Eriarvoistuminen näkyy Suomessa myös poliittisena eriarvoistumisena. Poliittisen järjestelmän uudistamisen ohella tulisi tarttua poliittisen osallistumisen eriytymisen juurisyihin. Siihen tarvitaan syvempää ymmärrystä yhteiskunnallista eriarvoisuutta tuottavista mekanismeista ja ”osallisuuden kumppaneista” – eli tavoista edistää tasapuolista osallistumista sosiaali- ja talouspolitiikan keinoin.
Mikä eriarvoistuminen?
Eriarvoistumiskehitys ja sen moninaiset seuraukset on vähitellen alettu hahmottaa yhdeksi nyky-yhteiskuntien akuuteimmista riskeistä. London School of Economicsin professori Mike Savage on puhunut jopa suoranaisen ”eriarvoisuustutkimuksen paradigman” muodostumisesta yhteiskuntatieteiden sisälle.
Eriarvoistumiskehitys on ollut Pohjoismaissa maltillisempaa verrattuna markkinaliberalistisiin maihin. Sitä on hillitty progressiivisella verotuksella ja laajamittaisella tulonsiirtopolitiikalla.
Tuloerot ovat kasvaneet myös Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa.
Tuore OECD:n raportti kuitenkin osoittaa, että tuloerot ovat kasvaneet myös Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa 1980-luvun puoliväliin verrattuna. Tulojen jakautumisen epätasaisuutta kuvaavat Gini-kertoimet ovat kuitenkin niissä vielä OECD-maiden keskiarvoa selvästi matalampia.
Eriarvoistuminen näkyy usealla elämänalueella
Tuoreiden tutkimustulosten mukaan Suomessa väestöryhmien välillä näkyy selviä eroja paitsi tuloissa ja varallisuudessa, myös työurissa, asumisessa, terveydessä ja sosiaalisissa suhteissa sekä kuolleisuudessa.
Sosioekonominen hyvä- ja huono-osaisuus myös siirtyy sukupolvelta toiselle. Perhetausta vaikuttaa voimakkaasti esimerkiksi siihen, hakeutuuko nuori toisen asteen koulutukseen.
Eriarvoistumiskehitys kilpistyy haavoittuvaisimmassa asemassa olevien kohdalla, kuten maahanmuuttotaustaisissa ryhmissä.
Vain noin puolet suomalaisista kokee kaikkien olevan ”samassa veneessä”.
Sekä päättäjät että kansalaiset ovat tulleet tietoisemmiksi eriarvoistumisesta. Vuoden 2015 sosiaalibarometrissa suuri osa sosiaali- ja terveysjohtajista ja TE-toimistojen johdosta arvioi eriarvoisuuden lisääntyneen Suomessa vähintään jonkin verran viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kelan toimistojen johtajista tätä mieltä oli jopa 86 prosenttia.
Kesällä 2016 julkaistun kyselytutkimuksen mukaan 82 prosenttia kansalaisista katsoo, että eriarvoistuminen uhkaa suomalaista yhteiskuntaa. Muissa kyselytutkimuksissa on havaittu, että vain noin puolet suomalaisista kokee kaikkien olevan ”samassa veneessä”.
Eriarvoistuminen poliittisessa osallistumisessa
Yleinen eriarvoistumiskehitys säteilee suoraan kansalaisten poliittisen toiminnan edellytyksiin ja sitä kautta yhteiskunnallisen aktiivisuuden jakautumiseen.
Poliittinen osallistuminen ei tapahdu tyhjiössä. Se on heijastuma yksilön yleisestä hyvinvoinnista, johon vaikuttaa taloudellinen asema, terveydentila ja sosiaaliset verkostot. Siten se muodostaa myös itsessään monipuolisen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tai tasapuolisuuden mittarin.
Yksilön omat sosioekonomiset resurssit ja verkostot eivät kuitenkaan ole ainoita osallistumisen kannalta keskeisiä resursseja.
