Perspektiivejä kestävyysvajekeskusteluun

Kuva: Stephan Henning / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 5 min. 

Kestävyysvaje on etenkin vaalikeväinä talouspoliittisia yhteiskunnallisia keskusteluita merkittävästi muovaava käsite. Kritiikittä sen asettamissa rajoissa käytävä keskustelu on vaihtoehdoiltaan rajoittunutta.

Talouspolitiikan debatit ovat ymmärrettävästi osa eduskuntavaalikampanjointia, kun erilaiset puolueet tarjoavat tulevaisuudennäkymiään. Näissä näkymissä käytännön keinot tasapainoiseen kasvuun, joka myös mahdollistaa kansalaisille tärkeiden palveluiden säilyttämisen, ovat joskus harvassa.

Etenkin vastuullista valtiontalouden hallintaa kannattavat näkevät usein vaalikampanjoinnissa tuomittavan suuria, katteettomia lupauksia. Talous nähdään liian tärkeänä kokonaisuutena, että se voitaisiin jättää (yksinomaan) poliitikkojen vastuulle. Kuten Suomen Pankin johtaja Erkki Liikanen sanoi, ”talouden tosiasiat on irrotettava politiikasta”.

Keskeinen käsite näissä keskusteluissa onkin ollut – korostetusti kahden viimeisen hallituskauden ajan – kestävyysvaje.

Julkisen talouden kestävyysvaje tarkoittaa pelkistetysti valtiontalouden rakenteellista kyvyttömyyttä selvitä nykyisistä maksuvelvoitteistaan – julkisista palveluista – suhteessa valtion kassaan tuleviin tuloihin. Koska väestö ikääntyy, yhä suurempi osa ihmisistä on yhtäältä työvoiman ulkopuolella ja toisaalta tarvitsee entistä enemmän esimerkiksi julkisia terveyspalveluita.

Lyhyesti sanottuna ratkaisuksi rakenteelliseen ongelmaan tarjotaan rakenteellisia muutoksia. Nykyisen työikäisen väestön potentiaali pitää saada kokonaisvaltaisemmin käyttöön – tarpeella nostaa työllisyysastetta perusteltiin esimerkiksi työttömyysturvan aktiivimallin tarve. On esitetty, että ainoastaan näin lisäleikkauksilta voidaan välttyä.

Tästä logiikasta rakennetaan äärimmäisen teknokraattinen ja mekanistinen kokonaisuus. Näin voidaan antaa kestävyysvajeen taloustieteelliselle laskennalle tietynlainen luonnontieteellinen pohja – ihmisen ikääntyminen kun on kiistämätön tosiasia. Hyvän esimerkin tästä argumentaatiosta tarjoaa kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen tuore kirja Suomalaisen talousajattelun kritiikki.

Kestävyysvajetta yleistajuistamaan Helsingin Sanomat värväsi jopa räppäri Paperi T:n. Teknisen käsitteen, joka rajaa merkittävästi kansantaloutta, yleistajuistaminen saattaa kuitenkin muuttaa talousteoreettisen laskelman käsitteelliseksi faktaksi.

Tutkija Olli Herranen tiivistää kestävyysvajeen johtaviksi ajatukseksi sen, että ainoastaan yksityinen sektori synnyttää talouskasvua, kun taas julkinen sektori synnyttää menoja vailla kasvuvaikutuksia esimerkiksi koulutuksen kautta. Kritiikistä huolimatta esimerkiksi valtionvarainministeriö on voimakkaasti sitoutunut kestävyysvajeen indikaattoreihin.

Vaalikevät 2015

Julkisen talouden kestävyysvaje nousi keskeisellä tavalla suomalaisen yhteiskunnallisen ja poliittisen debatin keskiöön vaalikeväänä 2015, kun valtionvarainministeriö julkaisi virkamiesraporttinsa talouspolitiikan lähtökohdista päivälleen vain kuukautta ennen vaaleja.

Raportin vaikutus oli välitön: taustalla käyty vaalikeskustelu Suomen heikosti suoriutuvasta taloudesta muuttui koko vaalien keskeiseksi teemaksi.

Taustalla käyty kevään 2015 vaalikeskustelu Suomen heikosti suoriutuvasta taloudesta muuttui koko vaalien keskeiseksi teemaksi.

Puolueet joutuivat ottamaan lyhyellä varoitusajalla kantaa raporttiin. Seurauksena julkaistiin toinen toistaan rohkeampia leikkauslistoja julkiseen talouteen, jotta puolueet voisivat osoittaa olevansa vastuullisia taloudenhoitajia. Ainoastaan vasemmistoliitto kieltäytyi ehdottomasta leikkauksia.

