaalit, joissa hänellä ei käytännössä ollut vastaehdokkaita, olivat viimeisin sinetti viime vuosikymmenen aikana tapahtuneelle demokratian romahtamiselle maassa.

Vuoden 1979 Nicaraguan vallankumouksen legendaarinen sissijohtaja Daniel Ortega sementoi yksinvaltansa yhdessä puolisonsa Rosario Murillon kanssa 7. marraskuuta 2021 pidetyissä presidentti- ja parlamenttivaaleissa.

Jo kuukausia ennen vaaleja Ortega aloitti systemaattisen poliittisen vainon kaikkia muita mahdollisia ehdokkaita kohtaan niin, ettei vaaleissa ollut tarjolla muita varteenotettavia kandidaatteja.

Kymmeniä opposition ehdokkaita, toimittajia ja kansalaisyhteiskunnan edustajia on ajettu maanpakoon, laitettu kotiarestiin tai vangittu mielivaltaisesti, mukaan lukien Ortegan aikaisempia liittolaisia kuten sissijohtaja ja entinen ministeri Dora María Tellez. Ortegan entistä varapresidenttiä, kirjailija Sergio Ramírezia syytettiin kansankiihotuksesta, minkä seurauksena hän pakeni Espanjaan.

Vaikka esimerkiksi Venezuela ja Venäjä juhlivat Ortegan voittoa, on vaaleja yleisesti kutsuttu parodiaksi ja huijaukseksi.

Tunnetuin pidätetyistä on toimittaja Cristiana Chamorro Barrios, jonka lehdistönvapautta tukevaa säätiötä Ortegan hallitus syyttää rahanpesusta. Hänen äitinsä Violeta Barrios de Chamorro voitti Ortegan vuoden 1990 presidentinvaaleissa, mutta hän oli myös toiminut Ortegan johtamassa hallitusjuntassa 1980-luvun alussa.

Tuiki tuntemattomien vastaehdokkaiden turvin ja tilanteessa, jossa lähes 80 prosenttia kansasta arvellaan jättäneen äänestämättä, vaalilautakunta julisti Ortega-Murillo-parin voittaneen noin 75 prosentin äänisaaliilla.

Vaikka esimerkiksi Venezuela ja Venäjä juhlivat Ortegan voittoa, on vaaleja yleisesti kutsuttu parodiaksi ja huijaukseksi.

Yhdysvaltain ja Euroopan vasemmistointellektuellit Noam Chomskyn johdolla tuomitsivat Ortegan ja Murillon toimet. Latinalaisen Amerikan vasemmistojohtajat Uruguayn José Mujicasta Brasilian Luiz Inácio Lula da Silvaan ovat muistuttaneet demokratian tärkeydestä. Ortegan saama kritiikki entisiltä aatetovereilta kansainvälisestä vasemmistosta on erityisen merkityksellistä.

Marraskuinen näytösvaali oli huipentuma viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtuneesta demokratian romahtamisesta maassa, jonka vasemmiston tarina inspiroi vielä 1980-luvulla laajasti ympäri maailman.

 

Sandinismin lumo

Nicaraguan vallankumous oli kylmän sodan aikaan merkittävä poliittinen mullistus, jota kannatettiin laajasti myös Suomessa.

Ortega oli yksi 1960-luvulla perustetun sandinistiliikkeen ihailluista vallankumousjohtajista. Opiskelijoista, nuorisosta ja talonpojista koostuva sissiliike oli ottanut nimensä 1930-luvulla Yhdysvaltojen miehitystä ja imperialismia vastaan taistelleelta Nicaraguan kansallissankarilta Augusto César Sandinolta.

Ortega johti vallankumousmaata vuosina 1979-1990. Hänen edistämiään yhteiskunnallisia uudistuksia tuettiin avokätisesti esimerkiksi Suomen kehitysyhteistyössä. Sandinistit ajoivat etenkin kaikkein köyhimpien ihmisten etuja. He järjestivät lukutaitokampanjoita, vahvistivat terveydenhuoltoa ja edistivät naisten tasavertaista asemaa yhteiskunnassa.