Vuoden 2015 eduskuntavaalitutkimuksen tulokset osoittavat, miten monenlaiset yksilön hyvinvoinnin indikaattorit ovat nivoutuneet poliittiseen kiinnittymiseen. Äänestäminen ja koulutuksen välinen suhde on tästä eräs räikein esimerkki. Siinä, missä korkeakoulututkinnon suorittaneiden äänestysprosentti oli 85, vastaava luku oli 58 prosenttia perusasteen koulutuksen saaneiden keskuudessa.
Nuorten aikuisten (25–34-vuotiaat) ryhmässä ero tiivistyi lähes dramaattiseksi: korkeakoulutettujen osallistumisaste oli 2,5-kertainen ainoastaan perusasteen koulutuksen suorittaneisiin nähden (31 % vs. 79 %). Havainto on erityisen huomionarvoinen Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa koulutus on maksutonta ja keskeinen sosiaalista liikkuvuutta edesauttava tekijä.
Sosiaalisten resurssien osalta naimisissa olevilla on puolestaan selvästi naimattomia, eronneita tai leskiä suurempi todennäköisyys äänestää silloinkin, kun sosioekonomisen aseman vaikutus on otettu huomioon.
Yksilön omat sosioekonomiset resurssit ja verkostot eivät kuitenkaan ole ainoita osallistumisen kannalta keskeisiä resursseja. Myös lapsuudenkodin tarjoamilla lähtökohdilla on merkitystä. Kuten koulutus tai varallisuus, myös äänestäminen ja puoluekanta siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Kuten koulutus tai varallisuus, myös äänestäminen ja puoluekanta siirtyvät sukupolvelta toiselle.
18–40-vuotiaiden kohdalla todennäköisyys äänestää oli 30 prosenttiyksikköä suurempi, mikäli toinen tai molemmat vanhemmat ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon verrattuna vain perusasteen koulutuksen saaneiden vanhempien lapsiin (43 % vs. 73 %). Osallistumiserot ovat samaa suuruusluokkaa, kun tarkastellaan vanhemmilta saadun toimintamallin vaikutusta äänestämiseen. Vanhempien esimerkin vaikutus ei juurikaan heikkene iän myötä vaan näyttäytyy vahvana vielä 40-vuotiaillakin.
Myös heikko terveys nakertaa poliittisen osallistumisen edellytyksiä. Heikko terveys ja luottamuksen heikentyminen toisiin ihmisiin ovat yhteydessä toisiinsa. Luottamuksen heikentymistä pidetään usein vähäisen sosiaalisen pääoman merkkinä.
Samoin luottamus politiikan keskeisiin instituutioihin on matalampi terveysongelmien kanssa painivilla ihmisillä. Erityisen vähän luotetaan oikeuslaitokseen ja Euroopan unioniin. Nuoria aikuisia käsittelevässä tutkimuksessa on havaittu, että säännöllisiä terveysvaivoja kokevilla on vähäisempi luottamus perusturvan riittävyyteen.
Terveyden ja äänestämisen välinen suhde vaihtelee sairauden tyypin ja keston mukaan.
Oman terveydentilansa huonommaksi arvioivien joukossa äänestysaktiivisuus on selvästi matalampaa kuin itsensä täysin terveeksi kokevilla. Terveyden ja äänestämisen välinen suhde näyttää kuitenkin vaihtelevan sairauden tyypin ja keston mukaan. Suomessa alkoholismin ja psyykkisten häiriöiden on havaittu vähentävän osallistumista siinä, missä syövällä ja hengityselinsairauksilla on aktivoiva vaikutus.¹
Maahanmuuttotausta laskee poliittisen osallistumisen todennäköisyyttä. Eri kansalaisuuksien välisessä äänestysaktiivisuudessa on tosin huomattavaa vaihtelua. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa aktiivisimmaksi ryhmäksi nousivat somalialaiset, joiden äänestysprosentti (39 %) oli yllättäen jopa Ruotsin kansalaisia (36 %) korkeampi. Sen sijaan sekä Viron että Venäjän kansalaiset äänestivät selvästi vähemmän.
