Suurelle yleisölle suunnattu yleisteos avaa informaatiovaikuttamista ilmiönä ja varoittaa suistumasta välinpitämättömyyden, pelon, kyynisyyden tai passiivisuuden valtaan.
Mantila, Markku ja Mölsä, Jouni. 2024. Valehtelua, vakoilua ja valtiollista vaikuttamista. Docendo. 268 s.
Informaatiovaikuttaminen on muodostunut osaksi nykyistä informaatioympäristöä. Se tulee toistuvasti noteeratuksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksissa. Samalla ilmiöstä on muodostunut jokaisen suomalaisen sivistykseen liittyvä asia, koska viime kädessä jokainen joutuu punnitsemaan kohtaamaansa informaatiota ja sen arvoa todellisuuden kuvaajana. Näissä olosuhteissa ei olekaan ihme, että aihepiiriä on viime vuosina sivuttu erilaisissa suomenkielisissä teoksissa ja ilmiö on tärkeä kansainvälinen tutkimuskohde.
Markku Mantilan ja Jouni Mölsän Valehtelua, vakoilua ja valtiollista vaikuttamista (Docendo) on kiinnostava, koska kirjoittajat ovat olleet ammatillisesti ilmiön kanssa tekemisissä oman työtaustansa vuoksi, ja voivat siksi käsitellä ilmiötä niin valikoitujen henkilökohtaisten kokemusten kuin aiheeseen liittyvien teorioiden ja tutkimuksen kautta. Lopputuloksena on syntynyt kiinnostava yleisteos melko synkkään – ja mitä ilmeisemmin synkkenevään – aiheeseen, tarkoituksena antaa lukijalle eväitä ymmärtää uuden viestintäteknologian mahdollisuuksia ja saattaa lukija kärryille ”informaatiovaikuttamisen syvästä tasosta”.
Teoksen otsikko tarttuu jo teemaan: Kirjoittajat eivät, yllättävää kyllä, tarjoa informaatiovaikuttamiselle yksiselitteistä määritelmää. TEPA-termipankin määritelmässä kyseessä on ”kohteelle epäedullinen toiminta, jolla informaatiota tuottamalla, muokkaamalla tai sen saatavuutta rajoittamalla pyritään vaikuttamaan kohteen käsityksiin tai toimintaan”.
Informaatiovaikuttamisessa on ennen kaikkea kyse tarkoituksella tehdyn ja usein laajamittaisen valehtelun hyödyntämisestä, faktojen hämärtämisestä tai korvaamisesta muulla. Lisäksi kyseessä on nimenomaan valtioiden tasolla ja välillä tapahtuva, kansalliset rajat ylittävä ilmiö, jolla on vaikutusta kansalliselle turvallisuudelle – kirjoittajat viittaavat valtiolliseen kiinnostukseen rikkoa informaatiovaikuttamisen kohdevaltiossa väestön yhteenkuuluvuutta.
Onkin tärkeää muistaa, että Suomi on yksi valtio muiden joukossa, osa kansainvälistä informaatioympäristöä ja siihen kuuluvia sosiaalisen median alustoja, jotka kiinnostavat myös suomalaisia. Lisäksi Suomen itärajan takaa löytyy valtio, jota informaatiovaikuttaminen näyttäisi kiinnostavan erityisen paljon.
Paineistavan toimintaympäristön hankaluus
Merkittävä osa teoksesta käsittelee Venäjää ja sen toimintatapoja sekä niiden ilmeisiä perinteitä. Moni kirjoittaja on jo aikaisemmin havahtunut siihen, että Venäjä katsoo olevansa jatkuvan sodan keskellä länttä vastaan, ja Mantila ja Mölsä jatkavat samaa linjaa. Venäläinen jatkuvan sodan lähtökohta näkyy informaatioympäristössä, jossa Venäjä hakee lisääntyvää vaikutusvaltaa erityisesti lähialueellaan, mutta mahdollisuuksien mukaan myös globaalisti. Siinä toiseen valtioon kohdistuvia toimenpiteitä on mahdollista yhdistellä ja hakea tilanteeseen soveltuvia ja tehokkaaksi havaittuja toimintatapoja, joilla vaikuttaa kohdemaan poliittiseen johtamiseen.
Valtion toiminta on teoksen keskeinen punainen lanka. Se näkyy myös siinä, että valtioiden välillä on eroja siinä, miten ne lähestyvät informaatiovaikuttamista ilmiönä.
