Viimeistään Venäjän Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022 aloittaman laajamittaisen sodan valossa näyttää selvältä, että kestävän, yhteisen eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän rakentamisessa 1990-luvulla epäonnistuttiin kylmän sodan jälkeen. Venäjän kokema uhka Naton laajentumisesta on helppo nähdä sodan välittömänä syynä, mutta mikä olisi ollut realistinen vaihtoehto?
Kylmän sodan päättyessä Suomen ulkopolitiikassa tapahtui perustavanlaatuinen muutos, joka oli ajallisesti lyhyt mutta intensiteetiltään kiivas prosessi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 on nostanut Suomen ulkopoliittiset linjanvedot jälleen pöydälle.
Suomen Akatemian rahoittama hanke avaa kylmän sodan jälkeistä välitilaa Suomessa laman, uusisänmaallisuuden ja EU-kansanäänestyksen näkökulmista. Niitä kaikkia yhdistää kokemus muutoksesta.
Dokumenttisarja Kylmän sodan Suomi kertoo suomettumisesta tarinaa, jossa tutkijat ja aikalaiset pääsevät monipuolisesti ääneen. Häpeällisyyttä painottava kerronta jää kuitenkin yksiulotteiseksi.
Helsingin Sanomien toimittajia vastaan nostetut syytteet saattavat olla askel kohti kylmän sodan aikaista mediatodellisuutta, jossa lehdistönvapaus oli alisteista turvallisuuspolitiikalle ja itsesensuuri normaalitila.
Itäblokin valtiososialismi muuttui 1960-luvulta lähtien hybridijärjestelmäksi, koska tarvittiin kapitalistisia malleja pelastamaan romahtavia kommunistisia rakenteita. Kylmän sodan suurin ironia onkin, että länsimainen markkina-ajattelu ’tervehdytti’ itäistä järjestelmää ja pidensi siten sen olemassaoloa sekä kylmää sotaa 20 vuodella.
Neuvostoliiton tarpeella modernisoida taloutensa oli kylmän sodan päättymisen kannalta keskeinen merkitys. Rautaesiripun läpi tapahtunut teknillis-tieteellinen yhteistyö Länsi-Euroopan valtioiden kanssa tuotti muutoksen, jolla oli maailmanjärjestykseen vaikuttavat seuraukset.
Tšekkiläisillä Myyrä-elokuvilla oli merkittävä asema kylmän sodan kulttuuriyhteistyössä.
Fiktiivisen pääjuonensa – jugoslavialaisen, kylmän sodan aikaan Yhdysvaltoihin myydyn avaruusohjelman – ohella mockumentary käsittelee mediakritiikkiä, lähteiden uskottavuutta ja myyttien ja uskomusten merkitystä.
Osmo Apunen kirjoittaa Paasikiven lyhyestä ja pitkästä linjasta.