Vallankumousvuosikymmentä määritti verinen sisällissota sandinistien ja Yhdysvaltain tukemien kontrasissien välillä.

Vallankumous syrjäytti yli 40 vuotta Nicaraguaa hallinneen Somozan perheen diktatuurin, jota Yhdysvallat oli avoimesti tukenut, koska se oli Yhdysvaltojen taloudellisille intresseille suotuisaa. Somozoiden aikaan Nicaraguassa ei ollut kansalaisoikeuksia, ei poliittisia oikeuksia, eikä vapaata kansalaisyhteiskuntaa. Sandinistit järjestivät Nicaraguan ensimmäiset vapaat vaalit vuonna 1984.

Monista saavutuksista huolimatta sandinistien on arveltu syyllistyneen erilaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja heidän suhteensa Nicaraguan Tyynenmeren rannikon alkuperäiskansoihin oli jännitteinen. Lisäksi vallankumousvuosikymmentä määritti verinen sisällissota sandinistien ja Yhdysvaltain tukemien kontrasissien välillä.

90-luvulta lähtien Nicaraguaa hallitsivat liberaali- ja konservatiivipuolueet. Ortega pyrki 16 vuoden ajan uudelleen valtaan, ja sandinistipuolue alkoi rakentua hänen henkilökohtaisten valtaintressiensä ympärille.

Vastarintana Ortegan itsevaltiudelle Ramírezin ja Tellezin johtama sandinistien uudistusliike erosi sandinistipuolueesta jo vuonna 1995.

 

Yksinvaltiuden askelmerkit

Kun Ortega valittiin uudestaan vapaissa vaaleissa presidentiksi vuonna 2006, yleinen ilmapiiri Nicaraguassa oli toiveikas. Häneen liittyi jo tuolloin joitakin epäilyksiä, mutta myös positiivisia odotuksia etenkin köyhemmän väestön parissa.

Alkuvaiheissa nähtiin, että Ortegan hallitus pyrki parantamaan kaikkein köyhimpien ihmisten asemaa, vähentämään köyhyyttä ja luomaan osallisuuden tunnetta kaikkein marginalisoiduimmille ihmisryhmille. Esimerkiksi nälänhätää poistava ”hambre cero” –ohjelma hyödytti monia haavoittuvia ryhmiä.

Kuitenkin Ortegan hallinnon toimet oppositiota, kansalaisyhteiskuntaa ja tiedotusvälineitä kohtaan alkoivat kiristyä. Heti hallintonsa alussa Ortega nimitteli kansalaisjärjestöjä Yhdysvaltain imperialismin lähettiläiksi ja CIA-agenteiksi ja julisti, että kansalaisjärjestöt ovat köyhien ihmisten vihollisia.

Ortega on kylmän sodan vastakkainasettelujen kasvatti, joka näkee median edustavan poliittista oikeistoa ja hallitsevan luokan etuja.

Lisäksi vaalilautakunta alkoi lähes heti toimeenpanna asetuksia, jotka estivät pienten oppositiopuolueiden asettumisena ehdolle.

Ortega on ollut myös alusta lähtien epäileväinen mediaa kohtaan. Hän on kylmän sodan vastakkainasettelujen kasvatti, joka näkee median edustavan poliittista oikeistoa ja hallitsevan luokan etuja.

Vuosina 2009 ja 2014 Nicaraguan perustuslakia muutettiin niin, että kausirajoitukset presidenttiydeltä vähitellen poistuivat.

Yrityksistä muuttaa perustuslakia presidenttien uudelleenvalitsemiseksi on tullut yleistä Latinalaisessa Amerikassa sekä oikealla että vasemmalla. Sitä ovat yrittäneet vaihtelevalla menestyksellä esimerkiksi Álvaro Uribe Kolumbiassa, Rafael Correa Ecuadorissa, Manuel Zelaya Hondurasissa ja Evo Morales Boliviassa.

Hugo Chávez Venezuelassa ja Alberto Fujimori Perussa viitoittivat tätä tietä vuosituhannen vaihteessa.

