Ukraina muuttuvan maailmanjärjestyksen uhrina

Venäjän hakiessa suurvallan asemaa muuttuvassa maailmanjärjestyksessä EU on jäänyt Yhdysvaltain ja Venäjän panttivangiksi. Maailmanrauha tarvitsee järjestelmän, joka sietää erilaisuutta ja moninaisuutta yksinkertaistavan hyvä – paha vastakkainasettelun sijaan.

Heti alkuun on tehtävä selväksi, että minkä tahansa ongelman, kuvitteellisen tai todellisen, väkivaltainen ratkaisu on aina tuomittava teko. Sitä on myös Venäjän sotilaallinen tunkeutuminen Ukrainaan. En kuitenkaan sano näin siksi, että Venäjä teollaan rikkoo kansainvälistä oikeutta ja länsimaiden universaaleiksi julistamia arvoja.

Kun missä tahansa ja tällä kertaa Euroopassa otetaan aseelliset voimakeinot käyttöön, joudun rauhantutkijana kysymään, onko rauhantutkimus epäonnistunut rauhanomaisen maailman rakentamisessa. Rauhantutkijoita ei ole esiintynyt kommentoimassa Ukrainan kriisin kärjistymistä täysimittaiseksi sodaksi. Selvyyden vuoksi rauhantutkijalle sota on yksi kriisin muoto, kun taas kriisi viittaa pidempään Ukrainan ja Venäjän välillä vallinneeseen tilanteeseen.

Eikö suomalainen rauhantutkimus ole ollut relevanttia suhteessa maailmanpolitiikan realiteetteihin, pohtivat myös 10 vanhemman sukupolven rauhantutkijaa Karim Maichen, Anitta Kynsilehdon ja Samu Pehkosen kokoamassa artikkelissa ”Minne menit, rauhantutkimus?” rauhan-, konfliktin- ja maailmanpolitiikan tutkimuksen aikakauslehden Kosmopoliksen viime vuoden viimeisessä numerossa.

Onko rauhantutkimus epäonnistunut rauhanomaisen maailman rakentamisessa?

Kun rauhantutkimus on relevanttia suhteessa voimapolitiikkaan ja maailmanjärjestyksen muutokseen, se tuottaa tietoa kriisin moniulotteisista taustoista tapahtumien ymmärtämiseksi, mikä ei tarkoita Venäjän toimien hyväksymistä. Konfliktien taustalla vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen on välttämätön edellytys myös rauhanomaisten ratkaisujen hahmottamiseen silloin, kun ne vielä ovat mahdollisia.

Voi olla, että rauhantutkijat ovat lintukodossaan askarrelleet sellaisten ongelmien parissa, mikä ei ole tehnyt heistä medialle kiinnostavia asiantuntijoita menossa olevan kriisin ymmärtämiseksi. Yksi vakava ongelma voi olla, että rauhantutkijoiden agendalta ovat puuttuneet voimapolitiikan analyysit muuttuvassa maailmanjärjestyksessä.

Yhden totuuden ongelma

Katson myös, että niin politiikka kuin mediakin ovat epäonnistuneet Ukrainan kriisin käsittelyssä. Länsimaissa julkista keskustelua on hallinnut yksi tulkinta ja totuus. Tässä tulkinnassa Venäjä toimii vastoin YK:n periaatteita, jotka olennaisesti edustavat länsimaisia arvoja, vaikka Neuvostoliitto oli niitä hyväksymässä toisen maailmansodan päättyessä. Samalla Venäjän aggressio uhkaa koko länsimaista demokraattista järjestelmää.

Niin poliitikot kuin asiantuntijatkin ovat edustaneet tätä yhtä oikeana pidettyä tulkintaa, joka sulkee ulkopuolelle maailman moninaisuuden ja mahdolliset soraäänet, joita demokratia edellyttää. Historian pitäisi opettaa, että yksinkertaistavat yhden totuuden tulkinnat ja hyvän ja pahan dualismi johtavat väkivaltaan.

Historian pitäisi opettaa, että yksinkertaistavat yhden totuuden tulkinnat ja hyvän ja pahan dualismi johtavat väkivaltaan.

