Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksella on merkitystä tulevaisuuden kulttuuriperinnölle
Donald Trump pyrki romuttamaan ympäristösääntelyä ja kulttuuriperinnön suojelua, Joe Biden on yrittänyt palauttaa edeltäjänsä purkamat normit.
Ympäristökysymykset kietoutuvat yhä enemmän politiikan tutkimuksen ympärille ilmastonmuutoksen ja kansainvälisten neuvottelujen seurauksena.
Donald Trump pyrki romuttamaan ympäristösääntelyä ja kulttuuriperinnön suojelua, Joe Biden on yrittänyt palauttaa edeltäjänsä purkamat normit.
Euroopan unionin politiikan keskiöön on noussut kiista ilmastotoimista ja niiden tulevaisuudesta.
EU-vaalit ja unionin suunta: Kiistelty ilmastopolitiikka ja sen oikeudenmukaisuus Lue lisää »
Lakialoite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla luovutetaan tänään eduskunnalle. Metsän jatkuva kasvatus on nykykäytännön avohakkuuta ekologisempi ja taloudellisempi kasvatusmuoto.
Avohakkuulle parempi vaihtoehto Lue lisää »
Raportissa korostetaan yhtäältä toimien kokonaisvaltaisuutta, toisaalta niiden soveltamista paikalliseen kontekstiin. Kontekstuaalisuuden korostus tahtoo Suomessa kääntyä täkäläisten toimintatapojen puolustamiseksi ja kokonaisvaltaisuus vastuun sysäämiseksi muulle maailmalle.
IPCC:n maankäyttöraportin viesti ja suomalainen vastaanotto Lue lisää »
Uudet tiedot kulutuksemme hiilijalanjäljen kasvusta antavat huolestuttavan signaalin Suomen globaalista vaikutuksesta.
Suomi on kokoaan suurempi ympäristötoimija – monessakin mielessä Lue lisää »
Voiko ilmasto- ja taloustavoitteet yhdistävästä Green New Dealistä muodostua vastaus Euroopan poliittiseen kriisiin?
Onko Green New Dealista Euroopan pelastajaksi? Lue lisää »
Ilman Euroopan unionin tukea moni ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia ehkäisevä projekti jäisi Tyynellämerellä toteuttamatta.
Sipilän hallitus painotti puupohjaista ”biotaloutta” vastauksena niin talouden kuin ilmastonkin ongelmiin. Biotaloustarmo muodosti sumuverhon, joka on estänyt ajankohtaisen tutkimustiedon mukaisen ilmastopolitiikan harjoittamisen.
Biotalous ohitti ilmastotavoitteet: Arvio Sipilän hallituksen ilmastopolitiikasta Lue lisää »
Ympäristössä tapahtuneet muutokset ovat lisänneet metsien puuston kasvua paljon 35 vuoden aikana. Samanaikaisesti ilmansaasteet ja muut tuhotekijät ovat kuitenkin runsastuneet sekä vaurioittaneet puita ja siten rajoittaneet kasvua.
Ympäristö muuttuu – puuston kasvu kiihtyy? Lue lisää »
Ympäristöongelmat ovat aina olleet viheliäisiä. Nyt ne ovat niitä entistä enemmän.
Viheliäisten ongelmien aika Lue lisää »