Raportin ajoitus ja sen selkeästi talouspolitiikkaa kehystävä vaikutus herätti kritiikkiä heti sen julkaisun jälkeen. Nähtiin, että virkamiehet olivat raportin kautta ottaneet ajankohdan huomioiden selkeästi poliittisen roolin, joka vaikutti vaalien agendaan.

Kestävyysvajeesta tuli näiden vaalien mahtisana, jota vastaan oli vaikea käydä, koska sen tarkasta merkityksestä ei ollut selvyyttä.

Politiikan tutkija Erkka Railo kuvaa, kuinka raportin vastustamisen vaalikampanjoinnissa teki erityisen vaikeaksi se, että monet toimittajat hyväksyivät sen auktoriteetin suoraan. Myöhemmin julkaistussa Eduskuntavaalitutkimus 2015 -teoksessa Railo ja väitöskirjatutkija Sini Ruohonen toteavat, että etenkin SDP:n Antti Rinteen valtionvarainministerinä oli vaikea käydä oman ministeriönsä laskelmia vastaan vaalikamppailussa.

Vaikka valtiovarainministeriön tarkoitus ei välttämättä ollut nimenomaisesti poliittinen, on silti selvää, että raportin julkaisulla – ajankohtineen ja sisältöineen – oli vaikutusta kevään 2015 vaalien tematiikkaan. Toisaalta Eduskuntavaalitutkimus 2015 -teoksessa politiikan tutkija Juri Mykkänen edelleen asettaa raportin kontekstiksi valtiovarainministeriön pitkäaikaisen pyrkimyksen ”liittää yhteen hallituksen politiikkaohjaus ja valtiontalouden suunnittelu”.

Vaikka valtiovarainministeriön tarkoitus ei välttämättä ollut nimenomaisesti poliittinen, on selvää, että raportin julkaisulla – ajankohtineen ja sisältöineen – oli vaikutusta kevään 2015 vaalien tematiikkaan.

Politiikan tutkimuksen näkökulmasta korostuu myös valtiovarainministeriön virkamiehistön vähintäänkin vaillinainen käsitys omasta poliittisuudestaan.

Raportin poikkeuksellisen voimakas vaikutus politiikkaan juurikin vaalien alla on myös johtanut sen kriittiseen tarkasteluun tutkimuksessa aina graduista tieteellisiin artikkeleihin. Viestinnän tutkijat Timo Harjuniemi ja Marko Ampuja toteavat, että valtiovarainministeriö otti raportin myötä aktiivisemman institutionaalisen aseman suomalaisen leikkauskeskeisen talouspolitiikan määrittämisessä, mihin puolueet eivät kyenneet artikuloimaan uskottavia vasta-argumentteja.

Myös politiikan tutkija Johanna Vuorelma on problematisoinut kestävyysvajeen käyttöä politiikassa ja mediassa. Oletuksena on usein, että kyseessä on yhteinen tilannekuva Suomen nykyisyydestä, jolloin puolueiden tehtäväksi jäi

“konkreettisten ratkaisujen esittäminen ennalta määrättyyn arvioon, ei tilannekuvan määrittely, vaikka kestävyysvajeen suuruus vaihtelee arviosta toiseen. Oletetun yhteisen tilannekuvan haastaminen tulkitaan helposti riidan haastamiseksi ja pelisääntöjen rikkomiseksi, vaikka juuri vaihtoehtoisten skenaarioiden esittäminen pitäisi olla poliittisen debatin keskiössä”.

Vaalikevät 2019

Kestävyysvajeen laskelmia on kritisoitu koko Sipilän hallituksen ajan juuri siksi, että ne otettiin strategisen hallitusohjelman keskiöön.

Kestävyysvajeen laskelmat perustuvat merkittäville oletuksille, jotka kaventavat talouspoliittista mielikuvitusta. Ekonomisti Jussi Ahokas kutsuu kestävyysvajetta talouspolitiikan ennakkosensuuriksi. Kestävyysvajeen yksiselitteinen faktuaalisuus onkin horjahdellut kerran jos toisenkin tulkinnallisuuden puolelle Juha Sipilän hallituskauden aikana.

Kestävyysvajeen laskelmat perustuvat merkittäville oletuksille, jotka kaventavat talouspoliittista mielikuvitusta.

Täten ei ollut suuri yllätys, kun vuoden 2019 virkamiesraportti keskittyi jälleen menoleikkauksiin, sillä veropolitiikka on jo rajattu käytännöllisten toimien ulkopuolelle pääasiassa kansainvälisen verokilpailuun vedoten. Valtiovarainministeriön mukaan menoja ei voida lisätä.

