Liberaalin maailmanjärjestyksen kriisi jatkuu teoriassa ja käytännössä

Liberaalin maailmanjärjestyksen kriisi jatkuu teorian ja käytännön haasteena. Liberaalin opin ja politiikan voimaa heikentävät yhteisten arvojen ja monenkeskisten instituutioiden kyvyttömyys tuottaa tasapuolisesti hyvää elämää yksilöille ja kansakunnille. Realismin uskottavuutta nakertavat voimapolitiikan epäonnistuminen ja suurvaltakilpailun epäselvyys sekä vastuusta vetäytymiseen suosittavat mallit.

Euroopan unionin moniulotteisen kriisin vuoksi ratkaisujen tarve koskee yhtä lailla eurooppalaista pilaria, mutta ensimmäiseksi on löydettävä vastauksia Yhdysvaltain politiikan selkiytymättömyyteen. Toisen maailmansodan jälkeinen liberaali järjestys on nojannut Yhdysvaltain johtajuuteen. Sen valinnat tärkeimpänä suurvaltana muokkaavat tulevaisuutta myös käynnissä olevassa muutoksessa.

Toisen maailmansodan jälkeinen liberaali järjestys on nojannut Yhdysvaltain johtajuuteen.

Kansainvälisten suhteiden tutkijakeskustelun keskiössä – pääasiallisena lähteenä International Studies Associationin vuosikonferenssi 2018 – John Ikenberry pitää kiinni liberaalin kansainvälisen järjestyksen oikeutuksesta, mutta hakee sen kestävyyteen uusia ja uusvanhoja keinoja. Uudelle narratiiville haetaan tilaa liberalismin joustavammasta määrittelystä ja pidemmästä historiallisesta perspektiivistä.

Uudelleen ajankohtaistuneessa teoksessa After victory (2001) Ikenberry vertaa ”strategisia hetkiä”, joina suursotien voittajat ovat määrittäneet ja muokanneet kansainvälisen järjestyksen rakenteen ja pelisäännöt uusiksi. Kestävä ratkaisu syntyy silloin, kun uusi hallitseva suurvalta tai ryhmittymä kykenee pidättyvyyteen valtansa käyttämisessä. Yhdysvallat loi toisen maailmansodan jälkeen pitkäkestoisen järjestyksen sitoutumalla liittosuhteisiin ja monenkeskisiin instituutioihin pitämällä samalla kiinni johtoasemasta, joka kylmän sodan jälkeen muuttui hegemoniaksi.

Siirtymässä ”Yhdysvaltain (hegemonian) jälkeiseen maailmaan” historian opetuksista on tehtävä uusia sovelluksia. Taustalla ei ole suursotaa eikä koolla ole voittajien kollokviota. Järjestystä muokkaavat globalisaation uudet kierrokset, liberalismin uskottavuuskriisi ja voimasuhteiden muutosten käynnistämä suurvaltakilpailu.

Onko liberalismista ratkaisuksi liberaalin järjestyksen kriisiin?

Liberalismi on saanut eri vaiheissa erilaisia muotoja. Nykyinen kriisi tulee Ikenberryn mukaan ymmärtää ja ratkaista ”Polanyin, ei Carrin hetkenä”, poliittisen talouden oppien mukaisena sisäisen ja kansainvälisen rakenteen siirtymänä eikä geopolitiikan selityksinä toistuvan suurvaltojen voimapolitiikan seurauksena.

Globalisaatioon sidottu ja sen myötä luvattu markkinan ja demokratian välinen yhteiskuntasopimus on rikkoutunut. Liberalismiin kuuluvien vapaiden markkinoiden hallinta on päässyt käsistä, järkyttänyt kansantalouksia ja syventänyt rakenteellista eriarvoisuutta demokraattisissa hyvinvointivaltioissa. Seurauksena ovat globalismin vastaisuus ja populismi.

Lukuisat tutkijat yhtyvät siihen, että vastauksia on ryhdyttävä hakemaan poliittisten ja sosiaalisten järjestelmien sisäisestä tilanteesta. Kun liberaalin kansainvälisen järjestyksen on nojattava jatkossakin demokraattisten valtioiden arvovaltaan ja toimintakykyyn, lääkkeeksi tarjotaan edistyksellistä sisäpolitiikkaa, joka vastaisi Euroopassa ja Yhdysvalloissa sodan jälkeisinä vuosikymmeninä luotuja sosiaalivakuutusjärjestelmiä. Teollisuusyhteiskuntien riskien sijasta uuden politiikan tulisi antaa yhteiskunnille turvaa informaatiovallankumouksen aiheuttamaa haavoittuvuutta vastaan.

Demokratian kokemien takaiskujen jälkeen on vaikea uskoa laajentumisvoittoihin nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Demokratian kokemien takaiskujen jälkeen on vaikea uskoa laajentumisvoittoihin nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Tavoitteeksi tulee asettaa sisäisesti voimistuva läntinen yhteisö (Gemeinschaft), joka pienempänä mutta tiiviimpänä ytimenä kykenisi vastaamaan illiberaalien yhteiskuntamallien ja revisionististen valtojen haasteeseen laajemmassa mutta löysemmässä kansainvälisessä järjestyksessä (Gesellschaft). Käsitteenä ja rakenteena palattaisiin kylmän sodan kaltaiseen tilanteeseen, jossa liberaali järjestys kattaa vain läntisen osan kansainvälisiä suhteita.