Valtion toiminta on teoksen keskeinen punainen lanka. Se näkyy myös siinä, että valtioiden välillä on eroja siinä, miten ne lähestyvät informaatiovaikuttamista ilmiönä. Mantilan ja Mölsän mukaan ”Tämän kirjan tarkoitus on näyttää, kuinka informaatiovaikuttaminen voi viedä valtion tai kansakunnan hakoteille ja tilanteeseen, jossa päätöksiä tehdään vääristellyn tilannekuvan pohjalta ja varta vasten synnytetyssä henkisessä paineessa.”
Kirjoittajat pyörittelevät tätä teemaa useissa eri yhteyksissä ja yhdistelevät teorioita, tutkimuksia ja omaa kokemusta. Kaiken kaikkiaan he pyrkivät muistuttamaan lukijaa siitä, että valtioissa tehdyt päätökset eivät jää yksittäistapauksiksi, vaan että tietyissä tilanteissa tehtyjä ratkaisuja on mahdollista hyödyntää osana tulevaisuuden valtioiden välisiä suhteita testaavia ja koettelevia tilanteita. Kerran saatu hyöty voi tuottaa hyötyä myös jatkossa, ja antaa pohjan, jota yrittää venyttää pidemmälle jatkossa. Tämä kuvaa Venäjän toimintaa myös Suomea kohtaan ja myös siksi on tärkeää ymmärtää informaatioympäristön ja -teknologian ilmiöitä myös niiden pahantahtoisessa yhteydessä.
Yksilö ja yhteiskunta
”Me Suomessa olemme tottuneet ajattelemaan, että laajamittainen väkivalta ei kuulu tänne eikä voi saada tarttumapintaa täällä.”
Informaatiovaikuttamisen kontekstissa väkivallan uhka on eräänlainen toiminnan ääripiste, jossa informaation hyödyntäminen, muokkaaminen ja levittäminen voi ääritapauksessa edistää väkivaltaista käyttäytymistä luomalla eripuraisuutta ja jakolinjoja yhteiskuntaan. Idea ei ole kaukaa haettu ja liittyy toiseen kirjassa toistuvaan keskeiseen teemaan eli yksilön ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen.
Kirjoittajilla näyttäisi olevan käsitys siitä, että informaatiovaikuttamisen torjumisessa riittävän vahva faktoihin perustuva historiatietoisuus ja vankka yhteiskunnan jäseniä toisiinsa sitovien jaettujen kertomusten rooli voisi yhtenäistää ja siten luoda parempaa pohjaa torjuntatoimille.
Tämä näkemys on siinä mielessä haastava, että faktatietoisuus ei välttämättä yksilössä välity tiettyyn päämäärään rationaalisen, faktoihin perustuvan ajattelun seurauksena eivätkä jaetut kertomukset ole välttämättä faktoihin perustuvia. Tästä herääkin ajatus, että informaatiovaikuttamisen kohtaamiseen liitetään usein tarve yksilöiden vankkaan medialukutaitoon ja kykyyn tunnistaa faktat valheesta, mutta onko yksilö loppujen lopuksi rationaalinen toimija, ja missä määrin yksilöä ympäröivä yhteiskunnallinen konteksti ylipäätään edistää nimenomaan faktoille perustuvaa yhteisöllistä ajattelua?
Teos onkin muistutus siihen, että niin Suomessa kuin muualla länsimaissa on syytä miettiä yhä enemmän yksilön ja yhteiskunnan välisiä sidoksia samalla kun informaatioympäristön murros jatkuu.
Kirjoittajat viittaavat sosiologi Zygmunt Baumanin ajatukseen siitä, että länsimaalaisissa yhteiskunnissa yksilöiden nauttima vapaus luo henkilökohtaista tyytymättömyyttä ja haasteita löytää valmiita normeja omalle identiteetille. Sellaisissa olosuhteissa yksilö voi etsiä tulkinnallisia kehyksiä, jopa auktoriteettia kohtaamalleen informaatiolle varsinkin oman identiteetin kannalta. Tässä asetelmassa informaation kautta tapahtuva pahantahtoinen vaikuttaminen haastaa ja rapauttaa sellaisia yksilön ja yhteiskunnan välisiä sidoksia, joita on saatettu pitää enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksinä.
Tässä suhteessa teos onkin muistutus siihen, että niin Suomessa kuin muualla länsimaissa on syytä miettiä yhä enemmän yksilön ja yhteiskunnan välisiä sidoksia samalla kun informaatioympäristön murros jatkuu. Mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä, ja informaatioon liittyvä turvallisuus vaatii yhteiskunnan eri jäseniltä määrätietoista ponnistelua yhteisen päämäärän eteen. Tämä on erityisen tärkeää informaatiovaikuttamisen torjumisen kannalta. Strateginen viestintä, valtion ehkä tärkein työkalu tarttua akuutteihin informaatioilmiöihin, tarvitsee tukea.
