Kuukauden päätoimittaja

Kuva: Ron Dyar / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 4 min. 

Takana on lähes seitsemän vuotta työtä, yli tuhat julkaistua artikkelia ja hienoja tunnustuksia. Minne Politiikasta menee seuraavaksi?

Alun perin suunnittelin, että ensimmäinen artikkelini päätoimittajana olisi ollut kolumni otsikolla ”Kuukauteni päätoimittajana”, mutta lehden tuoreet saavutukset saivat vaihtamaan sanamuotoa heijastelemaan kokemustani. Tuhannes julkaistu artikkeli ja Suomen tiedetoimittajain liiton vuoden 2019 tiedeviestintäpalkinto osuivat peräti samalle viikolle.

Tällaisten saavutusten äärellä tuore vastaava päätoimittaja ei voi olla kuin äärimmäisen kiitollinen siitä työstä, jota aiemmat ja nykyinen toimituskunta, monet yhteistyökumppanit sekä niin lukijat kuin kirjoittajatkin ovat tehneet. Heille kuuluvat vilpittömät kiitokset.

Politiikasta on saavuttanut aseman, jossa sitä paitsi halutaan lukea, siihen halutaan myös kirjoittaa.

On selvää, että molempien saavutusten taustalla on vuosien ansiokas työ. Suomalaisen yleistajuisen tiedeviestinnän kenttä, jota kokoaa kattavasti Tutkitusti.-hanke, on laajentunut huikeaa vauhtia laadusta kuitenkaan tinkimättä. On suuri kunnia tulla huomioiduksi tässä kentässä merkittävänä toimijana.

Politiikasta on saavuttanut aseman, jossa sitä paitsi halutaan lukea, siihen halutaan myös kirjoittaa.

Samalla, kun toimin Politiikasta-lehden vastaavana päätoimittajana, toimin myös politiikan tutkimuksen vertaisarvioidun tieteellisen Politiikka-lehden päätoimituskunnassa. Näen, että perinteisen Politiikan ja uudemman Politiikasta-lehden välillä on synergiaa.

Tapahtumat ja muut toimintamuodot, kuten Politiikasta kouluissa, osoittavat, kuinka monipuolista yleistajuinen tiedejulkaiseminen voi olla. Se toimii myös lukijalle porttina perehtyä avoimesti julkaistuun tieteelliseen tutkimukseen laajemminkin.

Helposti lähestyttävä ja saatavilla oleva tutkittu tieto ei välitä vain tutkimustuloksia vaan myös tietoa tieteellisestä maailmankuvasta ja tieteen tekemisestä. Politiikasta antaa kattavan kuvan Suomessa tehdystä yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta.

Tiedejulkaisemisessa, myös yleistajuistetussa, suuri osa työpanoksesta nojaa vapaaehtoistyöhön. Tutkimustiedon tuottaminen, sen arviointi ja toimittaminen vaativat monen ihmisen työpanoksen. Avoimesti saatavilla oleva tutkimustieto on lukijalle maksutonta.

Monet avointen ja yleistajuisten tiedejulkaisukanavien aktiiviset tekijät uhkaavat uupua. Esimerkiksi Politiikasta-lehden toiminta nykyisellään ei olisi mahdollista ilman Koneen Säätiön tukea.

Tekijöillä on intoa ja kiinnostusta tarjota tutkimustietoaan, ja yleisöllä on tarvetta ja kysyntää tälle tiedolle. Silti yleistajuisen tiedejulkaisemisen taloudellisesti kestävä pohja on vielä toistaiseksi ratkaisematta. Haluamme etsiä ratkaisua tähän yhdessä muiden julkaisijoiden kanssa.

#Politiikasta1000

Tuhannen julkaistun jutun kunniaksi Politiikasta haluaa muistuttaa, että arkistomme jutut eivät välttämättä vanhene. Vuosia sitten kirjoitettu juttu voi yhä olla merkittävä, kenties jopa merkittävämpi kuin julkaisuhetkenään, kun argumenttien osuvuutta arvioidaan jälkikäteen.