Liberaalin teorian ja politiikan on murroksessa lähdettävä yhä siitä, että kansainvälinen turvallisuus ei ole 1930-luvun tapaan sortumassa voimapolitiikan paluuseen, joka pyyhkisi syrjään (Carrin tuomitsemat) idealistiset ja moraalisesti vastuuttomat utopistiset kuvitelmat. Kansainvälinen järjestys voidaan edelleen rakentaa voimankäytön pidättyvyyteen ja yhteistyöhön ohjaavien yhteisten pelisääntöjen ja instituutioiden varaan. Sen tulee kuitenkin tapahtua pragmaattisen, tilanteeseen sopeutuvan ja historiallisesti ehdollistetun liberalismin keinoin.

Estääkö Yhdysvaltain johtajuuskriisi liberaalin järjestyksen uuden mahdollisuuden?

Esteenä sisäiselle ratkaisulle liberalismin ulkoiseen haasteeseen on Donald Trump – ainakin siihen mittaan kuin hänen puheensa toteutuisivat tekoina. Mikäli Yhdysvaltain presidentti ajaa nationalistista linjaa, joka murentaa sisäistä demokratiaa ja irrottaa ulkopolitiikan keskeisistä periaatteista ja sitoumuksista, on vaikea uskoa liberaalin kansainvälisen järjestyksen säilymiseen.

Mikäli Yhdysvaltain presidentti ajaa nationalistista linjaa, joka murentaa sisäistä demokratiaa ja irrottaa ulkopolitiikan keskeisistä periaatteista ja sitoumuksista, on vaikea uskoa liberaalin kansainvälisen järjestyksen säilymiseen.

Yhdysvaltain ”illiberaali hegemonia” olisi yhtä tuhoisa kuin demokratiana horjuva ja eristäytynyt Yhdysvallat. Kun Yhdysvaltain johtajuus läntisessä ryhmittymässä ja globaalina valtana on välttämätöntä liberaalille ratkaisulle, johtopäätökseksi tulee, että sen eräänä edellytyksenä on Trumpin jääminen poikkeusilmiöksi ja ainakin vaille toista presidenttikautta.

Muuttaako geopolitiikan paluu kansainvälisen järjestyksen tulevaisuuden ohi ja yli liberaalien teoreetikkojen kaavailujen?

Demokratioiden kyky puolustaa arvojaan ja edistää monenkeskisten instituutioiden toimintaa sekä konfliktien ratkaisua on vaakalaudalla. Polanyin ennakoima ja kuvaama poliittisen talouden kriisi on vienyt liberalismiyhteisön heikentyneenä geopoliittiseen kilpailuun revisionististen valtojen, ensisijaisesti Kiinan mutta myös Venäjän kanssa, joskaan käsillä ei ole suursodan uhka.

Vaikka Carr torjui liberalismin ratkaisuna kansainvälisen järjestyksen ongelmaan ja esitteli tienraivaajana järkiperäiseen analyysiin nojaavan ”realismin” teoriana ja politiikkana, hän uskoi historiallisen edistyksen mahdollisuuteen. Turvallisuusyhteisön kaltaisiin lähestymistapoihin uskovien on osoitettava, että liberalismilla on tarjolla järki- ja kokemusperäinen ratkaisu edistykseen.

Siihen ei uskota, että liberalismin vaihtoehdoksi voisi nousta illiberaalin suurvallan eli käytännössä Kiinan hegemoniaan nojaava globaali järjestys. Kiina pystyy valikoivalla osallistumisella vaikuttamaan järjestyksen kokonaisuuteen, liittämään siihen kiinalaisia kirjaimia. Globaalina vaikuttajana Kiina näyttäisi sitoutuvan yhteiseen järjestykseen, jonka tarjoamasta vakaudesta se hyötyy ennen muuta taloudellisesti.

Yksinomaisemmin geopolitiikkaan rakentavan Venäjän käyttäytymisen juuret ovat kylmän sodan päättymisen aikaisissa ratkaisuissa, joissa se jäi Yhdysvaltain ja Euroopan unionin laajentumisen katveeseen. Rakenteellisesti heikentyvän Venäjän sitominen jonkinasteiseen liberaaliin järjestykseen voisi tapahtua Euroopan kokonaisturvallisuuden kehyksessä.

Amerikkalaista tutkijakeskustelua kaventaa se, että näkyvimpinä liberalismin haastajina realismin piirissä ovat Yhdysvaltain eriasteista strategista vetäytymistä ajavat koulukunnat. Pitkän valtalinjan realistisen internationalismin ääni on jäänyt syrjään poliittisissa suhdanteissa.

Liberaalien suuntausten keskuudessa ratkaiseva ero on siinä, uskotaanko Kiinan ja Venäjän ylipäätään olevan valmiita sitoutumaan lännen kanssa yhteiseen järjestykseen vai nähdäänkö perinteisen realismin opetuksia myötäillen edessä olevan rakenteelliseksi ja pitkäkestoiseksi tuleva konflikti, mihin Washingtonin poliittinen ilmapiiri vahvasti viittaa. Maailmanjärjestys jakautuisi useaan valtapiiriin odoteltaessa niin liberalismin kuin realismin asemien selkiytymistä selityksenä, ennusteena ja politiikkana.

Kari Möttölä on vieraileva tutkija ja professori Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa Helsingin yliopistossa. Hän osallistui kansainvälisten suhteiden tutkimuksen International Studies Association (ISA) -järjestön vuosikonferenssiin San Franciscossa 3.–7.4.2018.