Maahanmuuttotaustaiset äänioikeutetut osallistuvat osin syntyperäisiä kansalaisia vähemmän, koska heidän taloudelliset resurssinsa ovat pienempiä. Se käy erityisesti ilmi Suomen somalitaustaisten äänioikeutettujen kohdalla.
Somalien sosioekonominen asema on heikko paitsi syntyperäisiin suomalaisiin myös muihin maahanmuuttaneisiin verrattuna. Tämä liittyy vaikeuteen työllistyä tai saada koulutusta vastaavaa työtä, jolloin myös käytettävissä olevat tulot ovat niukat.
Taloudelliset vaikeudet kaventavat usein mahdollisuuksia ja motivaatiota poliittiseen osallistumiseen.
Taloudelliset vaikeudet kaventavat usein mahdollisuuksia ja motivaatiota poliittiseen osallistumiseen. Vastaavasti myös yhteiskunnallisen osallisuuden kokeminen voi olla tuolloin vähäisempää.
Kun koulutus, ammattiluokka, tulot ja asunnon omistaminen on otettu huomioon, somalien äänestystodennäköisyys vuoden 2012 kunnallisvaaleissa jopa ylitti syntyperäisten suomalaisten osallistumistason.
Sosioekonomisen aseman vaikutus poliittiseen kiinnittymiseen näkyy äänestämisen lisäksi monessa asiassa. Näitä ovat esimerkiksi poliittinen luottamus, ulkoparlamentaarinen poliittinen osallistuminen ja kansalaisaloitteiden allekirjoittaminen, poliittinen kiinnostus ja puoluesamastuminen, vaalien seuraaminen eri tietolähteistä, poliittisen tietämyksen laajuus ja tuomioistuimiin kohdistetun luottamuksen aste.
Poliittisen osallistumisen eriarvoistumisen riskit
Kun pohditaan syitä ja ratkaisuja poliittisen osallisuuden eriytymiseen, huomio kiinnittyy suomalaisessa keskustelussa yhä edelleen poliittisen järjestelmän uudistamiseen. Keskustellaan esimerkiksi äänestysikärajan laskemisesta, eri vaalien yhdistämisestä ja ajankohdan muuttamisesta, suljettuun listavaaliin siirtymisestä sekä vaalien käymisestä hallituskoalitioon tähtäävinä blokkeina.
Huomio kiinnittyy suomalaisessa keskustelussa edelleen poliittisen järjestelmän uudistamiseen.
Nämä kaikki voivat sinällään olla hyviä tapoja motivoida äänestäjiä ja selkeyttää vaalien valintatilannetta, mutta poliittisen osallistumisen eriytymisen juurisyihin ne eivät tehoa.
Etenkin yhdysvaltalaisissa, mutta myös vertailevissa tutkimuksissa on tehty hälyttäviä havaintoja taloudellisen hyväosaisuuden, poliittisen aktiivisuuden ja edustuksen kietoutumisesta yhteen. Tiivistetysti kyse on siitä, että hyvin toimeentulevien, aktiivisesti äänestävien kansalaisten intressit näkyvät selvemmin poliittisen päätöksentekoprosessin tuotoksissa.
Hyvin toimeentulevien, aktiivisesti äänestävien kansalaisten intressit näkyvät selvemmin poliittisen päätöksentekoprosessin tuotoksissa.
Tällöin marginaalissa olevien kansalaisten motivaatio osallistua vähenee helposti entisestään ja äänestäjiltä poliittiseen järjestelmään saatava syöte kapeutuu. Tilanteesta muodostuu otollinen kasvualusta niin vasemmisto- kuin oikeistopopulismin kannatuksen kasvulle. Kokemukset eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta edistävät myös poliittista radikalisoitumista.
