Miksi Suomessa käytetään d’Hondtin vaalimenetelmää?

Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja listavaalimenetelmiin kuuluvaan kehittäjänsä, belgialaisen Victor d’Hondtin mukaan nimettyyn paikkamäärien laskennassa käytettävään menetelmään. Suomalainen vaalijärjestelmä onkin yhdistelmä ehdokasäänestämistä ja puoluevaalia.

Ehdokkaan henkilökohtainen äänimäärä määrittää hänen paikkansa puolueen tai valitsijayhdistyksen listalla ja d’Hondtin menetelmän avulla listan saamat äänet muutetaan vaalista riippuen kunnan- tai kaupunginvaltuuston, aluevaltuuston, eduskunnan tai europarlamentin paikoiksi. D’Hondtin menetelmän yksityiskohtia on aiemmin avattu Kysy Politiikasta -osiossa ja ehdokasäänestämistä käsittelevässä artikkelissa.

Syyt siihen, miksi Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa ja d’Hondtin menetelmä, löytyvät yli sadan vuoden takaa. Menetelmä on ollut käytössä aina vuosien 1906–1907 eduskuntauudistuksesta ja suomalaisen vaalijärjestelmän luomisesta lähtien. Sen jälkeen vaalijärjestelmään tehdyt muutokset ovat olleet huomattavan vähäisiä. Kenties suurimpana luopuminen niin sanotuista pitkistä eli kolmen ehdokkaan listoista 1950-luvulla.

Vaalijärjestelmästä muodostui kompromissi eliitin ja rahvaan, kaupunkien ja maaseudun intressien sekä eri poliittisten suuntausten välillä.

Eduskuntauudistusta tehtäessä ongelmat vaalijärjestelmän valinnassa ja rakentamisessa eivät olleet teknisiä vaan poliittisia. Vanha, vähemmistöasemassa suhteessa kansan kokonaisuuteen ollut poliittinen eliitti ja uudet, kansanvallan laajentumista ajaneet voimat pyrkivät kumpikin turvaamaan ja maksimoimaan asemansa eduskuntauudistuksen myötä. Vaalijärjestelmästä muodostui kompromissi eliitin ja rahvaan, kaupunkien ja maaseudun intressien sekä eri poliittisten suuntausten välillä.

Kansan runsaslukuisten rivien tukeen luottaneet sosialidemokraatit sekä tulevat maalaisliittolaiset olivat taipuvaisempia kannattamaan enemmistövaalitapaa, kun taas vanhan poliittisen ja yhteiskunnallisen eliitin pyrkimys taata asemansa kansanvallan murroksessa oli mahdollista järjestää juuri suhteellisen vaalitavan avulla, kuten poliittisen historian tutkija Juhani Mylly toteaa kirjoittaessaan edustuksellisen kansanvallan läpimurrosta eduskunnan 100-vuotishistoriassa.

Yhtenä vaalijärjestelmän vaihtoehtona oli välitön enemmistövaali yhden hengen vaalipiireissä. Tämä olisi esimerkiksi maalaisliiton keskeisen vaikuttajan Santeri Alkion mukaan vähentänyt vaaliagitaatiota ja puoluevaltaa, kun ehdokkaat olisivat valitsijoidensa hyvin tuntemia. Suomalaisen vaalijärjestelmän ehdokaskeskeisyys heijasteleekin edelleen tätä äänestäjän ja ehdokkaan välistä idealistista suhdetta.

Vaalijärjestelmää on aikojen saatossa uudistettu, mutta puolueiden suhteellisen vaalitavan yhtenä heikkoutena pidettyä, jossain määrin suuria puolueita suosivaa luonnetta ei ole saatu korjattua.

Suhteellinen vaalitapa, listavaali ja varsin laajat, suhteellisuutta paremmin turvaavat vaalipiirit heijastivat kuitenkin modernin politiikkakäsityksen murrosta. Idealistinen ajatus kansanvallasta äänestäjien ja ehdokkaiden välisenä toimintana ilman puolueiden vaikutusta ei kantanut, vaan paikallisuutta ja henkilökohtaista suhdetta korostaneen ulottuvuuden rinnalle ja jopa ohi nostettiin yleisiä, koko kansakuntaa koskevia näkökulmia painottanut (puolue)poliittinen ulottuvuus.

D’Hondtin menetelmä toteuttaa suhteellisuuden ääni- ja paikkaosuuksien välillä varsin hyvin, vaikkakaan ei täydellisesti. Vaalijärjestelmää on aikojen saatossa uudistettu, mutta puolueiden suhteellisen vaalitavan yhtenä heikkoutena pidettyä, jossain määrin suuria puolueita suosivaa luonnetta ei ole saatu korjattua.

Esimerkiksi jo 1920-luvulla tavoitteena oli vaalilain muuttaminen tasapuolisemmaksi pieniä puolueita silmällä pitäen. Silloin esitettiin, että 20 paikkaa jaettaisiin koko maan toimiessa yhtenä vaalipiirinä. Näin suhteellisuuden periaate tulisi oikeudenmukaisemmin toteutetuksi. Tällä tavoin pienpuolueiden niin sanotusti hukkaan menneet äänet niistä vaalipiireistä, joista ei ollut saatu yhtään ehdokasta läpi, otettaisiin huomioon.

Etenkin pienten puolueiden toistuvasti tavoittelema vaalilain uudistaminen odottaa tältä osin vielä toteutumistaan eikä vasta työnsä päättänyt eduskuntapuolueiden puoluesihteereistä koostunut parlamentaarinen vaalityöryhmä edelleenkään päässyt tämän osalta tulokseen.

VTT Jenni Karimäki on yliopistotutkija Helsingin yliopistossa. Hän on erikoistunut puolue- ja aatehistoriaan ja on tarkastellut tutkimuksissaan erityisesti liberalismia, konservatismia ja vihreää ajattelua sekä näitä aatteita edustavia puolueita suomalaisen puoluejärjestelmän ja poliittisen kulttuurin kontekstissa.

Artikkelia päivitetty 3.11.2023: Tästä Kysy Politiikasta -artikkelista on olemassa myös lokakuussa 2023 julkaistu selkomukautettu versio.

Artikkelia päivitetty 6.11.2023: Korjattu päivityksestä kertova tekstiä.