Tarve informaatiopuolustukselle
”Informaatiovaikuttaminen ei häviä mihinkään. Tämän vaivan kanssa on opittava elämään, ja siltä on puolustauduttava. Infopuolustautumisen pahimmat viholliset ovat välinpitämättömyys, pelko, kyynisyys ja passiivisuus”.
Teos ei ehtinyt tarttua Yhdysvaltojen presidentinvaalien 2024 tuloksiin ja Donald Trumpin uuden hallinnon toimintaan. Tässä vaiheessa Trumpin toista hallintoa tiedetään, että maassa on ryhdytty purkamaan liittovaltion toimintaa. Osa budjettisäästöistä osuu myös sellaisiin toimintoihin, joilla Yhdysvallat on edistänyt sille myönteistä kansainvälistä ilmapiiriä pehmeää valtaa hyödyntävien toimintojen avulla – eräänlaista informaatiolla vaikuttamista sekin.
Kiinnostavaa on Yhdysvaltojen tuoreen hallinnon ruokkima käsitteellinen ilmapiiri, jossa dis- ja misinformaation kaltaisten ilmiöiden merkitys kyseenalaistetaan sananvapauteen vetoamalla. Teos ammentaakin muunlaisista esimerkkitapauksista ja pohtii niiden tuottamaa kuvaa informaatiovaikuttamisesta. Esimerkkejä on löytynyt niin Suomesta kuin ulkomailta, ilmiöitä, jotka ovat liittyneet viime vuosina informaatiovaikuttamiseen tai laajemmin ajateltuna hybridivaikuttamiseen.
Kyseessä ei ole tieteellinen teos, mutta pikemminkin muistutus siitä, että valtionhallinnossa informaatiovaikuttamista on mietitty vaihtelevissa määrin jo yli vuosikymmenen.
Kaiken kaikkiaan teoksesta välittyy oppinut ja kokenut näkemys informaatiovaikuttamisesta. Se ei yritä olla strategisen viestinnän oppikirja mutta se nostaa esiin sellaisia teemoja, jotka liittyvät toisiinsa ja ennen kaikkea informaatiovaikuttamiseen, kuten eri valtioiden tulokulmia ilmiöön. Teoksessa on lyhyt lähdeluettelo mutta ei viitteitä. Kirjoittajat tuovat esiin, että osa lähteistä ei sovellu julkistettavaksi. Teksti on sujuvaa ja informatiivista, mutta rakenne on hiukan liikkuvaa – esimerkiksi teoksessa pohdittu kansallisen tarinan merkitys on kiinnostava, mutta ajatus siirtyy turhan nopeasti muihin teemoihin. Teoksen otsikoinnissa lupailtu vakoilu jää jossakin määrin suppeaan rooliin suhteessa valehteluun ja valtiolliseen vaikuttamiseen.
Toivon, että teokselle löytyy aiheesta kiinnostunut lukijakuntansa. Kyseessä ei ole tieteellinen teos, mutta pikemminkin muistutus siitä, että valtionhallinnossa informaatiovaikuttamista on mietitty vaihtelevissa määrin jo yli vuosikymmenen. Sen osalta on jo ehditty kohdata sellaisia teemoja, jotka tuskin katoavat vaan pikemminkin hakevat uusia muotoja informaatioteknologian kehityksen myötä.
Teoksesta jää ajatus, että yksilön ja yhteiskunnan välistä suhdetta nykypäivän informaatioympäristössä kannattaa miettiä jatkossakin. Samalla voi myös haastaa sitä ajatusta, missä määrin yksilönvapauksiin nojaaminen riittää ajattelutyön perustaksi. Viime kädessä kyseessä on valtioiden välisten suhteiden asia, jolla voi olla rajujakin sisäpoliittisia merkityksiä – kuten Mantila ja Mölsä muistuttavat. Samaan aikaan on pyrittävä välttämään välinpitämättömyyttä, pelkoa, kyynisyyttä ja passiivisuutta.
Informaatiovaikuttamiseen tutustuminen on hyvä tapa torjua ainakin osaa näistä.
Dosentti Teemu Häkkinen työskentelee Laurea-ammattikorkeakoulussa erikoistutkijana Yhtenäinen turvallisuus -tutkimusohjelmassa.
Artikkelin kuvituskuva: NASA / Unsplash