Poliittisen osallistumisen eriytyminen kulkee siis monelta osin rinnakkain yleisen eriarvoistumisen kanssa. Tätä ei kuitenkaan suomalaisessa julkisessa keskustelussa useinkaan tunnisteta tai tunnusteta.
Sen sijaan äänestämättä jättäminen ”vastuutetaan” yksilön omaksi, pitkälti motivaationpuutteesta johtuvaksi valinnaksi. Tämä johtaa helposti kasvavaan solidaarisuusvajeeseen poliittisessa osallistumisessa. Poliittisesti aktiiviset, hyvin informoidut äänioikeutetut eivät välttämättä enää pidäkään osallistumisen epätasaista jakautumista ongelmana – tai ainakaan sellaisena epäkohtana, johon julkisen hallinnon tulisi aktiivisesti pyrkiä vaikuttamaan.
Demokratian kestävyyttä uhkaa tilanne, jossa taloudellisesti marginaalissa olevat kansalaiset eivät koe lainkaan mielekkääksi osallistua kollektiiviseen toimintaan.
Demokratian kestävyyttä uhkaa tilanne, jossa taloudellisesti marginaalissa olevat kansalaiset eivät koe enää lainkaan mielekkääksi osallistua kollektiiviseen toimintaan. Samalla yhteiskunnallisesti turvatussa asemassa olevat kansalaiset katsovat kyseessä olevan omista valinnoista johtuva oikeutettu poliittinen poissulkeminen.
Poliittisen osallistumisen juurisyihin puuttumiseen tarvitaan sosiaali- ja talouspolitiikkaa
Kaikissa yhteiskunnissa niillä kansalaisilla, joilla on runsaasti erityyppisiä taloudellisia resursseja käytössään, on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Siksi demokratian ytimessä olevaa poliittisen yhdenvertaisuuden ihannetta on tuskin koskaan mahdollista saavuttaa täysin. Osallistumiskäytäntöjen tulisi silti olla mahdollisimman suotuisia erilaisista lähtökohdista tuleville kansalaisille.
Yhdenvertaisen osallistumisen edellytysten parantaminen vaatii ”it takes a village” -lähestymistapaa. Osallistumiseen tarvitaan resurssien ohella myös motivaatiota. Näiden lisäksi olennaista on saada ihmiset liikkeelle kirkkojen, työpaikan epävirallisten verkostojen ja poliittisten toimijoiden avulla.
Kansalaiset eivät kiinnity politiikkaan asiakysymysten vaan sosiaalisten identiteettien ja lojaliteettien pohjalta.
Kansalaiset eivät kiinnity politiikkaan asiakysymysten vaan sosiaalisten identiteettien ja lojaliteettien pohjalta. Osallisuus erilaisissa järjestöissä, yhteisöissä ja verkostoissa muodostaa ja vahvistaa erilaisia kollektiivisia identiteettejä, joiden kautta syntyy myös motivaatio vaikuttaa yhteiskunnallisesti.
Poliittista yhdenvertaisuutta parantaisi parhaiten, jos yleistä yhteiskunnallista eriarvoisuutta kavennettaisiin. Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa ei mainita ollenkaan poliittista osallisuutta, mutta sen työllisyyttä, kilpailukykyä, osaamista, koulutusta, digitalisaatiota, maahanmuuttoa, hyvinvointia ja terveyspolitiikkaa koskevilla linjauksilla voi silti olla merkitystä tasapuolisen osallistumisen ja vaikuttamisen edellytysten kannalta.
On tärkeää turvata myös sukupolvien välinen ja sisäinen liikkuvuus. Vuosina 1970–1979 syntyneitä tarkasteleva tutkimus osoittaa, että perhetausta (vanhempien koulutus, ammattiluokka, tulot ja äänestäminen) selittää noin viidenneksen äänestysaktiivisuuden kokonaisvaihtelusta. Vastaavasti äänestäjän sosioekonomisen aseman kohentumisen aikuisiällä on osoitettu lisäävän osallistumisintoa.¹
Poliittista yhdenvertaisuutta parantaisi parhaiten, jos yleistä yhteiskunnallista eriarvoisuutta kavennettaisiin.