Pyysimme yhteistyökumppaneitamme nostamaan esiin lehden vaikutuksen tehneitä artikkeleita vuosien varrelta. Aihetunnisteella #Politiikasta1000 juhlimme sosiaalisessa mediassa yleistajuista tiedejulkaisemista ja sen elinvoimaisuutta.

Haluan itsekin Politiikasta-lehden pitkäaikaisena lukijana nostaa esiin muutamia keskeisiä teemoja ja mieleen jääneitä artikkeleita viime vuosilta.

Vuoden 2015 lopulla Henni Alava julkaisi vastineen yleistyville väitteille tutkijoiden menetetystä kosketuksesta “todellisuuteen”. Tutkijoiden erkaantuminen todellisuudesta nojaa oletukseen, että tutkimus ei olisi “oikeaa työtä”.

Kuten Alava kirjoittaa, kyseessä on harhaluulo, jolle ei ole pohjaa tutkijoiden arjessa. Määräaikaiset työsuhteet ja taloudellinen epävarmuus ovat tutkijoille – kuin myös monelle muullekin suomalaiselle – arkipäivää, kuten entinen päätoimittajamme Johanna Vuorelma totesi hiljattain.

Faktojen tai totuuden jälkeinen aika on puhuttanut Suomessa ja kansainvälisesti, mutta kuten Paul-Erik Korvela huomauttaa, kyseessä ei ole erityisen uusi ilmiö. Kyse on pikemminkin siitä, että hallitsevat poliittiset ja yhteiskunnalliset instituutiot ovat menettäneet monen kansalaisen silmissä arvovaltaansa ja uskottavuuttaan.

Ari-Elmeri Hyvönen toteaa, että faktojen määrittely – vähättely tai ylikorostaminen – on itsessään tyypillinen piirre demokraattisessa keskustelussa. Faktoihin vedotaan niiden käsitetyn sisäisen auktoriteetin vuoksi. Kokemuksemme merkittävästä muutoksesta julkisessa keskustelussa ei kenties olekaan fakta vaan näkökulma tietynlaisen liberaalin konsensuksen rikkoutumiseen.

Syy ei siis ole ainoastaan tätä luottamuspulaa hyväksikäyttävissä populistisissa poliitikoissa, vaan esimerkiksi Markus Ojala peräänkuuluttaa mediassa kriittistä itsetarkastelua. Valtavirtapolitiikkaa ja mediaa ovat viime vuosikymmeninä määritelleet teknokraattisuus ja vaihtoehdottomuus – siis poliittisen mielikuvituksen kapeneminen. Ojala toteaa:

“Taipumus määritellä kaikki konsensuksen haastaminen populismiksi ilmentää liberaalin eliitin ahdistusta vastakkainasetteluista, joihin ei ole totuttu ja joita ei osata käsitellä.”

Ojalan kommenteissa on pohdittavaa myös tutkijoille. Yliopistot ovat tässä dynamiikassa asettuneet valtavirtaisen konsensuskulttuurin tukijoiksi, kuten Tuukka Brunila huomauttaa. Tärkeiden arvojen puolustaminen ei ole mahdollista, jos poliittisuudelle ei anneta tilaa.

Tämä tarkoittaa, että myös populismi on huomioitava oikeutettuna poliittisena virtauksena osana demokratiaa, Brunila jatkaa. Populismin sivuuttaminen ylimalkaisesti vieraannuttaa politiikkaa kansasta ja siten pahentaa demokratian kriisiä.

Riskinä voidaankin pitää kehityskulkua, jossa demokratiaa kaventaa demokraattisesti valittu poliittinen toimija, kuten Unkarissa on nähty.

Árpád Welker kuvaa, kuinka Unkarissa julkisen keskustelun haltuunotto mahdollistaa poliittisen valta-aseman pönkittämisen. Demokratian ainainen heikkous on se, että kun valtaan pääsee autoritääristä yhteiskuntaa ajava ryhmä, se alkaa sulkea moninaisen ja moniäänisen julkisen keskustelun tilaa.