Yhden tulkinnan esittäminen on Suomessa ymmärrettävissä, koska se korostaa Venäjää uhkana ja tukee joidenkin pyrkimyksiä liittyä Natoon osoituksena läntiseen maailmaan kuulumisesta. Suomen oikeutta korostaa länsimaisuutta ei voi kiistää. Mutta se ei saisi tukea moniarvoisessa maailmassa hyvän ja pahan vastakkainolon korostamista – saati niiden yhdistämistä osaksi tiettyä kansallista luonnetta. Moninaisuudessa toista, erilaista, on myös kyettävä ymmärtämään.

Yhden tulkinnan esittämisen ongelma on nyt siinä, että ihmisten keskuudessa vallitsee tiedotusvälineiden esittämä hämmennys siitä, kuinka on mahdollista, että Euroopassa jälleen soditaan. Siihen olemme jo turtuneet, että toisen maailmansodan jälkeen on ensisijaisesti sodittu kehittyvissä maissa Euroopan ulkopuolella.

Maailman länsimaistumisen harha

Rauhantutkijan näkökulmasta vallitsevassa hämmennyksessä sotilasliitto, kuten Nato, tai tarkemmin Natoon liittyminen, ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu. Rauhantutkimuksen näkökulmasta sotilaalliset liittoutumat sekä rakentavat että ylläpitävät vastakkainasettelua, mikä puolestaan ruokkii seuraavaan sotaan valmistautumista.

Filosofi Immanuel Kantin kestävän rauhan rakentamisen malliin viitaten seuraavaan sotaan varautumiseen käytetyt resurssit tulisi suunnata oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen kansainvälisen järjestelmän rakentamiseen. Nyt ollaan menossa päinvastaiseen suuntaan.

Nato edustaa mennyttä kylmän sodan maailmaa ja ylläpiti sitä kylmän sodan päätyttyä. Nato olisi pitänyt lakkauttaa Neuvostoliiton luhistuttua. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska Naton jäsenyydelle oli kysyntää. Neuvostoliitosta vapautuneille ja uudelleen itsenäistyneille valtioille jäsenyys Natossa ja EU:ssa oli sekä turvallisuuden takuu että todiste kuulumisesta länteen.

Nato edustaa mennyttä kylmän sodan maailmaa ja ylläpiti sitä kylmän sodan päätyttyä.

Naton säilyminen ja siihen vahvasti kytkeytyvä lännen harha kylmän sodan päättymisestä ovat yksi keskeinen tekijä nyt menossa olevassa kriisissä, jonka kärsijäksi Ukraina on joutunut. Lännen harha oli, että länsimaiden edustamat arvot ja lännen luoma järjestelmä leviävät kaikkialle maailmaan ja maailma tulee samankaltaistumaan eli länsimaistumaan.

Lännen harhaa tuki niin Naton kuin EU:nkin laajeneminen itään kohti Venäjän rajoja. Tässä tarinassa suuri pettymys oli, ettei Venäjä kaikista yrityksistä huolimatta länsimaistunutkaan, vaan päinvastoin se toimi, kuten nyt Ukrainassa, lännen universaaleiksi olettamia arvoja vastaan.

Länsi on ollut sokea sille, että kaikki maailmanpolitiikan toimijat eivät pidä lännen arvoille ja kolonialismin raunioille rakennettua toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälistä järjestelmää legitiiminä. Eikä Venäjä ole ainoa toimija, joka tämän järjestelmän kiistää. Tähän joukkoon kuuluvat YK:n uudistamista vaatineet Kiina ja Intia. Paljon laajemmin entiset siirtomaat pitävät toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä kansainvälistä järjestelmää instituutioineen edelleen koloniaalisena järjestelmänä ja siksi ne eivät aina asetu varauksettomasti tukemaan länsimaita järjestelmän säilyttämiseksi.

Länsi on ollut sokea sille, että kaikki maailmanpolitiikan toimijat eivät pidä lännen arvoille ja kolonialismin raunioille rakennettua toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälistä järjestelmää legitiiminä.

Kun lännen instituutiot lähestyvät Venäjän rajoja, länsi kiistää Venäjän historiallisen tulkinnan ja vaihtoehtoisen totuuden. Presidentti Vladimir Putinista riippumatta Venäjän historialliset kokemukset poikkeavat lännen käsityksistä, mitä lännessä on usein vaikea ymmärtää.