Näin ollen liikkumatila esimerkiksi lähes jokaisen puolueen agendalla olevien koulutuspanostusten tekemiseen jää äärimmäisen kapeaksi. Niin ikään uusia resursseja ei olisi luvassa vanhustenhoitoon.

Vuoden 2015 virkamiespuheenvuoron herättämän kritiikin valossa vuoden 2019 puheenvuoroa osasivat odottaa paremmin valmistautuneena niin poliitikot ja puolueet kuin media ja tutkijatkin. Myös valtiovarainministeriö oli selkeästi ottanut kritiikistä opikseen ja julkaisi vuoden 2019 raportin kaksi ja puoli kuukautta ennen vaaleja.

Tällä kertaa myös tutkijat reagoivat nopeammin raporttiin. Esimerkiksi professori Pertti Haaparannan, tutkimuskoordinaattori Ohto Kannisen ja erikoistutkija Heikki Taimion artikkeli kohdistui valtionvelan korkokuluihin yhtenä muuttujana, mitä kestävyysvajeen laskelmissa voisi perustellusti kyseenalaistaa.

Kirjoittajien argumentti voidaan tiivistää, että kestävyysvajetta ei tulisi käyttää yksittäisen politiikkatoimenpiteen suunnitteluun. ”Missään nimessä kestävyysvajeen avulla ei voi päätellä, että tuottavia investointeja esimerkiksi fyysiseen infrastruktuuriin tai inhimilliseen pääomaan ei kannattaisi tehdä. Siitä ei voi myöskään päätellä tarvetta menoleikkauksille”, he toteavat.

Tuloksena on ollut keskustelua, joka ei ole pienentänyt kestävyysvajeen keskeisyyttä, mutta sen argumentatiivinen voima on aiempaan nähden heikentynyt.

Toisaalta talouspolitiikan arviointineuvoston sihteeristö tuki epäsuorasti valtiovarainministeriön raporttia ja kestävyysvajelaskelmia kritisoimalla vuorostaan Haaparannan, Kannisen ja Taimion kritiikkiä. Samansuuntaista kritiikkiä esitti myös valtionvarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander ja finanssiasiantuntija Ilari Ahola

Tuloksena on ollut keskustelua, joka ei ole pienentänyt kestävyysvajeen keskeisyyttä, mutta sen argumentatiivinen voima on aiempaan nähden heikentynyt.

Kestävyysvajeen normalisoituminen poliittisessa keskustelussa

Tänä vuonna valtiovarainministeriön raportti ei saavuttanutkaan vuoteen 2015 rinnastettavaa vaikutusta: vaikka se toki jälleen kehysti talouspolitiikkaa, se ei pakottanut puolueita vakuuttelemaan yhtä kuumeisesti vastuullista taloudenhoitoa. Tämä lupaa edes hieman laajempaa yhteiskunnallista debatointia jatkossa.

Omalla tavallaan merkittävää on kuitenkin se, että raportin mukaan kestävyysvajeen ongelma on edelleen mittava. Herääkin kysymys, onko ylipäätään realistista leikata tietä taloudellisesti kestävään hyvinvointivaltioon.

Valtiovarainministeriön säästövaatimuksia seuratessa on syytä tosissaan julkisesti pohtia, mitä hyvinvointivaltiolla tai -yhteiskunnalla tarkoitetaan – mitä näillä leikkauksilla yritetään pelastaa ja keille.

Vielä muutama päivää ennen vaaleja kestävyysvaje ponnisti näyttävästi esiin. Ohjausta haettiin oraakkelimaisesti “talousviisailta”, mikä tavallaan on kaiken edellä esitetyn valossa sopivaa. Näiden ”talousviisaiden” konsensus tuntuu olevan, että kaikki julkisen talouden menot ovat nyt alisteisia 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamiselle.

Kestävyysvajeen premissien puitteissa talouspolitiikkaa esittelevät puolueet saavat siunauksen, joka ei välttämättä vaadi laajempia perusteluja tuekseen.

Kestävyysvajeen premissien puitteissa talouspolitiikkaa esittelevät puolueet saavat tästä autoritaarisen siunauksen, joka ei välttämättä vaadi laajempia perusteluja tuekseen. Näistä premisseistä talouspolitiikassaan poikkeavat puolueet taas joutunevat selittämään ja perustelemaan talouspoliittista linjaansa laajalti.

Erityisesti tulevan valtiovarainministerin suhde omaan ministeriöönsä ja sen virkamiestyöhön tulee varmasti olemaan huomion kohteena.