Tulevaisuuden näkymät eriarvoisuutta hillitsevälle politiikalle eivät kuitenkaan vaikuta erityisen lupaavilta. Kokonaistuottavuus heikentyy globaalisti. Sen taustalla vaikuttavat monenlaiset tekijät automatisaatiosta työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähenemiseen länsimaissa.
Riskinä on, että Eurooppa ja Suomi sen osana ajautuvat pysyvään hitaan kasvun aikakauteen. Teknologinen kehitys ja robotisaation eteneminen voivat entisestään syventää kuilua korkeasti ja matalasti koulutettujen välillä ja synnyttää työmarkkinoille kroonisesti alityöllistettyjen ryhmän.
Matalapalkkatyön mahdollistamisen on myös esitetty osuvan haitallisimmin työmarkkinoilla lähtökohtaisesti heikommassa asemassa oleviin ryhmiin, kuten maahanmuuttaneisiin.
Samanaikaisesti julkisen sektorin mahdollisuudet kompensoiviin tulonsiirtoihin heikkenevät. Kelan väistyvän pääjohtajan Liisa Hyssälän mukaan yhteiskunnan kantokyky ei enää kestä jatkuvasti kasvavista sosiaalituista kertyviä menoja.
Toisaalta edellä mainitut kehityskulut vain korostavat kokonaisvaltaisen näkökulman tarpeellisuutta myös poliittisen osallisuuden vahvistamisen keinoja pohdittaessa.
Osallistumiseen vaikuttaviin välittömiin tekijöihin voidaan tarttua suhteellisen helpostikin tekemällä siitä mahdollisimman vaivatonta. Yksi esimerkki tästä on sähköinen äänestäminen.
Osallistumisresursseihin ja motivaatioon vaikuttamiseksi tarvitaan kuitenkin varsinaisiin juurisyihin eli eriarvoistumista synnyttäviin rakenteisiin ja mekanismeihin pureutuvaa sosiaali- ja talouspolitiikkaa.
Hanna Wass on akatemiatutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja Valtiotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen.
¹) Lähteinä on toistaiseksi julkaisemattomia artikkelikäsikirjoituksia.
Itse olen äänestänyt niin kauan kuin olen ikäni puolesta saanut. Nyttemmin olen tehnyt muutamankin päätöksen; En äänestä, en katso uutisia, ja yritän ”tietää” mahdollisimman vähän ns. maailmanmenosta. Välillä silti lipsuu, myönnän.
Minä en halua olla enää mukana ”samassa veneessä”. Miksi? Kukapa haluaisi istua siellä veneessä jatkuvasti samaveneläisten haukuttavana ja syljettävänä?
Olen aina äänestänyt ihmistä joka ajaisi mielestäni parhaiten yhteiskunnan asiaa niin, että samassa veneessä istuminen olisi mahdollista ja mukavaa kaikille, tai ainakin suurimmalle osalle. Mitä on tapahtunut näiden parinkymmenen äänestysvuoden aikana? Onko nähty miten kansa puhaltaa yhteen hiileen, miten autetaan lähimmäistä ja pidetään toisista huoli? Ei. Minun nähdäkseni koko sen ajan kun olen äänestänyt, ollaan menty ihan päinvastaiseen suuntaan. Miten tässä uskaltaa enää äänestää, kun joka paikasta toitotetaan miten tärkeää on se minunkin ääneni, ja että minunkin ääneni ratkaisee, ja että äänestäjät saavat juuri sitä mitä ovat itse tilanneet? En minä ole halunnut että ääneni veisi Suomea tähän suuntaan.
