Platonin ja Aristoteleen ajoista 1900-luvulle saakka demokratia-sanalla oli hallitsevien yhteiskuntaluokkien keskuudessa kielteinen merkitys. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa demokratiaa on taas pidetty varsin myönteisenä asiana.
Ukrainan sotaa on haluttu selittää erityisesti realismin teoriaperinteen näkökulmasta, mutta realismin painotus ei tarjoa moniulotteista kuvaa konfliktista eikä tarjoa yksinään pohjaa sen ratkaisulle. Keskinäisriippuvuuden, identiteettien ja vapauden erilaiset merkitykset tulisi analyyseissa myös huomioida.
Kun teollistuva maailma 1800–1900 -lukujen vaihteessa kaipasi ratkaisuja äärimmäisen taloudellisen vapauden ongelmiin, klassisen liberalismin rinnalle nousi hyvinvointivaltiota pohjustanut sosiaaliliberalismi. Nyt, kun ympäristöuhat ja globalisaatio haastavat liberalismia, aatteen pitäisi kyetä jälleen uudistumaan perusteellisesti.
Liberalismin perinnön palauttaminen on ymmärrettävä ja kannatettava vaatimus sen valossa, miten väärin liberalismin klassikoita tulkitaan nykypäivän klassisten liberalistien piirissä.
Uusliberalismi paljastuu yhä käyttökelpoiseksi käsitteeksi, kun sen ympäriltä puretaan tyypillisimmät myytit.
Liberaalin opin ja politiikan voimaa heikentävät yhteisten arvojen ja monenkeskisten instituutioiden kyvyttömyys tuottaa tasapuolisesti hyvää elämää yksilöille ja kansakunnille. Realismin uskottavuutta nakertavat voimapolitiikan epäonnistuminen ja suurvaltakilpailun epäselvyys sekä vastuusta vetäytymiseen suosittavat mallit.
Pyrkimykset esiintyä politiikan ja ideologioiden yläpuolisena järjen äänenä ovat yleistyneet kaikkialla läntisessä maailmassa. Ideologioiden vastaisuuden esitaistelijoiden ajatteluun kuuluu vahvasti taloustieteen lainalaisuuksien ja ehdottoman rationaalisuuden korostaminen.
Totuuden ja demokratian suhde on mietityttänyt ajattelijoita jo tuhansien vuosien ajan. Suurten totuuksien ajatellaan kuuluvan totalitäärisiin järjestelmiin, mutta mikä on totuuden rooli demokraattisessa järjestelmässä?
Vaikka populismi ei ole vielä henkitoreissaan, sen vastavoima arvoliberalismilla saattaa olla edessä valoisammat ajat. Arvoliberalismi kuitenkin on kaksiteräinen miekka esimerkiksi Suomen vihreälle puolueelle.
Keskustelu liberalismin, sosialismin ja nationalismin uusista suhteista kaipaa muutamia huomioita.
