koronavirus

Kesäkuussa 2020 käynnistynyt Korona-sarja eroaa siten normaaleista Politiikasta-lehden juttusarjoista, että kyseessä ei ole tiukasti määritelty aihepiiri. Korona-sarjan ideana on toimia temaattisena koosteena, jotta koronaviruspandemian maailmanpolitiikkaa ja yhteiskuntaa käsittelevät artikkelit löytyvät helposti yhden sarjan alta.

COVID-19 on tullut lähelle niin tutkijoita kuin tavallisia kansalaisiakin, ja sen vaikutukset ovat läpäisseet niin kansainvälistä yhteisöä kuin suomalaistan yhteiskuntaakin. Voitaneen puhua monella eri tasolla vaikuttavasta kriisistä. Näkökulmat poikkeuslakeihin, yksilöoikeuksien rajaukseen, yhteiskunnalliseen varautumiseen ja resilienssiin, kansantalouden tai jopa euro-alueen tulevaisuuteen sekä presidentin ja pääministerin välisiin valtasuhteisiin ovat kaikki, monien muiden ohella, muuttuneet viimeisten kuukausien aikana merkittävästi.

Kriisiä on tärkeä päästä ymmärtämään, eikä se aina ole helpointa kriisin keskeltä. Tässä juttusarjassa suomalaiset tutkijat kuitenkin avaavat tilannetta yleistajuisesti. Kriisiä koskevien tekstien kerääminen yhden temaattisen otsikon alle myös mahdollistaa myöhemmän analyysin siitä, miten kriisiin reagoitiin ja mitä siitä voidaan tutkimuksen kautta oppia. Tiedon kautta kriisi järjestyy eri lailla, ja myös mahdollisuudet hahmottaa laajemmin miten tästä jatketaan – kansallisesti ja kansainvälisesti – aukeavat lukijoille.

Jokaisella on oikeus lähteä maasta – Voiko kansalaisten hämääminen olla oikeutettua?

Kun koronavirus iski Suomeen, hallitus käski suomalaisia olemaan matkustamatta ulkomaille, vaikka kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu oikeus lähteä maasta. On pohdinnan paikka, onko kehotuksen naamioiminen velvoittavaksi oikein.

Jokaisella on oikeus lähteä maasta – Voiko kansalaisten hämääminen olla oikeutettua? Lue lisää »

Scroll to Top