Historian saatossa Venäjän olemassaolo on ollut uhattuna niin idästä kuin lännestä. Lännestä sitä ovat uhanneet saksalaiset Kalparitarit, itään laajeneva Ruotsin valtakunta, Napoleonin Ranska ja natsi Saksa. Tuossa tarinassa aikaisempien uhkien paikan on ottanut ennen kaikkea itään laajeneva Nato. Venäjällä tämä alleviivaa kylmän sodan jatkuvuutta.

Muuttuva maailmanjärjestys

Kuvitteellisen turvallisuusuhan lisäksi Venäjän poliittista johtoa ahdistaa mahdollinen suurvalta-aseman menettäminen muuttuvassa maailmanjärjestelmässä. Erityisesti Kiinan mutta myös Intian nousun myötä maailmanpolitiikan painopiste on ollut siirtymässä Venäjä – Yhdysvallat akselilta Kiina – Yhdysvallat akselille.

Tätä muutosta ilmentää selkeästi se, että Yhdysvallat on nostanut Kiinan nousun suurimmaksi uhaksi niin omalle turvallisuudelleen kuin johtamalleen maailmanjärjestykselle. Venäjän näkökulmasta viimeistään vuonna 2021 solmittu Australian (AU), Iso-Britannian (UK) ja Yhdysvaltojen (US) sotilaallinen yhteistyösopimus AUKUS teki selväksi, että suurvaltapolitiikan painopiste oli siirtynyt Intian ja Tyynen valtameren alueelle ja Kiinasta on tullut Yhdysvaltain vastinpari maailmanpolitiikassa.

AUKUS:in perustaminen viittasi niin Venäjän kuin Euroopan joutumiseen maailmanpoliittiselle sivuraiteelle.

Venäjä pyrki tuomaan esiin, että se on yhä suurvalta, joka on otettava huomioon rakennettaessa kolmannen vuosituhannen maailmanjärjestelmää.

Voidaan katsoa, että muuttuvien geopoliittisten painotusten maailmassa Venäjä pyrki tuomaan esiin, että se on yhä suurvalta, joka on otettava huomioon rakennettaessa kolmannen vuosituhannen maailmanjärjestelmää. Samalla Venäjä haluaa korostaa perinteisen Itä – Länsi akselin merkitystä maailmanpolitiikassa. Omille toimilleen se haki perusteet kuvitellusta Naton uhasta ja tulkinnallaan historiallisesta Venäjästä, jota Venäjän johto ja erityisesti Putin on rakentanut jo yli vuosikymmen.

Historian saatossa valtioiden rajat ovat muuttuneet ja valtioita on syntynyt ja hävinnyt. Siksi historia on sekä hyvä että huono perustelu oikeuttamaan minkäänlaisia poliittisia tai voimapoliittisia toimia. Kun tiettyihin ajankohtiin kiinnitetään uutta merkitystä esimerkiksi ”normaalitilana”, rakennetaan uusia valtapoliittisia käsitettyjä tasapainoja.

Miten tahansa Ukrainan kriisi päättyykin, Venäjä on vastenmielisellä tavalla tuonut itsensä maailmanpolitiikan keskiöön.

Venäjä toimii tässä tilanteessa omilla säännöillä, koska lännen luoman järjestelmän säännöt ja teoriat toimivat ensisijaisesti lännen hyväksi. Sotilaallisin toimin Putinin Venäjä alleviivaa, että sitä ei voida sivuuttaa suurvaltapolitiikassa. Samalla se on ottanut itselleen mahdollisuuden palauttaa Venäjän imperiumi. Viimeisimmät tapahtumat Ukrainassa kuitenkin kyseenalaistavat näiden suunnitelmien toteutuskelpoisuuden.

Miten tahansa Ukrainan kriisi päättyykin, Venäjä on vastenmielisellä tavalla tuonut itsensä maailmanpolitiikan keskiöön. Sen sotilaallinen voima ja halukkuus myös käyttää sitä tekee mahdottomaksi sivuuttaa Venäjä maailmanpolitiikassa, vaikka siihen kohdistetaan pakotteita ja se pyritään eristämään.