 

Hyökkäys naisten oikeuksia vastaan

Vaikka sandinistit ajoivat aikoinaan parannuksia naisten asemaan, Ortega-Murillo-pari on jo pitkään suhtautunut naisten oikeuksiin vihamielisesti.

Tutkija Mary Louisa Cappellin mukaan Ortegan naisvihamielisen politiikan juuret luotiin jo sissisodan aikaan, jolloin seksuaalinen ja reproduktiivinen väkivalta, eli naisten lisääntymiseen, seksuaalisuuteen ja keholliseen itsemääräämiseen liittyvien oikeuksien riisto ja vahingoittaminen, vakiintuivat poliittisen hallinnan keinoiksi.

Abortin saaminen oli aiemminkin vaikeaa, mutta varmistaakseen pääsynsä valtaan Ortega liittoutui vuoden 2006 vaaleissa katolisen kirkon konservatiivisimpien edustajien kanssa ja ajoi läpi täyskiellon abortille.

Nicaragua on yksi räikeimmistä edelläkävijöistä monessa muussakin maassa parhaillaan meneillään olevassa hyökkäyksessä naisten seksuaalisia ja reproduktiivisia oikeuksia vastaan.

Maassa ei ole mahdollista saada raskaudenkeskeytystä laillisesti missään olosuhteissa ja kaikkia aborttiin osallistuneita – sitä hakevaa naista tai tyttöä, terveydenhuoltohenkilökuntaa sekä ketään henkilöä, joka avustaa abortin hankkimisessa – voidaan syyttää rikoksesta ja he saattavat joutua vuosiksi vankilaan.

Nicaragua on yksi räikeimmistä edelläkävijöistä monessa muussakin maassa parhaillaan meneillään olevassa hyökkäyksessä naisten seksuaalisia ja reproduktiivisia oikeuksia vastaan.

Antropologi Roger Lancaster katsoo, että nicaragualaista yhteiskuntaa määrittää keskeisesti machismon perinne, jossa voimakkaimmilla miehillä on oikeus alistaa, nöyryyttää ja hyväksikäyttää kaikkia, jotka eivät kykene vastustamaan heitä.

Tämä sama ajatus tuntuu ohjaavan Ortegan toimintaa.

Vuonna 1998 Rosario Murillon tytär Zoilamérica Narváez Murillo, jonka isäpuoli Daniel Ortega on, kertoi julkisuudessa Ortegan tehneen hänelle seksuaalista väkivaltaa siitä lähtien, kun hän oli 11-vuotias. Myös kaksi muuta nuorta tyttöä kertoi Ortegan tehneen heille seksuaalista väkivaltaa heidän ollessaan 12- ja 15-vuotiaita.

Antropologi Roger Lancaster katsoo, että nicaragualaista yhteiskuntaa määrittää keskeisesti machismon perinne, jossa voimakkaimmilla miehillä on oikeus alistaa, nöyryyttää ja hyväksikäyttää kaikkia, jotka eivät kykene vastustamaan heitä.

Ortegan asema maan kongressissa kuitenkin suojeli häntä syytteiltä. Murillo asettui miehensä tueksi, ja he aloittivat poliittisen vainon tytärtään kohtaan. Narváez on elänyt jo vuosia maanpaossa Costa Ricassa.

2000-luvun alussa Ortega solmi sopimuksen (pacto) korruptoituneen oikeistopuolueen presidentin Arnoldo Alemánin kanssa. Oikeistopuolue suojeli häntä hyväksikäyttösyytteiltä, kun taas sandinistipuolue turvasi – ja lopulta vapautti – Alemánin 20-vuoden vankilatuomiolta, joka oli langetettu massiivisesta valtion varojen varastamisesta.

 

Protestiaalto nousee

2018 maassa nousi protestiaalto Ortegan hallintoa vastaan. Ensin protesteja järjestettiin epäsuosittujen eläkeuudistusten vastustamiseksi, mutta jotkut aktivistit korostivat erityisesti feministisiä ja ekologisia näkemyksiä vaatimuksissaan. Nuorisosta ja opiskelijoista tuli pian protestien kärki.