Minun mielestäni eriarvoistuminen johtuu siitä että ihmiset kuuntelevat liikaa muita tahoja kuin sitä omaa itseään, järkeään, sydäntään. Rahavirta kuljettaa, ja keskiluokka on valjastettu, ja ovat itse valjastuneet köyhempiä nokkivaksi suureksi massaksi. Aiemmin oli ”rikkaat” omissa torneissaan, ja suuri keskiluokka, ja pieni köyhälistö. Nykyään suuri keskiluokka haluaa profiloitua rikkaammiksi, ja syyttää köyhäilistön/mamujen sossunrahoja ja kelantukia siitä etteivät sinne voi päästä. Mediasta on tullut sätkynukke joka tekee ”uutisia” mielipidekirjoituksista, ja usuttaa ja yllyttää joka tahoa kaksoisagenttina ilman mitään käsitystä siitä mikä pitäisi olla uutisoinnin tehtävä.
Kun jossain sanotaan että ”Sosioekonominen hyvä- ja huono-osaisuus myös siirtyy sukupolvelta toiselle. Perhetausta vaikuttaa voimakkaasti esimerkiksi siihen, hakeutuuko nuori toisen asteen koulutukseen”
niin joku ottaa sen todesta. Kun sitä viljellään valtakunnan uutisissa, kolumneissa, blogeissa, sitä jaetaan fb:ssä. Siitä tulee totta. Kun massa saa tällaisen ajatuksen päähänsä, tai se sinne istutetaan, se tarkoittaa sitä että köyhän yksinhuoltajaäidin lapsesta tulee köyhä yksinhuoltajaäiti. Lapsen polku on taputeltu kohdusta hautaan. Hän on veneestä pois potkittua, verkonpainoksi heittäytyvää saastaa. Jos ihmiselle hoetaan lapsesta asti kuinka hän on vaaravyöhykkeessä, ja miten hänen elämänsä oletetaan menevän lähtökohtiensa perusteella, se yleensä menee juuri niin. Sama koskee sitä osaa maahanmuuttajista joka on jo ennen tänne tuloaan valmiiksi vihattuja ja syytettyjä. Miten osallistut, opiskelet ja työllistyt tällaisessa ilmapiirissä jossa mahdollisuutta ei anneta, vaan on jo valmiiksi päätetty miten sinulle käy, oikein tilastoiden kera.
Itse olen siirtynyt kokonaan ruohonjuuritasolle. Pidän huolta siitä osasta ympäristöä missä kuljen. Pidän huolta niistä ihmisistä joita tapaan. Annan sille jolla näen olevan minuakin vähemmän, enkä kysele syitä, tai syyttele. Ja mitä olen huomannut? Elämää on somekuplan ulkopuolellakin, ”uutisten” ulottumattomissa. Ja millaista elämää? Sellaista jossa ei haeta syyllisiä milloin mihinkin, ei osoitella sormella viikonpäivän mukaan takkia käännellen milloin mitäkin ryhmää. Minä en ole poliittisesti aktiivinen äänestäjä, mutta olen aktiivinen yhteiskunnan jäsen. Pidän huolta omasta elämästäni, ja ympärilläni olevasta, ja oman näkemykseni mukaan jos tekisimme kaikki näin, niin siihen ketjuun linkittyisi aika suuri osa meistä kaikista ihmisistä tässä maassa. Päättäjien tulisi keskittyä valvomaan sitä että tämä ketjuttuminen olisi mahdollista, ja poistaa esteet sen tieltä. Media voisi tehdä oman osansa. Mutta koska tätä tuskin tulee tapahtumaan, vaikka minäkin olen yrittänyt siihen äänestämiselläni vaikuttaa jo kauan, niin teen henkilökohtaisen päätökseni tässä vapaassa maassa, ja teen niin kuin parhaaksi näen.
Nyt tämä kroonista sairautta poteva osa-aikatyötä tekevä yksinuoltaja äiti lähtee viemään alakerran mummoa kaupoille. Juodaan ehkä ensin kupposet kuumaa kahvia eilisen pullan kanssa ensin, ja ihmetellään miten onkin kaunis syksy ollut, ja vähäsateinen, koskakohan ensilumi sataa.