Kestävyysvaje moraalitarinana

Väitöskirjatutkija Kasper Kristensenin mukaan kestävyysvajeesta on rakennettu poliittinen myytti, joka demokraattisesti perustelee leikkauspolitiikan “siitä huolimatta, että tutkimukset osoittavat leikkauksien vähentävän tasa-arvoa ja demokraattisia osallistumismahdollisuuksia”.

Kristensen huomauttaa, että kun kestävyysvaje sidotaan valtionvelkaan, kestävyysvajeelle kasvaa moraalinen ulottuvuus – jälleen kerran vastuulliseen taloudenhoitoon nojaten. Kestävyysvaje on niin keskeinen termi suomalaisessa talouspolitiikassa, että sen tulkinnallisuus ei heikennä sen voimaa, etenkin kun siihen sidotaan moraalinen vastuullisuuden ulottuvuus.

Tuntuu olevan suomalaisen talouspoliittisen mielikuvituksen tuolla puolen, että valtio voisi hyödyntää matalia korkotasoja ja tehdä edullisia investointeja kansantalouteen, sillä uuden kriisin ja finanssimarkkinoiden heilahtelun pelko on meihin lujasti upotettu. Aina täytyy säästää, koska emme tiedä, milloin seuraavan kerran rysähtää.

Kestävyysvajeeseen hirttäytyminen rajoittaa mahdollisesti elvytykseen ja kasvuun suuntaavaa talouspolitiikkaa – talouspoliittisesta mielikuvituksesta tai laajemmasta politiikan hahmottamisesta puhumattakaan.

Samaan aikaan kestävyysvajeeseen hirttäytyminen rajoittaa mahdollisesti ratkaisevasti elvytykseen ja kasvuun suuntaavaa talouspolitiikkaa – talouspoliittisesta mielikuvituksesta tai laajemmasta politiikan hahmottamisesta puhumattakaan. Esimerkiksi ympäristöpoliittiset toimet valtiovarainministeriö rajaa raportissaan ympäristön kannalta haitallisten verotukien karsimiseen.

Ympäristön kestävyysvajeesta

Talouspoliittisen kestävyysvajeen varjoon jää herkästi tällä vaalikaudella esiin noussut ilmastonmuutos, jota voi hahmottaa ympäristön kestävyysvajeen kautta. Suomen Luonnonsuojeluliitto käytti jo vuonna 2018 ympäristön kestävyysvajetta käsitteenä omassa viestinnässään.

Etenkin valtiovarainministeriön raportin valossa taloudellinen kestävyysvaje sivuuttaa pitkälti ympäristön kestävyysvajeen laskelmistaan, mitä voi pitää merkittävänä muuttujana – etenkin kun ennusteet tehdään jo nykyisellään vuosikymmenten päähän.

Taloudellinen kestävyysvaje on sen keskeisyydestä vakuuttuneille kansantaloudellinen eksistentiaalinen uhka. Ilmastonmuutos asemoituu samoin, mutta siinä uhka on globaali.

Artikkelissaan Haaparanta, Kanninen ja Taimio kritisoivat taipumusta esittää valtionvelka sukupolvet ylittävänä moraalisena vastuuna. Eikö samaa logiikkaa voisi soveltaa myös ympäristön kestävyysvajeeseen?

Keskuskauppakamarin velkakello tuli tutuksi vuoden 2015 vaalien alla mittavalla medianäkyvyydellä. Verkosta löytyy yhä toimittaja Mika Mäkeläisen velkakello. Tätä samaa mallia taitavasti mukaillen löytyy vihreiden kansanedustajaehdokkaana olleen Jaakko Mustakallion Ilmastovelka-laskuri.

Taloudellinen kestävyysvaje on sen keskeisyydestä vakuuttuneille kansantaloudellinen eksistentiaalinen uhka. Ilmastonmuutos asemoituu samoin, mutta siinä uhka on globaali.

Loppujen lopuksi poliittisten debattien piirissä keskeistä on se, kuinka paljon maailma muuttuu ja kuinka paljon se säilyy samana. Yksi seuraavan hallituksen haasteista onkin miettiä, ovatko taloudellinen ja ympäristön kestävyysvaje ratkaistavissa yhdessä vai tuleeko toinen laskureista ohjaamaan politiikkaa enemmän.

Mikko Poutanen on yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.

Edit. 24.4.2019 18:14: Muutettu “mediatutkijat” muotoon “viestinnän tutkijat” sekä aikamuoto lauseesta “koska sen tarkasta merkityksestä ei ole selvyyttä” muotoon “koska sen tarkasta merkityksestä ei ollut selvyyttä”.

Edit. 25.4.2019 19:37: Korjattu ja tarkennettu kohtaa, jossa mainitaan talouspolitiikan arviointineuvosto.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*