Media

Media on keskeinen yhteiskunnallinen toimijia, vallan vahtikoira. Mitä sen rooliin kuuluu ja miten se siitä suoriutuu?

Hurrikaanien pitkät jäljet

Suomalaisessa mediassa hurrikaaneja koskeva uutisointi keskittyy listaamaan kulloinkin Yhdysvalloissa maihin iskeneen hurrikaanin kuolonuhrien ja taloudellisten tuhojen määrää. Tällainen uutisointi voi pahimmillaan irrottaa hurrikaanit niiden laajemmista yhteiskunnallisista vaikutuksista.

Hurrikaanien pitkät jäljet Lue lisää »

Pääministeri Sanna Marin

Maailman nuorimmasta pääministeristä Bile-Sannaksi

Suomen pääministeri Sanna Marinin ympärillä elokuussa vellonutta mediakohua tulee arvioida osana laajempaa kertomusta poikkeuksellista mediahuomiota nauttineesta pääministeristä. Kertomus Marinista on rakentunut sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa, ja siinä vuorottelevat niin poliittiset kuin intiimitkin kuvastot.

Maailman nuorimmasta pääministeristä Bile-Sannaksi Lue lisää »

Valta- ja vastamedia kirjoittavat tunteella, mutta eri tavoin

Äärioikeiston liikehdinnästä Suomessa kirjoitetaan tunteella ja tunteisiin vedoten sekä valtajulkisuudessa että sitä kritisoivassa vastajulkisuudessa. Näiden välisenä keskeisenä erona ovat julkaisujen erilainen arvopohja, ilmaisutavat ja tyyli, jotka määrittävät uutisoinnin tunnerakenteita.

Valta- ja vastamedia kirjoittavat tunteella, mutta eri tavoin Lue lisää »

Koronakriisi ja nollakorkojen maailma monipuolistavat talouspolitiikan journalismia

Monien mediatutkijoiden tavoin myös suomalaiset toimittajat pitävät talouspolitiikkaa koskevaa julkista keskustelua yksiäänisenä. Journalistit kuitenkin arvioivat, että nollakorot ja voimakas keskuspankkielvytys tuovat talouspolitiikasta käytävään keskusteluun uusia sävyjä.

Koronakriisi ja nollakorkojen maailma monipuolistavat talouspolitiikan journalismia Lue lisää »

Scroll to Top
Politiikasta
Yksityisyyssuojan tiivistelmä

Tämä verkkosivu käyttää evästeitä varmistaaksemme parhaan käyttäjäkokemuksen. Evästeiden tiedot tallentuvat selaimeesi. Niiden avulla tunnistamme sinut, kun palaat sivustollemme. Evästeet auttavat meitä myös ymmärtämään mitkä osat sivustostamme ovat kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä käyttäjillemme.