Anniina Hyttinen esittää, kuinka näin pohjustetaan myöhempää politiikkaa, jossa merkityksellinen demokratia kapenee tai kuihtuu instituutioidensa myötä ja jopa sitä aiemmin vastustaneiden puolueiden silmissä. Fideszin politiikkaa tukeville tämä kehitys näyttäytyy varmasti positiivisena, vahvan johtajuuden mallina.

Talouspoliittinen keskustelu ja poliittisen talouden näkökulmat linkittyvät suoraan keskusteluun populismista ja demokratiasta. Talouspolitiikkaa on käsitelty Politiikasta-lehdessä useaan otteeseen.

Esko Harni, Miikka Pyykkönen ja Sari Mononen-Batista Costa kuvasivat maaliskuussa 2016, kuinka yrittäjäeetos on läpäissyt yhteiskunnan ja määrittänyt uuden yrittäjäkansalaisen ideaalin. Uudessa määritelmässä taloudellinen identiteetti korvaa poliittisen, mikä tekee koko määritelmästä itsessään poliittisen.

Kuten kirjoittajat toteavat, on ongelmallista kohdella kansalaisia oletusarvoisesti vapaaehtoisina oman elämänsä yrittäjinä, jolloin kaikki vastuu on yksilöllä ja rakenteista erillistä.

Lobbauksen ja lahjonnan eriyttämisen nosti esiin syyskuussa 2018 Paul Tiensuu. Lobbaaja voi tarjota päättäjille asiantuntemusta, mutta tämä asiantuntijuus ymmärrettävästi ohjaa asian hahmottamista ja siihen liittyvää päätöksentekoa.

Vaikka lobbaaja olisikin asiantuntija, lobbaajan erottaa akateemisesta asiantuntijuudesta suorempien intressien edustaminen. Lobbaaja myös saa yleensä tästä vaikutustyöstä palkkansa, kun taas akateemiselle asiantuntijalle vaikutustyö on vain yksi osa hänen yhteiskunnallisista tehtävistään.

Demokratian toteutumisen kannalta olisi tärkeää ajaa läpinäkyvyyttä – esimerkiksi lobbausrekisterin kautta. Kuten Hanna Wass kommentoi, voisi odottaa, että läpinäkyvyys itsessään rohkaisisi osallisia toimimaan hyvän hallinnon rajoissa. Samaan aikaan lobbausta aktiviteettina ei kiellettäisi tai merkittävästi suitsittaisi sen mahdollista hyötyä päätöksenteolle.

Parempaa kohti

Mikä sitten on Politiikasta-lehden kurssi kohti seuraavaa tuhatta juttua?

Ilmastonmuutos tulee varmasti olemaan näkyvällä tavalla läsnä tulevaisuudessa. Vuoden 2018 lopulla Emma Hakala ja Leena Malkki pohtivat, miksi maailma on niin vaikea pelastaa.

Mikäli poliittiset puolueet tuntuvat juuttuneen ilmastonmuutoksen osalta lähinnä puheen tasolle, kuten Antti Majava esittää (toisessa artikkelissa Majava huomioi myös teollisuuden lobbauksen merkittävyyden), saattaa tiedostava kansalaisyhteiskunta tuoda muutosten tarvitsemaa liikevoimaa.

Keskustelua on myös herättänyt Mikko Räkköläisen ja Milla Vahan hiljattain kirjoittama artikkeli valeuutisten voimasta suomalaisen GCM-keskustelun suunnan määrittämisessä. Tutkijoilla on velvollisuus haastaa julkisuudessa esiintyvää virheellistä tietoa.

Tutkijoina haluamme uskoa, että tutkimustieto voi keskeisellä tavalla edistää selkeämpää ja laadukkaampaa yhteiskunnallista keskustelua. Haluamme uskoa, että lisäämällä – tai ainakin lisäämällä mahdollisuuksia tavoittaa – yleistajuista tieteellistä tietoa voidaan poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua käydä laajemmin ja monipuolisemmin.

Kaikissa näissä keskusteluissa Politiikasta haluaa olla jatkossakin mukana.

Mikko Poutanen on yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja tammikuusta 2019.

Lisää aiheesta

Leave a comment

Your email address will not be published.


*