Kohti moniarvoista maailmanjärjestelmää

Rauhatutkimus on luonteeltaan ratkaisuhakuista, jolloin on luonnollista tarkastella maailmanjärjestelmää kokonaisuutena. Jos nykyisen järjestelmän säilyttäminen yhtäältä ja toisaalta sen haastaminen tuottaa Ukrainan kaltaisen sodaksi eskaloituneen kriisin, niin ratkaisu piilee järjestelmän rauhanomaisessa muuttamisessa.

Venäjän hakiessa suurvallan asemaa muuttuvassa maailmanjärjestyksessä EU on jäänyt Yhdysvaltain ja Venäjän panttivangiksi. Pitämällä Yhdysvaltain rinnalla tiukasti kiinni toisen maailmansodan jälkeen rakennetusta maailmanjärjestelmästä EU:lla ei voi olla omaa politiikkaa – ei ainakaan Yhdysvalloista erillään.

Kriisin eskaloitumisen välttäminen vaatii kuitenkin uudenlaisten vaihtoehtojen etsimistä ja juuri tässä olisi nyt EU:n mahdollisuus, vaikka siltä puuttuu merkittävä sotilaallinen voima. Toista maailmansotaa edeltäneet tapahtumat osoittavat selvästi, että aggressiivisiin valtioihin kohdistuneet, niiden eristäminen ja niiden toimien tuomitseminen eivät toimineet toivotulla tavalla.

Kriisin eskaloitumisen välttäminen vaatii uudenlaisten vaihtoehtojen etsimistä ja juuri tässä olisi nyt EU:n mahdollisuus, vaikka siltä puuttuu merkittävä sotilaallinen voima.

Vaikka diplomatia näyttää epäonnistuneen ja vaikka luottamus Venäjän johtoon on mennyt, niin nyt kaivataan maailmanpolitiikan ongelmien ratkaisemiseen uudenlaisia aloitteita ja foorumeita, joilla ei ole menneisyyden painolastia ja jotka eivät perustu vain länsimaisille arvoille ja joita ei voida tulkita pyrkimyksiksi säilyttää länsikeskeinen maailmanjärjestys ja Yhdysvaltain ylivalta.

Tämä on kuitenkin pitemmän aikavälin tie. Akuutin kriisin ratkaiseminen voi olla vaikeaa, jos kaikki osapuolet eivät tunnusta olemassa olevien instituutioiden legitimiteettiä.

Tarvitaan YK:n uudistamista niin, että ihmiskunnan enemmistön ääni päätöksenteossa on suhteessa niiden väkimäärään, kuten nousevat maat ovat jo pitkään vaatineet. On haettava ratkaisuja, jotka moniarvoinen maailma voi tunnustaa legitiimeiksi. Tämä on välttämätöntä myös siksi, että Kiina ei asettuisi tukemaan Putinin Venäjän nyt aloittamaa politiikkaa järjestelmän muuttamiseksi.

Tarvitaan YK:n uudistamista niin, että ihmiskunnan enemmistön ääni päätöksenteossa on suhteessa niiden väkimäärään, kuten nousevat maat ovat jo pitkään vaatineet.

EU:n tavoin nousevana valtana Intia on jäämässä sivuun maailmanpolitiikassa ja Kiinan ja Yhdysvaltain politiikan panttivangiksi. Intia pelkää Kiinan muodostamaa uhkaa, mutta se ei myöskään halua olla pelinappula Yhdysvaltain politiikassa. Myös Intia koki vahvasti sivuraiteille työntämisen, kun se jätettiin AUKUS:in ulkopuolelle.

Keskisuurten valtojen, kuten EU:n ja Intian yhteistyöllä voisi edistää moniarvoisen ei-länsikeskeisen maailmanjärjestyksen rakentamista. Maailmanrauha tarvitsee järjestelmän, joka sietää erilaisuutta ja moninaisuutta yksinkertaistavan hyvä – paha vastakkainasettelun sijaan. Ilman luovia avauksia Ukraina ei ehkä jää muutoksessa olevan maailmanjärjestelmän viimeiseksi uhriksi.

Jyrki Käkönen on Tampereen (1998–2007) ja Tallinnan (2007-2015) yliopistojen emeritusprofessori. Hän oli Tampereen Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen johtaja 1988–1998. Tällä hetkellä hän on Nokian kaupungin Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan Seuraparlamentin puheenjohtaja.