Kun mielenosoittajat kohtasivat julmaa poliisiväkivaltaa, kansannousu Ortegaa vastaan kiihtyi. Televisiokanavat suljettiin, jottei tieto protesteista leviäisi. Varapresidentti hyökkäsi mediaa vastaan sanomalla, että media manipuloi nicaragualaisia.

Protesteissa kuoli satoja ihmisiä ja tuhannet nicaragualaiset ovat yhä maanpaossa. Nicaraguan vankiloissa on toistasataa poliittista vankia. Ortegan toimia vastustaneita tutkijoita on erotettu yliopistoista ja joitakin on vangittu.

Protestit saivat Ortegan hallituksen tarttumaan yhä tiukempiin lainsäädännön muutoksiin, joiden tavoitteena on ollut hiljentää kansalaisjärjestöt, toimittajat ja muut hallitusta kritisoivat tahot. Vuonna 2020 hyväksyttiin ulkomaisten agenttien laki ja tietoverkkorikollisuutta koskeva laki.

Kun mielenosoittajat kohtasivat julmaa poliisiväkivaltaa, kansannousu Ortegaa vastaan kiihtyi. Televisiokanavat suljettiin, jottei tieto protesteista leviäisi.

Ulkomaisten agenttien laki on tuttu Venäjältä, jossa se otettiin käyttöön vuonna 2012. Laki estää kansalaisjärjestöjä vastaanottamasta ulkomaista rahoitusta. Ulkomaiset järjestöt eivät voi myöskään tukea nicaragualaisia toimittajia, tai se on hyvin vaikeaa ja vaarallista.

Kyberrikollisuuslain mukaan valeuutisten levittäjät joutuvat vankilaan, ja käytännössä kaikki hallitukselle kriittiset uutiset voidaan tulkita valeuutisiksi. Opposition edustajia on pidätetty nimenomaan näiden kahden lain suomin valtuuksin.

Valeuutisia suitsiva laki on erityisen surkuhupaisa siksi, että juuri vaalien alla Meta (entinen Facebook) paljasti Nicaraguan hallituksen ylläpitämän trollitehtaan ja julkisti poistavansa noin tuhat Facebook-tiliä ja yli 600 Instagram-tiliä, -ryhmää ja -sivua. Vuosien 2018 ja 2019 aikana sivustoja käytettiin mustamaalaamiseen ja hyökkäämään protestoijia vastaan, kun taas viime vuosina niillä on lietsottu vihapuhetta oppositiopoliitikkoja vastaan.

 

Lopuksi

Latinalaisen Amerikan politiikka toistaa laajempaa maailmanlaajuista kehitystä, jossa autoritaarisuus on noussut maailmanlaajuisesti viimeisen 10-15 vuoden aikana. 1980-luvun lopulta aina vuoteen 2005 edustuksellinen demokratia vahvistui maailmanlaajuisesti, mutta sen jälkeen se on heikentynyt.

Demokratian taantumassa vakiintuneetkin demokratiat muuttuvat autoritaarisemmiksi. Kriittisten toimittajien ja tutkijoiden työtä kyseenalaistetaan, ja kansalaisyhteiskunnan vapauksia karsitaan. Oikeusvaltion periaatteita aletaan rapauttaa, ja vaalivilpit ja opposition hiljentäminen sinetöivät itsevaltiuden.

Koronapandemia on vahvistanut jo meneillään olevia kehityskulkuja niin Latinalaisessa Amerikassa kuin muuallakin.

 

Heidi Härkönen on sukupuolentutkimuksen post-doc-tutkija Helsingin yliopistossa.

Eija Ranta on globaalin kehitystutkimuksen akatemiatutkija Helsingin yliopistossa.

 

Härkonen, Heidi ja Ranta, Eija 2021. ”Nicaraguan vaikeat vaalit” Politiikasta, 2.11.2021, https://politiikasta.fi/nicaraguan-vaikeat-vaalit/

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Vieritä ylös